Lohdutuksen sana vapuksi

Viimeksi noiduin kevään saamaa yllätyskäännettä, kun tänne tupsahti puoli metriä lunta. Nyt kun olen facebookista nähnyt, että lumisade on siirtynyt Suomen vappua valkaisemaan, niin pari lohdutuksen sanaa: kyllä se siitä sulaa ja sulaa aika piankin. Täällä siihen puoleen metriin meni yöpakkasista huolimatta vain pari päivää. Auringossa on voimaa!

Täällä olisi nyt vappusää kohdillaan jos vain vappua vietettäisiin. Huominen eli vappupäivä on kyllä pyhäpäivä ja monella vapaata töistä, mutta muuten vapun viettoon ei kuulu mitään kummempia juhlallisuuksia. Voimia kai säästellään reilun kahden viikon päästä olevan kansallispäivän, Syttende Main, viettoon.

Kun olin juuri muuttanut tänne, houkuttelin ystäväni vappupäivän viettoon kylän koululle. Olin lukenut netistä, että kyllä siellä vappujuhla on. Löysimme itsemme istumassa koulun juhlasalissa arbeiderpartietin (vastaa kai suomen sosiaalidemokraatteja) juhlapuheita kuuntelemassa punalippujen liehuessa. Ohjelmana oli vähän torvisoittoa, kahvitarjoilu ja arpajaiset. Osallistujien keski-ikä noin 70 vuotta. Paikalliset olivat innoissaan kun saivat yllättäen kaksi suomalaista puolueaktiivia joukkoihinsa. 

Kaikki kunnia työväenliikkeelle ja puolueelle, mutta juhla ja vapunvietto ei ollut ihan sitä, mitä minulla oli mielessäni sinne mennessäni. En ole ollut kovin poliittinen henkilö Suomessa asuessani, enkä ole sitä täälläkään, johtuen ihan siitä, että puoluekantani vaihtuu päivittäin ja asiasta riippuen. Ongelmia aiheutti sekin, että en vielä tuolloin ymmärtänyt pitkistä juhlapuheista montaakaan sanaa. Meillä oli naurussa pitelemistä, mutta kun ei kehdannut poiskaan lähteä. 

Nyt lähden katsomaan, jos täkäläinen suomalainen ystäväni olisi toteuttanut uhkauksensa ja paistanut munkkeja. Toivotaan niin.

OIKEIN ILOISTA VAPPUA!

Norjalainen pääsiäissanasto

Pääsiäinen on norjalaisille sama kuin suomalaisille juhannus - monelle vuoden tärkein juhla. Siihen liittyy niin paljon pakollisia kuvioita ja perinteitä, että ajattelin jakaa teillekin vähän norjalaista pääsiäissanastoa.

Påskevær eli pääsiäiskelit

Tätä termiä käytetään pitkin kevättä, aina kun on aurinko saa keväthanget loistamaan, koska "pääsiäisenä paistaa aina aurinko". Tälle pääsiäiselle oli luvattu todellista koiranilmaa, mutta niin vaan näyttää  taas påskevær tulevan. Tänään tosin sataa vielä vettä, mutta huomenna jo paistaa. Ainakin täällä.

Skitur eli hiihtoretki

Jokainen kynnelle kykenevä norjalainen hiihtää pääsiäisenä. Kaupungit tyhjenee ja autoletkat suuntaavat vuoristomökeille sukset auton katolla. Tänä vuonna ongelmia aiheuttaa se, että monin paikoin lunta ei ole nimeksikään. Täällä meillä ei ole lunta edes tuolla ylhäällä, joten monen hiihtoretki jää vaan haaveeksi. Osassa Norjaa on kuitenkin lunta niin paljon, että ongelmia aiheuttaa suuri lumivyöryvaara.

Rødekors eli Punainen Risti

Vähän yllättävää ehkä, mutta oleellinen osa norjalaista pääsiäistä on myös Punainen Risti ja vapaaehtoiset pelastuspartiot, jotka liittyvät tuohon edelliseen. Radiossa on ollut tietoiskuja jo pitkään. Siellä muistutetaan oikean pukeutumisen ja riittävien varusteiden tärkeydestä ja kertaillaan ohjeita järkevään tunturissa liikkumiseen. Vapaaehtoiset ovat täydessä valmiudessaan hakemaan eksyneitä, loukkaantuneita tai väsähtäneitä hiihtäjiä tunturista. 

Täällä lasketaan tunturiin kuolleita vähän samaan tapaan kuin Suomessa juhannuksena hukkuneita. Edelleen muistellaan pääsiäistä 1967, jolloin 18 henkilöä eksyi ja kuoli tunturiin. Tunturissa liikkuminen kun ei ole mikään leikin asia. Sää voi vaihtua hetkessä, lumisade viedä näkyvyyden ja voimakas tuuli tuiskuttaa ladut hetkessä umpeen. 

Solvegg eli aurinkoseinusta

Tarkoittaa siis sitä, kun istutaan sen hiihtoretken lomassa mökin seinustalle ottamaan aurinkoa ja syömään eväitä. Joskus tulee kiistoja, kun se mökki ei välttämättä ole oma, vaan mikä tahansa sopiva mökki ladun varrella ja omistaja ei tykkää. Norjalaistenkin sosiaalisuudella kun on rajansa. Mutta yleensä laduilla vallitsee iloinen tunnelma.

Kvikk Lunsj 

Norjalainen perinteinen keksisuklaa, joka on pitänyt pintansa jo vuodesta 1937. Kuuluu pääsiäiseen ja hiihtoretkiin kuin nenä päähän. Vastaa maultaan vähän suomalaista Kismettiä, mutta on enemmän kuin suklaapatukka. Käsite ja traditio.

Påskemarsipan eli pääsiäismarsipaanit

Luin jostain, että kaksi kolmasosaa norjalaisista syö pääsiäisenä marsipaania (en tajua..). Kuuluu pääsiäiseen niin kuin myös jouluun. Tähän voi lisätä myös kaikki muut makeat. Jokaisella lapsella on tietenkin iso pahvinen pääsiäismuna täynnä karkkia, ja kyllä karkki aikuisillekin maistuu.

Påskekrim eli pääsiäisdekkarit

Pääsiäisenä kuuluu lukea, kuunnella tai katsella dekkareita. Mielellään vanhaa kunnon englantilaista. Telkkarista tulee tänäkin pääsiäisenä mm. Miss Marplea, Poirottia ja Morsea, ja ainakin tänään voi täällä keskittyä påskekrimiin, koska ulkona ei todellakaan ole mikään påskevær. Tämän tradition katsotaan alkaneen jo vuonna 1923 kahden veljeksen päähänpistosta. Aiheesta voit halutessasi lukea enemmän täältä.

Norjalaiseen pääsiäiseen kuuluu tietenkin myös seurapelit, lampaanliha, makkara eri muodoissaan, appelsiinit, narsissit ja tulppaanit, ja se, että vaikka pääsiäinen on vuoden suurimpia kirkkopyhiä ja norjalaiset ovat aika kovia käymään kirkossa, niin pääsiäisenä kirkkoon ei mennä :). 

***

Kuvat ovat omista arkistoistani aikaisempien vuosien pääsiäisen vietoista. Olen kirjoittanut aiheesta myös pari vuotta sitten, ja siellä on kivoja kuvia norjalaisesta pääsiäisenvietosta.  Käy kurkkaamassa.

Oma pääsiäinen näyttää kuluvan ainakin toistaiseksi ikävän flunssan kourissa. Mutta onneksi on påskekrim ja yhden pashankin jo koevalmistin ja söin saman tien lohdutukseksi... Se jostain syystä maistui, vaikka ruoka ei maistukaan :).

RIKTIG GOD PÅSKE 

eli oikein hyvää pääsiäistä!

Terveisiä maailman onnellisimmasta maasta!

Tästä lähes kotikulmilta, eteläinen Valdres

Lærdal

Jotunheimen

Jotunheimen

Sør-Aurdal, Valdres

Åndalsnes (muistaakseni)

Sør-Aurdal, Valdres (tästä ihan kotikulmilta)

Sør-Aurdal, Valdres

Lærdal

Lærdal

Jotunheimen

Øye stavkirke

Borgund stavkirke

Nor-Aurdal, täällä se viimeinenkin leposija on usein aika hienoissa maisemissa

Terveisiä vaan täältä maailman onnellisimmasta maasta! Eilen julkaistussa YK:n raportissa maailman onnellisimmaksi maaksi julistettiin Norja (Ylen juttu). Tämän kultamitalin kunniaksi päätin jakaa tällaisen pienen kuvakimaran menneiltä reissuiltani. 

Valitsin kuvia, jotka ovat mielestäni Norjaa tyypillisimmillään, mutta tämä on siis sitä minun Norjaani. Tyypillinen Norja kun on aika suhteellinen käsite. 

Ylen nettisivuilla oli aiheeseen liittyen myös haastateltu kolmea norjalaista ja yhtä norjassa asuvaa suomalaista. Siellä yksi syy onnellisuuteen nousi selvästi ylimmäksi, eli rento ja iloinen elämänasenne. 

Tässä olen ihan samaa mieltä. Norjalaiset suhtautuvat moneen asiaan tosi rennosti, niin työelämässä kuin muutenkin. Ei se ole niin justiinsa. Tämä näkyy oikeastaan ihan kaikessa. Asiat on usein vähän sinne päin ja se riittää. Pääasia, että kaikilla on mukavaa. 

Kun Norjasta puhutaan, pitää puhua tietenkin myös öljystä ja rikkaudesta. Norjan yleisradion NRK:n  aiheeseen liittyvässä jutussa oli mielenkiintoisesti korostettu yhtä seikkaa: norjalaiset ovat onnellisia öljystä huolimatta, ei sen takia. Norjalaiset ovat tässä melkein puolustuskannalla, koska niin moni hyvä asia laitetaan öljyn ja rikkauden piikkiin. Helppohan teidän on kun on se öljy. 

Taloudellinen turvallisuus ja vauraus lisää toki onnellisuutta tiettyyn pisteeseen asti, mutta rikkauden ja onnellisuuden väliin ei voi laittaa yhtäläisyysmerkkiä. Enkä usko, että norjalaistenkaan onnellisuus kumpuaa valtion rikkaudesta, vaan sen syyt ovat syvemmällä. 

Meillä kaikilla pohjoismaalaisilla on moni asia lähtökohtaisesti tosi hyvin, ainakin noin maailman mittakaavassa. Jos ei aina ollakaan niin onnellisia, niin onnekkaita ja etuoikeutettuja ollaan kyllä. 

Mutta miksi juuri Norjassa ollaan sitten niin kamalan onnellisia? Vai ollaanko täällä onnellisia? 

Jos minulta kysytään, niin norjalaisten onnellisuuden kovin ydin löytyy kolmesta seikasta: rennosta elämänasenteesta, vahvasta yhteisöllisyydestä, ja sitten tietenkin tästä upeasta luonnosta.  Ne tekevät Norjasta Norjan ja norjalaisista norjalaisia.

Ja kun nuo kolme asiaa usein vielä yhdistetään onnistuneesti, niin lopputulos ei voi olla kuin hyvä. 

Toki tälläkin kolikolla on kääntöpuolensa, mutta siitä ei puhuta tänään.

Kevään rajamailla

Täällä eletään vielä kovin talvisissa maisemissa, mutta valo lupailee jo kevättä - ehdottomasti. Myös jokeamme peittänyt jää on antamassa periksi. Olen aina pitänyt itseäni enemmän syksyihmisenä, mutta vuosi vuodelta kevät on tullut tärkeämmäksi. Jokainen keväinen viserrys saa sydämen sykähtämään.

Ystävä tuli Suomesta ja toi tullessaan tuliaisia. Eilisen sunnuntain elin siten pelkästään ruisleivällä ja karjalanpiirakoilla - jos nimittäin jotain Suomesta kaipaan (ihmisten lisäksi), niin juuri näitä kahta.  Siinä sivussa "nautin" kyllä vielä valkosipulia, inkivääriä, c-vitamiiniä ja sinkkiä - flunssa kun meinasi tulla päälle oikein kunnolla. Mutta nyt olo on taas ihan ok, kiitos tuon lääkityksen. Itse uskon eniten valkosipulin voimaan - se on pelastanut minut niin monta kertaa.

Tuo ylin kuva on työpaikaltani - voiko Norjalaisempaa työpaikkaa olla :). Tuossa ollaan jo tänäkin keväänä aika monta kertaa istuttu "tulilla" ja paisteltu makkaraa. Siinä tulee vähän niin kuin mökkiloma ja työpäivä samassa paketissa. Olen onnekas!

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

Vuorilla vai laaksossa?

Ainakin tällä meidän seudulla ihmiset jakautuvat aika tiukasti kahteen kastiin: niihin, jotka haluavat asua korkealla vuoristossa ja niihin, jotka haluavat asua laaksossa. Itsehän asun alhaalla laaksossa, mutta työpaikkani on naapurikylässä noin 800 metrin korkeudessa. Kilometreissä välimatkaa on linnuntietä viitisen kilometriä, mutkien kanssa vähän enemmän. 

Täällä käydään jatkuvaa kissanhännänvetoa siitä, kumpi kylä on parempi paikka asua, ja työpaikallani kohotellaan vähän kulmia sille, että asun ja haluan asua alhaalla laaksossa. Miksi ihmeessä en muuta tuonne ylös, jossa aurinko paistaa läpi talven? On siinä vähän tottakin. Täällä alhaalla elellään osa talvesta "vuoristokaamoksessa", jolloin aurinko ei jaksa nousta laaksoa reunustavien vuorten yläpuolelle.

Tähän laakson päälle saattaa asettua myös eräänlainen pilvikansi, jolloin täällä eletään sumupilvien keskellä, kun tuolla ylhäällä paistatellaan auringossa. Tai pakkanen saattaa jämähtää tänne laakson pohjalle ja lämpötila voi olla kymmenen astetta matalampi kuin säätiedotuksessa lupaillaan. Eilen oli sellainen päivä. Tällä pilvet roikkuivat alhaalla, mutta työpaikallani paistateltiin auringossa - aurinko oli jo korkealla taivaalla ja lämmitti mukavasti poskia. 

Mutta sitten. Kun ajoin töistä kotiin tuon sumupilven läpi tänne laaksoon, jossa sumu oli jäätynyt puiden oksille värjäten puut sadan eri harmaan ja valkoisen sävyllä, huokaisin taas syvään. Maiseman kauneus oli suorastaan mykistävää. Minä olen laakson asukas, ja ajoittaisesta epämukavuudesta huolimatta täällä on hyvä asua, turvallisesti vuorten sylissä. Se on vain sellainen tunne, jota on vaikea edes järkevästi perustella. Välillä on hienoa päästä tuonne korkealle ja saada vähän perspektiiviä, mutta tänne on aina hyvä palata. Ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä.

Sitä paitsi täällä alhaalla on noin kaksi viikkoa pidempi kesä ja kasvukausi :).

Kommunikoinnin vaikeudesta

Suomessa asuessani en pitänyt itseäni mitenkään erityisen tuppisuisena. Tervehdin myyjiä, bussikuskeja ja jopa naapureita. Oulussa asuessani tervehdin kolme vuotta vastapäistä naapuria, ennen kuin tämä alkoi vastaamaan tervehdykseeni. "Anteeksi, jäisin pois seuraavalla pysäkillä" ei tuottanut minulle mitään vaikeuksia, vaikka saattoikin kauhistuttaa kanssamatkustajaa, joka ei tiennyt, pitäisikö siihen vastata jotain vai riittääkö vaan, että nousee ylös. Kuulun siis niihin avoimempiin suomalaisiin, vaikka en mikään vilkas karjalainen olekaan.

Sitten muutin Norjaan. Totesin kerran aikaisemmin, että tämän alueen norjalaiset ovat hyvin samantyyppisiä kuin suomalaiset. Pidättyväisiä, hiljaisia ja vähän ujoja. Mutta ei sitten kuitenkaan, koska joissain tilanteissa norjalaiset ovat huomattavasti monisanaisempia ja olen tullut usein tuskallisen tietoiseksi suomalaisuudestani. 

Tässä vähän suomeksi käännettyjä esimerkkejä viestittelystä ihan tuttujen kesken:

"Hei Hanne, kiitoksia viimeisestä ja erittäin hyvää ja jännittävää uutta vuotta sinulle. Toivon, että uusien jännittävien maalauksien tekeminen on sujunut sinulta hyvin. Lähetän viestin kysyäkseni sinulta, mikäli on mahdollista, että voisin taas käyttää maalauksestasi ottamaa valokuvaa kurssini mainostamiseen facebookissa. Suuri halaus! E.".

(Suomeksihan sama menisi: "hei, voinko taas käyttää maalaustasi kurssin mainostamiseen?" Uudet vuodet ollaan jo kerran toivotettu, mitä niitä toistamaan :))

Tai viesti taidekerhomme fb-ketjusta:

Kiitos ja hyvää uutta vuotta myös sinulle! Olen kehystänyt maalaukseni ja siitä tuli superhieno! Kiitos kehystysohjeistasi, on niin hienoa saada sellaisia ohjeita! Tuhannet kiitokset! Katson noita suosittelemiasi kuvia myöhemmin, siitä tulee jännittävää!

Tai sitten tekstiviesti työkaverilta:

"Tuhannet kiitokset kivasta joulukortista ja sitä samaa sinulle. Tuhannet kiitokset monista mukavista hetkistä vuonna 2016, olet ollut täällä kohta vuoden. Olet tosi taitava ja mukava kollega :). Hyvää Joulua Hanne. Halaus!"

(Suomeksi sama: "Kiitos kortista! Hyvää Joulua ja kiitos menneestä vuodesta".).

No kivahan tuollaisia viestejä on saada, mutta ongelma on siinä, että niihin pitäisi vastata samalla tavalla. Kieli tuo tietenkin omat haasteensa, kun kaikki fraasit ei ole vielä hallussa, mutta ennen kaikkea se, että suomalaiselle tuollaiset positiiviset ja ylenpalttiset sanankäänteet ei nyt vain ole luontevia, ja vastaaminen vaatii todellisia ponnisteluja. Ettei vaikuttaisi tylyltä.

Joten sen sijaan, että olisin iloinen saamistani kivoista ja ystävällisistä viesteistä, otsalleni nousee joka kerta tuskan hiki. Voi apua!. En vain osaa vastata yhtä kauniisti ja monisanaisesti, vaikka kuinka yritän. Suomalainen tapa kommunikoida kun on tehokasta ja lyhytsanaista, eikä sillä ole välttämättä mitään epäystävällisyyden kanssa tekemistä (vaikka joskus sitäkin).

Oma tarinansa on sitten se, kun pitää kommunikoida kasvokkain. Siihen kun pitäisi saada vielä se norjalaisten innostunut kiekuva intonaatio mukaan. Monotoninen "Ja, takk" ei ihan aja samaa asiaa. Ei ole helppoa ei. Ainakaan minulle. Mutta yritän opetella, koska tässä asiassa meillä suomalaisilla olisi ehkä vähän oppimisen paikka.

No niin, se siitä. Lyhyestä virsi kaunis.

Viisivuotiskatsaus

Siitä alkaa olla nyt viisi vuotta, kun muutin Norjaan. Päätös tapahtui nopealla aikataululla ja hyvin impulsiivisesti, eikä mulla ollut paljonkaan kokemusta Norjasta, norjalaisista tai mistään muustakaan norjaan liittyvästä. Oikein hävettää, kun sitä nyt ajattelee. Faktahan nimittäin on, että Etelä-Suomesta katsoen Norja on aika kaukana ja monelle myös aika vieras. Pohjoisessa tilanne on vähän eri yhteisen rajan ansiosta. Mutta vaikka Norja oli jäänyt vieraaksi, niin ennakkokäsityksiä minulla toki oli. Tässä vähän yhteenvetoa hyvin subjektiivisesti. Saa kommentoida ja korjata käsityksiäni, jos tarvetta.

Norjan kieli:

Ennakkokäsitys: Olin vakaassa käsityksessä, että norja on hassusti puhuttua ruotsia ja ruotsin pohjalta norjaa on helppo oppia. 

Nykyinen käsitys: No ei ole. Norja on ihan oma kielensä, tai oikeastaan kaksi kieltä, nynorsk ja bokmål, ja noin miljoona toinen toistaan kummallisempaa murretta - joka laaksossa omansa. Bokmål on oikeastaan enemmänkin  hassusti puhuttua tanskaa, koska se pohjautuu tanskan kieleen, ja nynorsk taas sekoitus muinaisia skandinaavisia murteita. Ruotsin ja norjan kielet ovat toki aika lähellä toisiaan ja ruotsin kielen taidosta oli alussa paljonkin apua, mutta se on osoittautunut myös kummalliseksi esteeksi oppia norjaa. Siitä on uskomattoman vaikeaa päästä irti ja olen itse päätynyt sellaiseen sekakieleen, etten edes aina tiedä puhunko norjaa vai ruotsia. Vielä viiden vuoden jälkeen joitain murteita on on tosi vaikeaa ymmärtää, ja varsinkin nopeassa keskustelussa putoan edelleen helposti kärryiltä.

Norjalaiset:

Ennakkokäsitys: Norjalaiset ovat tosi kivoja, sosiaalisia, avoimia ja norjalaisiin on helppo tutustua. Sellaisia iloisia Holmenkollen-norjalaisia.

Nykyinen käsitys: Kyllä ja ei. Norjassa, ihan niin kuin Suomessakin, kansanluonne vaihtelee alueittain, ainakin noin keskimäärin. Noin karkeasti voisi kai sanoa, että rannikolla ja Oslossa ihmiset ovat avoimempia ja puheliaampia, ja täällä sisämaassa pidättyväisempiä. Alue jolla asun, eli Valdres, on kuuluisa siitä, että ihmiset ovat pidättyväisiä, sisäänpäinlämpiäviä ja ulkopuolisen on vaikea päästä sisään yhteisöön. Tällä alueella ihmiset ovat huomattavasti lähempänä umpimielisiä ja hiljaisia suomalaisia, kuin sitä omaa ennakkokäsitystäni norjalaisista. Ne puheliaat ja vilkkaat norjalaiset ovat lähes poikkeuksetta muuttaneet tänne muualta, ja olen ymmärtänyt, että varsinkin muualta tulleille norjalaisille tänne sopeutuminen on ollut vaikeaa. Suomalaiselle tämä on toisaalta ihan kotoisaa...

Mutta myös täkäläiset ovat suomalaisiin verrattuna huomattavasti yhteisöllisempiä, kannustavampia ja positiivisempia. Itse olen usein tullut tuskallisen tietoiseksi omasta suomalaisesta suorapuheisuudestani, lyhytsanaisuudestani ja kehumisen vaikeudesta.

Toisaalta sitten se, että aina yritetään olla kovin positiivisia kasvokkain, eikä epäkohdista puhuta suoraan, kostautuu takanapäin puhumisena ja riitelynä, vaikkapa lehtien palstoilla. Olenkin ajatellut perua paikallislehden tilaamisen, koska se on täynnä riitelyä.

Mutta kaiken kaikkiaan ja keskimäärin norjalaiset, ja myös täkäläiset, ovat kyllä kivoja ja sosiaalisia, ja kun sinut on hyväksytty joukkoon, saat kyllä apua ja tukea, jos vain tarvitset.

Urheilu ja ulkoilu:

Ennakkokäsitys: Norjalaiset ovat urheiluhulluja ja luontoihmisiä.

Nykyinen käsitys: Kyllä. Vielä enemmän kuin olin ajatellut. Varsinkin murtomaahiihdolla on täällä ihan erityinen asema. Varmaan lähes jokainen hiihtää, ja Oslon keskustassakin saattaa törmätä ihmisiin sukset kainalossa. Suomalainen sisu on ehkä sitä, että hiihdetään yksin ja räkä poskella ja sellaisella perkele-energialla, mutta norjalaiset hiihtävät porukassa ja iloisesti, ja laduille mahtuvat niin lapset kuin koiratkin, eikä sauvoilla kauheasti lyödä muita ( niin kuin Suomessa saattaa tapahtua). Stereotypia norjalaisvillapaidassa tai punaisessa anorakissa ulkoilevasta punaposkisesta norjalaisesta on edelleen ihan pätevä.

Toisaalta täällä on paljon myös melkoista ekstreme-asennetta, jossa suomalainen sisu joutuu vähän  uuteen valoon. Monet ovat rautaisessa kunnossa ja tekevät sellaisia hiihto- ja kiipeilyreissuja tuonne tunturiin, että ei voi kuin suu auki ihmetellä ja ihailla. Sää on harvoin esteenä. Ja jos ei ekstremeä, niin sitten mennään ihan vaan lähimetsään ja laitetaan nuotio pystyyn. Lapsia kuljetetaan mukana pienestä pitäen.

Urheilu on myös jonkinlainen tabu ja urheilutähdet puolijumalia. Anteeksi annetaan niin rattijuopumukset kuin doping, tai tuota vimeiseksi mainittua ei tarvitse antaa anteeksi, koska sitä ei täällä käytetä ;). Näin ulkomaalaisena ja varsinkin suomalaisena kannattaa aiheesta olla ihan hiljaa.

Hintataso ja palkat:

Ennakkokäsitys: Norjassa on kallista, mutta myös tosi hyvät palkat.

Nykyinen käsitys: Kyllä ja ei tässäkin.  Suomeen verrattuna jotkin asiat ovat norjassa kalliimpia, mutta ei suinkaan kaikki. Vaatteet ovat aika samoissa hinnoissa, kodintekniikka usein halvempaa, asumisen hintataso riippuu alueesta ja vaikkapa eläinlääkärikäynnit ovat halvempia kuin Suomessa. Ruoka on vähän kalliimpaa, mutta ei siinäkään mitään hirvittäviä eroja ole. Ravintolassa syönti ja juominen sekä tupakointi on kalliimpaa kuin Suomessa. Mutta suomalaisvieraani ovat poikkeuksetta hämmästelleet sitä, että ei täällä olekaan niin kallista kuin Suomessa kuvitellaan.

Palkat on paremmat kuin Suomessa, mutta eivät mitenkään pilvissä ja verotus on kova. Yleinen käsitys varmaan kuitenkin on, että elintaso on täällä korkeampi kuin Suomessa. Riippuu tosin vähän siitä, missä päin maata asuu ja millä alalla sattuu työskentelemään.

Öljyrahat:

Ennakkokäsitys: Norja on rikas maa ja öljyrahat näkyy kaikkialla.

Nykyinen käsitys: No ei kyllä näy, öljyrahat makaa rahastoissa. Tiet ovat usein kurjassa kunnossa ja niitä rahoitetaan usein autoilijoilta kerättävillä tietulleilla.  Norjassa myös on paljon tosi köyhiä kuntia (kuten tämä meidän kuntamme). Just oli lehdessä, että monissa kunnissa opettajat ostavat omilla rahoillaan välineitä kouluun!!! Kun kävin paikallisessa koulussa, hämmästyin sen surkeaa  kuntoa. Pulpetit ja tuolit oli risoja, roskiksina rikkinäisiä ämpäreitä ja muuta vastaavaa. Tässä nykyisessä työpaikkassanikin on nollabudjetti, eli jos haluan tehdä jotain erityistä näiden asukkaiden kanssa (vaikka leipoa), pitää rahat kerjätä näiltä rutiköyhiltä mielenterveyskuntoutujilta tai sponsata itse... Tosin tässä on varmaan eroja kunnittain, ja asiaan vaikuttaa sekin, että norjalaiset ovat vähän suurpiirteisempiä - ei se ole niin justiinsa. 

Terveydenhuoltokin on usein vähän niin ja näin, ja esim. syöpähoidot saattavat viivästyä kuukausitolkulla.

Luonto:

Ennakkokäsitys: Norjassa on hieno luonto

Nykyinen käsitys: KYLLÄ ja vielä paljon hienompi kuin koskaan osasin kuvitella. Enkä ole edes nähnyt niitä hienoimpia paikkoja. Paikallisten mielessä täällä kotikylässäni ei ole mitenkään erityistä, mutta itselläni henki edelleen salpautuu ihastuksesta lähes päivittäin. Norja on upea maa, ja norjalainen luonto on se suurin yksittäinen syy, miksi täällä haluan asua. Tänne kannattaa todellakin matkustaa!

Yllätys tosin on myös se, että luonnonsuojelu on lapsen kengissä. Petoviha rehottaa ja norjassa on paljon ihmisiä, jotka olisivat valmiita ottamaan hengiltä kaikki pedot, ne kun eivät kuulu samaan luontoon vapaana laiduntavien lampaiden kanssa. Keväisin luontoon päästetään lähes 2 miljoonaa lammasta, joista noin 120 000 jää palaamatta, johtuen siitä, että niiden liikkeitä tai hyvinvointia ei useinkaan valvota millään tavalla. Petojen osuus tässä hävikissä on hyvin pieni, mutta siitä moni ei puhu mitään.

Valaanpyynnin puolustajiakin löytyy edelleen, vaikka valassafarit ovat nykyään paljon suurempi ja parempi bisnes kuin valaanpyynti. 

Summa summarum:

Monta juttua jäi mainitsematta, mutta Norja on osoittautunut monessa mielessä aika erilaiseksi maaksi, kuin mitä olin etukäteen ajatellut tai kuvitellut. Siitä huolimatta tänne sopeutuminen on käynyt tosi helposti. Mitään sellaista kulttuurishokkia ei ole koskaan tullut, vaikka ne alun ruusunpunaiset lasit ovatkin pudonneet (jos sellaisia nyt olikaan) - Norja on monessa mielessä niin samanlainen kuin Suomi. Ehkä itseäni on auttanut se, että en alun perinkään lähtenyt hirveästi vertailemaan näitä kahta maata. Suomi on Suomi ja Norja on Norja - molemmissa on hyvät ja huonot puolensa.

Toistaiseksi ei ole tullut kertaakaan mieleen, että muuttaisin takaisin Suomeen, mutta toisaalta sekin on ihan mahdollista. Joskus kielen kanssa tuskaillessa on käynyt mielessä, että pitäisikin ehkä muuttaa Ruotsiin, kun ruotsin kieli tuntuu sujuvan niin paljon paremmin. Ja joskus oikein kurjalla kelillä on käynyt mielessä, että olisko voinut muuttaa johonkin toisenlaiseen ilmastoon samantien...

TallennaTallennaTallennaTallennaTallennaTallennaTallennaTallenna

Paljon onnea 4-vuotias Saman Otavan Alla

Ne, jotka ovat facebookissa, tietävät, että facebook nostaa nykyään vanhoja juttuja menneisyydestä uudestaan jaettavaksi. Tänään tuli onneksi muistutus jutusta, jonka olin jakanut 3. joulukuuta 2012, eli tasan neljä vuotta sitten: olin jakanut kaikkien aikojen ensimmäisen blogipostaukseni. Eli tänään on siis blogini 4-vuotissyntymäpäivä!!! Paljon onnea rakas Saman otavan alla!!! Ihan autenttinen tuo ensimmäinen postaus ei ole, blogin asetukset ja ulkonäkö kun on muuttuneet aika monta kertaa tässä vuosien varrella ja tuolloin alussa blogin ulkoinen olemus oli jotain ihan muuta. Mutta 374 postausta, 2356 kommenttia ja 129 261 katselukertaa. Ei mitään isoja lukuja suuressa blogimaailmassa, mutta minulle ihan käsittämätön määrä!

Paljon on tapahtunut neljän vuoden aikana, välillä into blogin pitämiseen on hiipunut, mutta vielä ollaan pystyssä! Aika hienoa, kun ottaa huomioon, että lukijamäärä ei ole räjähtänyt pilviin, enkä ole ansainnut tällä penniäkään: ihan puhtaasta kirjoittamisen ja kuvaamisen ilosta ole tätä jatkanut ja jatkan edelleenkin. Muistan sen, kun olin onnesta soikeana kun kymmenen lukijan raja meni rikki, joten tuo lähes sata kirjautunutta lukijaa ja muut siihen päälle on tosi hieno juttu - olen iloinen teistä jokaisesta ja lukuisista mukavista ja kannustavista kommenteista. En ole näiden vuosien aikana saanut yhtä ainoaa negatiivista tai ikävää kommenttia tai palautetta! Mutta tässä siis luettavaksi se ihka ensimmäinen juttuni, kyllä sen kehtaa vielä jakaa :). Alkuperäinen postaus löytyy täältä.

3.12. 2012

Epätäydellinen adventti

Tänään oli ensimmäinen adventti ja ensimmäisestä adventista alkaa yksi uusi vuodenkierto, kirkkovuosi, joten ehkäpä tämä on hyvä päivä aloittaa myös blogini? Olen suunnitellut tätä jo pitkään, mutta en ole saanut aikaiseksi. Tai uskaltanut. Ajatellut, että tämän pitää olla sitten heti alkuun mahdollisimman täydellinen, mutta eihän se niin ole! Tässä maailmassa on hyvin vähän mitään täydellistä ja jos on, se on yleensä tylsää, koska juuri epätäydellisyys ja särmät tekevät asioista (ja ihmisistä) mielenkiintoisia. Joten tervetuloa seuraamaan pienimuotoista ja epätäydellistä elämääni tästä epätäydellisestä blogista! Lähes täydellisessä maisemassa tosin.

Minulla on pitkään ollut vaikeuksia suhtautua perinteisiin juhlapyhiin ja sellaisiin "pitäisi"- asioihin. Jouluksi pitäisi siivota, jouluksi pitäisi leipoa, adventtina pitäisi olla kynttelikkö ikkunalaudalla. Johtuu varmaan siitä, että tulen kodista, jossa joulu oli iso juttu ja monenlaisten reunaehtojen piti täyttyä, jotta joulu voisi tulla. Isäni kantoi pihaan yleensä ainakin kolme kuusta ennen kuin löytyi se oikea. Paradoksaalista kyllä, äitini mielestä juuri se epätäydellinen kuusi oli se täydellisin: käkkäräinen ja naavainen, vähän vänkyrä jossa oli mielellään käpyjä latvassa. Joulun lähestyessä valmistelut muuttuivat lähes hysteerisiksi ja jouluaattona joulu oli joka paikassa paitsi sydämissä. Sinne se pääsi laskeutumaan yleensä vasta jouluaattoyönä, kun aattohuipennus oli ohi: kylmää kinkkua ruisleivän päällä uudessa yöpaidassa yhdessä rentoutuneiden vanhempien ja sisarusten kanssa. Itse olen aina halunnut ajatella, että joulu tulee vähemmälläkin hössöttämisellä ja vienyt sen sitten vähän toiseen ääripäähän. Niin kai me yleensäkin toimimme. Eilen huomasin kuitenkin peseväni lattioita mäntysuovalla. Pesin verhot. Pyyhin ikkunat sisäpuolelta. Kuurasin takkaa. Hmmm?

Tänään aamulla laitoin adventtikynttelikön ikkunalle, mutta se ei syttynytkään. Huomasin pettyväni! Etsin epätoivoisesti varalamppua, mutta en löytänyt. Ja täällähän ei ole kaupat sunnuntaisin auki - onneksi. Ei auttanut kuin sytyttää tavalliset kynttilät, laittaa tuli takkaan ja keittää kahvit. Radiosta tuli jumalanpalvelus. Hoosiannaa en kuullut, mutta lauloin sen itse. Epätäydellisen täydellinen 1.adventtisunnuntai.

Olen päättänyt kääntää takkini ja alan taas kaivaa muististani vanhoja perinteisiä tapoja. Olen ne kerran oppinut. Maltillisesti ja stressittömästi kuitenkin. Ne rytmittäköön vuodenkiertoni ja sitokoon minut kotimaahani ja sukuni naisten ketjuun. Teen sen myös kunnioituksesta heitä kohtaan, jotka ovat jo vuosisatojen ajan kävelleet näillä pihoilla, tämän virran rannalla ja näiden vuorten sylissä. Vaikka perinteissämme on norjalaisten kanssa eroja, on niissä enemmän kuitenkin yhteistä. Tervetuloa perinteinen Joulu!

ps. heräsin aamulla traktorin ääneen, mikä on poikkeuksellista sunnuntaina. Vanha isäntä oli noussut aikaisin viedäkseen peuroille heinäpaalin syötäväksi. Olihan adventti ja kova pakkanen. Kaiken uutisista virtaavan pahuuden keskellä on rauhoittavaa huomata, että on paljon myös hyviä ihmisiä. Ihmisiä, jotka oikeasti välittävät.

Joululahjavinkki hevosihmisille

Mullahan oli suunnitelmissa järjestää täällä joskus ratsastusviikonloppuja tai -vaelluksia halukkaille. Asiat ei menneet ihan niin kuin olin suunnitellut, joten se jäi haaveeksi - ainakin toistaiseksi. Reissuja toki tehtiin, mutta omalla porukalla. Tosin elämästä ei koskaan tiedä, niin kuin olen jo monta kertaa saanut huomata, joten eihän sitä koskaan tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan :).

Mutta koska lukijoissa on monia hevosihmisiä, niin ajattelin vinkata yhdestä mahdollisuudesta. Parin tunnin matkan päässä täältä, tuolla Jotunheimenin kupeessa Beitostølenissä, toimii Fjellrittet-niminen vaellustalli, joka järjestää eri pituisia ratsastusvaelluksia suorastaan henkeäsalpaavissa maisemissa. Reissut tehdään pääosin dølehevosilla (näillä samoilla kuin meillä), joten ratsastuskokemusta pitää olla - eli pysyä kyydissä myös ravissa ja laukassa. Ja ainakin noi pidemmät reissut vaativat myös aika hyvää kuntoa. 

Fjellrittenin sivuilta lainattuna ja vapaasti suomennettuna: 

"Järjestämme viikonloppuratsastuksia, sekä kolmen, neljän ja kuuden päivän pituisia vaelluksia. Meillä on myös erämaavaelluksia, jotka järjestetään neljän päivän vaelluksina, jolloin kaksi yötä yövytään laavuissa. Hienoja tunturielämyksiä kaukana kaikesta (retki numero 9). Muut vaellukset toteutetaan kohteesta toiseen tunturialueella Beitostølenistä pohjoiseen kohti Bygdiniä ja Valdresflyaa. Yöpymiset hotelleissa sekä kahden ja neljän hengen tunturimökeissä. Matkatavarat kuljetetaan autolla kohteesta toiseen."

Tarkemmat aikataulut löydät täältä

Hinnat ovat 3800 - 8000 NOK reissun pituudesta riippuen. Siihen päälle tulee lentoliput Osloon (saa hyvinkin edullisesti kun on ajoissa liikkeellä), ja Oslosta pääsee bussilla Beitostøleniin, matka maksaa noin 300 NOK suuntaansa. Vähän isommalla porukalla auton vuokraaminenkin voi olla hyvä vaihtoehto. 

Eli ei toki ihan halpaa, mutta rahalle saa taatusti vastinetta, ja joulupukilta voi pyytää ainakin avustusta :).

Nämä reissut täyttyvät aika nopeasti, joten kannattaa olla ajoissa liikkeellä. 

Fejelrittet- tallin nettisivut löytyy täältä (englanniksi)

Facebooksivut täältä (norjaksi, paljon kuvia)

Ja hyvällä tuurilla voit tavata tuolla myös rakkaan ystäväni Knektenin, ehkä Elvirankin :).

Marraskuun valo

Täällä on kunnon talvi ja joulukorttimaisemat. Kaunista ja valoisaa, tosin kaikkine lumen tuomine lieveilmiöineen, mutta kaunista. Ei käy kieltäminen. 

Lomalta paluu oli tänä vuonna jotenkin erityisen tuskaista ja vaikeaa. Hyppy elämää sykkivästä Roomasta marraskuun pimeään hiljaisuuteen tuntui välillä suorastaan tuskaiselta. Varsinkin kun kaksi ensimmäistä päivää täällä satoi vettä ja ulkona oli niin tiheä sumu, että ikkunoista näkyi ainoastaan harmaata. Kontrasti oli vain liian suuri. 

Mutta viikonlopun taidekurssi, sittemmin kirkastunut taivas ja nyt nämä lumiset maisemat ainakin helpottivat oloa. Edelleen muistutan itseäni siitä, että pitää vain oppia nauttimaan talvesta, ja lopettaa jupiseminen asioista, joille ei voi mitään. Ainakaan jos täällä haluaa asua, ja haluanhan minä. Niinpä lopetin sisällä murjottamisen ja lähdin umpihankilenkille pelloille ja metsään ihmettelemään tuota ihan erityistä marraskuun valoa. Nyt vielä pystyy kahlaamaan hangessakin, kun lunta ei ole kuin alle polven. 

Olen lukenut facebookista, että Suomessa on pimeää ja synkkää, joten mielummin ehkä kuitenkin tätä. Siitäkin huolimatta, että olen joutunut kaivamaan autoa tuolta hangesta jo aika monta kertaa ja huominen työmatka vähän jännittää...

ps. ja kuvathan saa halutessaan suuremmiksi klikkaamalla hiirellä niiden päällä. Pääsevät paremmin oikeuksiinsa :).

TallennaTallenna

Huulirasvalle käyttöä ;)

Eilen tuli sitten se aamu, kun sai kaivaa lumiharjan auton takakontista ja harjata ikkunat puhtaaksi lumesta. Lunta ei tosin ollut kuin nimeksikään, mutta harjaa se vaati. Työmatkalla olin onnellinen, että olin tajunnut vaihtaa talvirenkaat alle, ainakin yksi auto oli nimittäin juuttunut tuonne mäkeen kesärenkaissaan. 

Mutta miten satumaisen kaunis päivä siellä oli. Tuo pilvikansi lepäsi tässä päällä, mutta ei niin tiiviisti, etteikö aurinko olisi päässyt välillä valaisemaan maisemaa. Vaikka töissä oli aika haipakkaa, oli pakko välillä pysähtyä nappaamaan kuvia. 

Tänään on vapaapäivä ja aloin tässä aamukahvia juodessa lukemaan omia vanhoja blogikirjoituksiani. Yksi tärkeimpiä juttuja tässä blogin pitämisessä kun on se päiväkirja-aspekti. Viime syksy oli monella tavalla tosi rankka, mutta ei sitä paljon kirjoituksistani huomaa. En ole tänä syksynä päässyt Jotunheimeniin asti, mutta viime vuonna tein sinne pienen pyhiinvaelluksen. Vähän liikutti lukea juttua myös Lille Venistä -se kun istuu nytkin tuossa selkäni takana ikkunalla tyytyväisenä uuteen elämäänsä. Silloin ei ollut vielä aavistustakaan, mihin elämä meidät oikein heittää.

***

Ja talvesta puheenollen Norjassa on lähes maansuru eilisen dopingpaljastuksen takia ja lehdet täyttyvät itkevästä Therese Johaugista. Hiihto on nimittäin Norjalaisille n i i n iso juttu, että sitä on suomalaisena vähän vaikea ymmärtää. Uutinen on saanut täällä lähes surkuhupaisia piirteitä. Kansa kuulemma tukee Therese-rukkaa (on tehty galluppi), mutta itse olen vähän kyynisempi. Muistan nimittäin edelleen hyvin sen, kuinka omat hiihtäjätähtemme aikoinaan kyynelehtivät viattomina, kun eivät ollenkaan ymmärtäneet, mitä oli tapahtunut. 

Norjalaiset ovat myös hirvittävän huolissaan siitä, mitä ruotsalaiset nyt ajattelevat (suomalaisista ei niin piitata), ja kommentoivat ruotsalaiset yrittävät pidätellä nauruaan. Vahingonilo on se paras ilo... No, tapahtuma on toki hirvittävä henkilökohtainen tragedia urheilijalle, jolle hiihto on koko elämä ja enemmänkin, mutta ihan hyvä kolaus Norjan hiihtoliitolle - suhtautuminen on ollut sen verran ylimielistä. Ja se on myös monen norjalaisen mielipide. Eilisessä keskusteluohjelmassa norjan kulttuuri- ja urheiluministeri lähes huusi Norjan hiihtoliiton presidentille - ja sellaista ei Norjassa kyllä kovin usein tapahdu. Mutta eiköhän Norjakin tästä selviä ja elämä jatkuu ;).