Tänään on hyvä päivä katsoa vielä vähän menneeseen vuoteen. Sitten voi jättää jälkeensä sen, mitä ei enää tarvitse ja säilyttää arvokkaan. Jos vuosi 2011 oli monella tavalla yksi elämäni rankimpia, niin vuosi 2012 on ollut ehkä suurten muutosten, luopumisten, ystävien, elpymisen ja palautumisen vuosi.
Asioista suurin on ollut varmaankin tämä Norjaan muutto ja kaikki siihen liittyvä. Vuosi alkoi hurjalla automatkalla lumituiskussa Pohjois-Suomesta tänne Norjaan. Kun ajoin Ruotsin rannikkoa pilkkopimeässä lumen tuiskutessa vaakasuoraan tuulilasiin, tunsin todellakin olevani matkalla. Se oli myös matka, jolloin sai olla kiitollinen ystävyydestä. Kiitollinen sille toiselle hullulle, joka suostui lähtemään mukanani tuolle aika hurjalle reissulle tammikuun pimeydessä. Mutta jos se oli rankkaaa, niin oli se hauskaakin. Ja sen reissun jälkeen saatiin kyllä respektiä ainakin kylän miehiltä. Kaksi naista ajaa tammikuussa pikkuautolla skandinavian halki De var tøft!, sain kuulla monta kertaa..
Sitten auto ja uusi koti jäi odottamaan tänne, ja palasin Suomeen hakemaan kahta kissaani. Kun lemmikkieläinpassit oli hoidettu ja kaikki kunnossa, toinen kissani sairastui täysin yllättäen ja kuoli neljä päivää myöhemmin leikkauspöydälle. Suloinen 4-vuotias Roope, terveyden perikuva, ei halunnut muuttaa Norjaan. Se halusi jäädä Suomeen. Silloin teki mieli luovuttaa, tuntui, että en jaksa enää yhtään enempää. Toisaalta olin ihan turta. En jaksanut edes surra. Helmikuun alussa jouduimme matkustamaan tänne sitten kahdestaan Ineksen kanssa. Rohkea, urhea Ines!
Luulen, että ensimmäisen kuukauden pääasiassa nukuin ja lepäsin. Nukuin yöt sikeästi näkemättä edes unia. Avain unohtui ulko-oveen monena yönä, oloni oli niin turvallinen. Istuin takkatulen ääressä ja join yrttiteetä. Opettelin elämään maalla, elämään pimeydessä ja liikkumaan taas metsässä pelkäämättä. Olin aivan älyttömän väsynyt. Sitten meille muutti Ivar Lillehammerista. Pieni kissa, joka toi uutta vauhtia ja elämäniloa taloon. Varsinainen sydäntenmurskaaja:).
Kesällä jouduin palaamaan Suomeen järjestelemään asioita. Taas autolla skandinavian halki, sama luottoystävä kaverikuskina. Minulla oli Suomessa vielä asunto ja kesämökki. Kolmen viikon reissu venähti kahdeksi kuukaudeksi. Tein suuria päätöksiä ja suuria ratkaisuja. Irrottaminen ja luopuminen teki kipeää, mutta samanaikaisesti tuntui hyvältä ja helpottavalta. Oli aika päästää irti ja jatkaa eteenpäin.
Ja nyt kun katsoo taaksepäin, niin ehkäpä se mainitsemani palautuminen ja elpyminen ovat ajoittuneet vasta tähän syksyyn. Mielessä on alkanut pyöriä suunnitelmia, luovuus on alkanut herätä, on ollut mukavaa tarttua taas käsitöihin. Laittaa kotia. Norjan kieli on alkanut sujua paremmin. En enää herää aamuisin ihmetellen, miten oikein olen tänne päätynyt...
Että sellainen vuosi. Hetkittäin olemisen lähes sietämätöntä raskautta ja hetkittäin olemisen lähes sietämätöntä keveyttä.
Mitä vuosi 2013 tuo tullessaan? Saa nähdä. Suunnitelmia on monenlaisia, mutta aika näyttää. Ehkäpä nyt on tulossa paikoilleen asettumisen vuosi. Toiminnan vuosi. Hevosten vuosi. Täkäläinen ystävä kysyi, mistä unelmoin ensi vuodelle. Vastasin, että oikeastaan elän unelmaani, tunnen kulkevani elämän virrassa ja yritän ottaa jokaisen päivän ja hetken sellaisina kuin ne tulevat. Elää oman näköistäni elämää, mutta yhdessä muiden kanssa. En tiedä mitä oikein odotan, mutta odotan sitä innolla. Vuotta 2013. Ja toivon teille sitä samaa!
Elämänmakuista ja onnellista Uutta Vuotta 2013!
Elä hyvin
Naura usein
ja
Rakasta paljon!