Tiedättekö tunteen?

Ajattelin tekaista hevosten aitaukseen uuden portin, että hevoset pääsevät syömään tuonne "alapellolle" - tämä piha kun alkaa olla aikalailla kaluttu. Periaatteessa ei mikään kovin iso juttu.

Mutta tiedättekö tunteen, kun joutuu tekemään jotain oman ydinosaamisensa ulkopuolella? Ei ihan tiedä, mitä työkaluja tarvitsee ja/ tai kuinka niitä käytetään? Asiaa hankaloittaa vielä se, että täällä ei todellakaan ole mitään yhtä paikkaa, jossa olisi hyvässä järjestyksessä kaikki työkalut, vaan ne ovat pitkin erinäisiä ulkorakennuksia ja useimmat n. "tavalliset", naisen käteen sopivat työkalut ovat enemmän ja vähemmän ruosteessa. 

Haastetta lisää se, että jos sattuu unohtamaan jotain, tai on tullut väärä työkalu mukaan, niin joutuu helposti kävelemään sen 400 metriä, kun käy hakemassa uuden työkalun tilalle. Ja jos sekään ei toimi, niin ehkä vielä uuden ja siinä on seuraavat 400 metriä sisäisessä askelmittarissa. Varsinkin kun ulkona on tänään 24 astetta varjossa ja auringossa varmasti sellaiset reilut +30. Sitten onnistuin hävittämään vielä silmälasini (!) tuonne heinikkoon, ja niitä etsiessä tuli sellaiset 600 m lisää (löytyi!). Farkut ja kumisaappaat jalassa tietenkin, koska tuolla heinikossa ei uskalla oikein muuten kulkea - siellä kun saattaa olla käärmeitä.

Lopulta, kun kaikki ruuvimeisselit olivat osoittautuneet sopimattomiksi siihen yhteen ruuviin, jossa pitäisi olla kuusikulmainen ruuvari, niin ajattelin taipua käyttämään akkuporakonetta - jota en oikeastaan osaa käyttää. Varsinkaan kun siinä on akku loppu...

Siinä vaiheessa hiki valui selässä ja rinnassa ja otsalla, ja päätin yrittää vaihtaa vähän kevyempää päälle ja ottaa juomaa jääkaapista. Jääkaappi on vähän liian täynnä ja kädet eivät olleet enää ihan vakaat, ja sen tietää miten siinä sitten käy. Pysähdyin oikein miettimään hetkeksi, että josko nyt olisi oikea hetki itkeä. Teki mieli. No en itkenyt mutta en kyllä nauranutkaan, vaikka asiassa tiettyä tragikomiikkaa onkin. 

Mutta ei tässä lannistuta. Tähän projektiin on kulunut nyt noin kolmisen tuntia ja kuluu varmaan vielä toisetkin kolme tuntia, mutta mitä siitä. Onhan tässä aikaa? Ja sitten kun hevosilla on taas pääsy tuonne alaniitylle, voin henkäistä, eikä mun tarvitse miettiä näidä aitojen virittelyjä tänne pihalle. Voin ajaa ruohon ihan itse ;).

Nyt on nestetankkaus suoritettu ja olo vähän kohentunut - taidanpa lähteä jatkamaan projektia… Ei ole tämä tilanhoitajan elämä yhtä oluenjuontia terassilla...

Tapahtui tänään

Aloitin aamun reippaasti sellaisella "nyt minä kyllä"-asenteella. Sellainen haastekin muuten kiertää blogeissa: pitää yhtenä päivänä tehdä sellaisia "nyt minä kyllä"-asioita. Juttuja, jotka ovat jääneet hoitamatta. No, niitähän riittäisi, mutta nyt päätin ainakin pakata pari epäonnistunutta nettiostosta ja palauttaa paketit postiin. Ajoin autolla 100 metriä, kunnes kuulin radiosta, että tänäänhän onkin pyhä ja kaupat tietenkin kiinni… Tuli sitten u-käännös. Kun meni suunnitelmat mönkään, niin istahdin hetkeksi navetan rappusille aurinkoon mietiskelemään ja Lucy-kissa tuli syliin kehräämään. 

Seuraavaksi virittelin hevosille taas kerran uusia aitoja, ja ne pääsivät syömään heinää myös taloni ympäriltä. Siitä hoituu ruohonleikkuu samalla. Periaatteessa varmaan riittäisi, että laittaisi tuota aitanauhaa maahan merkiksi, että tämän sisäpuolella syödään - mitään sähköähän noissa mun virityksissä ei ole, eikä tarvitse ollakaan :). 

Leivoin (ja melkein söin) kesän ensimmäisen raparperipiirakan. Viime kesän kitkeminen ja lannan lisääminen oli tuottanut tulosta ja surkeista raparpereista oli tullut vähän vähemmän surkeita. Ei ne tosin vieläkään suorastaan kukoista - pitänee siirtää niitä parempaan paikkaan.

Illalla taas ihmettelin noita luonnonvaraisia kasveja. Täällähän suurin osa kasveista on samoja kuin Suomessa, mutta sitten on muutamia juttuja, joita en tunne ollenkaan. Ylemmässä kuvassa oleva, kieloa muistuttava kasvi on tosi kauniin herkkä, mutta minulla ei ole aavistustakaan, mikä se on. Kertokaa, jos tunnistatte. Alemmassa kuvassa pitäisi olla ihana keltakukkainen kasvi, mutta se olikin mennyt parempiin suihin…vähän kyllä harmitti. Tuossa just selvittelin, että se on nimeltään Keltakiurunkannus (Gul lerkespore, Pseudofumaria lutea), eli ei ollenkaan luonnovarainen, vaan ns. kulttuurireliikkikasvi, joka on siirretty tänne joskus muinoin ja villiintynyt. Perennanakin sitä myydään. Toivottavasti ei loukkaantunut moisesta leikkaamisesta… Täällä kasvaa muuten enemmänkin kasveja, jotka ovat ilmeisesti joskus tuotu tänne perennoina, mutta villiintyneet. Olisi tosi mielenkiintoista perehtyä niihin tarkemminkin, mutta kun näitä tosi mielenkiintoisia juttuja on niin paljon ja aikaa niin vähän.

Ilta oli taas kaunis ja luonnon vihreys lähes uskomatonta. Suuret suunnitelmani opetella ottamaan hyviä valokuvia ovat kääntyneet päälaelleen, ja otan nykyään kaikki kuvat kännykällä enkä oikealla kameralla. Kuvat ovat sitten mitä ovat… lupaan tehdä rytilikkeen ja parantaa tapani. 

Päivään mahtui myös mullan lapiontia (vaikka oli melkein tuskaisen kuuma), kasvimaan suunnittelua ja siementen lajittelua, nuorten ratsastajatyttöjen auttamista hevosten kanssa, koirien ulkoiluttamista, hevosten vesiastian pesua, kissojen ruokkimista ja paijaamista. Että sellainen päivä.

Kello oli taas yli kymmenen, kun lopulta pääsin sisälle. Ja aika monta hommaa edelleen tekemättä. Eläimet kuitenkin hoidettu - ja se on se tärkein. Sireenin oksa tuoksuu maljakossa ja sänky kutsuu. Väsyttää ihan älyttömästi - ei oikeastaan ehtisi paljon blogia kirjoitella, mutta kirjoitin kuitenkin :).  

Voikaa hyvin!

ps. selvitin tuon valkoisen kasvin, se on ilmeisesti Kalliokielo, joka on kirjan mukaan suhteellisen yleinen myös eteläisessä Suomessa. Itse ne muista koskaan tavanneeni.

ps2. Ei tuo keltainen taida kuitenkaan olla kiurunkannus…. jatkan selvittelyjä :D No niin, se on (kai) Keltamaite, eli Tiriltunge. Paikoitellen kai suht yleinen, mutta täällä olen nähnyt vain tuon yhden puskan. Sievä kuitenkin. Olisi voinut avata tuon kasvikirjan jo ennen tätä bloggausta - ei mennyt ihan nappiin noiden kasvien osalta :D.

Voi mikä toukokuu...

Aivan uskomaton toukokuu. Tänäänkin oli taas pitälle yli 20 astetta lämmintä ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Kuumaa, mutta ei vielä tukalaa. Sireenit kukkii, kärpäset surisee ja ruoho kasvaa. Kesä tuntuisi olevan paljon pidemmällä, kuin mitä se oikeasti on.

Olen täällä nyt kotimiehenä/ tilanhoitajana, joten päivät ovat melkoisen kiireisiä. Tai ainakin pitkiä. Varsinkin, kun sain päähäni sen kasvimaaprojektin. Siinä kun syöttää hevosia ja ulkoiluttaa koiria, siirtelee hevosten aitauksia syötävän ruohon perässä (varsinaiselle laitumelle ei vielä pääse), sovittelee satuloita, ajaa nurmikkoa ja lapioi multaa kasvulaatikoihin (onko ne kasvulaatikoita nimeltään?), niin siinä on äkkiä päivä hurahtanut ja kello on taas kymmenen illalla. Ja miljoona asiaa tekemättä...

Mutta sen verran on aina aikaa, että voi hetkeksi istahtaa tuohon kuistille hakemaan inspiraatiota sisustuslehdestä ja juomaan yhden oluen. Alkoholittoman sellaisen - tavallisesta tulee vain pää kipeäksi. Norjassa on muuten erinomaisia alkoholittomia oluita ja ne toimivat oikein hyvin tällaiselle ajoittaiselle oluen ystävälle. Mulle se maku on tärkein, ei alkoholi.

Aika täydellistä. Vielä kun saisi saunan tuonne joen rantaan ja pääsisi sinne illalla pesemään päivän pölyt pois. Mutta ei täällä Norjassa. Nämä eivät ymmärrä saunan päälle. Ainakaan vielä :).

Tanssii hevosen kanssa

Illalla viimeisenä, jalat väsyneenä, piti vielä ottaa pätkä aitalankaa mukaan ja kävellä hevosten tarhan perimmäiseen nurkkaan korjaamaan aitaa. Olin sattumalta huomannut, että se on totaalisen poikki ja katki, ja hevosilla on periaattessa ollut vapaus lähteä reissuun ties kuinka kauan. Mutta eivät ole lähteneet, vaikka niiden polku kulkee tuon aukon vierestä. Raahustaessani iltakymmeneltä niiden tarhan poikki, lähti Tinden seuraamaan minua turpa selässäni kiinni, niin kuin ne usein tekevät. Matkalla seuraan liittyi myös Blesen. Kaksi silmäparia seurasi tarkkaan aidankorjausta aivan lähietäisyydeltä, noin 20 sentin päästä :). 

Paluumatkalla sama juttu. Tinden käveli perässäni taas turpa kiinni selässäni kuin liimattuna. Kävelin samassa tahdissa mutta aloin mutkitella, ja hevonen seurasi. Kävelin ympyröitä ja hevonen seurasi.  Se liikkui pehmeästi, seuraten jokaista liikettäni kuin noiduttuna. Nopeutin tahtia ja hidastin tahtia ja hevonen seurasi kaula kaarella. Se oli kuin tanssia kesäyössä. Tinden oli kuin hypnoosissa, mutta ei se ollut. Kun pysähdyin, se laittoin päänsä olkapäälleni ja halasi pitkään. Tänään aamulla näin sen katseesta, että jotain oli muuttunut. Ystävyytemme oli siirtynyt jollekin uudelle tasolle. 

Ihmeellisimmät ja hienoimmat hetket tulevat usein aivan odottamatta, silloin kuin niitä vähitellen odottaa.  Olen niin äärettömän kiitollinen tästä mahdollisuudesta jakaa elämääni näiden hienojen, hienojen olentojen kanssa. Niin nöyrän kiitollinen!

Ja hups, tuli kesä...

Aika on taas vierähtänyt. Paljon on tapahtunut, kesäkin tullut. Pääskyset tirskuvat ilmassa. Nyt ollaan muutama päivä elelty ihan trooppisissa tunnelmissa - lämpötila on ylittänyt reilusti 20, ilman suhteellinen kosteus on ollut 100 % ja iltapäivisin helle on muuttunut ukkoseksi. Ei ihan tyypillistä pohjolan toukokuuta…

Hevoset toimittavat ruohonleikkurin virkaa, mutta niidenkin akku simahtaa tuossa helteessä - Knekten keikahti kumoon kesken aterian :). Kissa numero viisi taas suhtautuu vakavasti hevospaimenen toimeensa ja istuu silmä tarkkana rappusilla. 

Kasvimaaprojekti on lopultakin heilahtanut eteenpäin ja siitä tulee vielä tosi hieno. Sain apua oikein kauhakuormaajalta (enpä ole ennen moista kokenut…), mutta lapiohommiakin vielä riittää ihan kohtuullisesti. Niin kivaa, mutta melkoisen hikistä hommaa tässä säässä. Vähän ollaan myöhässä, taas kerran, mutta eiköhän sieltä jotain ehdi tulla valmiiksi saakka - ainakin jos syksy on yhtä kaunis ja lämmin kuin viime vuonna. Apulaisia pyörii jaloissa välillä ihan riesaksi asti :). En jaksa ottaa kuitenkaan paineita. Jos saan muutaman herneen, niin olen ihan tyytyväinen.

Tänään ehdin pyörähtää ystävän luona kahvilla ja havahduin siihen, että minua tuijotettiin. Ruohon seasta tuijottivat pienet, hurmaavat orvokit, ja voisin vannoa, että ne olivat ihan eläviä - niin tiukka oli katse… 

Tässä pieni pikakelaus - yritän olla ahkerampi tämän blogin suhteen. Ainakin yritän. 

Kauniita kesäpäiviä teille kaikille. On aika ihanaa, että kesä alkaa kunnolla jo näin aikaisin - tämähän ehtii jatkua vielä vaikka kuinka kauan, vielä ei ole edes kesäkuu. Työntäkää kätenne multaan - mikään ei ole terapeuttisempaa. Puutarhanhoidossa on tärkeintä matka - ei päämäärä. Valmista puutarhaa ei ole. Aina menee joku pieleen, ja sitten taas joku onnistuu yli odotusten - ihan niin kuin elämässäkin. 

Tässä taas tämä, jo viime vuodelta tuttu ihana runo.

Puutarhurin laulu

Minä kylvän vihreän nurmikon,

joka kasvaa apilaa;

ja vehmaalta tuoksuu tarhassa,

kun tuuli puhaltaa.

Älä huolehdi turhaan tarhuri, 

saat siemenet itämään.

Voikukkia kasvaa varmasti 

ja vaikka et kylväkään.

Minä ruusun istutan tarhaani, 

jalon, vahvarunkoisen.

Ja kun ruusu nuppunsa aukaisee,
koko päivän iloitsen.

Älä huolehdi turhaan tarhuri, 

saat ruususi kasvamaan.

Ja sen piikit tunnet varmasti, 

jos kukka ei puhkeakaan.

Ja lintulautoja joukoittain 

panen puihin korkeisiin, 

kun linnut aamulla laulavat, 

minä herään säveliin.

Älä huolehdi turhaan tarhuri,

jos lähtevät laulajat.

Niin harakat saapuvat varmasti 

ja ne puissasi nauravat.

-Aale Tynni_

Äitien ketju

Äidit vain, nuo toivossa väkevät,

Jumalan näkevät.

Heille on annettu voima ja valta

kohota unessa pilvien alta

ja katsella korkeammalta.

-Lauri Viita-

Äiti

Mummi

Äidin äidin äiti

Äidin äidin äidin äiti

Äidin äidin äidin äidin äiti

Hyvää Äitienpäivää kaikille äideille!