Aamu

Olen oppinut nauttimaan aamuista. Nyt kun hevoset ovat tuossa takapihallani, saan kuulla ovesta ulos astuessani ensimmäiseksi lämpimiä hörähdyksiä - enkä tiedä parempaa hyvän huomenen toivotusta :). Toisinaan aamut ovat suorastaan taianomaisia. Niin kuin eilen.

Nouseva aurinko värjäsi taivaan kultaiseksi ja punaiseksi. Maisema oli epätodellinen. Ja kaiken kruunasi vielä neljä joutsenta, jotka huutaen lensivät tuon punaisen taivaan halki aamun valoa kohti.

Täällä eletään muuten nyt sellaista paikallista "vuoristokaamosta". Aurinko ei jaksa enää nousta vuorten yli paistamaan tähän pihaamme.  Olemme täällä varjossa reilun kuukauden verran. Mutta jos haluaa nähdä auringon, niin onneksi ei tarvitse kiivetä edes kovin korkealle tai ajaa kovin pitkälle. 

Hyvät ja huonot uutiset

En ole jaksanut edelleenkään oikein innostua tästä blogin päivittämisestä - en tiedä, miksi se on niin vaikeaa. Nyt kun menin pitkästä aikaa tuonne bloggeriin, blogissani on käyty tasan 22 222 kertaa...hmmm. 

Oli sitten sellainen luku, että oli ihan pakko katsoa, mitä luku kaksi tarkoittaa numerologiassa. Jospa sieltä löytyisi joku vihje. Googlasin, ja numerologiaa näytti olevan monenlaista samoin kuin tulkintoja, mutta yksi puhutteli:

2. 

Vuorovaikutus, yhteistyö, diplomatia, herkkyys, sopeutuminen. Kakkonen etsii rohkeutta ilmaista itseään ja koska on haavoittuva, kohtaa vaikeuksia, kunnes oppii luottamaan omaan totuuteensa, eikä niinkään yleiseen mielipiteeseen. (teksti löytyy täältä)

Mitäs sanotte? Aika uskomatonta! Ei hassumpi ohje tähän pulmaan. Ja aika hyvä ohje ihan jokaiselle blogin pitäjälle. Puhutteli ainakin minua kovasti, ja vastasi kysymykseeni.

Numerologiaan sinänsä en ole koskaan oikein uskonut. Tai en tiedä siitä oikein mitään, joten en voi sanoa uskonko vai enkö usko, mutta sanotaan, että siihen on vähän vaikeaa uskoa. Mutta sillä ei ole oikeastaan mitään merkitystä.

Uskon kuitenkin siihen, että kun jokin oikein askarruttaa, kannattaa olla herkkänä ja seurata vihjeitä. Kuunnella herkällä korvalla ympäristöään ja olla hereillä. Vastaus saattaa löytyä yllättävästä paikasta ja yllättävällä tavalla. Koska uskon myös siihen, että meitä opastetaan ja autetaan kun vain pyydämme apua. Sitä en tiedä kuka tai mikä se auttaja on. Enkeli? Opas? Jumala? Vai ehkä oma sisäinen viisautemme?

Sain tänään myös toisenlaisen "neuvon", joka sai minut nauramaan ääneen. Olen tainnut mainita, että olen etsinyt koko syksyn kanttarelleja, mutta en löytänyt yhtäkään. Kävellyt pitkin ja poikin. Mutta ei kantarellin kantarellia. Mutta sitten tänään

Kaunis, täydellinen kantarelli. Umpijäässä tietenkin - täällä on ollut jo viikon verran yli kymmenen astetta pakkasta. Mutta kanttarelli kuitenkin. Lopultakin! Ja arvatkaa mistä se lopulta löysin?

Tästä oman taloni kulmalta! Kaksi metriä makuuhuoneeni ikkunasta! Eli ei kannata lähteä merta edemmäs kalaan, aika usein ne ratkaisut ovat ihan siinä nenämme edessä :). 

Muuten tänne kuuluu monenlaista. Hyviä ja huonoja uutisia. Lattialämmitys hajosi. Ulkona on ollut yli kymmenen asteen pakkasia, vaikka säätiedotuksen mukaan pitäisi olla nollan tietämillä. Vietin unettoman yön asuntooni tulleen hiiren takia. Ja tänään, lauantai-illan kunniaksi, poskihammas lohkesi ihan kunnolla... Aika pieniä vastoinkäymisiä kylläkin.

Mutta ne hyvät uutiset sitten. Eilen toin hevoset takasin tähän omaan pihaan - lopultakin uudet pihatot ovat sillä mallilla, että niitä voi jo käyttää. Pakkasen seurauksena ulkona on uskomaton tähtitaivas, ja kun kävin sitä äsken ihailemassa, hevoset hörisivät kuun valossa. Nekin seisovat nyt tuossa talon takana. Ja viime yönä myös ystäväni kettu kävi laulamassa minulle tuutulaulun makuuhuoneen ikkunan alla omalla, persoonallisella äänellään :). Taisi olla sama kettu, joka kävi laulamassa minulle myös nukkuessani täällä ensimmäistä yötäni.

Joten katsotaan, mitä tämän blogin kanssa tapahtuu. En ole lopettamassa, mutta jotain uutta yritän keksiä. 

Kuukauden kuluttua päivät jo pitenevät! Nautitaan pimeydestä niin kauan kuin sitä kestää- pian se on taas muisto vain!

ps. jos joku ihmettelee: käyn täällä aina seuraavana päivänä oikolukemassa ja korjailen pahimmat kirjoitus- ja ajatusvirheet, joskus muutan jopa otsikon, joten tekstiin saattaa tulla pieniä muutoksia sitten ensilukeman. En katso kuitenkaan tarpeelliseksi noita muokkauksia tekstiin merkkailla, ellei kysymys ole jostain suuremmasta muutoksesta tai lisäyksestä.

Valoa pimeyteen

Näyttää vähän siltä, että tuo lumi on tuulut jäädäkseen. Ei sitä paljon ole, muuta sen verran, että valaisee maiseman. Hevosten iltaruokintaa on voinut siirtää, koska nyt näkee pimeälläkin.

Ja varsinkin, kun kuu on tarjonnut apuaan muutamana iltana. Tänäänkin se kävi kurkistamassa just silloin, kun kävin viemässä iltaheiniä. Sitten se meni taas piiloon, kun homma oli hoidettu. Kiitokset kuulle tai sille, joka niitä pilviä siirtelee :).

Flunssakin on selätetty, joten nyt jaksaa taas paremmin. Mutta koska tänään on ensimmäinen ilta, kun en sammunut tuohon sohvalle ylipitkille ja liian myöhäisille päikkäreille, ajattelin vetäytyä nyt ihan oikeasti yöunille tällaiseen suht normaaliin aikaan. 

Toivon lunta teillekin. Ei paljon, mutta vähän pimeää taittamaan. Niistä oikein hiihtokeleistä ehtii nauttimaan sitten kevätauringollakin. Ainakin jos minulta kysytään :). 

Ja toivon sydämestäni ekstravoimia kaikille, jotka sitä nyt tarvitsevat. Tässä ajassa on nyt jotain sellaista,  että kovin monet ovat joutuneet elämässään tosi rankkojen tilanteiden eteen. Koko elämä laitetaan uusiksi - tavalla tai toisella. Toivon teille luottamusta ja uskoa siihen, että elämä kantaa. Kuitenkin. 

Eksistentiaalinen kriisi

Minulla on eksistentiaalinen kriisi. To be or not to be? To do or not to do? If to do, what to do and why to do? Mikä on elämän tarkoitus? Eli ei mitään sen suurempia kysymyksiä mielessä... Ei ensimmäinen, eikä varmasti viimeinen kerta, eikä mitään vakavaa, vaikka vähän epämiellyttävää. Mutta ahdistus on eteenpäin työntävä voima - lopulta se pakottaa toimimaan ja tekemään ratkaisuja.

Läheisten ihmisten elämässä lyövät aallokot osuvat vähän omillekin rannoilleni. Tietenkin psyykkisesti, mutta myös ihan konkreettisesti. Marraskuu lamaannuttaa ja flunssa vain jatkuu. Sekään ei helpota oloa.  

En tiedä uskonko astrologiaan, mutta pidän sen toimivuutta mahdollisena. Tilaan itselleni aina astrologin laatiman vuosikartan, jota käyn sitten katsomassa kun en muutakaan keksi. Että onko planeetat jotenkin erityisen vinossa, kun tuntuu tältä. Ja onhan nekin nyt erityisen vinossa, ihan kaikki: todennäköisesti ahdistaa ja masentaa, elämä on raskasta, pitää levätä, kerätä voimia, kuunnella sisintään. Niinpä niin.

Joten mistäs tässä muuta kuin yrittää ottaa mallia Ajaxista. Nenänpäähän kertynyt lumi voi olla aika hauska juttu. Tarvitseeko elämässä olla sen kummempaa tarkoitusta? Oppia nauttimaan juuri tästä hetkestä. Nauttia lumesta, nauttia pimeydestä. Levätä kun väsyttää. Ottaa iisisti, kun flunssa vaivaa. Odottaa rauhassa, kun ei muutakaan voi. Olla huolehtimatta asioista, joihin ei voi vaikuttaa. Kaikki on lopultakin ihan hyvin. 

Ja jos tarvitsee vähän potkua tähän marraskuuhun, niin voi kuunnella seuraavaa kappaletta. Monivuotista suosikkiani, joka tekee vähän samaa kuin tuo Ajax: muistuttaa, että talvellakin voi elää ja lumestakin voi nauttia. 

ps. vähän selvennystä kun arvaan, että ainakin tutut miettivät, mistä ratkaisuista puhun. En ole muuttamassa täältä pois, en edes tästä asunnosta. Ne ratkaisut ovat enemmänkin sisäisiä juttuja, mihin suunnata energiaansa, minkä polun valita. Mistä löytää se kadonnut innostus ja saada potkua itseensä. Ei sen kummenpaa :). 

Marraskuun paino

Ei ole oikein sujunut tämä blogin päivittäminen viime aikoina. Ensin sairastuin lomalta palattuani oikein kunnon flunssaan ja podin sitä hyvinkin kaksi viikkoa. Sitten nettiyhteydet menivät moneksi päiväksi kokonaan poikki, ja ovat toimineet senkin jälkeen tosi nihkeästi ja hitaasti. esim. kuvien lataaminen tänne tuntuu lähes mahdottomalta. 

Vaikka itselläni asiat sujuvat ihan hyvin, usealle aivan lähipiirini ihmisille tuntuu tapahtuvat nyt tosi suuria ja raskaita asioita. Huomaan, että se on alkanut vaikuttaa minuunkin ja tuntuu raskaana energiana ylläni. Pilvenä, joka roikkuu päällä, vaikka asioita ei konkreettisesti ajattelisikaan. Huoli painaa ja unet häiriintyvät.

Ja sitten tämä marraskuu. Pilvet roikkuvat ihan kokreettisestikin laakson päällä eivätkä jaksa enää nousta siitä päivän mittaan. Aurinko paistaa sen lyhyen hetken sumuverhon läpi. Kaunista ja maagista, mutta syö energiaa. Pitäisi tehdä ja haluaisi tehdä ja saada aikaan, mutta päivät vain menevät ja sitten yhtäkkiä onkin jo ilta. Pimeää ennen viittä iltapäivällä. Vie vähän aikaa, että siihen sopeutuu. Päivä kun ei lopu pimeän laskeutuessa - tähän aikaan vuodesta pimeä ei merkitse iltaa.

Nytkin haluaisin vain käydä antamassa hevosille iltaheinät ja käpertyä sen jälkeen sohvalle lukemaan kirjaa. Mutta uhmaan tuota loskaa ja lähden syömään ystävien luo. 

Palaan tässä vielä ajatuksen tasolla Roomaankin ja kirjoitan siitä oman juttunsa - näyttää vaihteeksi onnistuvan tämä kuvienkin lataaminen. 

Yritetään pitää mieli valoisana vaikka ulkona pimeneekin. Pian on taas kevät :).