Hevosten kanssa maisemia ihailemassa

Eilinen vähän märkä ja lyhyempi mutta kiva ratsastusreissu meni sateisessa metsässä, mutta tänään päästiin sitten "kunnolla" liikkeelle. Ratsastettiin vanhalle metsurien majalle 600 moh korkeuteen. Maisemat oli, niin kuin kuvista näkyy, melkoisen upeat. Olen käynyt tuolla kerran aikaisemmin, mutta silloin oli niin pilvistä, että minulla ei ollut upeista näkymistä mitään käsitystä.

Varmajalkaiset, vahvat ja kultaiset hevoset käyttäytyivät kympin arvoisesti. Ongelmia ei tuottanut edes puron ylitys, vaikka vesi kohisi ihan kunnolla. Menomatkalla laukkailtiin aika paljon loivaan ylämäkeen ja takaisin tultiin sitten käyntiä. Sopivasti lepotaukoja, vettä ja ruohoa, niin ei tehnyt tiukkaakaan (ja itselle vähän suklaata).

Nyt nuo kaksi suomalaista sissiä vaihtoivat hevoset ja lähtivät vielä toiselle reissulle ilman satuloita, mutta minä jäin huoltamaan vanhoja luitani ja lepuuttamaan reisilihaksiani. Vaikka ratsastus sinänsä ei tuota tauonkaan jälkeen mitään ongelmia, niin huomaan, että lihakset eivät ole ihan tottuneet moiseen menoon. Ja huomenna pitäisi taas mennä :). 

Mutta hienoa on ollut. Peilistä huomasin, että omakin katse on kummasti kirkastunut. Sitä se ratsastusterapia teettää :).

Missä kesä?

Radiossa kerrottiin juuri, että lämpötila ei ole toukokuun aikana noussut missään päin Norjaa  kertaakaan kahteenkymmeneen asteeseen. Historiallista kuulemma. Täällä joka toinen päivä paistaa ja joka toinen päivä sataa. Tänään on sadepäivä ja ulkolämpötila huimat viisi astetta. Vähän kun mennään ylemmäs, niin sade tulee lumena ja lämpötila on -2…. Herneet, pavut ja salaatit ovat edelleen istuttamatta. Että tällainen toukokuu tänä vuonna. Vihreää ja kaunista tuolla kuitenkin on. 

Mutta nyt on luvattu ainakin vähän parempaa. Onneksi, koska ystäviä Suomesta on tulossa tänne ratsastamaan viikonloppuna. Jos olisi poutaa ja lämpötila sellaiset 15 astetta, niin olisi aika ideaali ratsastuskeli, ja sellaista on nyt vähän lupailtukin. Hieno viikonloppu siis tulossa!

Tällä tilalla järjestetään viikonloppuna myös muurauskurssi ja aitan eli norjalaisittain stabburetin portaat olisi tarkoitus laittaa kuntoon. Ihan aiheellista, mutta sen operaation alta lähti myös pihan ainoa syreeni juuri ennen kukkimistaan, mikä minua tietenkin kovin surettaa. Melkoisen kimpun kävin poimimassa tänne sisälle ja toivon, että vielä nupullaan olevat kukat jaksavat aueta.

Nyt lähden jatkamaan vielä vierashuoneen siivoamista, että on vieraiden mukava nukkua. Kyllä, se on se sama projekti jonka aloitin jo marraskuussa... 

Palataan asiaan varmaankin vasta ensi viikolla, eli kesäkuussa. Hyvää viikonloppua ja paljon onnea kaikille valmistuville. Toivotaan kaunista viikonloppua!

Levoton mieli

Keskustelu ystäväpariskunnan pihalla eilen illalla:
Mies: "Oletko nähnyt kasteluletkun liitintä?".
Vaimo: "En ole, voin etsiä" (käy etsimässä).
Mies: "Tiedätkö mitä tarkoitan?"
Vaimo: "En"
Mies: "Miten ihmeessä voit etsiä jotain, jos et tiedä mitä etsit".  :D.

( Minä ajattelin: "Ihan hyvin". )

Aika usein on nimittäin tunne, että etsin hirveästi jotain, mutta minulla ei ole aavistustakaan, mitä oikein etsin. 

Palasin kotiin pikareissulta Suomeen. Kaksi intensiivistä päivää. Monta läheistä ja tärkeää. Monta hyvää keskustelua. Älytöntä nauramista siskon kanssa euroviisuja katsellessa. Ja palattuani olin taas niin tolkuttoman väsynyt, että toipumiseen meni hyvinkin kaksi päivää. Kahden päivän pikavisiitissä ei ole mitään järkeä, totesin taas. 

Ilalla kävelin kauniissa kesäillassa. Laskeva aurinko valaisi laakson rinteet joen toisella puolella. Tuomen tuoksu täytti ilman. Kaipasin kuitenkin meren tuoksua ja lokkien huutoa. 

"Tämä kaikki on sinulle annettu. On itsestäsi kiinni, mitä sillä teet." minulle sanottiin. Ja tunsin itseni kiittämättömäksi.

Minulla oli puutarha meren äärellä. Meri ja lokkien huuto. Halusin vuoret ja hevoset. Nyt minulla on vuoret ja hevoset, ja haluaisin puutarhan meren rannalla.

Pitäisi kai mennä kiitollisuusterapiaan. 

Ihana Ines täyttää tänään 12 vuotta. Ja on iloisempi, leikkisämpi ja onnellisempi kuin koskaan, joten ehkä me olemme ihan oikeassa paikassa. Hyvää syntymäpäivää Ines!

Isokirjopeippi sisterhood

Blogia kirjoittaessa ja blogeja lukiessa olen huomannut, että aika usein jotkin asiat ovat ikään kuin "ilmassa" ja samat teemat tulevat vastaan vähän joka paikassa. Joskus kyse on tietysti siitä, että me saadaan koko ajan vaikutteita toisiltamme ja ympäristöstämme, mutta toisinaan nämä samankaltaisuudet tulevat kummallisen yhtäaikaisesti.

Viimeisin suorastaan hassu yhteensattuma oli, kun luin yhtä lemiblogiani, ruotsalaista Krickelinia. Olin juuri tullut ystäväni luota uusi pieni pistokas kainalossa, ja kappas: Krickelin ystävineen oli jakanut täsmälleen samoja pistokkaita tuolla Ruotsin puolella.

Krickelin oli saanut pistokkaan Johannalta, joka oli tuonut niitä yhteiseen tapaamiseen, jokaiselle omansa. Kauniina ajatuksena on levittää kasvia ympäri maailmaa niin, että jokainen jakaa puolestaan omasta kasvistaan pistokkaita eteenpäin. Kasvien vointia ja etenemistä voi sitten seurata instagramissa (#palettbladunite). 

No, pistokkaitahan on jaettu iän kaiken. Perimmäinen ajatus on varmaan ollut ihan sama, ja monet perheenemännät tiesivät ennen tarkaan, mistä oma pelargonia oli lähtöisin. Itsekin olen tästä kirjoittanut. Ruotsissa tämä sama ajatus laitettiin nyt vähän moderniin muotoon. Tosi hauska idea ja kaunis ajatus mielestäni. Ja idea, jonka jokainen voi ottaa (uudestaan) käyttöön ihan omassa piirissään, ilman mitään blogi- tai instagramyhteyksiä. Tai ryhtyä jakamaan omaa palettbladia eli Isokirjopeippiään (voi tämä suomen kieli…), ja liittyä tähän samaan yhteisööön :).

 ***

Olen tainnut kehua ennenkin, mutta itse pidän noista Lovelylife-blogiyhteisön blogeista tosi paljon. Omat suosikit ovat ehkä tuo Krickelin ja Tant Johanna, mutta kivoja ovat kaikki. Aika montaa noista blogeista kirjoitetaan Ruotsin länsirannikolla Göteborgin läheisyydessä, ja olen saanut Ruotsin länsirannikosta tosi kivan käsityksen. Jopa siinä määrin, että tekisi mieli hurauttaa sinne joku kerta. Täältähän pääsisi sinne autolla muutamassa tunnissa. 

Mutta sisutus- ja lifestyleblogien ystävät käykää tutustumassa. Persoonallista, inspiroivaa ja usein vähän wabi-sabi-hengessä tehtyä. Hivelee ainakin omaa esteettistä silmääni. Blogit ovat ruotsiksi, mutta siellä on niin hienoja kuvia, että pärjää heikommallakin ruotsinkielentaidolla :).

***

Olen lähdössä taas Suomeen viikonlopuksi, joten blogi hiljenee muutamaksi päiväksi. Hyvää viikonloppua ja lämpeneviä säitä. Täällä palellaan edelleen alle kymmenenssä lämpöasteessa.

Mitä rakastan

Rakastan sateisia päiviä, kun pilvet putoavat alas vuoren rinteille. Huiput ja rinteet katoavat  sumuun ja ilmestyvät taas näkyviin. Yhtä paljon rakastan näitä aamuja sateen jälkeen. Kun sumu lepää vielä laakson yllä, mutta aurinko alkaa murtautua sumun läpi ja sininen taivas kuultaa pilviverhon läpi. 

Eilen oli Norjan kansallispäivä. Jätin juhlat väliin ja keskityin taiteen tekemiseen ateljeessamme, mutta mietin paljonkin, miksi haluan asua täällä. Ja yksi asia yli muiden on Norjan ihmeellinen, maaginen, mystinen, lumoava luonto. 

Ja tietenkin nämä ihmeelliset hevoset.

Gratulerer med dagen Norge. Päivän myöhässä. 

Kuvat napattu instagramistani. Tervetuloa seuraamaan sinnekin.

Wabi-sabi

Toisinaan haluan paeta tätä tavarapaljoutta ja mennä istuskelemaan tuonne sittemmin ravintolaksi muutettuun vanhaan navettaan. Siellä on onnistuttu ihailtavan hyvin säilyttämään paikan alkuperäinen henki ja tunnelma, eikä sitä ole korjattu hengettömäksi. Siellä on ainutlaatuinen tunnelma silloin, kun se on täynnä kynttilänvaloa ja puheensorinaa, mutta  erityisesti tyhjänä ja hiljaisena näin talven jälkeen. 

Kävin siellä tänään kameran kanssa, ja tuo tila edustaa monelta osin wabi-sabia parhaimmillaan. Siellä tuntee hyvällä tavalla olevansa osa ajan virtaa: olemme täällä vain käymässä, ei enempää eikä vähempää.

Wabi-sabi on japanilaisen estetiikan käsite, joka yhdistetään usein zenbuddhalaisuuteen. Käsitettä kuvataan usein epätäydellisyydessä, keskeneräisyydessä ja häviävyydessä olevaksi kauneudeksi, sekä yksinkertaisuuden ja vaatimattomuuden ihannoimiseksi. (Wikipedia) 

Minulle se edustaa rauhoittavaa vastapainoa kaiken tämän materian ja tavarapaljouden keskellä. Kaiken väliaikaisuudessa piilevää rauhaa.

Robyn Griggs Lawrence on kirjoittanut wabi-sabista seuraavasti (vapaasti käännettynä):

"Wabi-sabi ymmärtää harmaan joulukuisen maiseman herkän ja karun kauneuden, sekä hylätyn rakennuksen tai ladon tuskallisen eleganssin. Se ylistää  rakoja ja halkeamia, lahoa ja muita jälkiä, mitä aika, sää ja käyttö jättää jälkeensä. Wabi-sabin havaitseminen on ainutlaatuisen kauneuden näkemistä siinä, mikä ensisilmäyksellä näyttää  rumalta ja ränsistyneeltä.

Wabi-sabi muistuttaa meitä siitä, että olemme kaikki läpikulkijoita tällä planeetalla; että kehomme, niin kuin kaikki materiaalinen maailma ympärillämme, on palautumassa taas tomuksi. Luonnon kiertokulku, rappeutuminen ja eroosio ilmentyvät kuluneissa reunoissa, ruosteessa tai ihon maksaläiskissä. Wabi-sabin kautta voimme oppia ymmärtämään sen loiston ja melankolian, joka piilee näissä ohikiitävän ajan merkeissä."

(Löydät koko englanninkielisen artikkelin täältä.)

Rauhoittavaa helatorstaita. Itse ajattelin viettää sen siivoten ja miettien, mihin tarvitsen kaikkea tätä tavaraa. Miksi tunnen  tarvetta takertua materiaan, vaikka toisaalta kaipaan yksinkertaisuutta ja selkeyttä? Tuottaisiko luopuminen tuskaa, vai ehkäpä vapautta ja rauhaa?

Pääskyset ovat täällä!

Olen ahertanut kaksi päivää kasvimaani kimpussa. Perustanut perunapenkin ja istuttanut perunat. Aloittanut toisen älyttömän projektin vain huomatakseni, että siinä ei ole mitään järkeä. Huomisen joudun käyttämään sen korjaamiseksi. Sellaista on puutarhahulluus. Tarinoita myös siitä, mikä ei onnistunut.

Mutta elämä ei ole ollut pelkkää raatamista. Vein työmaalleni puutarhatuolin ja ison termoksen täynnä kahvia. Istuin auringossa ja hengittelin leutoa kevättuulta. Seurustelin kissojen ja hevosten kanssa. Soitin Äidilleni ja join äitienpäiväkahvit etänä äitini, siskojeni ja kummityttöni kanssa.

Ja taivaalla kasvimaan päällä lensi ensimmäinen pääskynen.

Toivottavasti kaikilla äideillä oli hyvä äitienpäivä. Ja hyvä päivä kaikilla muillakin.

Ps. Norjan televisisossa kerätään juuri nyt rahaa Nepalin maanjäristyksen uhrien hyväksi. Siellä pyydettiin apua, jotta eloonjääneet voisivat jäädä eloon. Apua tarvitaan edelleen. Joko Punaisen Ristin tai jonkin muun järjestön kautta. Jos haluaisit auttaa, mutta et ole vain saanut vielä aikaiseksi, tee se nyt. Vielä ei ole liian myöhäistä.

Antoisia kevätpäiviä

Tässä viimeiset päivät kuvapäiväkirjan muodossa. 

Olen ollut täällä taas kotimiehenä ja lenkittänyt Ajaxia ja Zaloa keväisissä metsissä. Joka päivä vihertää vähän enemmän. Luulen,  ja olen aika varma, että koirat nauttivat keväästä ja keväisestä metsästä vähintään yhtä paljon kuin me ihmiset.

Eilen Norjassa liputettiin toisen maailmansodan päättymisen johdosta. Täällä päivää kutsutaan Frigjøringsdageniksi, koska silloin päättyi myös Norjan miehitys. Me tehtiin "naapurin rouvien" kanssa reissu Fagernesiin ja pysähdyttiin matkalla syömään vohvelit. En muuten ihan heti keksi mitään norjalaisempaa välipalaa kuin vohvelit rømmen (paikallinen kermaviili) ja hillon kanssa. Tai no vohvelit brunostilla eli sillä ruskealla juustolla, jonka itse jätän vohveleiden kanssa väliin. Ainakin toistaiseksi olen jättänyt. 

Löysin kuin löysinkin siemenperunoita (ei ihan helppo juttu), ja tänään olen sitten kääntänyt itselleni perunapeltoa lapiovoimin. Piti tehdä ihan pikkuinen perunamaa, mutta siitä näyttää tulevan nyt sitten vähän isompi :). Ja norjalaiset hämmästelee moista hulluutta. 

Lucy kissa oli seurana ja lämmitti apunani porkkanansiemeniä (!), ja hevoset seurasivat silmä tarkkana jokaista liikettäni.

Mukavia kevätpäiviä siis. Nyt kun vielä pääsee saunaan ja syömään, niin ei voi valittaa. Elämä tuntuu oikein hyvältä sekä sielussa että ruumiissa. 

Mukavaa viikonloppua teillekin!

Muokkailua ja vähän infoa

Vanha banneri palasi - oli sitä ikävä. Se kuvaa jotenkin niin hyvin tätä paikkaa ja tätä elämää täällä. Muutenkin vähän muokkailin ulkoasua ja pahoittelen siitä mahdollisesti aiheutunutta häiriötä. 

Saattaa myös olla, että tänne sivupalkkeihin ilmestyy jatkossa vähän mainoksia. Pahoittelen jo etukäteen, jos se jotakuta häiritsee. Kokeilen ainakin, miltä se tuntuu ja miten se toimii. Teksteissä maksettua tuotemainontaa ei edelleenkään ole. 

Muistutan vielä, että Saman otavan alla on instagramissa, joten tervetuloa seuraamaan kaikki halukkaat ja kiinnostuneet. Löytyy nimellä Saman otavan alla tai linkkinä tuolla oikeassa sivupalkissa.

Täällä sataa lorottaa edelleen ja maisema muuttu koko ajan vihreämmäksi, mutta ei sinne hirveästi viitsi lähteä kuvailemaan, joten kuvat ovat siltä taannoiselta pieneltä metsäseikkailulta tuonne lähimetsään.

Nyt lohisoppaa syömään (sopii tähän keliin) ja sitten taidekerhon ateljeeseen kokeilemaan uusia juttuja :). 

Mukavaa torstaita!