sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Paarmantappotalkoot

Ja täällä helle vain jatkuu. Parina iltana on onneksi osunut ukkoskuuro kohdalle ja helteessä ruskeaksi rapistuneet nurmikentät ovat saaneet taas vähän eloa. Kylmän alukesän jälkeen en halua valittaa helteistä, mutta eläinystäviäni käy sääliksi. 


Ei riitä, että kostea alkukesä on villiinnyttänyt kaikki pikku ötökät, jotka meinaavat syödä hevoset elävältä, mutta helle on villiinnyttänyt myös paarmat, ja hevosten katse on usein kärsivä, väsynyt ja apua anova. 


Oma osuuteni on levittää tekemääni ihmeöljyä aina iltaisin (se todellakin auttaa - myös hevosten mielestä ). Olen tarjonnut myös vilvoittavaa suihkua letkusta, mutta siitä ei osaa nauttia kuin entinen ravuri Elvira. Vähän harjausta ja pesua. Yrittänyt tappaa jokusen paarman. Rapsutukset hevoset hoitavat pääasiassa itse. Kaveripohjalta.




Ja jos ei satu olemaan kaveria lähellä, niin aina voi hyödyntää puita...



Sitä vain mietin, miten ne tietävät mistä rapsuttaa? Miksi rapsuttaa juuri kaverin jalkoja, hännänjuurta tai lautasia? 

Mutta kai sitä ystävä tietää, mistä toista kutiaa ja mistä pitää rapsuttaa, ihan ilman sanojakin. Kuunnella kun voi sydämelläänkin. Siinä meillä ihmisillä olisi oppimista.

Mutta suokoon luoja aurinkoisia ja tuulisia kelejä, jotta myös hevosystäväni voisivat nauttia kesästä...


sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Aidanmaalausmeditaatio

Jos jossain välissä valitin Norjan sateisista kesistä, niin en valita enää. Enkä muuta Kreikkaan - ainakaan ihan heti. Täällä on ollut nyt jo pitkään tosi hienot kesäkelit. Vimeiset pari päivää jo melkein liiankin hienot ja yli kolmekymmentä lämpöastetta varjossa. Ruoho alkaa palaa ruskeaksi ja omakin olo muuttuu välillä tukalaksi... varsinkin aitaa maalatessa. "Joko me hukutaan tai sitten me paistutaan" totesi naapurin mies.


Aidan maalaaminen on sinänsä aika rentouttavaa ja jopa meditatiivista puuhaa. Jossain vaiheessa tekemisen tila muuttuu olemisen tilaksi, eikä enää ole väliä sillä, kuinka monta metriä sitä on tullut maalattua tai kuinka monta metriä on vielä jäljellä. Sitä vain maalaa. Hyvä zen-harjoitus, jota voisi soveltaa muuhunkin elämään. Elää hetki kerrallaan ja miettiä vähemmän menneitä tai murehtia tulevia. 


Mutta siinä vaiheessa kun lämpötila varjossa lähestyi kolmeakymmentä astetta, oli pakko antaa periksi...





Mutta tulee siitä hieno. Ja koko seutu haisee ihanasti tervalta. Samoin kuin maalari.


Ja tänään lämpötila ajoi minutkin järveen. Ihan kunnolla uimaan ja sukeltelemaan. Siitä edellisestä kerrasta on kuulkaa jokunen vuosi... 



Kauniita kesäpäiviä teille kaikille. Yritetään nauttia, vaikka tämä pohjolan kesä onkin tällainen. Liian kylmää tai liian kuumaa - harvoin ihan sopivaa. 

Tai jospa se ei olekaan kesässä se vika? Jospa se onkin omissa asenteissa ja odotuksissa? Kesä  on kesä ja juuri sellainen kuin sen kuuluu olla. Sitä vain ajattelee, että kesän pitäisi sopeutua omiin odotuksiin, mutta ehkä sitä itse pitäisikin sopeutua kesään. Satoi tai paistoi.

lauantai 13. heinäkuuta 2013

Erikoisia kohtaamisia vuorilla

Pitkästä aikaa ajoin tänään vieraani kanssa Reinlin sauvakirkkoa ihailemaan. Muistatteko? Se sama kirkko, jonka Huldra-ihmiset ovat tähän paikkaan siirtäneet. Maisema oli edelleen yhtä avara, vanhat hirsiseinät yhtä vaikuttavat ja kirkko yhtä sympaattinen kuin ennenkin. Sehän tuntuu ihan elävältä ja olisi varmaan sanonut "terve taas", jos olisi osannut puhua. Tai ehkä se osasikin. Vähän eri kielellä vain ja viesti tuli perille.


Kirkon portin ulkopuolella on pieni mökki, josta voi ostaa opastetun kierroksen ja erilaisia matkamuistoja. Pohdin ystäväni kanssa, että saakohan sieltä kahvia. Nyt kun teki niin kahvia mieli ja olisi hienoa istahtaa hetkeksi aloilleen tässä maisemassa ja raikkaassa vuori-ilmassa. Kävelimme sisään mökkiin, siellä vanha rouva oli juuri mittamaassa kahvia kahvipannuun, ja sanoi: "Tulittepa sopivasti, haluatteko kahvia?".

Juotiin kahvit Mariannen kanssa (tultiin tutuiksi). Ilmaiseksi, koska kyseessä oli tuon oppaan oma kahvinkeitin - kahvilaa siellä ei ole eikä kahvia myynnissä :). Marianne tarjosi meille myös keksiä, oman kylän (melkein) tyttöjä kun olen. :). Naapurinkin rouva tuli hetkeksi paikalle istumaan. Siinä sitten rupateltiin hetki naisten kesken. Senkin kuulin, että kirkko kuulemma heiluu kovalla tuulella ja pitää narisevaa ääntä kuin vanha puu. Mutta se ei haittaa mitään, koska kirkon rakenteet on tuettu puiden juurilla. Silloin 700 vuotta sitten. 

Lupasin mennä toiste ja ostaa oikein opastetun kierroksen.

Nyt juon pullon olutta, kynttilä palaa pöydällä, valkoiset pionit tuoksuvat maljakossa ja radiossa soi pehmeä jazz. Ulkona on vaihteeksi pilvinen ilta ja elämä tuntuu oikein hyvältä.

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Kesäilta

Kesäillat. Päivän parhaita hetkiä. Kun päivän pakolliset työt ovat tehty. Aurinko häviää vuorten taakse ja jättää jälkeensä kuulaan ja kirkkaan taivaan. Ilma viilenee. 


Iltakävely sänkipellolla. Hevosia tervehtimässä laitumella. Kuuman päivän uuvuttamien tomaattien, yrttien ja kukkien kastelua kaikessa rauhassa ja kiireettömästi. Perässä hyppivä kissa. Ympärillä pyörivät hyttyset. 

Kesäilta.

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Vihdoinkin tuntuu kesältä!

Täällä(kin) on helle! Lopultakin tuntuu kesältä. Täytyy myöntää, että välillä kateus hiipi mieleeni, kun luin facebookista sellaisia "huh hellettä, meniskö rannalle vai terassille"-kommentteja. Täällä oli alle10 astetta lämmintä ja vettä lorotti kesäkuussa ihan jokaikinen päivä. Vettä lorotti silloinkin, kun paistoi aurinko...



Teatteriviikonloppu meni kuitenkin hienosti. Kylän vanhat rouvat kävivät kokeilemassa yläpölyt hirsien päältä ja sain hyväksynnän. "Du er så flink!" eli oletpa ollut näppärä tai taitava tai jotain vastaavaa. Kovan työihmisen maineeni kasvoi ja nyt kyllä ihan aiheesta, koska painoin kaksi viikkoa ilman vapaapäivää vähintään sen 12 tuntia päivässä, ja itse teatteriviikonloppuna varmaan sellaiset 30 tuntia kahdessa päivässä.  Mutta oli kivaa ottaa itsestään mittaa, ja hienoa, kun kaikki sujui niin hyvin. Ja vielä leppoisassa ilmapiirissä. Enkä siis ollut ainoa, joka oli "flink". Meitä oli monta.



Tällä viikolla olenkin sitten lähinnä palautunut ja ottanut huomattavasti iisimmin. Puuhastellut toki sitä ja tätä, mutta en ollenkaan samalla vauhdilla. Sain tänne myös ahkeran työharjoittelijan Suomesta ja on hienoa, kun on joku jakamassa näitä hommia. Lukuisista pienistä hommista kun tulee yhteensä aika paljon työtä. Nyt on hevosten villaloimet tuuletettu, satulahuovat, harjat, suat ja muut pesty. Tutustuttu vähän ympäristöön ja tänään käyty jopa uimassa. Tosin minä uin vain polvia myöten, mutta sinäkin oli minulle aika paljon :).


Elämääni on hankaloittanut myös se alkukesän selkäkipu ja issias-vaiva joka vaihtui jossain vaiheessa lonkkakivuksi ja liikkumiseni on ollut aika könkkäämistä. Tunsin itseni jo kovin vanhaksi ja raihnaiseksi. Mutta eilen päätin kuitenkin yrittää lähivuorelle kiipeämistä. Ensinnäkin huomasin ilokseni sen, että kuntoni on kasvanut huimasti tässä viime viikkojen työrupeamassa, ja arvatkaa miten kävi lonkkakivun? Se katosi! Lonkassa ei ole nyt mitään vikaa ja kävelen ensimmäistä kertaa kuukauteen ihan suorassa ja normaalisti. Joten kiivetkää vuorelle kaikki selkä- ja lonkkavaivaiset! Mutta ottakaa askeleet rennosti, tarkkaan, tasaisesti ja harkiten. Siinä saattaa kuulkaa mennä nikamat ja nivelet paikoilleen.


Täällä on ollut myös vuosisadan hyttyskesä. Nyt illalla hevoset tulivat jonossa öljyttäväksi taikaöljyllä, joka pitää sisällään ruokaöljyä, sitruunaa, valkosipulia, laventelia ja patsulia. On ihan tämän noita-akan itse kehittämää ja hyvin tuntuu hevosten mielestä toimivan. Seisovat hievahtamatta paikoillaan, kun öljyän nivuset ja rintakehän. Pysyy lukuisat ötökät ainakin vähän loitommalla ja ihokin tuntuu pysyvän kunnossa. Ja kun kaikki oli öljytty, matka jatkui syömään. "Kiitos, kiitos, mepä tästä jatketaan matkaa.". :).

Ja valkoiset dinosauruksen munat vyöryivät ikkunan ohi iltakymmeneen asti ja ensi talven heinätkin ovat nyt siisteissä pinoissa pellon laidalla.




Tomaatit on kasteltu, kissat ulkoilutettu ja ruokittu ja itse rouskutettu suuret kasat kaalisalaattia. Minulla kun on ihan hirveä kaalinhimo. No, keräkaali on erinomainen kalkin, kaliumin ja C-vitamiinin lähde. Hyvin mahdollista, että minulla on puutoksia, koska elin pari viikkoa pääasiassa hilloleivillä. En ehtinyt muuta. Särkylääkkeitäkin olen popsinut tuohon kipeään selkääni niin, että olen saanut vatsani kipeäksi ja kuinka ollakaan, kaalimehulla tiedetään olevan voimakas vatsahaavaa parantava vaikutus. Joten keho kyllä tietää, mitä se tarvitsee. Muistakaa kuunnella sitä!

Hyvän päivän hyvä ilta. Nyt on hyvä mennä nukkumaan. 

Jaa, se kahvila ja kauppa. Niistä sitten toisen kerran :).