Intohimoista

Eksyin pariinkin uuteen blogiin, jossa bloggari hyvin selkeästi tuntui tietävän, mikä hänen elämäntehtävänsä ja intohimonsa täällä maan päällä on. Katsoin myös televisiosta haastattelun nuoresta naisesta, jolla on selvä elämäntehtävä, mutta nyt vakavan sairauden seurauksena ehkä vain pari vuotta aikaa toteuttaa se. Ja sen seurauksena vielä palavampi intohimo saada asioita eteenpäin. Katsoin myös äskettäin Nepalissa kiipeilyonnettomuudessa menehtyneen suomalaisen vuorikiipeilijän haastattelun.

Vaikka kahdella jälkimmäisellä on surullinen kohtalo, tunsin silti vähän kateuden piston noita ihmisiä kohtaan. Elää elämäänsä tietäen, mikä se oma juttu on. Tehdä valintoja ja suunnata energiaansa siihen yhteen päämäärään.

Ja sitten tämä tietenkin käynnisti oman pohdinnan siitä, mikä minun intohimoni tai elämäntehtäväni täällä maan päällä oikein on? Toistaiseksi on tullut enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.

Mietin niitä elämäni hetkiä, jolloin olen ollut kaikkein onnellisimmillani. Aika helppoa. Hevosten kanssa, puutarhassa, metsässä ja maalatessa.

No, mutta mikä noista on sitten se elämäntehtäväni ja intohimoni? Vai joku ihan muu? Ongelmana on, että on niin monta mielenkiintoista juttua… Kun niitä on monta, teen vähän sitä ja tätä syventymättä kunnolla mihinkään. Voin puhua hetkittäisestä innostumisesta, onnellisuudesta ja nautinnosta, mutta intohimosta tai elämäntehtävästä?

Entä voiko intohimon tai elämäntehtävän päämäärä olla se, että tekee omasta elämästään mahdollisimman antoisaa, mukavaa, jännittävää, vai pitääkö siinä olla joku suurempi päämäärä: tehdä tästä maailmasta vähän parempi paikka? Onko arvokkaampaa, jos elämäntehtävänä ja intohimona on taistella vaikkapa ilmastonmuutosta vastaan, kuin että intohimona ja elämäntehtävänä on valloittaa maailman korkeimmat huiput tai rakentaa kehostaan täydellinen?

Ajattelin kirjoittaa lapulle elämäni tärkeät jutut (tässä tapauksessa jättää pois perheen, ystävät ja terveyden ym.), ja sitten siitä yksi kerrallaan viiivata yli ja katsoa, mikä jää jäljelle. Mutta tarvitseeko intohimoa miettiä? Tarvitseeko sitä oikeasti tehdä tuollaisia temppuja, jotta selviäisi mihin sitä oikein suhtautuu intohimoisesti? Eikö sen pitäisi olla vähän niin kuin itsestään selvää?

Vai onko se niin, että päättämällä ja keskittämällä kaiken tarmonsa johonkin asiaan, se muodostuu vähitellen intohimoksi ja elämäntehtäväksi?

Onko niin, että oikeasti vain harvalla käy niin onnellisesti, että on selkeän lahjakas vaikkapa matemaattisesti, musiikillisesti tai liikunnallisesti ja sitä omaa intohimoaan ei tarvitse sen enempää miettiä. Useammalla kyse ei ole erityislahjakkuudesta, vaan enemmänkin päätöksestä, sinnikkyydestä ja energian suuntaamisesta tiettyyn päämäärään: tekee valinnan ja sitten pitää sen päämäärän selvänä mielessään… ja sitten on suuri enemmistö niitä, jotka elävät elämänsä ihan onnellisena ilman mitään sen suurempia intohimoja tai elämäntehtäviä. Ja sitten jokunen onneton, joka viettää elämänsä miettien ja etsien sitä omaa intohimoaan...

Eli kuten sanoin, enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.

Tervetuloa pohtimaan, jos ei ole muuta tekemistä näin pääsiäisen alla :). Onko sinulla jokin intohimo tai elämäntehtävä? Oletko niin onnekas, että tunnet intohimoa työtäsi kohtaan? Vai tunnetko intohimoa jotain harrastustasi kohtaan? Ja voiko sen vain päättää: tämä on elämäntehtäväni ja tähän suuntaan tästä lähtien kaiken energiani?

Vai tarvitseeko sitä suurta intohimoa tai elämäntehtävää edes kaikilla olla? Onko se hyvän elämän edellytys? Kukan elämäntehtävänähän on olla kukka, ja sen elämä on kuitenkin merkityksellinen. Mitäpä, jos ihmisen elämäntehtävänä onkin olla ihminen? Ei me nyt niin hirveän paljon erota kukasta, vaikka niin kuvitellaankin. Samaa luontoa kaikki.

Vai ollaanko?

Jälleentapaaminen

Muutin tähän taloon tasan kaksi vuotta sitten eilisestä. En olisi muistanut, mutta facebook viisaudessaan nosti eilen kaksi vuotta sitten lisäämäni kettukuvan ensimmäiselle sivulle muistutukseksi. Ensimmäisenä yönä tässä talossa nukkuessani, heräsin aamuyöllä outoon ääneen. Kun katsoin ikkunasta, kettu istui tuvan ikkunan ulkopuolella häntä kiepillä, tujotti ikkunasta sisään ja lauloi persoonalisella äänelllään.

Mietin eilen, mahtaako se tulla tervehtimään minua tänä yönä. Yöllä ei kuulunut mitään, mutta kun aamuseitsemältä menin ruokkimaan hevoset, niin siellä se istui. Keskellä peltoa ja tuijotti. Eikä lähtenyt karkuun. Se tuli sittenkin. Ystäväni Kettu :).

Hyväksyvä tietoinen läsnäolo

Kuten ylimmästä kuvasta näkyy, puutarhan kuopsuttamisen ja kevättyöt voi unohtaa vähäksi aikaa. Koska asia vähän riipii hermoa, kaivoin vanhat mindfulness-koulutuksen materiaalit esiin. Ja sieltä osui juuri oikea paperi käteen. Taloutemme ainoa oikea Zen-mestari Ines tuli myös näyttämään, miten temppu oikeasti tehdään :).

Olen aikoinaan oikein opiskellut asiaa Jon Kabat-Zinnin oppien pohjalta, ja hän on kirjannut seuraavat ominaisuudet, jotka liittyvät oleellisesti hyväksyvän tietoisen läsnäolon harjoittamiseen. Kaikki nämä ominaisuudet ovat näin takatalven yllättäneellä puutarhahullulla koetuksella, joten ajattelin listata niitä tähän teidänkin iloksenne. Nämä ovat tässä hyvin lyhyesti ja ytimekkäästi, vähän mukaeltuina. Näille on käyttöä elämässä yleensäkin.

1. Kärsivällisyys

Kärsivällisyys on sen muistamista, että asiat avautuvat omana aikanaan. Oikeaa ajankohtaa ei voi kiirehtiä. Kevät tulee ja ruoho kasvaa itsestään. Kiirehtiminen ei yleensä auta, se voi vain saada aikaan kärsimystä - toisinaan meissä itsessämme, toisinaan lähipiirissämme. 

Tämä ei tarkoita, ettet voisi kiirehtiä silloin kun sille on tarvetta. On mahdollista kiirehtiä kärsivällisesti, tietoisesti ja läsnäolevasti; liikkua nopeasti, koska olet valinnut tehdä niin.

2. Irti päästäminen

Irti päästäminen tarkoittaa sitä itseään: olla takertumatta mihinkään - olipa kyseessä käsite, asia, tapahtuma, tietty ajankohta, näkemys tai halu. Se on tietoinen päätös antautua täysin nykyhetken virtaan sellaisena kuin se avautuu. Irti päästäminen tarkoittaa sitä, että ihminen luopuu hallitsemisesta, vastustuksesta ja taistelemisesta.

3. Arvostelusta luopuminen

Osa mielestä arvostelee jatkuvasti kokemuksiamme, vertailee niitä keskenään tai liittää niihin odotuksia tai mittapuita. Näin mieli toimii, siitä ei koskaan pääse eroon, eikä tarvitsekaan. Voi kuitenkin oppia tunnistamaan nuo arvostelevat ajatukset, huomata ne ja päästää niistä sitten irti. Niin kuin muistakin mielen tuottamista ajatuksista. 

4. Luottamus

Luottamus on sitä, että ihminen tuntee olevansa varma ja vakuuttunut siitä, että asiat tapahtuvat oikeassa järjestyksessä, oikealla tavalla ja oikeaan aikaan.

Voimme kokeilla luottamista nykyhetkeen ja hyväksyä sen, mitä tunnemme tai ajattelemme tai näemme juuri tällä hetkellä, koska juuri se on nyt läsnä. Jos pystymme pysähtymään ja antautumaan tämän hetken täyteydelle, saatamme huomata, että tämä hetki on luottamuksen arvoinen. Meillä ei ole muuta kuin tämä hetki.

***

Olen käynyt vuoden mindfulness-koulutuksen Suomessa ensimmäisten joukossa jo lähes kymmenen vuotta sitten - silloin kun asia oli meillä vielä kovin uusi ja tuntematon. Työskentelin tuolloin psykiatrisella osastolla, ja siellä asiaa pidettiin vähän kummallisena ja huuhaana. Mutta ei mennyt montaa vuotta, kun tuolla samaisella osastolla aiheesta tehtiin väitöskirjaa. Nykyään mindfulnessiin ja tietoisuustaitoihin törmää vähän joka paikassa ja aiheesta on tehty paljon myös tutkimusta. 

Aloitin aikoinaan myös ohjaaja-opinnot, mutta en elämäntilanteeni vuoksi pystynyt käymään niitä loppuun. Olen itse harjoittanut tietoista hyväksyvää läsnäoloa (tai siis mindfulnessia) vaihtelevasti ja käyttänyt sitä myös työssäni. Norjaan muuton jälkeen kuvittelin, että elämäni on niin stressitöntä, että en tarvitse erillisiä meditaatio- tai tietoisuusharjoituksia - voin harjoittaa jokapäiväisessä elämässäni. Mutta ei se niin mennyt. Välillä on tuntunut, että kun elämä on rauhallista ja hiljaista, mielellä on erityisen hyvää aikaa keksiä ja kehitellä kaikkea. Mutta elämä on koulu ja kaikesta voi oppia. 

Olen joku aika sitten palannut harjoitusten pariin ja suunnitelmissa on jatkaa kesken jäänyttä koulutustakin, joten saattaa olla, että ainakin sivuan aihetta myös täällä. Tai ehkä alotan aiheen ympärillä erillisen blogin. Saa nähdä.

Jos aihe kiinnostaa, niin netistä löytyy paljon tietoa. Oman "oppiäitini", Leena Pennasen sivut ja kurssit löydät täältä. Kursseja ja opetusta järjestetään kuitenkin lähes joka puolella Suomea, joten vaihtoehtoja löytyy. Suosittelen lämpimästi aiheeseen tutustumista!

Hyvän ja tiiviin artikkelin aiheesta löydät vaikka täältä.

Aiheeseen liittyviä kirjoja on nykyään paljon ja joka lähtöön. Itse pidän erityisesti Jon Kabat-Zinnin kirjoista, ne ovat aika lailla alan perusteoksia. Mindfulnessia voi harjoittaa itsenäisestikin, mutta kokemuksen syvällä rintaäänellä voin suositella alkuun jonkinlaista kurssia tai ohjausta. Kaikessa yksinkertaisuudessaankin, tietoinen läsnäolo saattaa olla alussa yllättävän vaikeaa ja herättää paljon kysymyksiä.

Hyvää viikonloppua!

Mites tämä nyt näin?

Tällaiset kevätkelit täällä. Itse kaivaudun syvemmälle sohvaan lukemaan puutarhakirjoja, mutta talo tärisee hevosten leikkiessä ja laukatessa tuossa ulkopuolella. Vaikka voisi ajatella olevan märkää ja ikävää, niin ei. Ne ottaa elämästä kaiken ilon irti ja niiden elämä näyttää olevan suorastaan riemukasta. 

Ulkona on nyt lunta polveen saakka ja lumisateen on ennustettu jatkuvan ensi yöhön. Itse meinasin äsken jäädä katolta tulleen lumivyöryn alle noita kuvia ottaessani, kun varmasti muutama sata kiloa lunta jysähti ihan nenän eteen. Mustarastaskin on hakeutunut hämillään pihapiiriin ja räystäiden alle suojaan.

Ihan pakko laittaa tähän loppuun nyt tämä jokakeväinen pikku-Idan taistelulaulu. Ei tästä tule mitään, ellei joku nyt laita vähän vauhtia kevääseen :)

Takapakkia kesän odotuksessa

Hoppet vaknar i mars - toivo herää maaliskuussa. Ja sitten sataa lunta. Maaliskuussa ei oikein voi puhua takatalvesta, mutta eilisen yli kymmenen lämpöasteen jälkeen oli tylsä herätä lumisateeseen. Vaikka se on näin maaliskuussa täysin normaalia.

Eilen kävin jo  auringon ja lämpöaallon innoittamana varovaisesti kuopsuttamassa noita kasvulaatikoita ja tutkimassa kärhön vointia, mutta tänään pitää tyytyä puutarhakirjoihin. Tai en niihin tarvitse "tyytyä". Nykyään tehdään n i i n kauniita ja kivoja puutarhakirjoja, että pitää olla tosi tiukkana, ettei niitä kaikkia tule hankkineeksi.

Kun tuossa aikaisemmassa postauksessani puhuin puutarhageeneistä ja sukuperinteistä, niin ei niitä tarvitse tullakseen hyväksi puutarhuriksi. Kun lukee näiden uuden polven kaupunkipuutarhureiden kirjoja ja blogeja, niin voi vain ihailla sitä ennakkoluulottomuutta ja kokeilunhalua mitä heillä on. Itse on ehkä liikaakin jumiutunut siihen, miten asiat kuuluu tehdä. Kaikkea voi kokeilla ja kaikkea voi testata. Saattaa olla, että ei onnistu, mutta mikäs siinä. Ei se aina onnistu perinteisilläkään menetelmillä.

Ja kun ulkona sataa lunta, voi puutarhakirjoja lukiessaan juoda useammatkin kahvit ja lohduttaa itseään lapsuudesta tutuilla, vähän sovelletuilla herkuilla, jotka ovat suorastaan terveellisiä:

2 dl kaurahiutaleita

6-7-kpl tuoreita viikunoita (muista ottaa kivet pois)

3 rkl hyvää kookosöljyä

n.1/4 tl suolaa

n.1/2 tl vaniljasokeria

1 rkl kaakaojauhetta

pieni loraus kahvia

Kaikki aineet kulhoon ja sauvasekoittimella sekaisin. Pyöritellään pieniksi palloiksi ja pyöritellään kookoshiutaleissa tai kaakaojauhossa. Laitetaan kylmään jähmettymään.

Makeanhimo taittuu jo yhdellä. Tai korkeintaa kahdella. Tai ehkä kolmas menee - mutta enempää ei pysty :).

Synkronisaatioaalto

Työpöydän yläpuolella on nykyään tällainen huoneentalu. 

Just do it, on teksti, jota voisin ripotella pitkin asuntoa. Olen jahkailun, pähkäilyn, miettimisen ja pohtimisen mestari, ja jos käyttäisin sen kaiken ajan tekemiseen, niin mitä kaikkea saisinkaan aikaiseksi. Harkinnalla on paikkansa ja aikansa, mutta liika on liikaa siinäkin.

Kun minulle auringonpimennyksen päivänä kylmästi sanottiin, että "hevosten määrää vähennetään ja Knekten ja Elvira menee teuraaksi" (vain kuolleen ruumiini yli), niin se oli melkoinen herätys ja potku persuuksille. Oli pakko tehdä valinta. Haluanko pitää hevoset elämässäni vai en. Käytänkö tämän minulle hopeatarjottimella tarjotun mahdollisuuden hyväkseni vai en.

Aloin itse miettimään aktiivisesti vaihtoehtoja ja päädyin surffaamaan jonkinlaiselle synkronisaatioaallolle. Oikeat ihmiset avasivat suunsa oikeaan aikaan, päädyin oikeille nettisivuille juuri oikeaan aikaan, oikeat koulutukset alkavat juuri oikeaan aikaan. Universumi tuli avuksi - taas kerran.

Joka on sen joskus kokenut, niin tietää miltä se tuntuu. Kuuluu vain klik, klik, klik, klik kun asiat loksahtelevat paikoilleen.

Nyt ymmärrän, miksi Elvira näytti niin kovin huolestuneelta siitä muutama päivä sitten ottamassani kuvassa.

Uusia tuulia osa 2

Paitsi että aurinko oli eilen kummallisen mallinen, niin tuonne metsään ilmestyi myös 700-kiloisia rouvia ja neitejä juoksentelemaan. Siellä ne aivan oikeasti juoksentelevat noita äkkijyrkkiä rinteitä ylös ja alas, kuin Marit Bjørgen ikään.

Toistaiseksi olen tehnyt tuttavuutta vasta etäältä, sen takia kuvatkin ovat vähän suhruisia. Tervehdittiin kuitenkin toisiamme. Minä huusin "muu!" ja minulle vastattiin "muu!". Lehmät tuntuvat puhuvan samaa kieltä Suomessa kuin täälläkin.

Kunhan tässä ehdin, niin aion tehdä lähempääkin tuttavuutta ja nimenomaan kameran kanssa - ovat sen verran kauniita olentoja. Muuten jätän tuttavuutemme vähän etäiseksi, koska näillä rouvilla ei ole lemmikkistatusta ja loppukin on sitten joskus sen mukainen :(. Mutta elämä siihen asti hyvää - ainakin tuntuvat itse olevan kovin tyytyväisiä uuteen kotiinsa.

Hevoset ja koirat seisovat nenät kohti tuulta ja ihmettelevät uutta outoa parfyymia, joka leijailee hiljaa tuulen mukana niiden nenään.

Uusia tuulia

"Again the early-morning sun was generous with its warmth.  All the sounds dear to a horseman were around me - the snort of the horses as they cleared their throats, the gentle swish of their tails, the tinkle of irons as we flung the saddles over their backs - little sounds of no importance, but they stay in the unconscious library of memory."

  ~Wynford Vaughan-Thomas

"Aikainen aamuaurinko oli nytkin anteliaan lämmin. Ympärilläni kaikki hevosmiehelle rakkaat äänet - hevosten pärskintä niiden selvitellessä kurkkuaan, häntien pehmeät huiskaukset, metallin helähdykset kun heitimme satulat niiden selkään - pieniä merkityksettömiä ääniä, mutta ne säilyvät muistin alitajuisissa tiedostoissa."

***

Ihmeellinen päivä, ihmeelliset, voimakkaat energiat. Auringonpimennys, kevätpäivän tasaus ja uusi kuu.

Uusi alku.

***

Minulla saattaa olla hevosen osto edessä. Tai kahden hevosen osto. Pelastusoperaatio. Näyttää vähän siltä. Kaveria ei nimittäin jätetä <3.

Oppia ikä kaikki - puutarhassakin

En ole ihan noviisi näissä puutarhajutuissa, mutta aina riittää opittavaa. Kirjaan tähän muutaman mokan, jotka toistan joka kerta kun viljelyhulluus iskee. Ehkä nämä ovat myös jollekin toiselle muistutukseksi.

1) En ole edelleenkään oppinut, että siemenpussin kaikkia siemeniä ei tarvitse kylvää. Niitä voi säästää seuraavaan kesään tai antaa ystäville ihan vain siemeninä - ei taimina. 

Olen niin helläsydäminen, että jos kaikki siemenet sattuvat itämään (saattavat niin tehdä), niin ne kaikki myös saavat kasvaa niin suuriksi kuin vain jaksavat, ja parhaassa tapauksessa lopputuloksena saattaa olla 50 tomaatintainta ja sama määrä krasseja, samettikukkia, kosmosta ym.ym. Hirveä määrä työtä ja hirveä määrä taimiruukkuja pyörimässä täällä sisällä. Ja kaikille ei yksinkertaisesti löydy paikkaa ulkonakaan. Ja jos löytyisikin, niin kaikkea ei voi syödä. Tarkoitus ei kuitenkaan ole pyörittää kauppapuutarhaa.

Tänä vuonna esikasvatan ainoastaan kohtuullisen määrän kutakin lajia. 

2) Siemenpusseissa suositellut rivi- ja taimivälit ovat kokemuksen syvällä rintaäänellä sinne laitettu. Minulla on taipumus ainakin tuplata ellei triplata siementen/ taimien määrä, koska pitäähän ne kaikki saada johonkin sopimaan (tämä liittyy myös siis tuohon ensimmäiseen kohtaan). Tuloksena on ehkä boheemi ja kaunis, mutta ei välttämättä hirvittävän tuottoisa kasvimaa (toisaalta tällä menetelmällä ei tarvitse kovin paljon kitkeä). Ja ne pienet taimet kasvavat tosiaankin suuriksi kasveiksi, vaikka sitä on aina niin vaikea uskoa.

3) Kaikkia vihanneksia ei tarvitse kylvää samaan aikaan. Esim. porkkanoiden, retiisin, salaatin ja pinaatin kylvämistä voi ja kannattaa porrastaa, ja niin turvata satoa tasaisesti koko kesäksi.

Tässä tärkeimmät tälle kesälle - viime kesänä opittua. Viime vuonna kirjoitin kymmenen kohdan listan, jossa on ihan hyödyllisiä juttuja siinäkin.

***

Tiesittekö muuten, että mullassa on Mycobacterium vaccae nimisiä bakteereita, jotka ovat luonnon omia antidepressiivejä. Tutkimusten mukaan ne stimuloivat aivojen serotoniinin tuotantoa. Serotoniini taas on aine, joka saa meidät tuntemaan itsemme onnelliseksi ja rentoutuneeksi. Joten puheet onnellisesta puutarhurista ei ole tieteenkään valossa puppua. Lisää aiheesta voit lukea täältä (englanniksi).

Joten kädet multaan - kissatkin sen tietävät!

Puutarhageenit

Muistan kuinka mummini käveli kasvimaamme laitaa kädet selän takana ja valkoinen puuvillainen lierihattu päässään. Arvioi rivien suoruutta ja kitkemisen tarkkuutta. Osasi kasvien latinankieliset nimet. Reitkallin puutarhakoulun tarunhohtoinen nimi kaikuu vieläkin korvissani. Siellä mummini oli opiskellut opettajalinjalla. Ja lopettanut kesken, syystä jota emme tiedä. Joutunut luopumaan unelmastaan, niin kuin monet nuoret naiset siihen aikaan. Todennäköisesti joko perheensä tai tulevan miehensä vaatimuksesta. Ehkä taloudellisista syistä.

Jäljellä on kuva Reitkallin puutarhakoulun pihalta; mummini istuu siinä tummassa yksivärisessä paidassa onnellisen näköisenä. Kasvitarhakirja, jossa alleviivauksia ja vuosiluku 1923. Kolme vuotta ennen äitini syntymää. 

Monet hienot lapsuudenmuistot liittyvät kasvimaahan. Siihen kuinka kesäaamuina seisoin herne- tai mansikkapenkissä yöpaidan helma märkänä aamukasteesta. Miltä juuri maastanostettu ja heinään pyyhitty porkkana maistui. Miltä maistui oikeasti tuoreet mansikat. 

Innostus puutarhanhoitoon tässä mittakaavassa on periytynyt äidilleni ja äidiltä minulle. Minäkin harkitsin jossain vaiheessa ihan vakavasti puutarhakouluun pyrkimistä mutta annoin muiden uskotella itselleni, että se olisi tyhmä ratkaisu. Ei ole tulevaisuuden ala...

Muuttaessani tänne, jouduin luopumaan puutarhastani ja kukistani. Se kirpaisi kaikista eniten. Tällä hetkellä minulla ei ole omaa puutarhaa, mutta minulla on jo kasvimaa. Ja kyllä minulla on vielä se puutarhakin. Uskokaa pois.

Päivän rätti

Tässä sivoilun lomassa tällainen "päivän rätti"-postaus ;) (ei maksettu).

Mainitsin tässä kerran, että olen kantanut Suomesta aina sellaisia tiskiharjan irtopäitä - ovat muka ekologisempia. Olen kuitenkin viime aikoina ihmetellyt, että niitä pitää vaihtaa niin usein - ne menee tosi nopeasti haperoksi ja sitten likaantuvat. Ja siinä menee sitten se kaunis luontoa säästävä ajatus samalla. Ihan loogista, että jos bisnes perustuu tiskiharjan irtopäiden myyntiin, niin niitä ei kannata tehdä mahdollisimman kestäväksi. Silti ärsyttävää ekologisuudella ratsastamista ja viherpesua.

Autuaan olon Cheri vinkkasi kerran kommentissaan näistä luonnonharjasta olevista tiskiharjoista, jotka kuulemma ovat tosi kestäviä. Siitä en osaa sanoa tällä kokemuksella vielä mitään (paitsi että ovat kauniita), mutta tilasin samalla kaksi pellavaista Växbo Lin tiskirättiä.

Ja nuo karkeat pellavarätit päihittävät kuulkaa mennen tullen kaikki mikrokuituserkkunsa - näiden kanssa ei tarvitse edes pesuainetta. Aivan uskomattoman hyviä, kestäviä ja ekologisia. Ja jos ei halua tilata ihan noita varsinaisia tiskirättejä, niin ehkä kaapista löytyy joku vanha ja karkea pellavapyyhe, jota raaskii leikellä. Minulta löytyy ja ajattelin tehdä näitä itse vielä vähän isommassa koossa.

Olen vannonut pellavan nimeen vaatteissa, vuodevaatteissa ja keittiöpyyhkeissä, mutta nyt siis myös näissä rievuissa tai räteissä tai miten niitä kukin kutsuukaan.

Tutkin vähän, mistä näitä Suomessa saisi tilattua, ja löysin yhden nettikaupan - ehkä löytyy muitakin. Mutta tuo löytämäni suomalainen jälleenmyyjä on Werannas.

"Linet er som livet, mångsidigt och vackert om man vårdar det väl"

"Pellava on kuin elämä, monipuolinen ja kaunis jos sitä hoitaa hyvin"

Ingela Berntsson

Designer Växbo Lin

Eläköön pellava!

Huippuretki

Täällä talvi pitää vielä otteessaan ja puutarhatöistä voi vain haaveilla - nyt on hyvää aikaa vaikka retkeillä. Jos joku on norjalaista, niin nämä toppturit, eli retket huipulle. Huippuja on tietysti erilaisia, ja nämä meidän vuoret on aika hillittyjä, tämä Stamskollen 466 m. 

Kun olin muuttanut tänne, ja kapusin ensimmäiselle mäelleni henkihieverissä ja kerroin siitä ylpeänä, vastaus oli: "ai se on se mihin päiväkoti tekee aina retkiä…" :D. Käsite suomalainen sisu onkin joutunut täällä vähän uuteen valoon, eikä norjalaisten talviurheilijoiden menestystä enää niin ihmettele. Vähitellen ja huomaamattomasti peruskunto on kohonnut, ja vaikka en missään huippukunnossa olekaan, niin silti nämä kapuamiset sujuvat nykyään huomattavasti helpommin kuin alkuvuosina. 

Reitti oli yllättävänkin luminen, mutta kiitos yöpakkasten, hanki kantoi hyvin. Ja näköalat palkitsee aina vaan. Kuinkahan monta kertaa olen tuolla istunut eväitä syömässä, mutta ei varmaan missään kahvi maistu niin hyvältä. Ja viimeistään tuolla tulee tunne, että kyllä taas kannatti.

Sovittiiin siinä kahvin lomassa, että ensi kesänä valloitetaan kuntamme korkein huippu Ørneflag. Siinä onkin sitten 1243 m kapuamista. Mutta näköalat sen mukaiset. Ja jäätikölle päätettiin myös lähteä. Norjan korkeimmat huiput ja ikijäätiköt ovat nimittäin tässä aika lähellä. Siellä kuljetaan sitten nepalilaisten sherpojen opastamana… 

En ehkä kuitenkaan ole ihan varma tuosta jälkimmäisestä… 

Tänään onkin sitten hevosenkarva pölissyt. Hevoset luopuvat talvikarvastaan ja harjasin kaikki viisi kunnolla läpi - nyt syljeskelen edelleen hevosenkarvoja suustani… Jokainen hevosihminen tietää, mitä tarkoittaa, kun hevoselta lähtee talvikarva. Sitä nimittäin riittää…

Mukavaa viikon alkua!

Onnellinen perjantai 13. päivä

Helt, helt, helt nydelig! Knalvær! Strålende sol! Virkelig fin vær! forholdene aller, aller, aller best! 

Mallia just radiosta tulleesta norjalaisesta säätiedotuksesta, jossa ei superlatiiveja tänään säästellä ja ihmisiä houkutellaan tuntureille, missä on tulossa talven hienoin viikonloppu. Kuulemma. Voi niitä tulla vielä muitakin, koska vaikka täällä alhaalla lumi alkaa sulaa, niin juuri eilen kerrottiin radiossa, että jossain tuolla ylhäällä on edelleen kuusimetriset (kyllä!) lumipenkat. Joten hiihtokelejä riittää hyvinkin toukokuulle.

Vaikka täälläkin kevät etenee, niin yöpakkaset pitävät huolta siitä, että lumi ei ihan vielä pääse sulamaan pois. Aamuseitsemältä aurinko paistoi jo korkealta, mutta hevosten hengitys höyrysi pakkasessa. 

En ole aamuisin riippuvainen kahvista, mutta Earl Grey-teestä kyllä - aamu ei ala kunnolla ilman bergamotin tuoksua. Ja lähes yhtä riippuvainen olen näistä Arabian ruska-mukeista. Ostin niitä kirpputorilta ennen tänne muuttoani, enkä ole hankintaa katunut. Paitsi ehkä siinä mielessä, että täältä niitä olisi saanut vielä murto-osalla Suomen hinnoista… Joku "auktoriteetti" kerran ihmetteli niiden suosiota, vaikka ne ovat niin rumia… ja mun mielestä ne on niin tosi kivat. Makuasioita. Onneksi olen oman elämäni auktoriteetti :).

Oletko muuten itse oman elämäsi auktoriteetti vai annatko muiden määritellä, mikä on milloinkin trendikästä, tyylikästä ja kivaa? 

Ja uskotko siihen, että perjantai 13. päivä on epäonnen päivä? Voisiko se ollakin onnen päivä? Voi se, päätetään niin!

Ohikiitäviä hetkiä

Kun ikkunat oli kirkkaat, niin kaikki muu alkoi yhtäkkiä näyttää likaiselta. Talviset hämähäkinseitit leijuivat katossa ja kaapinovet olivat täynnä sormenjälkiä, joten ikkunanpesu on vähän laajentunut… En ole mikään siivousintoilija, mutta välillä tulee näitä inspiraatioita. Nyt nautin siististä kodista; ajatuskin kulkee kirkkaammin ja on helpompi hengittää. Aurinko paistaa ja ikkunassa riippuva kristalli maalailee värejä seinille. 

Aamulla seisoin taas pitkän tovin hevosten luona ja kuuntelin niiden rouskutusta. Lucia-kissa halusi hetken syliaikaa, aurinko paistoi jo korkealta ja haukat huusivat rannassa. Nyt eletään vuoden parasta aikaa ja pitää yrittää muistaa nauttia jokaisesta ohikiitävästä hetkestä. Sillä päivät ja viikot kiitävät eteenpäin - aina tuntuu olevan perjantai. Taas huomenna. Uskomatonta.

Mukavaa päivää!