Hyvää Uutta Vuotta 2015

Säilyttäköön uusi vuosi sen mitä rakastat,

tuokoon sen mitä kaipaat

ja vieköön mennessään sen mitä taakkanasi kannat.

Olen aina pitänyt tästä uuden vuoden toivotuksesta. Erityisesti tuosta viimeisestä kohdasta. Uuden vuoden on vaikea tuoda mukanaan uutta, jos ei päästä mistään vanhasta irti.

Tänään on hyvä päivä miettiä, mitä siellä matkalaukussaan haluaa mukanaan kantaa. Mahtuuko sinne mitään uutta? Olisiko mahdollista tehdä tilaa jollekin uudelle? Tällaisia täällä itse mietin.

***

Tosi paljon kiitoksia teille kaikille lukijoille - tutuille ja tuntemattomille. Olette tehneet tästä hommasta mielekästä. Teitä on tullut vuoden aikana monta lisää ja olette kaikki lämpimästi tervetulleita, jos en ole erikseen huomannut sitä toivottaa. Erityisesti on ilahduttanut kommenttien määrä ja se, että niin monet kommentoivat. Se on tosi kivaa ja tärkeää, vaikka te hiljaiset lukijat olette ihan yhtä tärkeitä! 

Teen parhaani, että viihdytte jatkossakin.

Oikein hyvää Uutta Vuotta 2015 teille kaikille

!!!

Vuoden toiseksi viimeinen päivä

Aamu valkenee laaksossa. Seisoin aamulla pitkään hevosten luona niiden syödessä heiniään ja katselin tähtitaivasta. Mietin taas, kuinka onnellinen ja onnekas oikein olenkaan, ja kuinka helposti sen tunteen kadottaa. Mutta hevosten läheisyys rauhoittaa ja maadoittaa. Ehkä sen takia aamu on jatkunut hyvänä. Kahvi on hyvää ja radiossa soi pehmeä jazz. Se sopii hyvin tähän aamuun.

Kohtalo tuo eteen mahdollisuuksia ja tilaisuuksia, mutta omalla vastuulla on se, tarttuuko niihin vai ei. Tuskailen täällä sen kanssa, että en ole uskaltanut tarttua tilaisuuksiin ja jättänyt asioita tekemättä, mutta ehkä kannattaisi muistaa nekin mahdollisuudet, joihon on tarttunut ja antaa itselleen vähän kiitosta siitä. 

Juon aamukahvia ihanassa vanhassa talossa, viisi hevosta takapihalla. Ikkunasta avautuu uskomaton maisema, kynttilät palaa ja radiossa soi hieno musiikki. Tunnen itseni terveeksi. Elämäni on aika ihmeellisen hyvin juuri nyt. Juuri tällä hetkellä. Kiitos sen, että kyllähän minä oikeasti olen uskaltanut tarttua aika moneen eteeni tuotuun mahdollisuuteen. Pienten juttujen kohdalla pelkään tyhmiä asioita, mutta isoja hyppyjä olen tehnyt aika huimapäisestikin. Ja elämä on kantanut. Vielä on monta mahdollista hyppyä tekemättä, mutta niidenkin aika tulee. 

Joten kun alan täyttää sitä uutta kalenteria, yritän muistaa myös ne asiat, jotka ovat jo hyvin. Muistuttaa itseäni niistä mahdollisuuksista joihon olen uskaltanut tarttua ja mitä se onkaan tuonut tullessaan. Kaikki on mahdollista. Ihan kaikki. Jos niin on tarkoitettu.

Ja nyt raivaan lopultakin tuon yläkerran huoneen :). Mukavaa päivää. Vuoden toiseksi viimeistä. 

Tyhjän kalenterin äärellä

Tänään olin vähän vielä joulutunnelmissa ja huomenna alkaa sitten arki. Tai ei nyt vielä ihan arki, mutta joulu on aika lailla ohi. Tänään saa kuitenkin syödä vielä suklaata hyvällä omalla tunnolla. Oma jouluni ei ollut kovin lahjakeskeinen, mutta muutaman paketin sain ja olin niistä kaikista tosi iloinen. Kaikki olivat yhtä tärkeitä ja mieluisia.

Yksi lahja oli Paulo Coelhon tosi, tosi kaunis ja värikäs kalenteri. Se on kuin koru, jota pyörittelee kädessään ihan vain se kauneuden tähden. Mutta se pitää sisällään paljon muutakin.

En tiedä, onko tuossa kalenterissa jotain magiikkaa, mutta en muista koskaan aikaisemmin ajatelleeni uudesta kalenterista näin. Nyt nuo toistaiseksi tyhjät sivut tuntuvat olevan täynnä mahdollisuuksia. Oivalsin, että nehän voi täyttää juuri haluamillaan muistutuksilla ja muistiinpanoilla. Miettikää! Ja ihan sama juttu elämän kanssa. Kaikkeen ei voi koskaan vaikuttaa, mutta tosi moneen asiaan voi. Alkava vuosi on on vielä kuin nuo kalenterin tyhjät sivut ja se on aikalailla itsestä kiinni, minkälaisia merkintöjä vuoteensa haluaa. 

Järjen ääni todennäköisesti väittää, että ei sitä voi itse päättää. Aina löytyy tuhat ja yksi järkevää syytä, miksi ei voi toteuttaa unelmiaan, isoja tai pieniä. Mutta ei se useinkaan ole järki, joka siellä puhuu, vaan usein puhdas pelko. Ja jos nyt tekee mieli huutaa "Mutta...", niin ei kannata. Ei niitä syitä tarvitse minulle perustella vaan itselleen. 

Itsekin joudun perustelemaan ne itselleni. Minullakin on edelleen tosi monta unelmaa toteuttamatta, suurta ja pientä, koska pelkään. Pelkään niin paljon, että en edes uskalla ajatella pelkoani tai myöntää sitä. Täytän mieleni mielummin järkisyillä ja selityksillä. Verukkeilla ja tekosyillä. Pelko piiloutuu usein sellaisten sanojen taakse kuin "mutta kun", "jos vain", "sitten kun". Elämä kulkee eteenpäin ja jätän tekemättä asioita, joihin minulla olisi juuri nyt mahdollisuus ja joita haluaisin toteuttaa, jos vain uskaltaisin. 

Kirjoitin vuoden 2012 kalenterin etusivulle tekstin: 

"Jos käännät pelolle selkäsi, sen voimaantuu. Jos käännyt kohti pelkoasi, se saa kasvot. Jos tutustut pelkoosi, saat siitä ystävän." 

Sinä keväänä muutin tänne ja jouduin kohtaamaan monta pelottavaa asiaa. Sen jälkeen olen kuitenkin onnistunut taas käpertymään mukavuusalueelleni. Niin on paljon helpompaa. 

Tyhjän kalenterin edessä on hyvä miettiä minkälaisilla merkinnöillä kalenterini oikein täytän. Mitä oikein haluan elämääni. Mitä unelmiani haluan vielä täyttää.

Jos välillä tulee uskonpuute, niin sivuilla on Coelhon elämänviisauksia. 

"Mikä on se voima, joka työntää meidät pois tutulta mukavuusalueelta ja saa meidät kohtaamaan haasteita, vaikka tiedämme, että mainen kunnia katoaa? 

Luulen, että se on elämän tarkoituksen etsiminen. Etsin vuosia lopullista vastausta tuohon kysymykseen kirjoista, taiteesta ja tieteestä, sekä vaarallisilta että helpoilta poluilta. Löysin monia vastauksia. Tänä päivänä olen kuitenkin vakuuttunut, että emme voi löytää tuota vastausta tässä elämässä, vaan lopullisen vastauksen saamme vasta sitten, kun seisomme Luojamme edessä. Ymmärrämme sen nähdessämme ne mahdollisuudet, jotka meille elämän varrella annettiin." Paulo Coelho (vapaasti suomennettuna)

Ja sitten kohti välipäiviä...

Pölyimuri on edelleen ovensuussa ja makuuhuone imuroimatta. Lavuaari kuuraamatta ja aika moni muukin juttu tekemättä. Yritin taas vähän liikaa ja vauhti hiipui loppumetreillä. Ja silti tuli Joulu ja oikein hyvä sellainen. 

Samalla tavalla kun valokuvia ottaessa voi rajata kaiken ylimääräisen sotkun pois kuvista, ihan samalla tavalla voi tehdä itsekin. Kun on ensin syönyt vatsansa täyteen ystävien kanssa ja tietää, että myös eläinystävillä on vatsat täynnä,  palaa kotiin, sulkee oven, laittaa villasukat jalkaan, valot pois, kynttilät palamaan ja joululaulut soimaan. Ottaa suklaalevyn toiseen kainaloon ja kissan toiseen kainaloon ja hyvän kirjan nenän eteen. 

Ivar täytti eilen kolme vuotta ja ilmeisesti lähestyvän kolmevuotispäivänsä innoittamana se kai ajatteli olevansa tarpeeksi vanha ulkoilemaan itse, avasi aatonaattona itse ulko-oven ja hyökkäsi ensi töikseen kissa numero viiden kimpuun. Ja vielä uudestaankin. Kissa numero viidellä on kulkijan kokemuksen tuomaa taisteluvarmuutta, mutta Ivarilla massaa ja kokoa. Lopulta erotin huutavat (eunukki)kollit heittämällä niitä koristeena olevalla olkipukilla. Sitten Ivar käveli kuin paraskin macho jalat harallaan ja pää vedettynä hartioiden väliin takaisin sisälle. Loppuillan se mietti hämmentyneenä reissuaan. Se oli nimittäin juuri tuominnut itsensä ikuiseksi ajoiksi valjaissa ulkoilevaksi sisäkissaksi. Se kun on hyökännyt myös talon tyttökissojen kimppuun. Muistoksi vapaudesta jäivät vain tuulessa lentelevät karvatupsut… Pitikin nimetä kissa viikinkipäällikön mukaan…

Joen juoksu on jähemettynyt pakkasessa, mutta taivaalla kuu ja tähtitaivas on vailla vertaa - niin kaunis ja kirkas. Oikea Joulutaivas.

Jouluni Norjassa

Syyskuussa 2010 olin täällä Norjassa ensimmäistä kertaa. Palattuani Suomeen, menin kerran tapaamaan ystävääni hänen sisutusliikkeeseensä. Siellä oli paljon asiakkaita, joten jouduin odottelemaan. Liikeessä oli myös nainen, jonka tiesin ulkonäöltä. Aloimme odotellessamme jutella. Puheeni kääntyi hevosiin ja Norjaan ja menneeseen lomaani. Tuo nainen totesi, että hänelläkin on tuttuja Norjassa. Olivat monta kertaa pyytäneet käymään, mutta hän ei ole saanut aikaiseksi. Kuinka ollakaan, pian tuli selväksi, että nuo tutut olivat ne samat henkilöt, joiden luona olin juuri vieraillut. Voisi ajatella, että se oli aika epätodennäköinen yhteensattuma. Noin viikon kuluttua, satuimme tuonne liikkeeseen jälleen täsmälleen yhtä yhtä aikaa. Hän parkkeerasi autoa kun kävelin kulman takaa. Vaihdoimme puhelinnumeroita. 

Puolitoista kuukautta myöhemmin, juuri ennen joulua, olin taas täällä Norjassa. Nyt tuon tapaamani naisen (nykyisen hyvän ystäväni), hänen lapsensa ja miesystävänsä kanssa. Istuimme joulukonsertissa Hedalenin vanhassa kirkossa ja kyyneleet valuivat silmistäni. Päässäni soi yhä uudelleen "Velkommen hjem", tervetuloa kotiin. Kuoro lauloi kauniin laulun Tir n'a noir.

Tuosta vuoden kuluttua, juuri ennen joulua, tulin tänne taas. Nyt allekirjoittamaan vuokasopimusta mökistä, jonne aioin muuttaa. Matkalla lentokentältä viereeni tuli istumaan vanha nainen jouluostoksineen. Pieni ärsytys kävi mielessäni, koska bussissa oli kyllä tilaa ja naisella oli syli täynnä kasseja. Aloimme kuitenkin jutella, minä ruotsiksi ja hän voimakkaalla murteellaan. Kerroin, mihin olen muuttamassa. Kävi ilmi, että hän oli naapurikylästä, tuolta Hedalenista, missä kirkkokin on. 

Kerroin sen tilan nimen, mistä olin vuokraamassa mökkiä. Jostain syystä hän ei halunnut uskoa, että muutan sinne, vaan toisteli yhä uudestaan toisen tilan nimeä. "Niin, olet muuttamassa Piltingsrudiin?". "En, vaan siihen naapuritilalle.". Kohta taas hän kysyi. "Oletko muuttamassa siis Piltingsrudiin?". "En, vaan siihen naapuriin". Mainitsin naapurin nimenkin monta kertaa ja hän kyllä tiesi paikan. Mutta hänellä oli jotain tietoa, jota minulla ei silloin ollut. En ollut koskaan edes ajatellut, että voisin joskus asua tällä tilalla, Piltingsrudissa. 

Jäimme pois samalla pysäkillä. Ystäväni oli myöhässä, ja tuo vanha nainen odotti miehensä kanssa ystäväni saapumista. Eivät halunneet jättää minua yksin seisomaan talviyöhön. Olemme tavanneet myöhemminkin, mutta se on toinen  tarina.

Sinäkin jouluna istuin Hedalenin kirkossa joulukonsertissa. Kuoro lauloi jälleen "Tir n'a noir". Silloin palasin vielä Suomeen viettämään joulua.

Nykyään tuo kappale symboloi minulle Norjaa ja tänne muuttoa. Viimeisenä kolmena jouluna en ole enää matkustanut Suomeen joulukonserttien jälkeen, vaan viettänyt täällä koko joulun. Joulu Norjassa on minulle jotain ihan erityistä, jotain, mitä en osaa oikein edes selittää. Olen tullut kotiin ja enkelit auttoivat löytämään tieni perille. Syystä tai toisesta. Niin se vain on.

 *** Oikein hyvää ja levollista Joulua teille kaikille *** 

Hyvää Yulea!

Yule on talvipäivän seisauksen juhla. Tänä yönä voi juhlia sekä vuoden pisintä yötä että auringon uudestisyntymää. Niin kuin monilla meidän kristillisillä juhlilla, niin myös joululla on siis pakanallinen alkuperä ja joulu on saanut nimensäkin Yulelta. Myös monet perinteet ovat siirtyneet kätevästi ajasta toiseen ja kulttuurista toiseen: pakanalliset perinteet ovat saaneet kristilliset lisänsä ja siten myös kirkon hyväksynnän. 

Yule merkitsee suomeksi pyörää ja yuleen liittyvät jälleensyntymä ja uusiutuminen. Yulen voidaan ajatellan myös päättävän vuodenkierron. Tänään voi vielä siivota ja valmistella joulua, mutta sitten on aika rauhoittua ja siirtyä joulun viettoon. Muinaisessa Suomessa auringon ajateltiin menevän Tuomaanpäivänä pesäänsä, olevan kolme päivää pesässään, josta se sitten nousee jouluaamuna ja vuosi aloittaa taas kulkunsa kohti kevättä. 

Yulen juhlimiseen on kuulunut perinteisesti Yule-halko. Se voi olla oikea halko, joka poltetaan yöllä tai halon mallinen kakku. Omassa lapsuudenkodissani oli kynttilänjalkana puolikas koivuhalko, johon oli porattu paikat kynttilöille - sekin saattoi juontaa juurensa muinaisesta Yulen juhlinnasta, vaikka sitä ei enää muistettukaan.  

Itse juhlistin talvipäivän seisauksen juhlaa tekemällä pyöreän kranssin oveen. Halkoa symboloikoon koivukynttilä. Saa nähdä, jos jaksan vielä leipoa jouluhalon. Se ei ole kuulunut perinteisiin aikaisemmin, mutta tämä saattaisi olla erinomainen tekosyy leipoa halon mallinen täytekakku… 

Vuoden pimein yö, varsinkin kun se ajoituu myös uudenkuun yöhön, on kuitenkin erinomainen aika polttaa kynttilöitä ja tuoda näin valoa pimeään. Täällä Norjassa talvipäivänseisauksen tarkka hetki ajoittuu tänä vuonna vielä keskiyöhön. 

Pimeistä pimein on saavutettu, ja nyt alkaa matka kohti valoa. Mielestäni sitäkin kannattaa vähän juhlia. Joten hyvää Yulea!

Video norjalainen Hekla Stålstrenga ja laulu talvipäivänseisauksesta. Vintersolkverv norjaksi.

Hermojen lievitystä Hildegardin tapaan

Hildegard Bingeniläinen tai Hildegard von Bingen tai Pyhä Hildegard oli saksalainen ylhäisönainen ja abbedissa, joka eli v. 1098 - 1179. Hildegard ei kuitenkaan ollut mikä tahansa abbedissa, vaan myös kirjailija, mystikko, ja kirkkomusiikin säveltäjä. Häneltä on säilynyt laaja kirjallinen tuotanto mm. teologian, kosmologian, luonnonhistorian ja lääketieteen aloilta. Eli melkoinen elämä tuon ajan naiselta. Nainen, jonka elämään ja oppeihin kannattaa muuten ehdottomasti tutustua. Tosi kiehtova tarina!

"Koko luomisessa on lääkeaine kätkettynä niinkuin Luoja itse on sen luontoon laittanut mitätöidäkseen sairudet, eikä kukaan, jolle Jumala ei ole niitä ilmoittanut, voi niitä tuntea. Niistä virtaa sellainen ylenpalttinen viisaus ja totuus, että olisi suunnatonta olla ottamatta niitä talteen kaikin voimin ja kunnioittaa niitä kaikilla kyvyillään." Pyhä Hildegard

Erityisesti Hildegard on puhunut speltin puolesta.

"Spelt on paras viljalaji, se vaikuttaa lämmittävästi ja on rasvainen, se on arvokkaampi ja miedompi kuin muut viljalajit. Joka syö spelttiä, muodostaa hyvät lihakset. Spelt edistää oikeaa verta ja antaa iloisen mielenlaadun ja hilpeyden armolahjan."

Teinpä eilen Pyhän Hildegardin hengessä pipareita tällä kohta tuhat vuotta (!) vanhalla reseptillä. Mantelijauhot sain näppärästi aikaiseksi ainakin satavuotiaalla mantelimyllyllä :).  Tässä erinomainen pipariresepti, joka sopii erityisesti joulunalusaikaan, varsinkin jos on hermot kireällä. Kuppi hyvää teetä tai kahvia, pari hermopiparia ja taustalle Hildegardin musiikkia, niin johan hermot rauhoittuu. Näitä pipareita ei muuten saa syödä kuin 4-5 päivässä. Muskottia ei nimittäin ole hyvä syödä kovin paljoa. 

"Hyvät hermot ovat nuoruuden etuoikeus ja perustuvat kaikkien viiden aistin hyvää yhteistyöhön. Juuri aisteja hermopiparit kirkastavat sekä hidastavat liian aikaisia vanhuudenoireita niissä. Ja kun saamme vielä tietää, että nämä kakut saavat aikaa iloisen tunnelman ja mielenlaadun sekä keventävät alaspainuneen sydämen, niin pian ei ole enää mitään sairaita hermoja." (Näin parantaa Jumala) 

Hildegard Bingeniläisen äly- ja hermopiparit

400 g  spelttijauhoja
250g   voita
2      munaa
150 g  valkaisematonta sokeria(raaka-,ruoko- tai intiaanisokeria)
200 g  mantelia jauhettuna

2 tl   muskottia
2 tl   kanelia
1/2 tl neilikkaa
2 tl   vaniljasokeria
2tl    leivinjauhetta

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen vatkaten. Sekoita jauhot, mausteet ja mantelijauhe keskenään. Sekoita jauhot taikinaan, älä vaivaa. Voit lisätä tilkan vettä tai maitoa, jos taikina tuntuu sitä kaipaavan. Muotoile taikinasta pötköjä ja laita ne viileään. Leikkaa kylmistä ja jähmettyneistä taikinapötköistä halutun paksuisia viipaleita. Voit leipoa taikinasta myös perinteisiä pipareita.

Paistetaan 175 astetta/ 10 - 15 min.

(Netistä löytyy erilaisia reseptejä. Mutta jos käytät tavallisia vehnäjauhoja ja tavallista sokeria, niin ne ovat sitten joitain muita pipareita. Ei hermopipareita. )

Lähteet: Wikipedia ja Gottfried Hertzka, Ingeborg Vatheuer: "Näin parantaa Jumala - Pyhän Hildegardin lääketiedettä".

http://www.hildegardseura.fi

Jouluväsymys

Täällä on pakkasta. Se laski yöllä viiteentoista asteeseen ja tuntui tosi kylmältä. Olin eilen naapurissa synttäreillä ja kotiuduin vasta puoli kolmen aikaan yöllä.  Laitoin kellon kuitenkin soimaan jo kuudelta, koska halusin vielä hevosten aamuheinät pakkasen takia jo aikaisin. Ja päivällä uudestaan ylimääräinen kierros. Ja lenkki koirien kanssa. No huomenna pitäisi taas vähän lauhtua.

Tämä päivä on mennyt muuten haahuillessa ja olen ihmetellyt, mihin se jouluvire on kadonnut. Ei jaksaisi tehdä mitään, mutta muistutan itseäni siitä, että muutaman tunnin yöunilla saattaa olla osuutta asiaan :). Omat pienet jouluvalot on kuitenkin nyt sytytetty. 

Aamulla pitäisi lähteä sapen ultraääneen. Puolitoista tuntia autolla yhteen suuntaan. Pitää mennä vuorten yli, joten saattaa mennä kaksikin tuntia suuntaansa näin talvella. Jos joku rekka on juuttunut mäkeen (sattuu usein), niin en pääse ollenkaan perille vielä huomenna ja pitää tilata uusi aika. Bussillakin pääsisi, mutta silloin menee kolme tuntia suuntaansa tai enemmänkin. Että näin täällä öljymaassa. Tai näin täällä maalla. Sama kai se on Suomessakin maaseudulla. Kun seuraavan kerran noidutte 15 minuuttia myöhässä olevaa lääkäriä, niin muistakaa, että kaikki on suhteellista :). Itse vähän ikävöin tässä tilanteessa entistä kaupunkielämää Suomessa… 

Hyvää kolmatta adventtia… joulu kolkuttaa jo ovella :)

ps. kävin viemässä hevosille ilta heinät ja hups vaan, lämpötila on noussut kymmenestä pakkasasteesta plussan puolelle. Vajaassa kahdessa tunnissa.

Testiryhmä

Kuten eilen mainitsin, joulusiivous lähti vähän lapasesta. Yksi ihan hyvä juttu oli kuitenkin tämä työpisteen järjestäminen olohuoneen nurkkaan. Tuo pöytä oli aikaisemmin huoneessa, jossa ei toimi internet eikä tulostinkaan, joten kirjoituspöytä on ollut lähinnä koristeena ja "toimiston" virkaa on hoitanut ruokapöytä. 

Huonekalut on nyt kutakuinkin oikeilla paikoillaan, mutta kaikki muu vielä kesken. Taulut miten sattuu ja missä sattuu ja ne tärkeät paperit myös vähän missä sattuu. Mutta kissojen testiryhmä löysi perille ihan itse, pöytä on hyväksi havaittu ja minä yritän nyt sitten keikkua tässä uuden "työpöydän" kulmalla tietokoneeni kanssa. 

Tässä olisi tietenkin kissan koulutuksen paikka, mutta jokainen kissanomistaja tietää, että siinä menee noin pari viikkoa. Sitten omistaja oppii, että kissa tietää parhaiten missä se saa olla. Näissä kissakoulutusprojekteissa se on nimittäin niin päin, että se ketä koulutetaan, on omistaja. Mutta usein omistaja huomaa sen vasta jälkeen päin. 

Meillä erityisen kova luu on Ines. Maailman kiltein ja lempein kissa, joka ei ole koskaan raapaissut, sylkenyt tai tehnyt mitään muutakaan "ikävää", mutta jonka tahdonvoima ylittää kaiken ja jonka jääräpäisyydellä ei ole rajoja. Varsinainen rautakoura silkkihansikkaassa. Olisi loistava poliitikko tai valtionpäämies tämä meidän Ines. Saa tahtonsa aina läpi puhtaalla lempeydellä ja hyväntahtoisuudellaan.

Ineksen ehdoton lempijoululaulu on Alan Jacksonin "Let it be Christmas". Jos vain laitan sen soimaan youtubesta, Ines ryntää paikalle. Ja tämä on siis ihan tosi juttu. Ines täyttää pian 12 vuotta ja tätä on testattu muutaman joulu.

ps. yritin saada tähän videota Ineksestä kuuntelemassa tätä kappaletta, mutta lataus ei nyt onnistu, joten tässä  you tube- video "hieman amerikkalaisella" kuvituksella. Mutta kappale on kaunis. Myös oma suosikkini.

Joulu vaanii nurkan takana

Päätin tehdä joulusiivouksen. Siinä hirsiseinän pesun lomassa löysin yhdestä joululehdestä hyvän muffinsireseptin, jota piti kokeilla. Sitten päätin vaihtaa vähän järjestystä. Eikä vain huonekalujen järjestystä, vaan huoneiden järjestystä. Vierashuoneesta työhuone, yläkerran varastosta vierashuone ja olohuoneen nurkkaan työpiste tietokoneelle ja tulostimelle. Työhuoneessa kun ajattelin maalata ja tehdä muuta "luovaa". 

Olen aika taitava "multitaskaaja", eli hyvä tekemään montaa asiaa yhtäaikaa. Mutta rajansa kaikella. Nyt täällä on tietenkin kaaos. Tietenkin. Hirsiseinä on tosin puhdas ja tuoksuu mäntysuovalta ja elämäni ensimmäiset brownies-muffinsit onnistuivat aika hyvin. Jo kerran kuurattu keittiö on taas ihan yhtä sotkuinen kuin ennen kuurausta. 

Tänään pakenin ulos ja päätin jatkaa jouluvalmisteluja tuolla ulkona. Matkalla metsään hakemaan joulukoristeita juutuin naapuriin pariksi tunniksi kahville ja puhumaan syvällisiä. Lopulta juoksin tuolla melkein pimeässä keräämässä oksia. Jouluvalot syttyvät siis vasta huomenna. 

Sitten kun ulkona on liian pimeää, jotta sinne voisi paeta, voi paeta ottamaan valokuvia ja kirjoittamaan blogia. Syon tässä nyt niitä muffinseja blogin kirjoittamisen lomassa ja mietin, mistä huoneesta jatkaisi sitä siivoamista. Joka paikassa on nyt yhtä sotkuista, että voi jatkaa mistä vaan.

XXX

Mutta jotta totuus ei unohtuisi. 

John Lennonin kaunis, kaunis joululaulu mutta sydäntäsärkevä video. Kappale on levytetty ja video tehty vuonna 1971, mutta onko mikään muuttunut?  

En halua pilata joulutunnelmaanne, mutta ehkä herätellä ja muistuttaa siitä, mikä on oikeasti tärkeää. Mutta ei tunneta syyllisyyttä, tunnetaan kiitollisuutta. Ja yritetään muistaa, että ne oikeasti tärkeät asiat ovat ilmaisia eivätkä edellytä stressaamista. 

"An eye for an eye, makes the whole world blind"

"Silmä silmästä tekee koko maailman sokeaksi."

Mahatma Gandhi

Julmaa luksusta

Otin kuvan eilen. Oli melkein viisitoista astetta pakkasta ja aamuinen kuutamo. Ihanan jouluinen tunnelma, vain tonttu puuttui. Viime yönä oli sitten lyhyt mutta aika kova myrsky, ja nyt tuolla mennään taas plussan puolella. Ja myrsky on tainnut jatkaa matkaansa Suomen suuntaan?

Norjassa on nyt kuitenkin toisenlainen myrsky. Eilen täällä oli televisiossa dokumentti norjalaisesta turkistarhauksesta. Eläinaktivisti "soluttautui" töihin turkistarhoille kahdeksi vuodeksi ja kuvasi toimintaa salaa. Siis usealla turkistarhalla ympäri maata. Tulos oli järkyttävä. Kiihkoton ja paljastava. Tavallisia mukavia ihmisiä, jotka syyllistyvät päivittäin hirvittäviin julmuuksiin varmaan edes ajattelematta tai kyseenalaistamatta mitään. Puistattavia käytäntöjä. Eläimiä, joiden hirveällä kärsimyksellä ei ole mitään arvoa. Se oli hurjaa katsottavaa. Dokumentin kritiikki ei kuitenkaan kohdistunut niinkään ihmisiin vaan koko elinkeinoon. 

Itkin paikotellen järkytyksestä ja epäuskosta käsi suun edessä, mutta pakotin itseni katsomaan. Vieläkin tekee pahaa. Nyt täällä on asian ympärillä valtava kohu. Mattilsynet eli Norjan Evira on raivostunut. Poliitikot ovat raivostuneet. Ihmiset ovat järkyttyneet ja pöyristyneet. Nyt näyttää vahvasti siltä, että koko elinkeino on vaarassa. Toivottavasti näin on. Ja toivottavasti näin tulee olemaan Suomessakin - asiat eivät ole siellä yhtään sen paremmin. 

Dokumentin katsominen teki minut ensin toivottomaksi ihmisten suhteen. Nyt norjalaisten voimakas reaktio on herättänyt taas toivon. Ihmisten suurin synti on varmaankin ja se, että ei edes haluta tietää. Pehmeä turkikaulus on niin mukava, että ei haluta miettiä, mitä sen taustalla on. Suljetaan yksinkertaisesti silmät. Toivon, että tämä dokumentti on havahduttanut ihmiset näkemään julman totuuden ainakin turkistahauksen takana. 

Tässä linkki NRK:n sivuille ja dokumenttiin. En ole ihan varma, näkyykö se Suomessa. Dokumentti on norjankielinen, mutta tässäkin kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Ei mitään mukavaa katsottavaa kuitenkaan. Ei kuulemma näy Suomessa,  mutta todennäköisesti se sielläkin jossain vaiheessa esitetään.

Pieni taivas

Itsenäisyyspäivän aamu aukeni Helsingissä sateisena ja tuulisena. Märät suomen liput riuhtoivat tuulessa. Avasin radion ja sieltä tuli sotilasmusiikkia. Sävähdin. Ei sykähtänyt sydämessä, vaikka sitä vähän odotin, vaan suomalainen itsenäisyyspäivä vakavuudessaan, ankaruudessaan ja karuudessaan tuntui jo kovin vieraalta. Ja vieraalta tuntui jo linnanjuhlatkin. Sitä se etäisyys teettää.

Vietin päivän omieni parissa. Neljä sukupolvea. Lähes 90-vuotias äitini, jolle sota ja sotaan liittyvät tarinat ovat vielä tuoreessa muistissa. Me, jotka muistamme kranaatin tekemät arvet isämme jaloissa. He, jotka ovat kuulleet nämä tarinat. Ja suvun nuorin, jolle sota on jotain täysin käsittämätöntä. Ja toivottavasti tulee aina olemaankin.

Sitä Suomi minulle on. Omia, rakkaita ihmisiä. Oma kieli. Yhteisiä muistoja. 

Pieni taivas.

Isänmaa, äidinkieli, kotimaa, koti

Täällä elellään melkoisissa postikorttimaisemissa just nyt. On pikkupakkanen ja kirkas ilma. Aurinko ei enää paista tänne laaksoon asti ja valaisee vain rinteet, mutta kaunista täällä on silti. Ehkä vielä kauniimpaa täällä alhaalla, kun laaksossa lepää pieni sumu ja vaaleansininen valo.

Lähden viikonloppuna pikalomalle Helsinkiin perhettä tapaamaan. Sattumalta Suomen itsenäisyyspäivänä. 

Muilla on karnevaalit, mutta suomalaisilla omanlaisensa Itsenäisyyspäivä. Käykää haudoilla. Katsokaa tuntematon sotilas TV:sta. Laittakaa kaksi kynttilää ikkunalle lauantaina klo 18 tai vaikka joka ikkunaan. Se on hieno, hieno traditio, jonka soisi jatkuvan ja aika monelta se sähkökynttelikköjen aikaudella tahtoo unohtua. Ja syökää hyvin ja katsokaa Linnanjuhlat - siinäkin on jotain tosi suomalaista. Ne on meidän omia traditioita, vaikka ulkomaalaiset eivät niitä ymmärtäisikään. Ei heidän tarvitsekaan.

Olen ylpeä suomalaisuudestani, enkä sitä täällä tai missään koskaan peittele tai salaile. Täkäläiset pitävät Suomesta ja suomalaisista - yllättävän monet ovat käyneetkin Suomessa. Suomi on minulle aina isänmaa, äidinkieli ja kotimaa. Kannustan edelleen Suomea urheilussa. Mutta koti. Se kuulkaa taitaa olla jo täällä :).

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Talvi

Täällä ollaan nyt villasukat ja lampaankarvatossut jalassa, lampaantaljan päällä istuen ja uusi liettualainen maailman lämpimin villaponcho harteilla. Tämä ihana vanha taloni (asuttamani, ei omistamani) on modernisoitu niin, että täällä on lattialämmitys mutta ei tulisijaa. Ja nyt se lattialämmitys ei tässä olohuoneen puolella toimi. Makuuhuoneessa on sitten liiankin lämmintä. Kukat tykkää, mutta itselle tulee vähän vilu. Varsinkin jos väsyttää, ja nyt on viime päivät väsyttänyt. On mulle luvattu tänne takka, mutta se on jäänyt laittamatta - omaakin saamattomuuttani. Mutta muuten ihana talo  - en valita.

Vaikka välillä väsyttääkin, niin muuten syksy ei tänä vuonna syystä tai toisesta erityisemmin ahdista tai masenna. Ja on tosi mukavaa kun tulee joulu. Ostin joulumyyjäisistä ponchon lisäksi kaksi keramiikkatonttua. Ne möi ihana Synnøve, oman kylän tyttö (tai nainen). Itse aurinko ja ystävällisyys, mutta myös tosi herkkä ja syvällinen taiteilijasielu. Tonttujen vieressä palaa violetti kynttilä (näyttää kuvassa kyllä ruskealta), koska Norjassa adventin väri on violetti. Niin kai se on Suomessakin kirkollisesti, mutta täällä se on sitä myös kotona ja kaupoissa. Ensimmäisinä talvina sitä vähän vierastin, mutta nyt se tuntuukin aika mukavalle. 

Jouluruusu unohtui hyllylle kun olin viime viikon taiteellisen inspiraation vallassa... Raukka vähän kärsi ja meinasi päästä hengestään, mutta pyysin kauniisti anteeksi ja yritän nyt elvyttää  sen jouluksi.  Näyttäisi onnistuvan - siinä on paljon terhakoita nuppuja.

Tänään näin muuten ilveksen jäljet tuossa ihan kulman takana. Ja ketun, näädän, oravan, kauriin ja jäniksen jäljet. Siellä on tosi paljon elämää, vaikka maisema näyttää niin hiljaiselta ja lähes kuolleelta.

Tällaista ajatuksen virtaa tänään täältä Norjasta, sohvan uumenista. Ei mitään asiaa, mutta halusin kuitenkin kirjoittaa :).