torstai 24. huhtikuuta 2014
Iltakävelyjä, joiden ei toivoisi ikinä päättyvän...
Aikaiset aamut ja illat. Kun ilma täyttyy linnunlaulusta. Joka paikassa kohisee ja kuohuu. Puroja ja vesiputouksia. Niin hienoa! Aamut menevät hevosten kanssa, mutta illalla pakenen metsään. Koirien kanssa tai ilman, enkä haluaisi palata. Voisin kävellä loputtomiin tuolla leppeässä kevätillassa.
Huomenna tulee tervetullut vieras Suomesta ja sitten lähden itse käymään Helsingissä, joten täällä on vähän aikaa hiljaista. Mutta niin kai se on ollut monta kertaa...
Kun liikutte tuolla ulkona, pysähtykää hetkeksi, hengittäkää syvään, kuunnelkaa tarkasti, katsokaa ympärillenne ja painakaa mieleenne. Sille muistolle voi marraskuun loppupuolella olla taas käyttöä :).
keskiviikko 23. huhtikuuta 2014
Hullun hommaa… ja niin kivaa.
Täällä on ollut upean kesäiset kelit, eilen lämpötila kohosi jo kahteenkymmeneen. Välillä oli melkein liian kuuma: vaatetusta piti keventää ja aurinkovoide kaivaa laatikon kätköistä. Västäräkit heiluttelivat pyrstöjään, mehiläiset surisivat ja perhoset lentelivät. Äänimaisemakin alkaa olla kohdillaan, ainoastaan pääskysten kirskunta vielä puuttuu. Koivuihin on yhtäkkiä ilmestynyt pienet lehdet. Alkaa tuntua ihan kesältä!
Kevään edetessä myös oma puutarhahulluuteni alkaa päästä vauhtiin. Olen taas kerran unohtanut sen asian, että tällaisen pienimutoisen kotipuutarhurin ei kannata istuttaa niitä pussin kaikkia siemeniä, koska se tietää ongelmia. Itävyys tuntuu olevan 90 %:n luokkaa tai enemmänkin. Hirveä määrä työtä ja lopputulos hyvin epävarma. Viime kesänä lopputuloksena oli hirveästi samettikukkia ja krasseja (ihania), jokunen salaatinlehti ja kai neljä tomaattia :). No nyt on taas kai 30 tomaatin tainta. lentikaalin taimia varmaan sellaiset 20… ja lisää kasvaa koko ajan. MUTTA kun se on niin kivaa. Lopputulos ei näissä hommissa ole todellakaan se tärkein juttu. Ainakaan minulle.
Apuna oli tällä kertaa kissa numero viisi, Kattnummerfem. Kun se nukkui sikeästi tuolini alla, mietin kuinka kissan elämä voi muuttua vuodessa. Navetan alla lymyilevästä, ihmisiä pakoilevasta lainsuojattomasta kehrääväksi lemmikiksi. Mutta vain, koska se silloin yhtenä iltana uskalsi tulla sieltä kuusen alta ja päätti luottaa. Joskus, tai aika useinkin, elämä on niin pienestä kiinni. Siitä, että unohtaa hetkeksi pelkonsa ja päättää luottaa. Se saattaa muuttaa koko elämän.
tiistai 22. huhtikuuta 2014
Pääsiäishöyheniä
En voi enää toivottaa hyvää pääsiäistä, mutta voin toivoa, että teilläkin oli hyvä pääsiäinen. Norjassahan pääsiäinen on tosi suuri juhla, mutta ei uskonnollisessa mielessä. Täällä se tarkoittaa yleensä yli viikon lomaa sekä reissua jonnekin korkealle, missä on lunta. Keväthankia, solveggia ja koossailua ystävien kanssa. Tuo koossailu "kosa seg" on muuten hyvin tavallinen norjainen ilmaisu, jota käytettään kaikesta sellaisesta mukavasta, leppoisasta olemisesta, ja pääsiäinen on norjalaisille juuri sitä. Pääsiäislauantaina tuossa joen toisella puolella soitettiin kirkonkelloja moneen kertaan ja tosi voimallisesti. Norjalainen ystäväni totesi, että pääsiäisenä norjalaisia ei ilmeisesti ole kovin helppoa saada kirkkoon :).
Omaan pääsiäiseeni mahtui sopivasti kaikkea. Auringossa istumista, puutarhahommia, hyvää ruokaa, pääsiäismunia, metsässä samoilua, ystävien kanssa olemista, seinustalla juotua kahvia, yksin vietettyä aikaa ja tietysti hevosia, kissoja ja koiria. Ja pellolla ruokailevia kurkia ja näitä ihania sulkia ja höyheniä. Höyhenethän kuuluvat pääsiäiseen.
Luulin löytäneeni pellolta kurjen sulan ja toin sen aarteena kotiin. Sain sittemmin kuulla, että kyse ei ole kurjesta, vaan sepelkyyhkyn pyrstösulasta, mutta upea sekin. Kurjen sulka jäi kuitenkin päähäni melkein pakkomielteenä ja olen vaellellut tuolla kurkien ruokailupellolla jo useampaankin otteeseen etsimässä kurjen sulkia tai höyheniä. Lucia-kissa istui olkapäälläni yhdellä etsintäreissulla ja tunsin hetkittäin olevani pakanallisen pääsiäisen ytimessä. Luuta vain puuttui :). Kerran keskittyessäni poimimaan pieniä höyheniä kuulin selvästi korpin äänen hyvin läheltä. Katselin hämmästyneenä ympärilleni, mutta korppia ei näkynyt missään. Ja olin keskellä peltoa. Ehkäpä se oli korppi jostain toisesta maailmasta? Tiedä häntä :).
Ja lopulta sillä ei ollut enää mitään merkitystä, miltä linnuilta höyhenet olivat - yhtä kauniita kaikki. Luonto on täynnä pieniä ihmeitä kun pysähtyy hetkeksi ja katsoo tarpeeksi läheltä.
Kauniita kevätpäiviä teillekin!
keskiviikko 9. huhtikuuta 2014
Oih ja voih tätä kevättä!
Kevät on Norjassa ehdottomasti kauneinta aikaa. Alhaalla kukkivat jo sini- ja valkovuokot, järvet ovat vapautuneet jääkuorestaan, mutta ylhäällä on vielä lunta. Kun palasin Suomesta ja tulin tänne bussilla, huokailin maiseman kauneutta. Yritin ottaa kuviakin, mutta sen paikoitellen suorastaan satumaisen kauneuden ikuistaminen on lähes mahdotonta. Varsinkin kännykkäkameralla bussin ikkunasta… Mutta yritin kuitenkin.
Tässä omassa ympäristössäni ei puuttomia, lumisia huippuja ole ihan näkösällä, mutta kaunista on täälläkin. Niin kuin vain Valdresissa voi olla. Ja tunnelman täydentää kevään äänet ja tuoksut. Kurjen huuto ja kallionkielekkeellä pesivien haukkojen kalkatus. Oih ja voih.
tiistai 8. huhtikuuta 2014
Terveisiä Emmerdalesta
Blogin päivittäminen on ollut taas n i i n työlästä. Osittain kyllä syynä on ollut taas nämä nettiyhteydet, jotka tökkii välillä tosi pahasti. Olen saanut kaksi blogihaastettakin, joiden pitäisi helpottaa just näitä tilanteita, mutta sekään ei ole nyt auttanut. Lämmin kiitos kuitenkin "Eilistä paistoa" Johannalle ja "Tää on vielä kesken"- blogin Keskeneräiselle. Haasteet on otettu kiitollisena vastaan ja otetaan vielä käsittelyynkin. Mutta tästä blogihiljaisuudestani huolimatta, eilen on ollut todellinen kävijäpiikki? Mitä siitä pitäisi sitten ajatella :).
Kävin pikareissulla Suomessa. Autokauppoja tekemässä, hoitamassa erinäisiä asioita ja minilomallakin. Kolme päivää on vain kovin lyhyt aika, ja tuntuu, että siinä jää monta juttua tekemättä ja monta ystävää tapaamatta kaikesta juoksemisesta huolimatta. Matkan paras anti oli kuitenkin se, että sain vähän etäisyyttä näihin paikallisiin kuvioihin ja myös viisaita ajatuksia ja neuvoja. Joskus täytyy mennä kauas, että näkee lähelle. Ja puhua ihmisten kanssa, joilla on tarvittavaa etäisyyttä tapahtumiin.
Olen jo aikaisemminkin maininnut, että täällä on ollut sellaisia käänteitä lähipiirin elämässä, että ei voi kuin yrittää pysyä kyydissä ja pitää hatusta kiinni. Asiat eivät koske suoranaisesti minua, mutta vaikuttavat kyllä omaankin elämääni monella tavalla. Ja kuluttavat myös energiaani, vaikka kuinka yritän pysyä ulkopuolisena. En voi enkä halua kertoa muiden asioista sen tarkemmin, mutta niistä pitää mainita, koska ne epäsuorasti vakuttavat myös omiin ratkaisuihini ja nihin juttuihin, joista olen täällä aikaisemmin maininnut. Keskeisimpänä varmaan se, että sitä kahvilaa tai maatilamyymälää ei tule tänä(kään) kesänä. Ei edes teatteria. Mutta toki täällä tapahtuu kaikenlaista rakentamista, kohentamista ja entisöintiä, joten mahdollisesti vuoden kuluttua tulee kahvilakin. Saa nähdä. Mutta täällä pienessä kylässä tapahtuu enemmän kuin Emmerdalessa, joten kaikki on epävarmaa. Ei voi oikein luottaa kuin itseensä ja katsoa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Jos tämä olisi fiktiota, niin kukaan ei uskoisi...
Omalta kohdaltani tämä tarkoittaa, että on pitänyt vähän tuumailla. Mitäs nyt sitten? Mihin suuntaan lähteä - noin kuvaannollisesti. Suhtaudun tällaiseen yleensä niin, että asiat tapahtuvat syystä, vaikka sitä olisi kuinka vaikea nähdä tapahtumien keskipisteestä. Ne universumin "suuret suunnitelmat" kun näkee usein vasta jälkeenpäin. Ehkä vasta vuosien kuluttua. Jos suunnitelmat ja unelmat eivät tunnu toteutuvan, pyörittelen asiaa aikani, mutta sitten hyväksyn asiat asioina. Niin nytkin.
Mutta: tomaatit kasvavat ikkunalla kovaa vauhtia, olen tilannut uusia siemeniä nettikaupasta vähän liikaakin ja kaikenlainen muukin luovuus ja suunnitelmat kuplivat suonissani - vielä kun saisi ne tehokkaasti käyttöön… En ole siis muuttamassa mihinkään ja elämä jatkuu monilta osin ihan niin kuin tähänkin asti.
Eilen oli 15 astetta lämmintä ja upea päivä ja oma kotikurkemme palasi komeasti huutaen pellolle. Se huuto tuntuu itselläni luissa ja ytimissä - siinä on jotain niin hienoa. Ja siinä, että sama kurki palaa omalle pellolleen ja vanhalle pesimäpaikalleen aina uudestaan. Vielä kun saadaan puolisonsakin turvallisesti paikalle.
Tänään sataa sitten vettä ja räntää taivaan täydeltä, mutta jostain syystä hevoset tuntuvat nauttivan tuosta ilmasta. Ne leikkivät niin että ikkunat tärisevät ja ottavat mutakylpyjä tuossa ikkunani takana… kevät etenee ja kohta on taas kesä.
Nautitaan keväästä - nämä hetket ovat ohikiitäviä!
ps. kuvat ovat tällä kertaa postikorteista, joita olen keräillyt.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)