tiistai 31. joulukuuta 2013

Uudistumassa uudeksi vuodeksi

Päätin vähän uudistaa blogin ulkoasua ja laitoin sen piiloon vähäksi aikaa. Tai piti laittaa vähäksi aikaa, mutta jostain syystä oikutteleva nettiyhteys teki muokkaamisen oletettua hankalammaksi ja hitaammaksi, joten näyttää venyvän tämä tuunaaminen ja päästän teidät sisään jo nyt.

Mutta tämä on vähän niin kuin tulisitte kotiini just kun olen muuttamassa huonekalujen paikkaa: osa tavaroista paikallaan, osa vielä keskellä laittaa, jotain uuttakin tulossa, mutta eivät ole vielä saapuneet :).

Ja tavoitekin on sama, kuin tuolla järjestyksen muuttamisella kotona. Piristää ja inspiroida. Sisällöllisesti ei varmaankaan tule suuren suuria muutoksia (tai saa nähdä mihin tämä johtaa), mutta ajattelin hakea vähän uutta potkua näillä ulkoisilla muutoksilla. 

Fontit on vielä miten sattuu, samoin värit - en tiedä oikutteleeko blogger vai johtuuko ongelmat näistä hitaista yhteyksistä… Bloggerin mahdollisuudet ja omat rajalliset taidotkin tulevat vastaan - olen kuitenkin ihan amatööri näissä hommissa. Mutta näillä mennään nyt vähän aikaa.

Blogi saattaa sulkeutua siis uudestaankin aina välillä, mutta en ole muuttamassa tätä privaatiksi...


sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Vähän väriä elämään - ja blogiin

Löysin eilen uuden blogin, jota olen nyt ahminut jonkin aikaa. Lähinnä olen imenyt energiaa upeista kuvista ja ennen kaikkea väreistä. Huooh niitä värejä! Jos ette ole jo käyneet, niin menkääpä kurkkaamaan suomalaisen naisen elämää ja tarinoita Keniassa, Akaasian alta, pääsette sinne täältä


Sitten katsoin tuota omaa edellistä postaustani, tai erityisesti sen kuvia, ja alkoi vähän naurattaa, tai itkettää. Miten vain. Vaikka sen nyt ei mitenkään erityisen negatiivinen postaus pitänyt ollakaan, pikemminkin realistinen, niin aika ankealta se näyttää. Ei välttämättä houkuttele lukemaan :D. Tuli mieleen, että kyllä me elämme täällä melkoisessa aistityhjiössä näin loppusyksystä ja alkutalvesta. Etenkin tällaisena vähälumisena talvena. Mutta onneksi on nämä sisätilat. Koti ja joulu.


Vaikka olisi joulusta mitä mieltä tahansa ja inhoaisi sitä hössötystä ja kaupallisuutta kuinka, niin kyllä yksi joulun tärkeimmistä ulottuvuuksista on tämä aistien ruokkiminen. Värit, tuoksut, maut ja hajut. 


Olen normaalisti hyvin neutraalien ja vaaleiden värien ystävä, mutta puolihuomaamattomasti sisustukseen on hiipinyt värejä. Turkooseja pöytiä, punaisia kynttilöitä, värillisiä tyynyjä.


Mutta arvatkaapa mitä? Nyt kun joulu on häthätää juhlittu, mutta tontut vielä kurkistelee korteista ja nurkista, niin ainakin minulla on mieli alkanut jo kääntyä kevääseen. Ihan kuin päivätkin olisivat jo vähän pidempiä? Valoa enemmän? Katse alkaa kääntyä puutarhakirjojen puoleen, vaikka en niitä ole vielä esille ottanutkaan. Mieli alkaa täyttyä ajatuksista ja suunnitelmista. Olemisessa alkaa olla ihan uutta virtaa, eikä enää tee mieli mennä takaisin nukkumaan hevosten aamuruokinnan jälkeen.


Se on katsokaas niin, että vaikka tuo tonttu tuolta vielä kurkkiikin, niin huomaatteko kuvassa jotain muuta? Noissa mustikan varvuissa on nimittäin silmut! Eikä niiden tarvinnut kovin kauan tuossa maljakossa olla herätäkseen talviunestaan. Eli vaikka tuolla ulkona kuolleelta näyttääkin, niin ei siellä kuollutta ole. Siellä vain nukutaan.

Ja heräämistä odotellessa voi poltella noita punaisia kynttilöitä ja lukea Australiassa tai Afrikassa asuvien blogistikollegoiden blogeja ja imeä sitä aurinoenergiaa vaikka sieltä. Ja toivoa vielä hohtavia keväthankia ennen vihreän puhkeamista.

lauantai 28. joulukuuta 2013

Mitä jos?

Mitä jos tämä ei olekaan ihan normaalia vuosittaista vaihtelua vaan kyse onkin ilmastonmuutoksesta? Mitä jos talvet ovat jatkossakin tällaisia? Periaatteessa muutaman asteen lämpeneminen tuntuisi ihan mukavalta. Ihan noin itsekkäästi ja lyhytnäköisesti ajatellen. Vähän leudommat talvet sopisivat minulle. Periaatteessa.


Täällähän ei tarvitse pelätä taifuuneja tai tornadoja. Eikä laajoja metsäpaloja. Eikä merenpinnan kohoamista - aika korkealla kun ollaan. Mutta myös elämä jääkuoren peittämässä ympäristössä on yllättävän haasteellista ja suorastaan vaarallista. Onneksi ei joutunut olemaan tien päällä nyt joulun aikana. Teillä on tapahtunut paljon onnettomuuksia ja monet tiet ovat olleet kokonaan suljettuina voimakkaan tuulen tai vaarallisen liukkauden takia. 


Mutta jo tässä ihan lähiympäristössäkin riittänyt haasteita, ja pakko myöntää, juuri nyt asuisin mielelläni vaikkapa Australiassa tai Kaliforniassa. Tai edes Etelä-Euroopassa. Mutta täällä asun. Ei ole huonoja kelejä, on vain huonoja vaatteita, niin kuin norjalaiset sanovat. Joten tein minäkin vähän nettiostoksia. Taas kahdet kengät - kenkäfriikki kun olen…


Tai yhdet nastakengät, ja sitten tuollaisen "sievän" jutun, jota voi käyttää vaikkapa niiden Roomasta ostamieni nilkkureiden kanssa :).


Minusta tulee kohta Begnadalenin Imelda Marcos ja tarvitsen kengilleni pian oman huoneen. Tosin sen sijaan, että ostaisin aina vaan korkeampia korkoja, ostan aina vain järeämpiä pohjia ja kestävämpiä kumisaappaita :).


Uusimmat kenkähankintani ovat vielä matkalla, joten siihen asti yritän edetä pitäen kiinni seinistä ja pahimmissa paikoissa mennään kontaten. Kuvat otin ikkunan kautta, koska en uskaltanut viedä kameraani ulos :). Jää alla, vesi päällä ja mäkinen maasto on aika ikävä yhdistelmä. 

Että tällaista maalaiselämää täällä tällä kertaa. Mutta viikon kuluttua voi olla onneksi jo täysi talvi ja juuri nyt olen kiitollinen nopeasti vaihtuvista keleistä. Ehkäpä tämäkin tästä vaihtuu joksikin muuksi.

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Hyvä joulu

En tiedä, onko täydellistä joulua muualla kuin Carl Larssonin maalauksissa, mutta kun ajattelee taaksepäin, niin olen saanut kokea elämässäni aika monta lähes täydellistä joulua. Varsinkin silloin lapsena. Nyt jos ajattelen, niin sellaisen lähes täydellisen joulun viettäisin varmaankin omien läheisteni kanssa, mutta se ei ollut nyt mahdollista. 

Lähes täydellinen joulumaisema olisi voinut asiaa vähän auttaa, mutta sitäkään ei voi nyt kehua, koska täällä(kin) sataa lorottaa vettä, ja se lumi, josta olemme iloinneet, on muuttunut kaiken peittäväksi sileäksi jääpinnaksi. No, minulla on ollut kuitenkin hyvä joulu. Oikein hyvä. Ja se jatkuu tietenkin edelleen. 

Hyvä joulu tarkoittaa minulle täydellisen kaunista, tiheää, pientä joulukuusta. Niin täydellistä, että tuli jälkeenpäin huono omatunto, kun olin sen metsästä itselleni ottanut...



Ei paljon lahjoja, mutta mieluisia lahjoja...


Ei paljon herkkuja, mutta itse tehtyjä herkkuja…




Ja ennen kaikkea rauhaa ja levollista mieltä. Kynttilän valoa, joululauluja, puhtaita lakanoita. Ja ystäviä.

Aloitin oman jouluni oikeastaan vasta aatonaattona. Ennen sitä en juurikaan kuunnellut joululauluja tai syönyt jouluherkkuja, ja ehkä sen takia, kaikki tuntuu nyt kovin jouluiselta. Vesisateesta huolimatta. 

Levollista joulun jatkoa. Levätkää, nauttikaa ja kerätkää voimia. Vanha kiire on takana, seuraavat kiireet vielä edessä, joten nyt saa vain olla ja nauttia.

Tähän yksi oma lempijoululauluni. Sellainen harvemmin kuultu. Myös meidän Ineksen lemppari. Silläkin on lempijoululaulu - uskokaa pois :).


maanantai 9. joulukuuta 2013

Adventtiaika

Adventtiaika on joulun odotuksen aikaa, mutta myös vuoden pimeintä aikaa. Itse odotan jouluakin enemmän talvipäivän seisausta ja pimeyden taittumista, mutta yritän nauttia myös tästä hämäryydestä. Nyt on lupa ottaa iisisti. Uudenvuodenlupaukset eivät vielä kolkuta omaatuontoa. Saa syödä suklaata ja nukkua jos nukuttaa.


Jouluisia juttuja ja kynttilöitä alkaa pikkuhiljaa ilmestyä nurkkiin, mutta täysi jouluvarustus saa vielä odottaa. Vähän voi jo kuunnella joululauluja, mutta vain vähän.


Tänään heräsin valkoiseen aamuun - ulos oli satanut parikymmentä senttiä uutta pehmoista lunta. Maailma oli valkoinen ja hiljainen. Hevosten kaviot eivät kopisseet kovaa jäätynyttä maata vasten, vaan  ne leikkivät lähes äänettömästi lumihangessa. Vähän lumitöitä ja päälle kaakaota kermavaahdolla ystävän kanssa.


Kissatkin haluavat olla nyt sisällä. Nämä omat täällä sohvalla nukkumassa, talon kissat satulahuoneessa.  Toinen lampaantaljalla, toinen satulan päällä :).





Minulle on tullut tavaksi mennä vielä illalla myöhään ulos. Käyn ihmettelemässä tähtiä, katsomassa, että hevosilla on kaikki hyvin ja sanomassa hyvät yöt noille satulahuonekissoille. Äsken hiippailin tuolla ulkona pimeässä ja lumessa pyjamahousut jalassa, annoin hevosille vähän heiniä yöpalaksi ja kävin paijaamassa kissat. Joulun läheisyys on tehnyt tehtävänsä ja olen ilmeisesti muuttumassa tontuksi - toivon tapaavani virkaveljeni jonain iltana tuolla kierroksellani :).


Yrittäkää nauttia enemmän kuin stressata. Ne parhaat asiat ovat lopultakin hyvin yksinkertaisia. Yhdet piparit tuoksuvat ihan yhtä hyvälle kuin ne kymmenen sorttia. Pöly ja likaiset ikkunat eivät näy kynttilän valossa. Olkaa yhdessä kotona, ei kauppakeskuksissa. Tehkää käsillä enemmän kuin ostatte valmiina. Kuunnelkaa joululauluja ja polttakaa kynttilöitä. Maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto - edes siellä omien seinien sisäpuolella. 

Levollista adventtiaikaa!

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Aamu

Olen oppinut nauttimaan aamuista. Nyt kun hevoset ovat tuossa takapihallani, saan kuulla ovesta ulos astuessani ensimmäiseksi lämpimiä hörähdyksiä - enkä tiedä parempaa hyvän huomenen toivotusta :). Toisinaan aamut ovat suorastaan taianomaisia. Niin kuin eilen.


Nouseva aurinko värjäsi taivaan kultaiseksi ja punaiseksi. Maisema oli epätodellinen. Ja kaiken kruunasi vielä neljä joutsenta, jotka huutaen lensivät tuon punaisen taivaan halki aamun valoa kohti.




Täällä eletään muuten nyt sellaista paikallista "vuoristokaamosta". Aurinko ei jaksa enää nousta vuorten yli paistamaan tähän pihaamme.  Olemme täällä varjossa reilun kuukauden verran. Mutta jos haluaa nähdä auringon, niin onneksi ei tarvitse kiivetä edes kovin korkealle tai ajaa kovin pitkälle. 

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Hyvät ja huonot uutiset


En ole jaksanut edelleenkään oikein innostua tästä blogin päivittämisestä - en tiedä, miksi se on niin vaikeaa. Nyt kun menin pitkästä aikaa tuonne bloggeriin, blogissani on käyty tasan 22 222 kertaa...hmmm. 

Oli sitten sellainen luku, että oli ihan pakko katsoa, mitä luku kaksi tarkoittaa numerologiassa. Jospa sieltä löytyisi joku vihje. Googlasin, ja numerologiaa näytti olevan monenlaista samoin kuin tulkintoja, mutta yksi puhutteli:

2. 
Vuorovaikutus, yhteistyö, diplomatia, herkkyys, sopeutuminen. Kakkonen etsii rohkeutta ilmaista itseään ja koska on haavoittuva, kohtaa vaikeuksia, kunnes oppii luottamaan omaan totuuteensa, eikä niinkään yleiseen mielipiteeseen. (teksti löytyy täältä)

Mitäs sanotte? Aika uskomatonta! Ei hassumpi ohje tähän pulmaan. Ja aika hyvä ohje ihan jokaiselle blogin pitäjälle. Puhutteli ainakin minua kovasti, ja vastasi kysymykseeni.

Numerologiaan sinänsä en ole koskaan oikein uskonut. Tai en tiedä siitä oikein mitään, joten en voi sanoa uskonko vai enkö usko, mutta sanotaan, että siihen on vähän vaikeaa uskoa. Mutta sillä ei ole oikeastaan mitään merkitystä.

Uskon kuitenkin siihen, että kun jokin oikein askarruttaa, kannattaa olla herkkänä ja seurata vihjeitä. Kuunnella herkällä korvalla ympäristöään ja olla hereillä. Vastaus saattaa löytyä yllättävästä paikasta ja yllättävällä tavalla. Koska uskon myös siihen, että meitä opastetaan ja autetaan kun vain pyydämme apua. Sitä en tiedä kuka tai mikä se auttaja on. Enkeli? Opas? Jumala? Vai ehkä oma sisäinen viisautemme?

Sain tänään myös toisenlaisen "neuvon", joka sai minut nauramaan ääneen. Olen tainnut mainita, että olen etsinyt koko syksyn kanttarelleja, mutta en löytänyt yhtäkään. Kävellyt pitkin ja poikin. Mutta ei kantarellin kantarellia. Mutta sitten tänään


Kaunis, täydellinen kantarelli. Umpijäässä tietenkin - täällä on ollut jo viikon verran yli kymmenen astetta pakkasta. Mutta kanttarelli kuitenkin. Lopultakin! Ja arvatkaa mistä se lopulta löysin?


Tästä oman taloni kulmalta! Kaksi metriä makuuhuoneeni ikkunasta! Eli ei kannata lähteä merta edemmäs kalaan, aika usein ne ratkaisut ovat ihan siinä nenämme edessä :). 

Muuten tänne kuuluu monenlaista. Hyviä ja huonoja uutisia. Lattialämmitys hajosi. Ulkona on ollut yli kymmenen asteen pakkasia, vaikka säätiedotuksen mukaan pitäisi olla nollan tietämillä. Vietin unettoman yön asuntooni tulleen hiiren takia. Ja tänään, lauantai-illan kunniaksi, poskihammas lohkesi ihan kunnolla... Aika pieniä vastoinkäymisiä kylläkin.

Mutta ne hyvät uutiset sitten. Eilen toin hevoset takasin tähän omaan pihaan - lopultakin uudet pihatot ovat sillä mallilla, että niitä voi jo käyttää. Pakkasen seurauksena ulkona on uskomaton tähtitaivas, ja kun kävin sitä äsken ihailemassa, hevoset hörisivät kuun valossa. Nekin seisovat nyt tuossa talon takana. Ja viime yönä myös ystäväni kettu kävi laulamassa minulle tuutulaulun makuuhuoneen ikkunan alla omalla, persoonallisella äänellään :). Taisi olla sama kettu, joka kävi laulamassa minulle myös nukkuessani täällä ensimmäistä yötäni.

Joten katsotaan, mitä tämän blogin kanssa tapahtuu. En ole lopettamassa, mutta jotain uutta yritän keksiä. 

Kuukauden kuluttua päivät jo pitenevät! Nautitaan pimeydestä niin kauan kuin sitä kestää- pian se on taas muisto vain!


ps. jos joku ihmettelee: käyn täällä aina seuraavana päivänä oikolukemassa ja korjailen pahimmat kirjoitus- ja ajatusvirheet, joskus muutan jopa otsikon, joten tekstiin saattaa tulla pieniä muutoksia sitten ensilukeman. En katso kuitenkaan tarpeelliseksi noita muokkauksia tekstiin merkkailla, ellei kysymys ole jostain suuremmasta muutoksesta tai lisäyksestä.

torstai 14. marraskuuta 2013

Valoa pimeyteen

Näyttää vähän siltä, että tuo lumi on tuulut jäädäkseen. Ei sitä paljon ole, muuta sen verran, että valaisee maiseman. Hevosten iltaruokintaa on voinut siirtää, koska nyt näkee pimeälläkin.


Ja varsinkin, kun kuu on tarjonnut apuaan muutamana iltana. Tänäänkin se kävi kurkistamassa just silloin, kun kävin viemässä iltaheiniä. Sitten se meni taas piiloon, kun homma oli hoidettu. Kiitokset kuulle tai sille, joka niitä pilviä siirtelee :).


Flunssakin on selätetty, joten nyt jaksaa taas paremmin. Mutta koska tänään on ensimmäinen ilta, kun en sammunut tuohon sohvalle ylipitkille ja liian myöhäisille päikkäreille, ajattelin vetäytyä nyt ihan oikeasti yöunille tällaiseen suht normaaliin aikaan. 

Toivon lunta teillekin. Ei paljon, mutta vähän pimeää taittamaan. Niistä oikein hiihtokeleistä ehtii nauttimaan sitten kevätauringollakin. Ainakin jos minulta kysytään :). 

Ja toivon sydämestäni ekstravoimia kaikille, jotka sitä nyt tarvitsevat. Tässä ajassa on nyt jotain sellaista,  että kovin monet ovat joutuneet elämässään tosi rankkojen tilanteiden eteen. Koko elämä laitetaan uusiksi - tavalla tai toisella. Toivon teille luottamusta ja uskoa siihen, että elämä kantaa. Kuitenkin. 

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Eksistentiaalinen kriisi

Minulla on eksistentiaalinen kriisi. To be or not to be? To do or not to do? If to do, what to do and why to do? Mikä on elämän tarkoitus? Eli ei mitään sen suurempia kysymyksiä mielessä... Ei ensimmäinen, eikä varmasti viimeinen kerta, eikä mitään vakavaa, vaikka vähän epämiellyttävää. Mutta ahdistus on eteenpäin työntävä voima - lopulta se pakottaa toimimaan ja tekemään ratkaisuja.


Läheisten ihmisten elämässä lyövät aallokot osuvat vähän omillekin rannoilleni. Tietenkin psyykkisesti, mutta myös ihan konkreettisesti. Marraskuu lamaannuttaa ja flunssa vain jatkuu. Sekään ei helpota oloa.  


En tiedä uskonko astrologiaan, mutta pidän sen toimivuutta mahdollisena. Tilaan itselleni aina astrologin laatiman vuosikartan, jota käyn sitten katsomassa kun en muutakaan keksi. Että onko planeetat jotenkin erityisen vinossa, kun tuntuu tältä. Ja onhan nekin nyt erityisen vinossa, ihan kaikki: todennäköisesti ahdistaa ja masentaa, elämä on raskasta, pitää levätä, kerätä voimia, kuunnella sisintään. Niinpä niin.


Joten mistäs tässä muuta kuin yrittää ottaa mallia Ajaxista. Nenänpäähän kertynyt lumi voi olla aika hauska juttu. Tarvitseeko elämässä olla sen kummempaa tarkoitusta? Oppia nauttimaan juuri tästä hetkestä. Nauttia lumesta, nauttia pimeydestä. Levätä kun väsyttää. Ottaa iisisti, kun flunssa vaivaa. Odottaa rauhassa, kun ei muutakaan voi. Olla huolehtimatta asioista, joihin ei voi vaikuttaa. Kaikki on lopultakin ihan hyvin. 

Ja jos tarvitsee vähän potkua tähän marraskuuhun, niin voi kuunnella seuraavaa kappaletta. Monivuotista suosikkiani, joka tekee vähän samaa kuin tuo Ajax: muistuttaa, että talvellakin voi elää ja lumestakin voi nauttia. 



ps. vähän selvennystä kun arvaan, että ainakin tutut miettivät, mistä ratkaisuista puhun. En ole muuttamassa täältä pois, en edes tästä asunnosta. Ne ratkaisut ovat enemmänkin sisäisiä juttuja, mihin suunnata energiaansa, minkä polun valita. Mistä löytää se kadonnut innostus ja saada potkua itseensä. Ei sen kummenpaa :). 






sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Marraskuun paino

Ei ole oikein sujunut tämä blogin päivittäminen viime aikoina. Ensin sairastuin lomalta palattuani oikein kunnon flunssaan ja podin sitä hyvinkin kaksi viikkoa. Sitten nettiyhteydet menivät moneksi päiväksi kokonaan poikki, ja ovat toimineet senkin jälkeen tosi nihkeästi ja hitaasti. esim. kuvien lataaminen tänne tuntuu lähes mahdottomalta. 


Vaikka itselläni asiat sujuvat ihan hyvin, usealle aivan lähipiirini ihmisille tuntuu tapahtuvat nyt tosi suuria ja raskaita asioita. Huomaan, että se on alkanut vaikuttaa minuunkin ja tuntuu raskaana energiana ylläni. Pilvenä, joka roikkuu päällä, vaikka asioita ei konkreettisesti ajattelisikaan. Huoli painaa ja unet häiriintyvät.


Ja sitten tämä marraskuu. Pilvet roikkuvat ihan kokreettisestikin laakson päällä eivätkä jaksa enää nousta siitä päivän mittaan. Aurinko paistaa sen lyhyen hetken sumuverhon läpi. Kaunista ja maagista, mutta syö energiaa. Pitäisi tehdä ja haluaisi tehdä ja saada aikaan, mutta päivät vain menevät ja sitten yhtäkkiä onkin jo ilta. Pimeää ennen viittä iltapäivällä. Vie vähän aikaa, että siihen sopeutuu. Päivä kun ei lopu pimeän laskeutuessa - tähän aikaan vuodesta pimeä ei merkitse iltaa.


Nytkin haluaisin vain käydä antamassa hevosille iltaheinät ja käpertyä sen jälkeen sohvalle lukemaan kirjaa. Mutta uhmaan tuota loskaa ja lähden syömään ystävien luo. 

Palaan tässä vielä ajatuksen tasolla Roomaankin ja kirjoitan siitä oman juttunsa - näyttää vaihteeksi onnistuvan tämä kuvienkin lataaminen. 

Yritetään pitää mieli valoisana vaikka ulkona pimeneekin. Pian on taas kevät :).

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Elämässä suunnistusta

En ole koskaan ollut mikään syntymäpäivien juhlija. Vuodet ovat menneet huomaamatta ja vääjäämättä eteenpäin. Täyttäessäni pyöreitä vuosia, on etukäteen saattanut olla jonkinlainen kriisi, mutta heti h-hetken jälkeen, elämän jatkuessa ennallaan, on kriisikin haihtunut ilmaan. Tuo "kriisihän" on kuitenkin vain mielen tuotetta. Mutta halusin tai en, taas tuli yksi vuosikymmen lisää ja eräs elämänkirjani sivu sulkeutui.


Mutta mitä jos emme mittaisikaan näitä ikävuosiamme? Muuttaisiko se jotain, jos tietäisimme vain suunnilleen, minkä ikäisiä olemme? Eläisimme ja toimisimme niin, kuin hyvältä ja oikealta tuntuu, emmekä määrittelisi itseämme sen mukaan, minkä ikäsiä olemme ja kuinka tässä tai tuossa iässä kuuluu elää? Mitä pitää saavuttaa, kuinka pukeutua tai mitä omistaa? Olenko liian vanha aloittamaan jotain uutta, vaihtamaan työpaikkaa tai onko tuo toinen ihminen minulle ikävuosien puolesta liian vanha tai liian nuori? Luulen, että toimisimme ihan yhtä järkevästi kuin nytkin, mutta meitä motivoisivat omat sisäiset tarpeemme ja toiveemme, eikä ulkoiset paineet. Mielenkiintoinen ajatus. Saattaisimme olla onnellisempia. Mitä luulette?



No, koska en siis erityisemmin välitä syntymäpäiväjuhlista, lähdin viikoksi Roomaan. Siellä aloitin syntymäpäiväni vieton mahtavissa merkeissä, kun Penelope-myrsky saapui jylisten Rooman ylle. Heräsin siihen, että vesi virtasi avoimesta parvekkeen ovesta keittiön lattialle ja kastuin aivan läpimäräksi yrittäessäni sulkea parvekkeen ovia ukkosen jylistessä ja salamoiden välähdellessä Rooman yllä. Se oli voimallinen tapa aloittaa uusi vuosikymmen. Seisoin kaatosateessa märässä valkoisessa paidassani hiukset vettä valuen. Vanha pestiin yltäni pois uuden tieltä.



Myrskyn laannuttua lähdimme kaupungille. Eksyimme pieneen lahjatavara- antiikkikauppaan. Käteeni tarttui antiikkisen näköinen, vaikka ei vanha, kompassi. Kompassit ovat minulle jostain syystä hyvin tärkeitä ja niitä on kertynyt jo jokunen, joten enempiä miettimättä ostin tuon kauniin pienen kompassin itselleni.  Vähän lahjaksi, mutta enemmänkin muistoksi tuosta päivästä.



Myöhemmin palattuamme asuntoomme, huomasin, että kompassin kannen sisäpuolella on runo. Niin pienellä kirjoitettu, että en pystynyt lukemaan siitä kuin nimen. Puhelimesta hain sitten suureman kopion.

"The road not taken"

by Robert Frost

Two roads diverged in a yellow wood,

And sorry I could not travel both
And be one traveler, long I stood
And looked down one as far as I could
To where it bent in the undergrowth;

Then took the other, as just as fair,
And having perhaps the better claim,
Because it was grassy and wanted wear;
Though as for that the passing there
Had worn them really about the same,

And both that morning equally lay
In leaves no step had trodden black.
Oh, I kept the first for another day!
Yet knowing how way leads on to way,
I doubted if I should ever come back.

I shall be telling this with a sigh
Somewhere ages and ages hence:
Two roads diverged in a wood, and I—
I took the one less traveled by,
And that has made all the difference.

(hyvän suomennoksen löydät vaikkapa täältä)



Siitä ei ole kovin kauan, kun lainasin tätä täsmälleen samaa runoa täällä blogissani. Se puhutteli minua tosi paljon ja symboloi minulle tätä tekemääni elämänmutosta. Polkua, joka oli se vähemmän kuljettu, vaikeakin, mutta joka muutti koko elämäni. Ja nyt tuo sama runo oli tuon ostamani kompassin kannessa.

"Tie haarautui metsässä 
ja minä valitsin 
sen vähemmän kuljetun. 
Siksi kaikki on toisin."
- Robert Frost-


Ja niin olivat palatessani nuo kuvien kukkakimputkin odottamassa juuri täällä, joten taidan olla oikeassa paikassa. Luulen niin. Tästä on hyvä jatkaa.


tiistai 1. lokakuuta 2013

Syyslomalle

Täällä syksy etenee vääjäämättä. Eilisen kauniin ja lämpimän päivän jälkeen tuli taas pakkasyö. Iltakahdeksalta pimenee. Metsästä kaikuu ajoittain yksittäisiä laukauksia ja joku valittu hirvi tai peura päättää päivänsä. Talitintit käyvät rapistelemassa ikkunalaudoilla ja kurkkivat ikkunoista sisään.


Hevosten metsälaitumelta alkaa loppua syötävä, mutta olen päästänyt ne pellolle syömään viimeisiä vihreitä ja tankkaamaan talvea varten. Talvikarva on alkanut jo kasvaa. Niille rakennetaan nyt uutta pihattoa ja pian ne pääsevät takaisin tähän omaan pihaan ja ikkunani taakse hörisemään. 


Istun aamiaispöydässä teekupin ääressä ja katse harhautuu yhä uudestaan pois tietokoneen ruudusta. Aurinko alkaa paistaa joelta nousevan sumun läpi ja sulattaa huurteisia peltoja. Näkymä muuttuu koko ajan. 

Olen lähdössä torstaina viikoksi Roomaan. Ihana, ihana Rooma. Vähän sekalaisin tunnelmin kumminkin. Roomaan on upeaa päästä pitkästä aikaa. Se on tuttu kaupunki aikaisemmilta reissuilta. Tapaan kaksikin tärkeää ystävää pitkän tauon jälkeen. 

Mutta täältä lähteminen on vaikeaa. Huoli eläimistä painaa. Ja olen varmaan vähän mökkiytynytkin. Vaatekaapin sisältö rakentuu lähinnä ruutupaidoista, farkuista ja kumppareista ja "Rooma-puvuston" kokoon haaliminen tuskastuttaa. Vaan jos lähtikisin niissä ruutupaidoissa ja farkuissa? Niin ne amerikkalaisetkin turistit siellä liikkuu?  No, ehkä tuolta löytyy jokunen edustuskelpoinen pellavapaita ja jakku - Roomassa kun on vielä kesä. Ainakin meidän mittakaavassa :).

Tähän olisin laittanut kivan kuvan edelliseltä Rooman reissultani, mutta arvatkaa mitä? Ne ovat paperikuvia... eli ehkä on korkea aika taas lähteä. Veikkaan kuitenkin, että kaupunki ei ole mennyt eteenpäin yhtä paljon kuin tekniikka. Onneksi. Siitä edellisestä reissusta ei nimittäin ole kuin seitsemän vuotta, eikä se nyt ihan hirveän paljon ole. Rooma on ikuinen, mutta kamerat eivät. Varsinkaan nämä nykyiset :).

Katsotaan ehdinkö ja jaksanko bloggailla sieltä käsin. Mutta viimeistään sitten loman jälkeen :).

Kauniita syyspäiviä ja mukavaa syyslomaa niille, joilla se näihin aikoihin on!

perjantai 27. syyskuuta 2013

Ja niin koitti se aamu...


Että maisema oli yön jäljiltä valkoinen kuurasta...


ja myös ruusu oli saanut sokerikuorrutuksen.


Auringonhattu oli luovuttanut, eikä ehtinyt kukkimaan. Ainakaan vielä tänä kesänä :).











Kai se on uskottava, että tämä kesä oli tässä. Kohta on lokakuu. Tänään lähtee puutarhakalusteet varastoon. Krassien aika taitaa olla ohi vaikka eilen ne vielä kukkivat täyttä häkää. Myös ulkotomaattien kasvukausi on lopultakin ohi. Tämä on ollut hieno kesä ja hieno alkusyksy. Talvi ei ole vielä täällä, mutta tulee milloin tahansa. Milloin sille sattuu sopimaan.


Toivottavasti ei kuitenkaan vielä hetkeen. Toivon pitkää ja lämmintä syksyä. Ja lunta sitten sopivasti, jotta saadaan valkoinen vuodenvaihde ja se yksi juhlapyhä vähän ennen vuodenvaihdetta. Sitä  juhlapyhää, j-kirjaimella alkavaa, en vielä lausu ääneen :).