Suo kuokka ja jussi

Aikansa kun jahkailee, niin sitten ollaan taas vähän jälkijunassa. Taas kerran suurin osa sadostani ehtii kypsyä ja kukat kukkia, jos sattuu tulemaan pitkä syksy. Mutta ei elämä ole niin vakavaa. Eikä ainakaan nämä kasvimaahommat, kun elanto ei ole näistä kiinni.

Sain lopulta eilen raahattua itseni tuonne laatimaan itselleni sitä kasvimaata, ja vähän tuntui toivottomalta tehdä penkkejä tuolla valtavalla pellolla. Tuli ikävä niitä edellisen paikan kasvulaatikoita, niiden viljeleminen kun tuntui aika paljon hallitummalta. Enkä saanut edes sitä kaavailemaani tonttia tuolta seinän vierestä, vaan ihan tuonne sivuun se piti rykäistä, keskelle ei mitään. Laitoin kepit kulmiin kuitenkin, ja jos siihen vielä jonkun narun virittäisi vähän niin kuin aidaksi. Ettei isäntä joku kaunis päivä huristele traktorilla viljelysteni yli. 

Pieniä ovat porkkanan siemenet aina, mutta tuolla pelolla porkkanan siemen tuntuu vielä aika paljon pienemmältä ja tarvitaan paljon uskoa, toivoa ja rakkautta, että tuolla jaksaa kyykkiä :D.

Kaikille kaltaisilleni huolettomille ja laiskoille puutarhureille taas kerran tämä Aale Tynnin lohdullinen runo:

 Puutarhurin laulu

Minä kylvän vihreän nurmikon, joka kasvaa apilaa;

ja vehmaalta tuoksuu tarhassa, kun tuuli puhaltaa.

Älä huolehdi turhaan tarhuri, saat siemenet itämään.

Voikukkia kasvaa varmasti ja vaikka et kylväkään.

Minä ruusun istutan tarhaani, jalon, vahvarunkoisen.

Ja kun ruusu nuppunsa aukaisee, koko päivän iloitsen.

Älä huolehdi turhaan tarhuri, saat ruususi kasvamaan.

Ja sen piikit tunnet varmasti, jos kukka ei puhkeakaan.

Ja lintulautoja joukoittain panen puihin korkeisiin, 

kun linnut aamulla laulavat, minä herään säveliin.

Älä huolehdi turhaan tarhuri, jos lähtevät laulajat.

Niin harakat saapuvat varmasti ja ne puissasi nauravat.

Shinrin yoku - metsäkylvyssä

Olen kirjoittanut jo aikaisemminkin metsän ihmeellisestä vaikutuksesta: metsässä liikkuminen mm. vähentää stressiä, laskee verenpainetta, kohottaa mielialaa ja lisää vastustuskykyä. Tällaisia vaikutuksia saa aikaan jo ihan sellainen "tavallinen" samoilu ja metsässä tai luonnossa liikkuminen.

Japanilaiset ovat vieneet tämän vielä astetta pidemmälle, ja sieltä tulee käsite shinrin yoku, forest bathing eli suomeksi metsäkylpy. Japanissa metsässä olemisesta on kehitetty erityinen terapiamuoto, johon voi saada lääkäriltä lähetteen. Ja kaikki perustuu siis ihan tutkimukseen.

Metsäkylvyssä yhdistetään mindfulness ja metsässä oleminen. Metsässä ollaan kaikki aistit hereillä: nähdään, kuullaan, haistetaan, maistetaan ja kosketetaan. Aistitaan tuuli iholla, havaitaan kasvien erilaiset tuoksut, yksittäisen lehden liike, kuullaan puiden suhina ja veden äänet. Ollaan läsnä. Ei suoriteta eikä mietitä muita. Ei oteta valokuvia eikä jaeta sosiaalisessa mediassa. 

Metsäkylvyssä yhtenä olennaisena osana on myös puiden erittämät haihtuvat yhdisteet, fytonsidit., joilla näyttää olevan erilaisia antimikrobisia ominaisuuksia. Aiheesta voit lukea lisää vaikkapa täältä. Tällaisena sateisena, keväisenä iltana noihin yhdisteisiin on helppo uskoa: metsän tuoksu oli suorastaan huumaava. 

Meillä täällä pohjolassa metsä on jotenkin niin tuttu, että sitä ei ole osattu ihan arvostaa omana itsenään. Me pidetään itseämme metsän ja metsässä liikkumisen asiantuntijoina, mutta ollaanko me sitä oikeasti? Kun metsästä on puhuttu, siihen on liittynyt yleensä jokin hyötynäkökohta: metsästys, marjastus, kuntoilu tai metsätalous. Me ollaan hoidettu metsää, eikä olla ihan ymmärretty, että metsä voisikin hoitaa meitä. Ja tehdä sen paljon paremmin kuin mitä me hoidamme sitä. 

Ihan nyt viime aikoina, on yhtäkkiä saanut lukea uutisia siitä, kuinka puilla on sosiaaliset verkostot ja ne auttavat kavereitaan, tai nyt viimeksi siitä, kuinka puut nukkuvat öisin. Olen aika varma, että puilla ja muilla kasveilla on myös paljon ulottuvuuksia ja ominaisuuksia, joita emme vielä edes ymmärrä tai pysty tieteellisesti tutkimaan.

Shinrin yokusta tai metsäkylvystä löytyy paljon juttuja ihan googlaamalla. Yhdet hienot nettisivut aiheesta löytyy täältä (englanniksi). 

Lopuksi viiden minuutin metsäkylpy videon välityksellä. Nauttikaa. Ja menkää sinne metsään :).

Kissajuttuja

"Tuolla se taas menee!"

 
"Mitä se oikein meinaa?"

"Lähtiskö perään?"

"Lähdenkö?"

"Ei jaksais enää tässä iässä."

 
"Nyt se on pöydän alla!"

"No jos joku pitää hyväksyä samalla sohvalle, niin olkoon Ivar. Vaikka sekin on tosi ärsyttävä. Ainakin yleensä. Niin kuin kaikki miehet. Paitsi se yksi siellä kissahotellissa silloin aikoinaan. Se oli ihana. Mutta se olikin mies, eikä mikään kissanpoika"

"Joo, kiitos. En mene. Tää ihan riittää ulkoiluksi."

Iltakävelyitä

Jotenkin en koskaan ehdi tai jaksa lähteä liikkeelle ennen iltaa, mutta tuossa yhdeksän jälkeen tulee yleensä lähes pakottava tarve lähteä ihmettelemään kevään vauhdikasta etenemistä. Joki muodostaa tämän tilan kohdalla kosteikon, jossa on oma tyyni kauneutensa. 

Lähes kesäksi edennyt kevät on ottanut vähän takapakkia, ja ilma on viilennyt. Toisaalta se tuntuu ihan hyvältä; viime päivien helleaalto tuli niin puskista, että en kyllä ehtinyt siihen oikein sopeutua. Nyt ehtii rauhassa kaivella kesäkamppeet kaapista.

Haaveena olisi saada itsensä tuonne ulos myös joku aikainen aamu. Se tuntuu hienolta ajatukselta aina näin illalla, mutta jostain syystä ei sitten aamulla. 

Mutta jos ette ole sitä vielä tehneet, niin menkää metsään.  Illalla tai aamulla - ihan sama. Nämä hennon vihreät päivät kiitävät ohi niin nopeasti. 

Ja yhtäkkiä tuntui melkein kesältä

Yhtäkkiä tuntui melkein kesältä. Päivällä oli 24 astetta lämmintä ja itselle tuli jokakeväinen paniikki. Sen seurauksena jalassa oli teddyvuoriset tennarit, päällä pellavapaita, villatakki, takki ja huivi tiukasti kaulassa. Vähitellen ylimääräiset vaatekappaleet lensivät työmatkalla auton takapenkille. Pakko se oli uskoa. 

Luonnolla ei tunnu olevan sopeutumisvaikeuksia ja sen asu muuttui vaaleanvihreäksi lähes silmänräpäyksessä. Paitsi tuossa viimeisessä kuvassa, johon tulee sitten se mun kasvimaa jota ei pitänyt tulla. Ei tosin ihan tuossa mittakaavassa, mutta johonkin kulmaan kuitenkin. Pakko kai sekin on uskoa. Tuolla mustaa hirsiseinää vasten saattaisi olla hyvä paikka - näyttäisi nätiltä.

Kissarintamalla elellään vähän vaappuvassa tasapainossa, mutta Ivarin ja Lille Venin touhujen seuraaminen on varsinaista hupia. Eilen Ivar säntäsi Lille Venin perään ja läpsi sitä tassuillaan takapuoleen. Lille Venn meni sängyn alle piiloon, mutta heti kun Ivar käänsi selkänsä, se käveli tyynen rauhallisesti Ivarin ohi sen hiekkalaatikkoon pissalle ja sen jälkeen mun sänkyyn nukkumaan. Just nyt Ivar makailee voitonriemuisen näköisenä Lillen Venin sängyssä ja Lille Venn on jossain piilossa miettimässä seuraavaa siirtoaan.  Yhtään suoranaista yhteenottoa ei ole ollut - kiitos Lille Venin vikkelien jalkojen, hyvän itsetunnon ja leppoisan luonteen. Ivarkin ihan selvästi haluaisi itselleen ystävän, mutta kun se ei vielä oikein osaa. Onneksi se on kuitenkin löytänyt itselleen loistavan opettajan. Ehkä tämä on elinikäisen ystävyyden alku :). 

Norjalainen työpäivä

Vietin vapun Suomessa auringonpaisteessa, ja sillä aikaa täällä oli satanut 50 senttiä uutta lunta... Kevät on ollut täällä tänä vuonna paljon Suomea jäljessä, mutta ei varmaankaan kauan - tänään bongasin jo ensimmäisen haarapääskyn.

Pyhäpäivän kunniaksi houkuttelin työpaikan nuoret miehet kävelylle ja siitä tulikin melkoinen lenkki. Viimeinen kilometrin mittainen ylämäki meinasi viedä multa hengen - ainakin tuntui siltä. Ikävämminkin voisi työpäivää viettää, joten yritin olla siinä henkeä haukkoessani kiitollinen. Maisemat oli nytkin upeat, mutta kun vielä muutama päivä odotetaan, että maisema alkaa kunnolla vihertää, niin ai ja voi!

Kroppa on nyt tosi kipeä ja jumissa, mutta niin vaan ajauduin vielä päivän päätteeksi tuonne ratsastuskentälle juoksemaan hevosen vieressä ja pitämään ratsastustuntia. Tai yritin pitää - oli termit vähän hakusessa. :). Nuoret ratsastusoppilaat vaikutti kuitenkin tyytyväisiltä.

Ihana kevät! Tännekin on luvattu viikonlopuksi + 20 astetta, niin että melkein voi puhua jo kesästä. Vai mitä?