Paljon onnea 4-vuotias Saman Otavan Alla

Ne, jotka ovat facebookissa, tietävät, että facebook nostaa nykyään vanhoja juttuja menneisyydestä uudestaan jaettavaksi. Tänään tuli onneksi muistutus jutusta, jonka olin jakanut 3. joulukuuta 2012, eli tasan neljä vuotta sitten: olin jakanut kaikkien aikojen ensimmäisen blogipostaukseni. Eli tänään on siis blogini 4-vuotissyntymäpäivä!!! Paljon onnea rakas Saman otavan alla!!! Ihan autenttinen tuo ensimmäinen postaus ei ole, blogin asetukset ja ulkonäkö kun on muuttuneet aika monta kertaa tässä vuosien varrella ja tuolloin alussa blogin ulkoinen olemus oli jotain ihan muuta. Mutta 374 postausta, 2356 kommenttia ja 129 261 katselukertaa. Ei mitään isoja lukuja suuressa blogimaailmassa, mutta minulle ihan käsittämätön määrä!

Paljon on tapahtunut neljän vuoden aikana, välillä into blogin pitämiseen on hiipunut, mutta vielä ollaan pystyssä! Aika hienoa, kun ottaa huomioon, että lukijamäärä ei ole räjähtänyt pilviin, enkä ole ansainnut tällä penniäkään: ihan puhtaasta kirjoittamisen ja kuvaamisen ilosta ole tätä jatkanut ja jatkan edelleenkin. Muistan sen, kun olin onnesta soikeana kun kymmenen lukijan raja meni rikki, joten tuo lähes sata kirjautunutta lukijaa ja muut siihen päälle on tosi hieno juttu - olen iloinen teistä jokaisesta ja lukuisista mukavista ja kannustavista kommenteista. En ole näiden vuosien aikana saanut yhtä ainoaa negatiivista tai ikävää kommenttia tai palautetta! Mutta tässä siis luettavaksi se ihka ensimmäinen juttuni, kyllä sen kehtaa vielä jakaa :). Alkuperäinen postaus löytyy täältä.

3.12. 2012

Epätäydellinen adventti

Tänään oli ensimmäinen adventti ja ensimmäisestä adventista alkaa yksi uusi vuodenkierto, kirkkovuosi, joten ehkäpä tämä on hyvä päivä aloittaa myös blogini? Olen suunnitellut tätä jo pitkään, mutta en ole saanut aikaiseksi. Tai uskaltanut. Ajatellut, että tämän pitää olla sitten heti alkuun mahdollisimman täydellinen, mutta eihän se niin ole! Tässä maailmassa on hyvin vähän mitään täydellistä ja jos on, se on yleensä tylsää, koska juuri epätäydellisyys ja särmät tekevät asioista (ja ihmisistä) mielenkiintoisia. Joten tervetuloa seuraamaan pienimuotoista ja epätäydellistä elämääni tästä epätäydellisestä blogista! Lähes täydellisessä maisemassa tosin.

Minulla on pitkään ollut vaikeuksia suhtautua perinteisiin juhlapyhiin ja sellaisiin "pitäisi"- asioihin. Jouluksi pitäisi siivota, jouluksi pitäisi leipoa, adventtina pitäisi olla kynttelikkö ikkunalaudalla. Johtuu varmaan siitä, että tulen kodista, jossa joulu oli iso juttu ja monenlaisten reunaehtojen piti täyttyä, jotta joulu voisi tulla. Isäni kantoi pihaan yleensä ainakin kolme kuusta ennen kuin löytyi se oikea. Paradoksaalista kyllä, äitini mielestä juuri se epätäydellinen kuusi oli se täydellisin: käkkäräinen ja naavainen, vähän vänkyrä jossa oli mielellään käpyjä latvassa. Joulun lähestyessä valmistelut muuttuivat lähes hysteerisiksi ja jouluaattona joulu oli joka paikassa paitsi sydämissä. Sinne se pääsi laskeutumaan yleensä vasta jouluaattoyönä, kun aattohuipennus oli ohi: kylmää kinkkua ruisleivän päällä uudessa yöpaidassa yhdessä rentoutuneiden vanhempien ja sisarusten kanssa. Itse olen aina halunnut ajatella, että joulu tulee vähemmälläkin hössöttämisellä ja vienyt sen sitten vähän toiseen ääripäähän. Niin kai me yleensäkin toimimme. Eilen huomasin kuitenkin peseväni lattioita mäntysuovalla. Pesin verhot. Pyyhin ikkunat sisäpuolelta. Kuurasin takkaa. Hmmm?

Tänään aamulla laitoin adventtikynttelikön ikkunalle, mutta se ei syttynytkään. Huomasin pettyväni! Etsin epätoivoisesti varalamppua, mutta en löytänyt. Ja täällähän ei ole kaupat sunnuntaisin auki - onneksi. Ei auttanut kuin sytyttää tavalliset kynttilät, laittaa tuli takkaan ja keittää kahvit. Radiosta tuli jumalanpalvelus. Hoosiannaa en kuullut, mutta lauloin sen itse. Epätäydellisen täydellinen 1.adventtisunnuntai.

Olen päättänyt kääntää takkini ja alan taas kaivaa muististani vanhoja perinteisiä tapoja. Olen ne kerran oppinut. Maltillisesti ja stressittömästi kuitenkin. Ne rytmittäköön vuodenkiertoni ja sitokoon minut kotimaahani ja sukuni naisten ketjuun. Teen sen myös kunnioituksesta heitä kohtaan, jotka ovat jo vuosisatojen ajan kävelleet näillä pihoilla, tämän virran rannalla ja näiden vuorten sylissä. Vaikka perinteissämme on norjalaisten kanssa eroja, on niissä enemmän kuitenkin yhteistä. Tervetuloa perinteinen Joulu!

ps. heräsin aamulla traktorin ääneen, mikä on poikkeuksellista sunnuntaina. Vanha isäntä oli noussut aikaisin viedäkseen peuroille heinäpaalin syötäväksi. Olihan adventti ja kova pakkanen. Kaiken uutisista virtaavan pahuuden keskellä on rauhoittavaa huomata, että on paljon myös hyviä ihmisiä. Ihmisiä, jotka oikeasti välittävät.