keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Pidänkö näppini erossa vai en?

Olen usein ihmetellyt näitä elämän kummallisuuksia. Sitä, miten saunan uunin tai takan sytyttäminen voi joskus olla ihan käsittämättömän vaikeaa, mutta yksi kipinä riittää polttamaan kymmenen hehtaaria metsää. Tai miten omat istutukset epäonnistuvat kerta toisensa jälkeen, ja sitten jollain parvekkeella sementin raossa alkaa kasvaa kokonainen puu.  Tai Suomessa kerrostalomme seinustalla asfaltin ja seinän välisessä halkeamassa kasvoi komeita auringonkukkia, ja samalla omat auringonkukkani kieltäytyivät kasvamasta.

Suomessa minulla oli ongelmia myös kuunliljojen kanssa. Periaatteessa niiden piti olla tosi hyvässä paikassa. Sopivasti varjoa ja valoa, hyvä maaperä ja kaikki kunnossa. Helppo kukka. Ja kyllähän ne lehdet kasvoivat mutta kukkia ei tullut.  Joskus onnekkaasti yksi kukka. Ja sitten täällä...



Täällä kuunliljat kasvavat seinustalla suoraan sorakerroksen läpi. Ei siinä näy edes minkäänlaista kukkapenkkiä, mutta sieltä ne tulevat. Ja kukkivat komeasti joka kesä. Mitä tuosta pitäisi nyt sitten ajatella?


Haluaisin ottaa tuon soran pois, tuoda lisää maata, tehdä penkkiin kauniin reunan. Tehdä siitä kukkapenkin näköisen. Siistin. Mutta tuon operaation jälkeen olisi ihan mahdollista, että kuunliljat lopettaisivat kukkimisensa. Ja mitäs sitten? Eli taidan pitää näppini erossa. Ainakin toistaiseksi...

Varsinkin kun selkäjumi on vaihtunut iskias-kivuksi ja lapiohommat ovat tällä hetkellä pannassa. Ainakin melkein. Ihan vähän voi lapioida sellaisia kevyitä lapiollisia :). Istuminen ja makaaminen kun on pahinta.

perjantai 24. toukokuuta 2013

Suuri illuusio

Illalla maailma rauhoittui. Pilvet väistyivät ja upea kuu nousi vuorten takaa. Joki pauhasi uomassaan, mutta astetta rauhallisemmin. Edelleen se kuitenkin kuiskii meille ihmisille. Minäkö valjastettu? 


Kävin hevosten kanssa katsomassa laitumelle nousutta tulvavettä. Ne seurasivat minua kuin pillipiiparia. Juni-tamma käveli vieressäni ja pysähtyi välittömästi, jos minä pysähdyin. Loput kuusi sen perässä. Nouseva joki sai ne epävarmoiksi. Päät pystyssä ja sieraimet väristen ne seurasivat valtoimenaan virtaavaa vettä. Luottivat kuitenkin ihmiseen; että minä tietäisin paremmin. Että ei tarvitse pelätä, voi vain ihmetellä. Vai luotinko minä niihin? Että ei tarvitse pelätä, hevoset vaistoavat kyllä. Ehkä luotimme toisiimme. Minulla oli tieto, niillä vaistot.



Olen niin onnellinen, että minulla on tällaisia mahtavia lempeitä ystäviä. Luonnonvoimia, jotka ovat kuin tuo joki. Valjastettuja, mutta niin vahvoja, että ihminen ei voi niille lopultakaan yhtään mitään. Voimme hallita niitä ainoastaan ystävyydellä ja lempeydellä. Ja niin meidän pitäisi hallita jokeakin: lempeydellä, ei ylimielisyydellä, pakolla ja väkisin. 





Kunpa me ihmiset vapautuisimme siitä suuresta illusiosta, että me tiedämme paremmin, osaamme paremmin ja voimme hallita luontoa tiedollamme ja voimallamme. Emme me voi. Me olemme osa tuota luontoa, emme sen yläpuolella, emmekä yhtään sen merkittävämpiä kuin tuo joki tai nuo hevoset. 

torstai 23. toukokuuta 2013

Älä huolehdi turhaan tarhuri, saat siemenet itämään...

Tälle päivälle on luvattu vielä niin rankkoja sateita, että puutarhatyöt saavat jäädä huomiseen. Mutta koska sormet syyhyävät puutarhahommiin, laitan muutamia kuvia päivältä ennen "suurta tulvaa" :) ja pari Aale Tynnin ihanaa puutarha-aiheista runoa, jotka eräs facebook-kaverin kaverin kaveri (?) oli jostain löytänyt :). Kiitos hänelle. Ja erityisesti Aale Tynnille. Ja tälle kauniille maailmalle.




Muodon vuoksi

Aina meitä väännettiin 
ja aina meitä käännettiin:
Ei niin eikä noin eikä näin.
Totteli luonto:
pensas tuli puuksi,
puu kasvoi sivullepäin.
Mitä heimoa olimme alkujaan,
tuskin muisti kukaan.
Leikatulla nurmella, 
herramme käskyn mukaan
kasvoimme, pallo ja kartio,
neliö ja suorakaide
ja kaiketi meistä kunniaa
sai puutarhataide.

Niin elimme, niin kuolimme
lain ja nuhteen alla
ja hallittuina saksilla
ja rautaharavalla.
Huokasiko joku?
Huokauksen kuuli,
vain peippo nurmikolla
ja tuuli.

-Aale Tynni-






Puutarhurin laulu

Minä kylvän vihreän nurmikon,

joka kasvaa apilaa;

ja vehmaalta tuoksuu tarhassa,
kun tuuli puhaltaa.
Älä huolehdi turhaan tarhuri, 
saat siemenet itämään.
Voikukkia kasvaa varmasti 
ja vaikka et kylväkään.

Minä ruusun istutan tarhaani, 
jalon, vahvarunkoisen.
Ja kun ruusu nuppunsa aukaisee,
koko päivän iloitsen.
Älä huolehdi turhaan tarhuri, 
saat ruususi kasvamaan.
Ja sen piikit tunnet varmasti, 
jos kukka ei puhkeakaan.

Ja lintulautoja joukoittain 
panen puihin korkeisiin, 
kun linnut aamulla laulavat, 
minä herään säveliin.
Älä huolehdi turhaan tarhuri,
jos lähtevät laulajat.
Niin harakat saapuvat varmasti 
ja ne puissasi nauravat.

Aale Tynni





Ja meille innokkaille puutarhureille vielä linkki Ulla-Maija Takkusen hyvään kirjoitukseen luonnon monimuotoisuudesta löytyy täältä

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Nooan Arkki?

Sade jatkuu edelleen. Enää ei ahdista tai ärsytä, nyt tässä on jo vähän dramaattisempia sävyjä. No ei täällä mitään hengenvaaraa ole, mutta monessa paikassa alkaa jo olla. Päätiet ovat poikki ja junanradat ovat poikki. Täällä on aikamoinen kaaos.

Valtatie 3... Kuva NRK


"Folk bur i område der dei kanskje ikkje skulle ha budd" kuuluu kuvateksti. Porukka asuu siellä, missä ei ehkä olisi pitänyt asua. No ei. Kuva NRK

Meillä ei ole ihan näin dramaattista, mutta kyllä täälläkin. Begna-joki ei virtaa enää siellä, missä sen pitäisi. Tai pelkästään siellä.


aamulla ajttelin, että ei se tule tuosta yli. Mutta kyllä se tuli.

Tässä menee normaalisti pieni puro. Tai oja.

Begna-joki ei mene tässä.

Hevosten juoma-astia ei ole rannassa. Tai sen ei pitäisi olla.
Radiossa sanottiin juuri, että tämä meidänkin valtatie E16, on nyt poikki maanvyörymän vuoksi tästä vähän pohjoiseen. Vielä kun tulee maanvyöry tuolla jossain etelän suunnassa, niin täällä ollaan kuin herran kukkarossa...

Hevoset ovat viisaita, ja päättivät kiivetä vähän korkeammalle... siellä tuli vähän kiistaa siitä, kuka oikein on Kukkulan Kuningas.


Eli mitäpäs tässä muuta kuin Arkkia rakentamaan! Sade nimittäin vain yltyy ja alkaa vähitellen tuntua, että tämäkin talo natisee liitoksissaan. Saattaa olla mielikuvitusta. Toivottavasti. Että tällainen sadepäivä.





Takapakkia

Täällä itäisessä Norjassa sataa vettä. Eikä ihan vähän sadakaan. Teitä on suljettu, junat ei kulje ja ihmisiä kehotetaan pysymään kotona jos suinkin mahdollista. Nettiyhteydetkin ovat tällä aluella kuulemma poikki, mutta netissähän tässä ollaan koko ajan, joten ei ilmeisesti koske minua :). Begna virtaa vuolaana, mutta pysyy toistaiseksi uomassaan eikä onneksi virtaa ihan tässä ikkunan takana. Täällähän ongelmia ei aiheuta pelkästään tämä sade, vaan sade yhdistettynä vuorilta tulevaan sulamisveteen - tuolla ylhäällä kun on edelleen lunta. Ja kun tulee oikein paljon vettä, seuraa siitä maanvyöryjä ja teitä menee poikki. 


Minua vähän pelottaa. Ja ahdistaa. Huomaan pelkääväni sitä, että mitä jos tämä taas vain jatkuu ja jatkuu. Viime kesänä satoi niin paljon, että sisälläkin kaikki papereita myöten oli ihan kosteaa. Aina satoi. Ja aika usein ihan kaatamalla. Sitten odotettiin kaunista syksyä, mutta tulikin talvi. Joka ei meinannut päättyä ollenkaan. Ja nyt taas sataa...



Tämä pelko on vastoin kaikkea, mihin uskon ja mitä yritän elämässäni noudattaa. Sitä, että joitain asioita vastaan on ihan turha taistella ja yksi niistä asioista on sää. Ja asioiden hyväksyminen ja sopeutuminen tekee elämästä huomattavasti kevyempää ja helpompaa. Jakelen näitä elämänohjeita aina auliisti kaikille muillekin, joten on ihan hyvä huomata, ettei se aina ole niin helppoa. Hyväksyä ja sopeutua. Olla antamatta pelolle valtaa, koska emmehän tosiaankan tiedä, vaikka tästä kesästä tulisi vuosisadan kaunein. Emme varmasti tiedä, vaikka jo tunnin päästä paistaisi aurinko. 


No, ostamani kesäkukat odottavat sateen taukoamista nyt tuolla tallin eteisessä. Samoin ostamani pikkuiset perennan taimet. Raparperit tykkäävät kosteudesta ja kasvavat suhisten. Naapurin mieskin tuli tekemään uutta hevosaitausta säästä huolimatta ja kahlaa tuolla mudassa sadetakki päällään.


Saan pian kaupunkilaisneidin maineen jos vain piilottelen sisällä, joten ei auta. Minäkin laitan sadevaatteet päälle ja lähden kääntämään yhtä perennapenkkiä. Se on hyvä tehdä sateella, eikä siellä nyt edes sada niin paljon. Ainakaan ihan hirveän paljon...

Ei me tytöt sokerista olla. Varsinkaan suomalaiset tytöt :D.




perjantai 17. toukokuuta 2013

Gratulerer med dagen Norge!

Tänään on Norjan kansallispäivä, 17. mai.  Juhlamenot ovat aika erilaiset kuin Suomen itsenäisyyspäivänä. Iloista juhlintaa. Tärkeinpänä monella paikkakunnalla järjestettävä lasten paraati, barnetog, johon saa  kyllä aikuisetkin osallistua. Viime vuonna seurasin sitä vielä sivusta, mutta tänä vuonna olin mukana marssimassa paikallisen soittokunnnan, korpsin, johtaessa kulkuetta.

Hienointa omasta mielestäni ovat nuo uskomattoman kauniit kansallispuvut, joita täällä käytetään paljon. Ja tietenkin lapset. Ja oli siellä myös kirkonmenoja, ohueen leipään käärittyä makkaraa (pølse m. lumpe), limsaa, jäätelöä, kakkuja ja laulua :).

Tässä teille vähän sisäpiirin kuvakavalkadia yhdeltä soluttautuneelta suomalaiselta...












Tämä pieni poika olisi marssinut mielummin isoäitinsä sylissä. Kun isoäiti ei enää jakanut kantaa, poika tokaisi: "Isoäiti, sinä olet vain laiska!"



HURRA, HURRA, HURRA! 

Gratulerer med dagen Norge!

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Sateinen ja viluinen toukokuu

Täällä sataa vettä, on +6 astetta ja selkäkin on vielä kipeä.  Kurpitsan taimet alkaa kohta kukkia ja tomaatit kasvavat kohti kattoa, mutta ei niitä paljon voi vielä ulos viedä. Ei edes harjoittelemaan. Melkein ärsyttää, mutta yritän pysyä positiivisella mielellä. Ostan uusia sisustus- ja puutarhalehtiä ja ammennan niistä uskoa kauniisiin kesäpäiviin ja kukkaniittyihin... 


Tuolla navetassa on kuitenkin alkanut tapahtua ja sieltä kuului tänään tasainen pauke. Sieltä lähtee yksi välikatto, jotta saadaan vähän valoa kahvilaan ja kauppaan... Raotan vähän ovea tulevaan myös teille :).

Tästä tulette sitten sisään...


Ja sitten tuonne taakse tulee kahvilan ja kaupan tiski (vähän huono kuva), mutta sinne olisi nyt tarkoitus saada lisää valoa...


Ja sitä valoa tulee täältä...


Tämä kuva on tuon äskeisen tilan yläpuolelta. Tänne tulee eräänlainen parvi tai parveke... kahvilan pöytiä, joista on näkymä ulos ja Begna-joelle, portaat alas ja osittain välikatto pois, jotta alhaallekin tulee valoa... Vähän tästä tulee hieno! Tai ainakin tosi kiva!

Ja tänne tulee sitten kauppa ja galleria... tämä tila on alakerrassa.


Arvaan, että näistä kuvista on tosi vaikea saada oikein minkäänlaista käsitystä, mutta näette kuitenkin vähän, minkälaisesta paikasta on kyse... Yritän joskus piirtää teille pohjapiirroksen.

Ja tämä jo olemassa oleva ravintola on siis samassa yhteydessä ja myös asiakkaiden käytössä. Ainakin, jos ulkona sataa vettä. Tosin ulos on tilattu 15 settiä ulkokalusteita, joten oletus on, että ulkona paistaa aurinko...


Ja jos tulee vielä jotain muita ideoita, niin onhan tuolla tilaa sitten vielä vaikka mihin...

En tiedä, saitteko te tästä oikein mitään irti, mutta minulle tämä oli tärkeä juttu. Sain taas vähän uutta intoa. Tämä on välillä vähän tällaista yksinäistä puurtamista, ja paitsi motivaatio, niin myös fokus hetkittäin katoaa. Aivoriihi olisi joskus kiva olla olemassa. Toki meillä on aivoriihiä tuon isännän kanssa, mutta päävastuu aika monesta asiasta on minulla. Rakennushommista vastaa miehet. 

Ei sen puoleen, onhan tämä aika unelmaa. Mutta aina välillä into hiipuu - varsinkin kun sade ropisee, selkää särkee ja kesä tuntuu olevan tänään niin kovin kaukana.


Vaikka eihän se ole. Vaan ihan tuossa nurkan takana ja tässä tulee vielä kiire :).

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Äiti

Oma äitini on pian 87-vuotias ja asuu nykyään palvelutalossa. Hän on muuten vielä virkeä, mutta liikkuminen on niin vaikeaa, että hän ei pystynyt enää useaan vuoteen tulemaan kesäpaikallemme. Eikä oikein halunnutkaan. Entiselle ahkeralle puutarhurille paikallaan istuminen tuntui vaikealta. Tännekään hän ei jaksa tulla, mutta haluaa kuulla tarkkaan, mitä teen puutarhssa ja mitä sinne istutan.


Hän on rakastanut aina puutarhanhoitoa ja kukkia. Viimeisinä kesinään kesäpaikassamme, hän totesi usein, että mitä vanhemmaksi hän tulee, sitä kauniimmalta kaikki alkaa näyttää. Erityisesti ne luonnonkukat, joita hän nuorempana piti rikkaruohoina. 


Soitin tänään äidilleni ja toivotin hyvää äitienpäivää. Kerroin, että sisälle tuomaani omenapuun oksaan on puhjennut kukkia. "Voi, että ne näyttävät kauniilta sitä vanhaa hirsiseinää vasten!" Ajatus tuntui ilahduttavan äitiä ihan yhtä paljon, kuin jos se oksa olisi ollut siellä hänen pöydällään. Sellaisia äidit ovat.

Hyvää Äitienpäivää!





lauantai 11. toukokuuta 2013

Kuvia ennen aamukahvia

Yöllä satoi ja tänäänkin piti sataa. Mutta kun heräsin ennen kuutta (!), ulkona ei satanutkaan. Sumupilvet roikkuivat matalalla Begnan yllä öisen sateen jäljiltä, mutta sumun läpi siinsi sininen taivas ja sumea aamuaurinko. Siinä vaiheessa kun aurinko alkoi ulottaa säteensä sumun läpi, jäi jogurtti kesken, villapaita livahti päälle, kumisaappaat jalkaan ja minä kamera kaulassa ulos. Silti myöhästyin vähän. Ne hienoimmat hetket kun ovat ohikiitäviä ( ja kun vain oppisin kunnolla tuon kameran...).


Rakastan tätä maisemaa kun pilvet roikkuvat alhaalla laakson päällä ja vuorten huiput siintävät niiden yläpuolella. Siinä on jotain mystistä ja erityisesti silloin tuntee asuvansa jossain muualla kuin Suomessa. Omenapuukin näyttää leikattuna ihan apinanleipäpuulta...


Hevoset olivat vielä "vähän" unenpöpperössä :).





Mutta kyllä Tinden osaa poseeratakin...


Puhumattakaan Lucia- kissasta, joka halusi esitellä kauneuttaan ja taitojaan omenapuun oksilla...






Olihan hieno aamu!

Eilen heiluttelin talikkoa tapani mukaan vähän liian kauan ja nyt on selkä sitten krampissa. Ei mitään vakavampaa, mutta ihan totaalinen lihasjumi. Jos laitan polvet suoriksi, selkä menee koukkuun ja jos suoristan selän, niin polvet menevät koukkuun :D. Tämä päivä menee siisteissä sisähommissa ja selkää lepuuttaessa. Keholla on taito hidastaa tahtiamme, jos emme itse tajua. Eilen tuli myös hetkellinen uskon puute kaiken tämän työmäärän edessä ja sekin tuolla selässä jumittaa. Mutta tämän aamun jälkeen kaikki tuntuu taas mahdolliselta, joten eiköhän tämä selkäkin tästä. Pari päivää lepoa ja kyllä se siitä. Nyt on jo vähän helpottanut.

Mukavaa viikonloppua!