Täällä talvi pitää vielä otteessaan ja puutarhatöistä voi vain haaveilla - nyt on hyvää aikaa vaikka retkeillä. Jos joku on norjalaista, niin nämä toppturit, eli retket huipulle. Huippuja on tietysti erilaisia, ja nämä meidän vuoret on aika hillittyjä, tämä Stamskollen 466 m.
Kun olin muuttanut tänne, ja kapusin ensimmäiselle mäelleni henkihieverissä ja kerroin siitä ylpeänä, vastaus oli: "ai se on se mihin päiväkoti tekee aina retkiä…" :D. Käsite suomalainen sisu onkin joutunut täällä vähän uuteen valoon, eikä norjalaisten talviurheilijoiden menestystä enää niin ihmettele. Vähitellen ja huomaamattomasti peruskunto on kohonnut, ja vaikka en missään huippukunnossa olekaan, niin silti nämä kapuamiset sujuvat nykyään huomattavasti helpommin kuin alkuvuosina.
Reitti oli yllättävänkin luminen, mutta kiitos yöpakkasten, hanki kantoi hyvin. Ja näköalat palkitsee aina vaan. Kuinkahan monta kertaa olen tuolla istunut eväitä syömässä, mutta ei varmaan missään kahvi maistu niin hyvältä. Ja viimeistään tuolla tulee tunne, että kyllä taas kannatti.
Sovittiiin siinä kahvin lomassa, että ensi kesänä valloitetaan kuntamme korkein huippu Ørneflag. Siinä onkin sitten 1243 m kapuamista. Mutta näköalat sen mukaiset. Ja jäätikölle päätettiin myös lähteä. Norjan korkeimmat huiput ja ikijäätiköt ovat nimittäin tässä aika lähellä. Siellä kuljetaan sitten nepalilaisten sherpojen opastamana…
En ehkä kuitenkaan ole ihan varma tuosta jälkimmäisestä…
Tänään onkin sitten hevosenkarva pölissyt. Hevoset luopuvat talvikarvastaan ja harjasin kaikki viisi kunnolla läpi - nyt syljeskelen edelleen hevosenkarvoja suustani… Jokainen hevosihminen tietää, mitä tarkoittaa, kun hevoselta lähtee talvikarva. Sitä nimittäin riittää…
Mukavaa viikon alkua!
Huoh, mitkä maisemat... Ei voi kun huokailla täällä ja toivoa, että joskus vielä minäkin!! ☺
VastaaPoistaJoskus vielä sinäkin :). Norja ei ole edes kovin kaukana. Naapurimaa :).
PoistaHuikaisevan kaunista! Itsekin kapusin eilen aamuna puolison kanssa läheiselle vuorelle, mutta eipä se ihan noin raju nousu ollut.
VastaaPoistaOnnellista kevään jatkoa Sinulle!
Itsekin olen kasvanut Suomessa vuoren juurella, mutta suomalaiset vuoret on vähän eri mittakaavassa kuin täällä. Ja nämä meidän vuoret on taas Norjan mittakaavassa aika pieniä. Kaikki on suhteellista :).
PoistaEi tuo nousu hirvittävän raju ole - aika pitkään mennään ihan metsäautotietä, mutta sellaista pikkuraskasta nousua koko matka. Ja tuolla ylhäällä sitä sitten hämmästyy, kuinka korkealla sitä onkaan. Tuolta on kyllä upeat maisemat tähän laaksoon - tuohon näkymään en ole väsynyt..
Hienot maisemat ja joo, talvikarvaa tunkee meilläki joka paikkaan kun yks vielä ridas ilman satulaa ja istui sit autoon. :D
VastaaPoistaTuo karvan määrä on ihan tolkutonta, mutta niin on hevosten nautinnonkin määrä, kun niitä kumisualla pyörittelin: ne seisoi silmät kiinni alahuuli törröllään ja nautti - taitaa kutittaa moinen karvanlähtö :)
PoistaKyllä on mahtavat maisemat tuolta huipulta - wow! Kannatti kiivetä :) Todella upeat kuvat muutenkin ja voin kuvitella kiipeämisurakan aikamoiseksi. Meillä talvikarvaa lähtee nyt tuosta meidän kollista - huh! Tuntuu, että sekin leviää kaikkialle :)
VastaaPoistaTuonne on kiva viedä vieraat, kun se kiipeäminen ei ole ihan hirvittävän rankka ja maisema pysyy piilossa aika loppumetreille, mutta saa sitten paljastuessaan kyllä jokaisen haukkomaan henkeään :).
PoistaKissankarvoista puhumattakaan :)
Huhuijaa! Huikaisevat maisemat. Jalanpohjissa kipristelee.
VastaaPoistaTulee mieleen se kun vanhoina aikoina seikkailtiin Pyhätunturilla. Silloin ei ollut vielä portaikkoja jyrkänteissä, pyörätuolibaanoista puhumattakaan. Olimme syysretkellä ja kiipesimme jyrkkää rinnettä Pyhän Kasteen putousten vierestä. Ryömittiin, koetettiin pitää kiinni pensaista ja mistä nyt ote piti. Ylhäällä sitten istuttiin ihailemaan maisemaa. -Yksi porukasta otti kiireesti silmälasit pois päästään; ettei näe. Huimasi näköala ja korkeusero.
Ihan jotakin tuollaista tunsin kun kuviasi katselin. Kiitokset! Riitta
Olen kyllä kiitollinen, että tässä ympärillä on huippu huipun vieressä mistä valita. Maisema on usein sama mutta perspektiivi muuttuu. Itselläkin tuppasi alussa huimaamaan, mutta nyt on jo vähän tottunut. Kovin reunalle en uskalla edelleenkään :).
PoistaHauskaa tuolla on se, että vaikka tuonne ihan ylös on aika vaikea päästä, niin siellä on aina hirvenkakkoja ihan siinä reunalla - kai nekin käyvät ihailemassa maisemia :). Niillä on myös joku salainen polku, koska ne ei tule samaa reittiä meidän ihmisten kanssa.
Mukava, että kuvat herätti hyviä muistoja :).