Olen aina ollut kova haaveilemaan ja unelmoimaan. Usein tosi isosti. Jotkut isotkin unelmat ovat toteutuneet, mutta vielä useammat vähitellen haalistuneet pois tai vaihtuneet uusiin. Haaveista ja unelmista saa energiaa tai niihin voi ainakin välillä paeta, jos arki tuntuu ikävältä.
Vaikka monen mielestä, ja aika usein omastakin mielestäni, elän juuri nyt unelmaani, niin ei se silti ihan riitä. Ainakin minulla pitää olla vähän suunnitelmia ja haaveita - vaikka ne eivät koskaan toteutuisikaan. Tässä eräänä päivänä eräs niistä haaveistani ammuttiin alas. Olin siitä kyllä jo itsekin aika lailla luopunut, mutta silti kun se tapahtui konkreettisesti, niin kirpaisi. En ollut edes tajunnut, miten tärkeä se itselleni oli. Edes pieni mahdollisuus tuolla takaraivossa. Tuntui, että yhtäkkiä kaikki mielenkiinto tulevaisuuden suhteen katosi ja edessä oleva tie kulkisi tasaisen tylsänä. Mikä se unelma konkreettisesti oli, ei ole tässä yhteydessä tärkeää.
No, mitä minä sitten teen? Keksin itselleni äkkiä uuden unelman. Se ei yleensä ole kovin vaikeaa. Saatan innostua äkkiä ja valtavasti, energia lähtee taas virtaamaan ja maailma on avoin: kaikki on mahdollista.
Mutta sitten erehdyin kertomaan siitä kahdelle ystävälleni. "Joo kuule, mä tiedän, miten rankkaa se on. Ei todellakaan kannata. Et tule pärjäämään. Mieti nyt vähän." Ja toinen: "En mä kuule näe sua siinä jutussa ollenkaan, ei se ole sun juttusi. Sulle on tulossa vielä jotain paljon parempaa.".
Molemmat toimi pelkästä rakkaudesta ja hyvää tarkoittaen, mutta kumminkin. Teki mieli itkeä. Siinä kohtaa tuntui vähän turhalta sanoa, että en mä nyt ehkä ihan konkreettisesti ollut vielä tätä tekemässääkään. Halusin vain haaveilla ja unelmoida ja innostua, koska se edellinen haave vietiin multa just pois. Olisitte nyt vähän innostuneet ja suunnitelleet kanssani, niin olisin itsekin kyllä tajunnut, että ei tässä ole ehkä kumminkaan mitään järkeä.
Mutta nyt kun en päässyt itse siihen lopputulokseen, niin jäin miettimään, että annanko ystävieni määrätä mitä teen ja mihin minusta on. Pitääkö minun nyt kulkea tämä tie loppuun vain pitääkseni kiinni jääräpäisesti unelmasta, jota ei ehkä oltu tarkoitettukaan toteutettavaksi.
Mutta nyt kun en päässyt itse siihen lopputulokseen, niin jäin miettimään, että annanko ystävieni määrätä mitä teen ja mihin minusta on. Pitääkö minun nyt kulkea tämä tie loppuun vain pitääkseni kiinni jääräpäisesti unelmasta, jota ei ehkä oltu tarkoitettukaan toteutettavaksi.
No, nuorempana olisin saattanut niin tehdäkin, nyt olen vähän järkevämpi. Aamun onnellisuus vaihtui kuitenkin harmaaseen alakuloon. Kävin sitten ostamassa kaupasta itselleni ison pussin karkkia (lohtusyömistä, kyllä!) ja nyt olen selaillut netissä, että minkälaisen huvilan sitä Toscanasta hankkisikaan :). Huomenna voin sitten keskittyä haaveilemaan tästä, mitä minulla jo on. Se kun on kuulemma se onnen salaisuus.
Mutta: jos joku uskaltaa unelmoida isosti, niin älkää heti ampuko alas. Kyllä se sieltä laskeutuu ihan itsekin, mutta pudottaminen sattuu. Ja on turhaa.
Vai onko se oikeasti niin, että kell' onni on, se onnen kätkeköön?
Vai onko se oikeasti niin, että kell' onni on, se onnen kätkeköön?
Tuosta ystävien roolista. Minusta on pelottavaa ottaa kantaa kaverin haaveisiin ja suunnitelmiin. Joutuu ikäänkuin vastuuseen seurauksista ja lopputuloksesta. Kun tulin rohkaisseeksi! Se harmittaa jos päin seiniä menee.
VastaaPoistaToisekseen liika varovaisuuskin on pahasta; ystävän tuki on joskus se tarvittava voimanlisä, joka auttaa unelman toteutumiseen.
Ja vielä sellainen seikka, että kun kertoo ystävälleen haaveistaan, tavallaan sitouttaa heidät siihen. Ainakin itse pelkään että aiheutan kavereilleni "pettymyksiä" omilla epäonnistumisillani. Olivat niin juonessa mukana, ja näin kävi...Vaikeaa! Kaikkea hyvää Sulle! Riitta
Olen ihan samaa mieltä siitä, että jos kovasti sanoo toiselle, mitä tämän pitäisi tai ei pitäisi tehdä, neuvoo aktiivisesti, niin ottaa vastuun toisen elämästä. Jonkin uskomuksen mukaan sotkeutuu hänen karmaansa. Siinä pitää olla aina tosi varovainen. Itsekin yritän olla antamatta suoria neuvoja vaikka toinen kuinka pyytäisi. Ja ihan sama terapeuttina - siinä tämä on vielä tärkeämpää.
PoistaTämä mun tapaus ei ollut niin dramaattinen, en ollut konkreettisesti tekemässä vielä mitään, kunhan vähän hurahdin ja innostuin, niin siinä vaiheessa tuntui vähän turhalta välitön lyttääminen. Kyseessä oli vielä hyvin epämääräinen ja hassu haave, pikemminkin ajatus, jolla oli kiva leikkiä.
Luulen, että se on vähän suomalainenkin piirre, että kiirehditään äkkiä miettimään, mitä huonoa tuossa on ja mitä voi mennä pieleen. Joskus voisi vain antaa unelmien ja ajatusten lentää, ja siinä vaiheessa kun ollaan jo konkreettisesti suunnittelemassa, voidaan sitten vähän haastaa suunnitelmia jos tarvetta on.
MUTTA totuuden nimessä olen ihan varmasti itsekin syyllistynyt täsmälleen samaan. Nämä molemmat henkilöt ovat tosi hyviä ystäviäni, eivätkä varmasti tahdo minulle muuta kuin hyvää. Eivätkä sitä paitsi kumpikaan lue näitä juttuja :).
Joten kaikki hyvin. Karkkipussi syöty eikä tarvitse syödä karkkia vähään aikaan - nyt on niin ähky ja ällö olo :D.
Itsellä on ainakin pitänyt pitkään paikkansa tuo; kell' onni on, se onnen kätkeköön.
VastaaPoistaJa niin teen jatkossakin, haaveilen yksin omassa pienessä päässäni ja sitten kun ne haaveet on suunniteltu aivan viimosen päälle (toteutus, puolestukset muita vastaan) sitten saatan pienesti hiiskua muillekkin, mutta varovasti vain :') Inhoan pettymyksiä ja välttelen niitä aina viimoseen asti.
Hyvää kevään odotusta sinulle! :)
Kyllä se usein niin on, valitetavasti. Jos ihan oikeasti ja vakavasti jostain haaveilee tai sitä suunnittelee, niin kannattaa olla hyvin varovainen, kenelle sen ajatuksen paljastaa. Tai iha niin kuin sanoit, päätöksen pitää olla jo niin vakaalla pohjalla, että kestää mahdollise vastustuksen. Niin mulla oli vähän tämän Norjaan muuton kanssa.
PoistaVaikka ollaan kuinka hyviä ystäviä, niin ihmiset on usein vähän itsekkäitä olentoja (minäkin). Jos toisen unelmat on jotenkin ristiriidassa omien unelmien kanssa, vaikuttavat omaan elämään tai koskettavat jotenkin muuten jotain itselle herkkää kohtaa, niin on tosi vaikea olla vilpittömän kannustava ja objektiivinen toisen suunnitelmien suhteen.
Hyvää kevättä sinullekin! Unelmoi suuria!
Voi, surkea tunne tuo unelmien 'katoaminen' ennen kuin on itse valmis niistä luopumaan. Varmaan nämä ovat jonkinlaisia henk. Koht. Kysymyksiä, että kuinka omaan ja toisten unelmointiin suhtautuu.
VastaaPoistaMinä olen myös kova unelmoimaan ja jaan kyllä unelmani ystävieni kanssa aika ei-varovaisesti, ja he tekevät samoin omien suunnitelmiensa kanssa. Sitten pohditaan positiivisia ja negatiivisia ja kehitellään lisää. Onneksi ystävien joukossa ei ole alasampujia, ja vain yksi, myös unelmoiva, suomalainen. Mutta yksi neuvo/asenne on aina sama: pitää tehdä sitä mikä tuntuu itsestä oikealta. Siksi minulle on vieras ajatus se, että vastuu yhden tekemisistä olisi jollakin toisella, jos on innostanut jo olemassaolevan unelman suhteen. Tietenkin siinä tapauksessa on osittain niin, jos toinen painostaa tekemään tiettyjä asioita tietyllä tavalla vastoin toisen tahtoa, mutta silloin on kyse eri asioista kuin ystävyydestä, eikä silloin tehdä sitä mikä tuntuu oikealta. Silti vastuu valinnoista on itsellä.
Ehkä ne unelmat kannattaa jakaa vain sellaisten ystävien kanssa, jotka ymmärtävät unelmointia? Ja sitten jutella enemmän konkreettisista asioista niiden ystävien kanssa, joille tulee unelmoista ensimmäisenä mieleen kaikki ne syyt miksi asiat eivät onnistuisi?
Ihan samaa mieltä siitä, että päätökset pitää tehdä sydämellään ja jokainen on vastuussa omista ratkaisuistaan. Mutta joissain tilanteissa suorien neuvojen antaminen saattaa olla vähän vaarallista - ainakin pitää olla tarkkana, missä kannustus loppuu ja missä toisen päätöksiin puuttuminen alkaa.
PoistaMutta sellainen hulluilla ja epärealistisillakin unelmilla leikkiminen ja pallottelu on tosi hauskaa, "huonoimmillaan" se jää vain hauskaksi ajanvietteeksi (niin kuin nuo Toscanalaishuvilat), mutta parhaimmillaan siitä voi kasvaa jotain suurta. Ehkä se olisi ollut just sellaista, mitä nyt kaipaisin. Ajatuksilla leikittelyä ja innostusta, unelmien testausta. Ystävää, jonka kanssa voisi suunnitella hulluja. Oman pään sisällä haaveilu kun on välillä vähän yksinäistä puuhaa.
Me suomalaiset ei olla hirvittävän hyviä innostumaan, innostamaan ja kannustamaan. Vaikka amerikkalaisia aina monesta jutusta moititaan, niin ehkä siinä "You can do it!" mentaliteetissa olisi jotain opittavaakin. Ja edelleen korostan, että myös minulla :).
Moi! Halusin sanoa, että tykkään kovasti tästä sun blogista. Liityin lukijaksi jo jonkin aikaa sitten, mutten joidenkin silmäongelmien takia pystynyt oikein kunnolla lukemaan postauksia tämän ulkoasun takia niin olen tyytynyt lukemaan vain pätkiä ja katselemaan kuvia. Mutta ne lukemisongelmat varmaan mun silmistä kiinni, ihan tyylikkäältähän tämä toki näyttää varmaan silmäongelmittomille. :D Mutta sain tänään tehtyä itselleni filterin että pystyn lukemaan tätä vaivatta. :D
VastaaPoistaMusta unelmoiminen on kyllä tärkeää myös! Harmi, että sulle kävi nyt noin. :/ Mutta omasta elämästään unelmoiminen on kyllä sellainen mitä kaikkien ehkä kannattaa kokeilla aina säännöllisin väliajoin!
Kiitos ja voi harmi, että lukeminen on ollut hankalaa. Onkohan fontti liian vaalea? Pitää vähän tummentaa…kas noin :). Toivottavasti filtterisi ei mennyt hukkaan. Fontti on lipsahtanut vähän liian vaaleaksi, mutta en ole sitä tajunnut. Luettavuus on ehdottomasti tärkeämpää kuin tyylikkyys - varsinkin kun nämä tekstit ovat aika pitkiä. Kiitos vinkistä - itse sitä on aika sokea oman bloginsa suhteen.
PoistaTuo omasta elämästä unelmoiminen on kyllä tosi hyvä neuvo ja aika usein sitä yritän tehdäkin. Mutta eteenpäin elävän mieli ja joskus on kiva haaveilla. Paraskin elämä kun saattaa olla hetkittäin vähän puuduttavaa :).
Oh, joo - kyllä nyt on helpompi lukea, kun fontti on tummempi! Kiitos! :) Ja ei mennyt hukkaan, kun opin ainakin miten niitä tehdään :D Hyödyllinen taito joka tapauksessa.
PoistaHienoa :). On tosi hyvä ja tärkeääkin saada tuollaista palautetta, itse sitä sokeutuu tän kanssa. Mietin vielä tuota fonttiakin, sekin voisi ehkä olla selkeämpi. Tiedän itsekin, että on raskasta lukea jos joutuu pinnistelemään. Tyylikkyys ei ole se tärkein juttu, vaan selkeys ja luettavuus :)
PoistaFilteriini vaihdoin itseasiassa fontinkin, kun tätä sun oli jotenkin ikävä lukea tietokoneelta, vaikka paperilla tykkäisinkin siitä!
PoistaMä tein pari vuotta sitten sellaisen virheen että avauduin liikaa läheisilleni ja tutuille omista asioistani ja murheistani ja jos heidän neuvojaan oisin kuunnellu, en nyt oisi mm. täällä Jenkeissä ollenkaan. Onneksi en siis kuunnellut :) vaikkei tämä mun lempipaikka ookkaan, niin paljon oon täällä oppinut ja kokenut (ja saanut ihan työkokemustakin kartutettua) :) Nykyään vältän liikaa asioista avautumista, koska haluan itse tehdä omat päätökseni ja unelmoida (oon myöskin kova innostumaan helposti niinkuin sinäkin). En halua että niitä unelmia kukaan multa lyttää. Ei aina tarvi olla liian realisti...Unelmointi (ja varsinkin ne toteutuneet unelmat) on ihanaa! :)
VastaaPoistaTuossa tuli esiin yksi sellainen juttu, jota olen myös miettinyt. Eihän se unelmien seuraaminen tarkoita sitä, että se välttämättä toimii tai että sitä on automaattisesti happy ever after. Useinhan se menee niin, että yksi asia johtaa toiseen ja unelmien seuraamisesta on parhaassa tapauksessa seurauksena täysi elämä iloineen ja suruineen.
PoistaOn mullakin käynyt niin, että olen tehnyt paljon töitä yhden unelman eteen ja savuttettuani sen huomannut olevani ihan väärässä paikassa :). Niin se vain joskus menee mutta ei senkään unelman tavoitteleminen hukkaan mennyt - siinäkin jutussa opin paljon elämästä mutta ennen kaikkea itsestäni :).
Jatketaan unelmointia!
Mulla on kans yks suuri haave elämässäni (liittyen työkuvioon) ja meillä on isäntä jo monta kertaa lannistanut mut tän haaveen kanssa tiukoilla kysymyksillään, mutta kun mä tarpeeksi monta kertaa olen nostanut asian puheeksi ja edelleen haaveilen samasta asiasta, niin lopulta se on alkanut uskomaan että tosissaanhan se on! ☺ Ja näiden isännän tiukkojen kysymysten avulla olen päässyt asiassa eteenpäin, koska olen myös keksinyt miten nämä isännän esittämät ongelmat tulisin oikeassa elämässä ratkaisemaan.
VastaaPoistaMuutamalle ystävälle olen tästä samasta asiasta avautunut, ja vastaus on ollut, että ei voi irtisanoutua omasta nykyisestä työstään, koska "raha,raha,raha" ja "ei tälläsessä taloustilanteessa saa mistään töitä" jne jne. No ei varmaan saakkaan jos noin negatiivisesti aina ajattelee!
Olin viime viikolla juuri kuuntelemassa Jethro Rostedtin luentoa, joss hän mainitsi asiasta, että me suomalaiset suhtaudumme aina kaikkeen niin kovin negatiivisesti. 90 % uutisetkin on kaikki jotain negatiivista. Miksei välillä hehkutettaisi pelkästään niitä hyviä uutisia...?!
Tsemppiä unelmiin, anna niiden lentää, muiden mielipiteistä huolimatta!!! ♥
Opponentitkin on tärkeitä että sitä omaa unelmaansa pääsee testaamaan ja kehittämään,
Poistamutta ehkä heti sitä ensimmäistä pientä hullua unelmaa ei tarvitse opponoida - sen ehtii sitten myöhemminkin.
Mikä ihme siinä on, että me aina ensimmäisenä aletaan miettiä niitä juttuja, jotka voi mennä pieleen ja miksi jotain ei kannata tehdä - voisiko sen aloittaa siitä, että ensin kannustetaan ja innostetaan. Kyllä sinne innostavankin puheen sekaan saa sen järjen äänen.
Mulla on tullut tästä nyt niin paljon ajatuksia, että tämä vaattii varmaan vielä uudenkin postauksen :).
Annetaan unelmien lentää!
Tähän sopii niin hyvin tän aamun Positiivareiden aamun ajatus: Älä anna muiden vaikuttaa liiaksi ideoihisi tai päätöksiisi. Viiden vuoden kuluttua juuri sinä, eivät he, elät tänään tekemiesi ratkaisujen kanssa. http://aamiainen.positiivarit.fi/aamun_ajatus/
VastaaPoistaJuuri noinhan se menee vaikka onkin helpommin sanottu kuin tehty :).
Poista