Erikoispostaus kissanystäville

Hei, meinasi unohtua. Tiedän, että täällä on lukijoissa kissanystäviä. Norjan yleisradion NRK:n sivuilla on ollut muutaman päivän livelähetys, jossa on seurattu 2-vuotiaan Isobel- ragdollin synnytystä. Laskettu aika olisi vasta tulossa, mutta niinhän siinä kävi, että pennut syntyivät vähän etuajassa. Ja kävi siinä niinkin, että satuin silloin just kurkkaamaan pesän kuulumisia, ja itsekin kahden ragdollin omistajana arvasin kissan eleistä, että nyt on jotain tapahtumassa ja tapahtuikin: pennut alkoivat syntyä siinä katsellessani ja siinä meni se yö :).

Nyt siellä on neljä pentua, äitiyttä opetteleva nuori kissaäiti ja emäntä, joka emän heikon maidontuotannon takia joutuu lisäruokkimaan pentuja kahden tunnin välein. Isobel on myös ragdollien tapaan hyvin riippuvainen ihmisistään, eikä halua jäädä yksin hoitamaan pentujaan, vaan suorastaan vaatii itselleen seuraa :). Bergeniläisrouva ei ole saanut montaa tuntia unta viimeisten vuorokausien aikana, mutta sellaistahan se on vauvojen kanssa :).

Sivuilta löytyy video myös itse synnytyksestä, jos se kiinnostaa :). Varoituksen sana: koukuttavaa katseltavaa tuo kissaperheen ja muunkin perheen elämä...

Linkki NRK:n sivuille löytyy tästä

Naapurin rouvan kanssa humputtelemassa

Käytiin naapurin rouvan kanssa humputtelemassa naapurikaupungissa ja jouduin sitten taas kirpputorille vähän puoliväkisin. Jos viimeksi ostin kukon, niin nyt ostin kanan joka maksoi 10 nok (1,15 eur). Sain munan kaupan päälle ja nyt olisi sitten pääsiäiskoristeet aika lailla kasassa. 

Fagernes on meidän lähin, n. 800 metrin korkeudessa oleva pieni kaupungintapainen. Sinne on täältä n. 60 km:n ajomatka, josta pitkä pätkä kallion seinämällä mutkittelevaa hyvin norjalaista kapeaa ja huonoa tietä. Vuorenseinämä toisella puolella ja jyrkänne toisella. Ensimmäisillä kerroilla ajelin siellä kylmä hiki otsalla, mutta nyt se menee tuosta vaan. Ainakin kesällä. 

Suurin jännitysmomentti on itäeurooppalaiset rekat, jotka käyttävät samaa reittiä. Juuri viime viikolla yksi liettualainen rekka kesärenkaineen (!) ja ilman ketjuja oli lähtenyt siellä heittelehtimään ja lopulta jäänyt keikkumaan siihen jyrkänteen reunalle. Onni onnettomuudessa oli, että kukaan ei tullut vastaan. Yleensä nuo kesärenkailla urheilevat rekat kuitenkin "vain" juuttuvat mäkeen, joka sekin aiheuttaa melkoisia ongelmia.

Nyt tuohon hankalimpaan kohtaan rakennetaan neljä kilometriä pitkää tunnelia, jota tulen inhoamaan vielä enemmän kuin tuota mutkittelevaa tietä. Mäet menee ja mutkat menee, mutta nämä Norjalle tyypilliset pitkät tunnelit ja pitkät sillat jostain syystä ahdistaa ja puistattaa. Mutta se on se hinta, jonka näistä maisemista joutuu maksamaan. Valitettavasti.

Oli mukava reissu. Naureskeltiin tosin, että elämänpiiri on molemmilla pienentynyt aika lailla, kun elämän huippuhetkiä on nykyään lounas Fagernesin ostoskeskuksen kahvilassa...

Ja huomenna on taas perjantai. En tajua. Mihin tämäkin viikko oikein meni?

ps. väritin blogia vähän keväisemmillä väreillä… vaihtelu virkistää. Toivottavasti teitäkin.

Hetkiä Jojo Moyesin parissa

Ei ole ehtinyt päivittää blogia kun on pitänyt lukea :). Osui pitkästä aikaa sellainen kirja kohdalle, jota ei malttanut jättää käsistään. Jojo Moyesin romaanit keikkuvat ainakin Norjassa myyntitilastojen kärjessä ja ihan ymmärrettävästi.

Vaikka nämä luokitellaan viihdekirjallisuudeksi, niin ovat kyllä lajissaan erinomaisia. Vähän kliseisiä siinä mielessä, että ainakin näissä kahdessa tarinan "sisällä" kulkee rakkaustarina rikkaan ja komean miehen ja köyhän, alempaan sosiaaliluokkaan kuuluvan naisen välillä, mutta asiat ei mene ihan niin yksinkertaisesti.

"Me before You" on suomennettu ("Kerro minulle jotain hyvää"), mutta tämä "One plus One" taitaa olla vielä suomentamatta (ainakaan en googlaamalla löytänyt). Mukaansatempaavia, erilaisia rakkaustarinoita. Tai tarinoita, joissa on rakkaustarina mukana. Itkin ja nauroin molempia kirjoja lukiessa ja olen kuitenkin kohtuullisen kriittinen lukija. En ole koskaan ollut perinteisen viihdekirjallisuuden suurkuluttaja, ja huonosti kirjoitettu teksti tai ontuva juoni saavat minut kyllä jättämään kirjan nopeasti kesken. 

"The One Plus One" -kirjan takasivuilla oli kirjailijan haastattelu. Kun häneltä kysyttiin, pitääkö hän itseään viihdekirjailijana, hän vastaa seuraavaa (vapaasti suomennettuna):

"Haluamatta vähätellä romanttisen viihteen kirjoittajia  (jotka ovat hirmuinen joukko), vastaus on ei. Olen aina pitänyt itseäni tarinankertojana, jonka juonessa sattuu kulkemaan rakkaustarina"… "Pidän "viihdekirjailijaa" hyvin alentavana terminä - se antaa kriitikoille mahdollisuuden olla ottamatta sinua vakavasti. Ehkäpä ajattelisin eri tavalla, jos näkisin useampaa rakkaustarinoita kirjoittavaa miestä kutsuttavan viihdekirjailijaksi…" 

Niinpä. Mikä siinä on, että naisille suunnattua ja naisen kirjoittamaa kirjallisuutta, oli se kirjoitettu kuinka hyvin tahansa, usein vähätellään.

No, viihdettä tai ei, niin ainakin viihdyttävää. Paikoitellen vähän kliseistä, mutta ei ollenkaan ärsyttävyyteen saakka. Myös traagista ja surullista. Varsinkin tuo "Kerro minulle jotain hyvää" oli ajatuksia herättävä, tämä jälkimmäinen muuten vain hyvä tarina. Suosittelen. Karkkia, peitto ja sohvan nurkkaan. Näitä voi lukea vähän sairaanakin, jos sattuu vaikka flunssa vaivaamaan. Eikä kumpikaan näistä lopu heti kesken: molemmissa noin 500 sivua :).

Nyt itselläni on vähän sellainen hyvän kirjan jälkeinen krapula kun ei haluaisi vielä luopua kirjan hahmoista ja heidän elämänsä seuraamisesta…

Hevosten aamiaispöydässä

Ja tänään toivotan teidät tervetulleeksi mukaan antamaan hevosille aamuheinät. Herätys on klo 7.00 ja hyppään sängystä suoraan vaatteisiin sellaiseen palomiestyyliin. Siitä ei ole kuin hetki, kun jouduin pitämään taskulamppua mukana, mutta nyt tuolla on jo ihan valoisaa seitsemältä. Tänään oli vielä plusasteita jo aamusta. Räystäät tippui ja äänimaailma oli muutenkin uudenlainen: linnut viserteli puissa ihan eri malliin kuin vielä joku aika sitten. 

Aamurusko värjäsi taivaan ihan uskomattoman vaaleanpunaiseksi, mutta hetki oli katoava. Siinä vaiheessa kun sain kameran käteen, paras hetki oli jo ohi. Kaunista siellä oli silti.

Kun hevosilla on heinät edessä, teen kierroksen jokaisen luona ja toivotan hyvät huomenet. Jokainen tervehtii takaisin ja tönii päällään tai haistelee kasvojani. Se on hevosen tapa tervehtiä.

Vaikka olisi kuinka vaikea nousta sängystä, niin kun tuolla on hetken touhunnut, niin väsymys on tiessään. Jos mahdollista, saatan mennä vielä takaisin nukkumaan, mutta nyt se ei enää oikein luonnistu. Marraskuun pimeillä oli vähän eri juttu.

Huimenna on taas perjantai - ei ole tosikaan, miten nopeasti nämä viikot hujahtaa. Ihan käsittämätöntä...

Aamukahvilla

Kun eilen pääsitte mukaan päiväkävelylle, niin tänään pääsette mukaan aamukahville (vähän jälkijunassa) ja saatte kurkistaa uutta työhuonettanikin. Minähän päätin joku aika sitten siirtää ruokapöydän työpöydäksi entiseen vierashuoneeseen ja tehdä siitä työhuoneen. Ruokapäydäksi raahasin takaisin vanhan pyöreän pöydän, joka oli täällä alunperin talon puolesta. Olen ollut oikein tyytyväinen.

Nyt sotkut pysyvät tuolla työhuoneen puolella ja ruokapöydän ääressä mahtuu myös syömään. Iso ruokapöytä sopii hyvin työpöydäksi, koska siinä on tarpeeksi tilaa vaikka ommella. Työhuone on valoisa ja maisemat suoraan joelle ja hevostarhaan, joten aika kiva siellä on istua ja puuhastella. Vähän pitää vielä viritellä tauluja seinille ja muuta, mutta se on ihan lempihuoneeni. Työpöydällä oli kuvaushetkellä projektit vähän kesken - yleensä se on tosi siisti ;).

Ja vierashuone tulee sitten tuonne vintille, kunhan saan sen valmiiksi… tai jos "joku" nyt harmittelee entisen vierashuoneen menetystä, niin tarvittaessa tuonne nykyiseen työhuoneeseen mahtuu oikein hyvin patja lattialle :).

Olen n i i n onnellinen tästä valon määrän lisääntymisestä - olen yksin kotimiehenä ja kuudelta oli vielä ihan valoisaa kun kävin syöttämässä eläimet. Nyt täällä on tähtikirkas taivas ja mittari plussan puolella. 

Nautitaan alkavasta keväästä!

Päiväkävelyllä

Kävelin tänään naapuritilalle, entiseen kotiini, ja ajattelin ottaa teidät mukaani kun oli niin hieno ilmakin.  Näette vähän maisemia. Aurinko paistoi jo korkealta, lämpötila oli plussan puolella. Tie alkoi sulaa auringossa.

Jos ilman puhtauden voi päätellä naavan määrästä, niin täällä tosiaankin on puhdas ilma. Ja onhan se, kyllä sen tuntee omissakin kehkoissa. 

Kävellessä näkee, kuinka monta hirveä ja peuraa oikein juoksee tien yli, joten osaa vähän keventää kaasujalkaa noissa mutkissa. 

Kohta jo näkyy tuo tuttu "pyramidivuori", niin kuin sitä kutsun. Näiden pyöreiden ja pehmeiden vuorien seassa on siellä täällä noita pyramidin mallisia, terävähuippuisia vuoria. Vuorten todellinen jylhyys ja korkeus ei ihan kuvissa välity.

Perillä kuppi hyvää teetä ja mielenkiintoista ajatustenvaihtoa. Hienoja kevätpäiviä.

Kaikenkarvaiset ystäväni

Eilinen ystävänpäivä vietettiin upeassa talvisäässä. Aurinko paistoi jo korkealta ja maalaili sinisiä varjoja hangelle. Elvira nautiskeli kevätkeleistä lumessa makaillen. Vietin pitkän tovin hevosten luona ja seisoin kasvot kohti aurinkoa. Tinden hieroi turvallaan niskaani ja puhalteli korvaani, ja Knekten piti päätään sylissäni. Olisi varmaan koko hevonen halunut kiivetä syliin, mutta ei se valitettavasti mahdu - hevosen pääkin painaa melkoisesti kun se lasketaan koko painollaan käsien varaan :). Kissa numero viisi makaili selällään hevosten jaloissa. Vähän hirvitti, mutta ajattelin, että kaipa se tietää, mitä tekee. Hienoja ystäviä. Ihan parhaita.

Tänään herättiin sitten tihkusateiseen ja harmaaseen sunnuntaihin joka oli hyvä viettää maalausateljeessa ihmisystävän kanssa maalaillen. Viisi tuntia meni siivillä ja taas on yksi intiaani lisää kokoelmissa... Minusta on tullut se suomalainen nainen, joka muutti norjaan maalaamaan intiaaneja :). Enpä olisi arvannut vielä viisi vuotta sitten…

Ilta huipentui kanacurryyn ja mukavaan iltaan naapurissa ystävien luona. Vuorokausikin vaihtui maanantaiksi. Aika hyvä päivä. Tai aika hyvä viikonloppu. Erittäin hyvä. Tosin nyt on vähän kurkku kipeänä sen eilisen "auringonoton" jäljiltä, joten juon täällä vielä yöllistä teetä.

Olisin halunnut toivottaa teillekin hyvää ystävänpäivää, mutta en ehtinyt koneen ääreen. Kiitos kuitenkin kun olette olemassa. Ystäviä ja ystävyyttä on monenlaista, mutta kaikki yhtä arvokasta. 

Hyvää alkavaa viikkoa!

Takavetoinen kukko

Valitan aina, että on liikaa roinaa. Mutta joskus sitten vain tulee vastaan esineitä, joita ei voi jättää taakseen. Niinpä tämä takavetoinen kukko jäi mukaani Fidan kirpputorilta Helsingistä. Maksoi 1.50 €, joten annoin anteeksi etupyörien puuttumisen :). Luulen, että se on saanut elämänsä aikana rullailla pitkin lattioita ihan tarpeeksi, joten ehkä nyt on aika vain istua hyllyllä ja viettää eläkepäiviä. Ja muistella kaikkia niitä pieniä käsiä, joiden käsittelyssä se on ollut. Menneitä nauruja ja itkuja. Ja miettiä, mitähän kaikille niille entisille pienille lapsille nykyään kuuluu? Mahtavatko he vielä muistella kukkoaan?

Terveisiä Suomesta

Heräsin liian aikaisin, koska nenä oli tukossa. Asiaa ei auttanut se, että Ines haluaa nukkua kiinni kasvoissani. Jos käännän kylkeä, se siirtyy tyynen rauhallisesti ylitseni ja painautuu taas kasvoihini kiinni. Yhä uudestaan ja vaikka kuinka monta kertaa. Olen tosin näiden lähes kahdentoista yhteisen vuoden aikana siedättynyt sen karvoihin niin, että ne eivät erityisemmin haittaa. Paitsi, jos nenä on jo valmiksi tukossa. 

Nousin ylös ja päätin saman tien viedä hevosille aamuheinät. Vähän liian aikaisin, mutta niillä ei ollut mitään sitä vastaan. Siellä ne seisoivat odottamassa ja Elvira hörisi hyvät huomenet. Täydellinen puolikuu teki sillan joen sulaan pintaan ja aamu oli taas niin hieno. 

Blogi ei ole päivittynyt, koska ensin podin kolmen päivän migreeniä ja sitten matkustin Suomeen muutamaksi päiväksi rakkaita tapaamaan. Siinä sivussa täytin itseni fazerin suklaalla ja irtokarkeilla, ruisleivällä, karjalanpiirakoilla, runebergin tortuilla ja laskiaispullilla. Hyvä pieni loma.

Palatessa matkalaukussa oli tuliaisina oululaisen jälkiuuniviipaleita ja tiskiharjan irtopäitä (niitä ei saa täältä). Noita tiskiharjoja tuon tullessani joka kerta ja olenkin alkanut vähän ihmetellä niiden menekkiä. Ne menevät nykyään huonoksi vähän liian nopeasti... Nopeammin kuin tavalliset tiskiharjat, eli se siitä hienosta ekologisesta ajatuksesta. Elämme huiputusyhteiskunnassa, niin kuin äitini aina sanoo. Ja taidan olla vähän samaa mieltä.

Kamerani on päättänyt kieltäytyä yhteistyöstä tietokoneeni kanssa, joten en saa ladattua kuvia koneelle. Paitsi aina välillä ja satunnaisesti, enkä ollenkaan ymmärrä, mistä moinen yhtäkkinen oikuttelu johtuu. No, täällä koneeni uumenissa on yli 8000 (!) kuvaa mistä valita… Olen alkanut niitä vähän karsia, mutta se urakka jatkuu vielä jonkin aikaa. Eli ehkä se on ihan hyväkin, että en saa ladattua uusia kuvia.

Täällä on jo kovin keväistä, siksi appelsiini sopii kuvitukseksi oikein hyvin. Aurinkoista päivää!

Kevättä rinnassa - ainakin perunoilla ja hevosilla.

Valo hiipii päivä päivältä syvemmälle huoneisiin ja tekee varjoja seinille. On helmikuu ja kevät kurkkii vuorten takaa.

Perunat tietävät sen jääkaapin pimeydessä ja alkavat työntää ituja. Elvira (hevonen) tietää sen ja kävelee Tindenin perässä ja kerjää huomiota. Kun Tinden yrittää sitä ystävällisesti vähän haistella, tulee kaviosta. Tinden vain huokaisee ja siirtyy syrjemmälle. Se tietää, että ei tässä ole tarkoitus tapella vaan ihan jotain muuta. Se tietää myös, että se ei voi asiaa auttaa. Ei auta kuin kärsiä: keväisin rouvista tulee ailahtelevaisia. Varsinkin Elvira valitsee itselleen joka kevät uuden  poikaystävän näistä ruunapojista, eikä se rooli ole mikään kadehdittava. Elvira kun ei ole ihan helppo tyttöystävä :).