Muutoksen tuulia

Täällä säät ovat jatkuneet kesäisinä ja maisema vihertyy vauhdilla. Päivälämpötilat ovat olleet kahdenkymmenen molemmin puolin, ja jonain päivinä on tuntunut melkein liian kuumalta. Mulla on aina sopeutumisvaikeuksia kun kesä tulee näin yhtäkkiä. Joutuu palauttelemaan mieleen, että kuinka sitä kesällä oikein pukeutuukaan ja olo on melkein alaston kun lähtee ensimmäisiä kertoja liikkeelle ilman takkia.

Kuvat on otettu vappupäivänä, kun tehtiin työpaikan kanssa päiväretki läheiselle Vassfaretin alueelle.  Tällä reissulla ei patikoitu, vaan istuttiin nuotion ääressä ja otettiin aurinkoa. Paikka on yli 600 metrin korkeudessa, joten siellä oli vielä paljon talvisempaa kuin täällä alhaalla. Mietin taas tuolla istuessani, että olen kyllä monessa mielessä aika onnekas työpaikkani suhteen.

Olen muuten muuttamassa blogiani wordpressin puolelle, mutta muutto vähän venyy ja paukkuu - piti olla valmista toukokuun alussa. Muutoksessa on ollut niin paljon opettelemista ja omaksumista, että se ei tapahtunutkaan ihan niin helposti kuin olin toivonut. Tällaisissa tilanteissa myös sisäinen, usein aika hyvin piilossa pysyvä perfektionistini astuu esiin, ja viilaamisesta ei meinaa tulla loppua. 

Miksi muutos? No, vierivä kivi ei sammaloidu. Olen itse muuttanut aika monta kertaa, niin miksi ei sitten blogikin voisi kerran muuttaa :).

On siinä tietenkin "teknisiäkin" etuja muuttaa wordpressin puolelle, mutta katsotaan kunhan nyt saan kaikki jutut hoidettua kuntoon. Blogin nimi pysyy samana ja sisältökin varmaan aika samanlaisena. Jätän tämän "vanhan" blogin tänne edelleen luettavaksi ja aloitan siellä uudessa vähän niin kuin puhtaalta pöydältä. 

Mutta se muutto tapahtuu siis vasta tässä tulevina viikkoina, ilmoittelen sitten tarkemmin. Nyt siellä ei ole vielä mitään avoinna (uteliaille tiedoksi :)).

Toivon kesäisempiä kelejä myös sinne Suomen puolelle!

Lohdutuksen sana vapuksi

Viimeksi noiduin kevään saamaa yllätyskäännettä, kun tänne tupsahti puoli metriä lunta. Nyt kun olen facebookista nähnyt, että lumisade on siirtynyt Suomen vappua valkaisemaan, niin pari lohdutuksen sanaa: kyllä se siitä sulaa ja sulaa aika piankin. Täällä siihen puoleen metriin meni yöpakkasista huolimatta vain pari päivää. Auringossa on voimaa!

Täällä olisi nyt vappusää kohdillaan jos vain vappua vietettäisiin. Huominen eli vappupäivä on kyllä pyhäpäivä ja monella vapaata töistä, mutta muuten vapun viettoon ei kuulu mitään kummempia juhlallisuuksia. Voimia kai säästellään reilun kahden viikon päästä olevan kansallispäivän, Syttende Main, viettoon.

Kun olin juuri muuttanut tänne, houkuttelin ystäväni vappupäivän viettoon kylän koululle. Olin lukenut netistä, että kyllä siellä vappujuhla on. Löysimme itsemme istumassa koulun juhlasalissa arbeiderpartietin (vastaa kai suomen sosiaalidemokraatteja) juhlapuheita kuuntelemassa punalippujen liehuessa. Ohjelmana oli vähän torvisoittoa, kahvitarjoilu ja arpajaiset. Osallistujien keski-ikä noin 70 vuotta. Paikalliset olivat innoissaan kun saivat yllättäen kaksi suomalaista puolueaktiivia joukkoihinsa. 

Kaikki kunnia työväenliikkeelle ja puolueelle, mutta juhla ja vapunvietto ei ollut ihan sitä, mitä minulla oli mielessäni sinne mennessäni. En ole ollut kovin poliittinen henkilö Suomessa asuessani, enkä ole sitä täälläkään, johtuen ihan siitä, että puoluekantani vaihtuu päivittäin ja asiasta riippuen. Ongelmia aiheutti sekin, että en vielä tuolloin ymmärtänyt pitkistä juhlapuheista montaakaan sanaa. Meillä oli naurussa pitelemistä, mutta kun ei kehdannut poiskaan lähteä. 

Nyt lähden katsomaan, jos täkäläinen suomalainen ystäväni olisi toteuttanut uhkauksensa ja paistanut munkkeja. Toivotaan niin.

OIKEIN ILOISTA VAPPUA!

Voihan kevät

Otin nämä kuvat ja aloin kirjoittaa tätä postausta sunnuntai-iltana. Kunnon kevät tuntui lopultakin saapuneen, ajatus kesästä. Sitten tuli maanantai. Ja tiistai. Ja puoli metriä uutta lunta. Enemmän kuin kertaakaan tänä talvena. 

Yritän aina hyväksyä asiat, joihin en voi vaikuttaa, niin kuin nyt vaikka sää. Mutta nyt tavailin tyyneysrukousta leukaperät kireänä takahampaita purren. "Anna minun hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa..." 

Tämä on tietenkin ihan luonnollista näillä leveysasteilla. Viime vuonna, täsmälleen samana päivänä, 25.4. satoi myös lunta. Mutta silti. Puoli metriä!

Eilen oli vapaapäivä ja juoksin vähän väliä viemään linnuille lisää syötävää. Tähän asti aika hiljainen linturavintolani oli yhtäkkiä noussut suureen suosioon. Kymmeniä ja taas kymmeniä pieniä pörröisiä kesävieraita. Hain kaupasta lisää siemeniä ja yritin valaa lintuihin toivoa - kesä tulee ihan kohta, uskokaa pois! Tosin luulen, että linnut tiesivät sen paremmin kuin minä.

Ja sitten tänään oli työpäivä ja edessä talvinen ja liukas ajomatka. Juutuin mäkeen muiden taakse, ja jouduin peruuttelemaan pitkät pätkät ottamaan uutta vauhtia. Meinasin ajaa pari kertaa ulos tieltä. Liukkaassa mutkaisessa mäessä kun vauhdin pitää olla aika lailla kohdallaan: jos vauhtia on liian vähän, loppuu matkanteko siihen, mutta jos sitä on liikaa, päätyy penkkaan. 

Pari nelivetoa oli viimeiseen mäkeen jäänyt, mutta niin vain puskin perusfordillani ylös asti.  Suomalaisella sisulla vai ralligeeneillä - en tiedä. Työpaikalla ei ollutkaan haravointitalkoita, vaan sain lapioida tieni ovelle paikoin lähes metrisissä kinoksissa. 

Mutta jotta saisin tähän sellaisen positiivisen lopetuksen, niin katsokaapa tuota toista kuvaa ylhäältä päin. Siellähän nimittäin näkyy kahden sijaan kolme hevosta. Vilja-tamma on muuttanut perheeseen ja varsakin on jossain vaiheessa sitten suunnitteilla. Vaikka hevoset alunperin hankittiinkin talon tyttärelle, niin pahiten hevoskärpänen on ehdottomasti puraissut itse isäntää. Niin siinä saattaa käydä jos ei pidä varaansa. Nyt täällä suunnitellaan tallin laajennusta.

Titityy

Tämä talvi on ollut täällä aika ideaalinen - noin niin kuin talveksi. Lunta on parikymmentä senttiä, lämpötila on pysytellyt nollan ja kymmenen miinusasteen välillä, taivas on ollut pääsääntöisesti kirkas, mutta ajoittaiset sumupilvet ovat varmistaneet kuuraiset joulukorttimaisemat. Ei ole siis ollut erityisen liukasta, ei liian kylmää eikä liikaa lunta. Tosin vielä toki ehtii, mutta se on sitten vain talven viivytystaistelua.

Aurinko on ollut jo jonkin aikaa reilusti vuorten yläpuolella ja päivät pidentyneet, mutta talvi on pitänyt kuitenkin meitä vielä otteessaan ja pakkanen nipistellyt poskea. Mutta tänään sitten tuntui ensimmäistä kertaa ihan keväältä.

Tällaisina päivinä sitä on onnellinen, että saa asua täällä pohjoisella pallonpuoliskolla. En tiedä mikä vetää vertoja sille ensimmäiselle titityylle. Tai sille, kun ensimmäistä kertaa voi istuskella auringossa aitan portailla veden tippuessa räystäiltä. Tai kun ensimmäiset pälvet sulavat puiden juurille. Juuri silloin tuntuu, että koko pimeä talvi pyyhkiytyy pois mielestä.

Oltiin kävelyllä, enkä olisi halunnut ollenkaan tulla pois tuolta metsistä ja pelloilta. Olisin voinut vain jatkaa kävelyä loputtomiin. Ihana, ihana kevät!

Pääskyset ovat täällä!

Olen ahertanut kaksi päivää kasvimaani kimpussa. Perustanut perunapenkin ja istuttanut perunat. Aloittanut toisen älyttömän projektin vain huomatakseni, että siinä ei ole mitään järkeä. Huomisen joudun käyttämään sen korjaamiseksi. Sellaista on puutarhahulluus. Tarinoita myös siitä, mikä ei onnistunut.

Mutta elämä ei ole ollut pelkkää raatamista. Vein työmaalleni puutarhatuolin ja ison termoksen täynnä kahvia. Istuin auringossa ja hengittelin leutoa kevättuulta. Seurustelin kissojen ja hevosten kanssa. Soitin Äidilleni ja join äitienpäiväkahvit etänä äitini, siskojeni ja kummityttöni kanssa.

Ja taivaalla kasvimaan päällä lensi ensimmäinen pääskynen.

Toivottavasti kaikilla äideillä oli hyvä äitienpäivä. Ja hyvä päivä kaikilla muillakin.

Ps. Norjan televisisossa kerätään juuri nyt rahaa Nepalin maanjäristyksen uhrien hyväksi. Siellä pyydettiin apua, jotta eloonjääneet voisivat jäädä eloon. Apua tarvitaan edelleen. Joko Punaisen Ristin tai jonkin muun järjestön kautta. Jos haluaisit auttaa, mutta et ole vain saanut vielä aikaiseksi, tee se nyt. Vielä ei ole liian myöhäistä.

Joka kuritta kasvaa vai miten se meni?

Täällä viherkasvit virittelee keväthuumassa omiaan ja kissat ovat siirtyneet uuteen vuorokausirytmiin. Kello neljän aikoihin aamuyöllä linnunlaulu lähentelee suoranaista kakofoniaa ja kissat ovat sitä mieltä, että on aamu ja pitää herätä. Sillä ei ole mitään merkitystä, että kupit on täynnä ruokaa. Tavarat putoilee yöpöydältä, päällä hypitään tai vieressä kehrätään niin, että linnunlaulukin peittyy. Ja jos päästää omat adrenaliinit kohoamaan, niin sitten ei nukuta enää itseäkään. 

Hevoset ovatkin sitten saaneet parina aamuna aamuheinät jo ennen kuutta, ja kyllähän nämä kevätaamut ovat suorastaan huumaavia. Kissat ovat ihan oikeassa. Ja linnut. Sateen jäljiltä pilvet roikkuu matalalla ja joka aamu maisema on aavistuksen vihreämpi. 

Nyt kuitenkin nukuttaa ja tehot ovat tiessään. Pitänee mennä aikaisemmin nukkumaan, että jaksaa herätä. Neljältä. Ja jos joku kissaton ajattelee, että laita makuuhuoneen ovi kiinni, niin ei auta. Pahentaa vain :).

Postikorttimaisemia

Tässä lisää postikorttimaisemia paluumatkaltamme. Suunnittelimme paluureitin niin, että näkisimme merta. Varsinaista merta näimme ehkä minuutin ajan, kun ulappa pilkotti kahden saaren välistä, mutta vuonojen ja suolaisen veden äärelle päästiin kyllä. Osasin odottaa komeita maisemia, mutta kyllähän tämä mykisti - kuvista saa vain pienen käsityksen vuorten jylhyydestä, mahtavuudesta ja suuruudesta. Suurin osa kuvista on otettu auton ikkunan läpi - koko ajan ei voinut pysähtyä.

Kevät oli meren lähellä jo paljon pidemmällä kuin täällä ja monin paikoin oli jo kovin vihreää. Siihen kun yhdistettiin nämä lumihuiput, niin ai ja voi…

Kuvat on otettu Molden ja Åndalsnesin seuduilta. Jos joku suuntaa kesällä tänne päin, niin suosittelen! Näistä maisemista ei ole kuin lyhyt matka kuuluisalle Geirangerin vuonolle, joka meiltä jäi nyt ajanpuutteen vuoksi näkemättä. Ja siellä on vähintään yhtä hienoja maisemia. 

Teen jossain vaiheessa matkailijoita ajatellen pienen koosteen niistä paikoista, jotka olen itse kokenut erityisen sykähdyttävinä ja hienoina. Voin sitä sitten täydentää. Mullakin on näkemättä vielä n i i n paljon. 

Oli muuten tosi terveellistä nähdä, että elämää on Begnadaleninkin ulkopuolella - olen päässyt vähän mökkiytymään, huomasin...

Välilasku

Joskus naurattaa tämä elämä. Ympärilläni pyörii nykyään kissoja, missä sitten olenkin. Ja yritän tässä huutaa pienellä äänellä, että minä olen koiraihminen. Olen aina ollut.

Kävin Suomessa jättämässä hyvästejä asunnolleni, entiselle kodilleni. Siellä asustaa tällä hetkellä myös kaksi kissaneitiä. Sisaruksilla takana rankka ja julma elämän alkutaival. Toinen yleensä hyvin arka ja vieraisiin epäluuloisesti suhtautuva kaunotar. Mutta jostain syystä meidän kohtaamisemme oli täynnä rakkautta, heti ensi silmäyksellä - molemmin puolin. Ja nyt on oikein ikävä tätä egyptiläistä kisaajumalaa muistuttavaa, hassua suurikorvaista hurmuria. 

Lentokentällä Oulun konetta odotellessani huomasin, että en tuntenut ollenkaan kuuluvani muiden suomalaisten joukkoon. Mutta jos nuo suomalaiset olisi vaihdettu norjalaisiksi, en olisi tuntenut kuuluvani heidänkään joukkoonsa. Olen päätynyt kummalliseen ulkosuomalaiseen identiteettiin, jossa ei kuulu oikein mihinkään. Aina vieras. Onneksi ei kuitenkaan itselleen.

Ystäviä oli taas yhtä ihana nähdä. Olen onnekas, että elämässäni on kaikki nämä hienot ihmiset. Maantieteellisesti vähän kaukana, mutta kuitenkin lähellä. 

Mutta sitten: koti on täällä ja tänne oli hyvä palata. Parin päivän helle oli saanut koivut vihertämään, valkovuokkomatot täyttivät teiden pientareet, lumihuiput kuvastuivat siniseen veteen ja kurkipari oli palannut pellolle. Matka lentokentältä kotiin oli henkeäsalpaavan kaunis.

Tänään yritän kerätä voimiani, ja huomenna matka suuntautuu Trondheimin suuntaan viikonlopun taideleirille, joten hidas päivitystahti jatkuu vielä tulevan viikonlopun yli.

Voikaa hyvin!

Puutarhurin laulu

Eräässä facebookryhmässä eräs henkilö kommentoi puutarhakeskustelua: "Miksi kasvattaa itse, kun voi ostaa kaupasta?". 

Kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Samalla sitä huomaa, että kyllä sitä jotain on saanut aikaan, vaikka välillä tuntuu, että ei mitään. Eläköön valokuvat :).

 

Puutarhurin laulu

Minä kylvän vihreän nurmikon,

joka kasvaa apilaa;

ja vehmaalta tuoksuu tarhassa,

kun tuuli puhaltaa.

Älä huolehdi turhaan tarhuri,

saat siemenet itämään.

Voikukkia kasvaa varmasti 

ja vaikka et kylväkään.

Minä ruusun istutan tarhaani, 

jalon, vahvarunkoisen.

Ja kun ruusu nuppunsa aukaisee,
koko päivän iloitsen.

Älä huolehdi turhaan tarhuri, 

saat ruususi kasvamaan.

Ja sen piikit tunnet varmasti, 

jos kukka ei puhkeakaan.

Ja lintulautoja joukoittain 

panen puihin korkeisiin, 

kun linnut aamulla laulavat, 

minä herään säveliin.

Älä huolehdi turhaan tarhuri,

jos lähtevät laulajat.

Niin harakat saapuvat varmasti 

ja ne puissasi nauravat.

Aale Tynni