keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Puutarhageenit





Muistan kuinka mummini käveli kasvimaamme laitaa kädet selän takana ja valkoinen puuvillainen lierihattu päässään. Arvioi rivien suoruutta ja kitkemisen tarkkuutta. Osasi kasvien latinankieliset nimet. Reitkallin puutarhakoulun tarunhohtoinen nimi kaikuu vieläkin korvissani. Siellä mummini oli opiskellut opettajalinjalla. Ja lopettanut kesken, syystä jota emme tiedä. Joutunut luopumaan unelmastaan, niin kuin monet nuoret naiset siihen aikaan. Todennäköisesti joko perheensä tai tulevan miehensä vaatimuksesta. Ehkä taloudellisista syistä.

Jäljellä on kuva Reitkallin puutarhakoulun pihalta; mummini istuu siinä tummassa yksivärisessä paidassa onnellisen näköisenä. Kasvitarhakirja, jossa alleviivauksia ja vuosiluku 1923. Kolme vuotta ennen äitini syntymää. 

Monet hienot lapsuudenmuistot liittyvät kasvimaahan. Siihen kuinka kesäaamuina seisoin herne- tai mansikkapenkissä yöpaidan helma märkänä aamukasteesta. Miltä juuri maastanostettu ja heinään pyyhitty porkkana maistui. Miltä maistui oikeasti tuoreet mansikat. 

Innostus puutarhanhoitoon tässä mittakaavassa on periytynyt äidilleni ja äidiltä minulle. Minäkin harkitsin jossain vaiheessa ihan vakavasti puutarhakouluun pyrkimistä mutta annoin muiden uskotella itselleni, että se olisi tyhmä ratkaisu. Ei ole tulevaisuuden ala...

Muuttaessani tänne, jouduin luopumaan puutarhastani ja kukistani. Se kirpaisi kaikista eniten. Tällä hetkellä minulla ei ole omaa puutarhaa, mutta minulla on jo kasvimaa. Ja kyllä minulla on vielä se puutarhakin. Uskokaa pois.

6 kommenttia:

  1. Kasvimaasta se lähtee. Sitten vain istuttelee kukkia sinne tänne ja kohta on puutarha kasvamassa. Valmishan se ei ole koskaan, siinä sen jännittävyys :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on se ongelma, että asun toistaiseksi vuokralla. Puutarhan rakentaminen on pitkäjänteistä puuhaa, ja vuokratalon pihaan ei kovin kummoista puutarhaa siinä perinteisessä merkityksessä perennoineen ja muine monivuotisine kasveineen voi oikein rakentaa. Pitäisi olla oma tupa ja oma lupa :).

      Mutta kyllähän mulla tässä aina sellainen kesäkukka- ja ruukkupuutarha toki on. Ja tuo keittiöpuutarha. Eli en valita, vähän vain unelmoin :).

      Poista
  2. Ihana kuva ja oppikirja. Aika rikkaruohoinen puutarha puutarhakoulussa :) yös perinyt puutarhageenin, kavimaa ja puutarha kuuluivat olennaisesti lapsuuteeni.Minä olen myös imenyt puutarhaopit jo äidinmaidossa, lapsuuteeni kuului aina kasvimaa ja kukkatarha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä puutarhat kauneusihanteet oli tuohon aikaan vähän erilaiset, kun ruohonleikkurit olivat mitä olivat :). Nykyisenlaisia sileitä nurmikenttiä ei varmaan ollut monessakaan paikassa - ellei ollut vaikka lampaita siitä huolehtimassa.

      Innostus näihin puutarhajuttuihin on kyllä tullut jo äidinmaidon mukana. Meillä puutarhaan tai kasvimaahan ei liittynyt sellaista "raatamisen" mentaliteettia, niin kuin ehkä monessa paikassa tuohon aikaan oli. Muistan kitkeneeni porkkanapenkkiä jo tosi pienenä tyttönä, mutta koskaan se ei ollut mitenkään vastenmielistä. Puutarha ja kasvimaa oli enemmänkin iloinen asia ja ihastelun aihe, kuin pakkoa ja raatamista.

      Poista
  3. Ihana kuva! Minäkin olen saanut käsiini vanhoja kuvia mökiltä ja scannailen niitä nyt. Upeita. Totta se on, geeneissä se puutarhailu kulkee. Mummolta äidille ja äidiltä meille. Äitini rakastaa kukkasia, mummo piti hyötypuutarhaa, marjoja, hedelmiä ja vihanneksia. Minulla on molempia ja kyllä esim. mustaviinimarjapensaan tuoksu niin mummolaan kuljettaa, aina vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi vanhat kuvat on kyllä varsinaisia aarteita!

      Puutarhan tuoksuihin liittyy paljon muistoja - esim. kehäkukkaa ja krassia suosin paljon just nostalgisen tuoksun perusteella.

      Poista

Kommentit ovat blogin suola, joten on tosi kiva, jos osallistut kommentoimalla!