Pitää vielä vähän jatkaa eilisen postauksen tiimoilta. Mulle tuli nimittäin puhelu, jossa ystävä kysyi, että mitä kauheaa siellä on tapahtunut, kun oli niin synkkä kirjoitus... Itse vähän hämmästelin, kun ei sen ollut tarkoitus olla suoranaisesti synkkä, kunhan jupisin itsesäälissä :). Ja nuo molemmat postaukseen päässeet ystäväni (jotka eivät muuten tiettävästi lue tätä blogia), ovat olleet ne parhaat kannustajat tänne muuton yhteydessä, joten heillekin sattui vain huono päivä. Tai he olivat kommenteissaan kovin suomalaisia. Ja minä saatan olla ihan samanlainen. Ainakin näihin norjalaisiin verrattuna.
Mutta vaikka itsekin käyttäydyn täällä kovin suomalaisesti, niin ehkä myös näen selvemmin jotain suomalaisuuden perusjuttuja. Ja eniten just itseni kautta.
Kyllähän Suomessa vähän on niin, että kell' onni on, se onnen kätkeköön. Ainakin aika moni kommentoi, että pitää unelmansa omana tietonaan tai sitten on katunut niiden kertomista. Aika useinhan se on niin, että jos kerrot haaveistasi, niin vastassa saattaa olla vähän ehkä kateuteen perustuva "mikä tuo kuvittelee olevansa" -asenne (eri termein viestitettynä), tai sitten sellainen rakkaudellinen ja välittävä "kunhan se nyt ei vain pety" -asenne. Aika harvoin sellainen "Wau, hieno juttu, kuulostaa tosi hienolta, kyllä sä pystyt siihen, kannattaa ainakin yrittää"- asenne.
Jos nyt sattuisi niin, että se unelma ei toteudukaan, osoittautuu huonoksi valinnaksi tai johtaa peräti epäonnistumiseen, niin mitä sitten? Onko se niin vaarallista? Miksi me suomalaiset niin hirveästi pelätään epäonnistumista? Miksi meillä epäonnistuminen on usein häpeä, kun se jossain muualla kannustaa yrittämään uudestaan? Miksi meillä niin usein ollaan joko suoraan vahingoniloisia tai sitten taputetaan olkapäälle lohduttaen ja sanotaan: mitäs mä sanoin? Kun jossain muualla nostetaan ylös ja kannustetaan yrittämään uudestaan. Vai onko se niin?
Koska kyllähän ne parhaat jutut lähtee usein jonkin mahdottomalta tuntuvan asian unelmoinnista. Se saattaa lähteä tosi pienestä. Unelma jalostuu suunnitelmaksi ja suunnitelma ehkä teoiksi. Mutta joku tosi hyvä juttu saattaa pysähtyä jo siihen ensimmäisen pienen idean tai unelman lyttäämiseen. Koska se ensimmäinen ääneen lausuttu pieni unelma on usein vielä niin kovin hauras, että se ei ehkä kestä minkäänlaisia iskuja.
Kävin etsimässä yhtä itämaista viisautta, mutta kohtalo päätti näyttää minulle unelmien toteuttamisen kaavan
Viisaita sanoja. Niin kuin Tommy Tabermanillakin:
Kerran aloitettuasi uneksimisen
älä hetkeksikään lopeta.
Uneksi vain mahdottomia,
sillä huomista eivät
järkevät latteudet kiinnosta.
Ole hyvä unelmiasi kohtaan,
ja anna niiden toteutua.
Äläkä koskaan kuvittele,
että sinun unelmasi on ainoa.
Älä hämmästele ihmeitä,
iloitse niistä.
Kävele vetten päällä.
Herätä kuolleita henkiin.
Muista, että hymyily
on uneksimista
Kyllähän unelmia on kaikilla mutta harvoilla rohkeutta toteuttaa niitä. Uskon, että juuri sitä rohkeutta kadehditaan. Rohkeutta tarvitaan myös epäonnistumisissa ja uusien unelmien toteuttamieessa. Itse uskon siihen, että sitä saa mitä tilaa.
VastaaPoistaIhan samaa mieltä. Myös tuosta sitä saa mitä tilaa, riippuen tosin vähän siitä, miten sen ymmärtää ja missä yhteydessä sitä käyttää. Sitä kun voi käyttää myös vahingoniloisessa mielessä. Siinä voi olla negatiivinenkin kaiku.
PoistaMuistan kun olin nuorena ruotsissa vuoden au-pairina. Siellä oli tosi luontevaa kehua toisen uusia vaatteita tai antaa jotain muuta positiivista palautetta. Kun palasin suomeen, ihmettelin, miten kehuminen ja positiivisen palautteen antaminen suomen kielellä tuntui niin toivottoman kömpelöltä ja vaikealta. Meillä ei yksinkertaisesti ole sellaista perinnettä. Jos lapsena oli saanut ihanan uuden vaatteen ja joku tuli koulussa sitä "kehumaan" (l. yleensä lälläteltiin Hannella on uus takki! Hannella on uus takki!), yleiseen "koodiin" kuului sanoa "että tämä on ihan vanha ja kamala" :D.
Tosin Suomikin on muuttunut kansainvälistymisen myötä paljon positiivisempaan suuntaan, mutta edelleen siellä on enemmänkin vähän latistava kuin innostava ilmapiiri. Norjalainen kulttuuri on hyvin erilainen ja yritän sitä opetella. Usein kuitenkin tunnen itseni hyvin suomalaiseksi, paitsi positiivisessa niin myös negatiivisessa mielessä.
Juurinkin noin. Mun ajatus olikin tässä, että kannaattaa ajatella positiivisesti niin positiivisia juttuja tapahtuu.
PoistaVetovoiman laki :). Täällä hanki loistaa valkoisena, on kymmenen astetta lämmintä (varjossa) ja ikkunan ohi lensi just kärpänen :). Olisko kevät?
Poista" Usko sydämesi unelmiin, usko haaveistasi hulluimpiin" - laulua lainatakseni :) Eihän tässä maailmassa mitään olisi löydetty tai keksitty, ellei ensin olisi ollut unelmaa. Meillä suomalaisilla on, ikävä kyllä, sellainen tapa latistaa ja murskata, pelotella ja kauhistella juuri maintsemaasi tyyliin. Virheiden tekeminen ja epäonnistuminen ovat suomalaisille ihan pahinta ja norjalainen miehenikin on tähän huomiota kiinnittänyt. "Mitä te pelkäätte?" - kyselee hänkin. Virheet ja epäonnistumiset kuuluvat matkaan mukaan, niistä voi oppia ja yrittää uudelleen. Meille on todellakin opetettu jo lapsesta asti, että kell onni on se onnen kätkeköön, kuka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa, ylpeys käy lankeamuksen edellä jne......Aika positiivista ajattelua..heh! Norjalaisten "Det går sikkert bra" on niin kaukana omasta ajattelustamme. No, suomalainen minäkin...vaikea sitä on itseään muuttaa :)
VastaaPoistaLuulen, että sitä vähän negatiivista perusvirettä tai latistavaa kulttuuria on vaikea edes nähdä Suomessa asuessaan. Ainakin mulla se on tullut jotenkin selvemmäksi täällä asuessani ja tosiaan myös, ja etenkin, ihan oman suomalaisuuteni kautta :).
PoistaMutta kyllä Suomikin on muuttunut ja luulen ja toivon, että nuori polvi on jo vähän erilaista.