Pakkasraja

Olisi ollut niin kovin houkuttelevaa jäädä tänäänkin sisään takkatulen lämpöön. Takkapuut olivat kuitenkin loppu, joten oli pakko laittaa lisää villaa päälle ja lähteä hakemaan puita. Ja viedä Ivar pihalle toteamaan, että siellä on todellakin liian kylmää sisäkissalle. Hetken se siellä urheasti seisoi, aina kahdella tassulla kerrallaan, kuunteli hiljaisuutta, kunnes juoksi takaisin ovelle. Ovi ei sen mielestä auennut tarpeeksi nopeasti - yleensä sama ilmiö toistuu oven sisäpuolella, harvemmin ulkopuolella.

Ulkona oli niin kuulaan kaunista, vaikkakin kylmä, että oli melkein pakko tehdä pieni lenkki. Siellä oli lähes hiirenhiljaista, ja ne harvat äänet olivat ihmisen aiheuttamia: tukkirekka ja omien askelten narina hangella. Siitä on tosi kauan kun olen asunut viimeksi näin maalla, viimeksi oikeastaan lapsena, joten täällä liikkuessa tulee tosi usein takaumia lapsuudesta. Hassua. Sellaisista pienistä jutuista. Kun nenän päähän jäätyy tippa, tai kun kävelee kädet nyrkissä lapasten sisässä. Tai siitä hangen narinasta. Se on oikeastaan aika terapeuttista: jonkinlainen ympyrä sulkeutuu... Jospa sitä olisi lopultakin kasvamassa aikuiseksi? Vai ehkä löytämässä sen sisäisen lapsen, jonka mielelle ihan kaikki oli vielä mahdollista?

 

 

Vaikka en ole mitenkään erityisemmin talven ystävä, ei sitä varmaan osaisi asua maassa, jossa ei ole vuodenaikojen vaihtelua? Se luo kuitenkin jonkinlaista rytmiä elämään. Ja tuntuisiko valoisat kesäyöt ja heinäkuun aurinkoiset kesäpäivät samoilta ilman tätä pimeää ja kylmää aikaa? Tuskinpa. Samahan se on elämässäkin. Jos on jatkuvasti ihanaa, niin kohta se ihana on vain ihan kivaa. Me tarvitaan kontrasteja, mustaa ja valkoista, muuten kaikki on vain tasaisen harmaata. Mutta toisaalta, kyllä se harmaakin voi olla välillä ihan mukavaa...

 

 

...ja me tarvitaan vuoria ja laaksoja. Välillä on pakko päästä tuonne vähän ylemmäksi, koska siellä ajatus ja energia jostain syystä virtaa ja kaikki tuntuu mahdolliselta. Mutta en kestäisi sitä koko aikaa, laaksossa on rauhoittavaa asua. Ymmärrän hyvin sitä naapurikylän museokahvilassa vohveleita paistavaa vanhaa naista. Kun ylistin maisemia (ne ovat uskomattomat), vanha rouva totesi lakonisesti: "Vuoria ja vuoria, aina vain vuoria. Olen saanut tarpeekseni vuorista!". Sielultaan laakson asukas, ihan selvästi.

 

 

Ja oikeastaan: se on talviautoilu jota inhoan. Talvi on oikeastaan ihan mukava. Ja onhan siellä aivan uskomattoman kaunista! Eikä tänään ollut kuin 19 astetta pakkasta. Lapsena sitä hiihdettiin ja luisteltiin ihan täyttä häkää tällaisessa kelissä. Pakkasraja oli - 20 astetta.