Kuinka selviytyä energiavarkaasta?

Oletko joskus viettänyt aikaa tuttavasi kanssa, ja ihmettelet miksi olet taas niin uupunut, vaikka periaatteessa oli ihan mukavaa? Tai kun olet puhunut tietyn ystävän kanssa, tunnet olosi aina tyhjäksi jälkeen päin? 

Olet saattanut kohdata energiavarkaan: ihmisen, joka imee energiasi tyhjiin pelkällä läsnäolollaan.  Käyttäytyminen ei ole välttämättä erityisen haastavaa, tietoista tai tahallista, eikä ihminen useinkaan itse tiedosta olevansa energiavaras. Kyseessä voi olla asiakas, työkaveri, läheinen tai vaikka ystävä. Joskus kyse voi olla tuon henkilön ohimenevästä elämäntilanteesta tai kriisistä, mutta joskus ongelmat voivat olla syvemmällä.

Jos olet empaattinen henkilö, joka mielellään auttaa muita ja jolla on vaikeuksia asettaa selviä rajoja, olet erityisen altis uuvuttamaan itsesi. Voit lukea aiheesta hyvän jutun vaikka täältä.

Teen itse töitä tosi pahasti rikkoutuneiden nuorten aikuisten kanssa. Moni on joutunut käymään läpi asioita, joita on mahdoton edes kuvitella, ja silti he yrittävät selvitä ja jaksavat yrittää elämässään eteenpäin. Kivoja nuoria ihmisiä.

Mutta joskus käy niin, että vaikka mitään erityistä ei tapahtuisikaan, työ imee niin paljon energiaa, että työpäivän päättyessä sitä tuntee itsensä totaalisen tyhjiin puristetuksi. Siis enemmän kuin väsyneeksi, täysin tyhjäksi. Eilen olin niin loppu, että olisin voinut vain itkeä silkasta väsymyksestä - jos olisin jaksanut. Onneksi kaikki työpäivät eivät ole samanlaisia.

Haluan tässä kuitenkin korostaa, että psyykkisesti sairas ihminen ei ole automaattisesti energiavaras, vaan tämä liittyy usein vaikeisiin persoonallisuushäiriöihin.

Kuinka sitten toimia, jos lähipiirissä on ihminen, joka tuntuu vain vievän energiaa.

Ennaltaehkäise:

° Yritä ottaa asia puheeksi, jos vain mahdollista. On ihan mahdollista, että tuo toinen ei ole tajunnut tilannetta. Meillä kaikilla on taipumusta itsekeskeisyyteen ja itsekkyyteen.

° Aseta selkeät rajat. Aina ei tarvitse olla tavattavissa. Aina ei tarvitse edes vastata puhelimeen.

° Ota etäisyyttä. Jos jonkun henkilön tapaaminen poikkeuksetta väsyttää ja uuvuttaa enemmän kuin piristää, niin vähennä yhteydenpitoa.

° Joskus voi olla tarpeen katkaista välit kokonaan.


Jos joku on kuitenkin päässyt imemään energiasi tyhjiin, niin oman energiatasonsa voi palauttaa monella tavalla. Keinot voivat olla tosi yksilöllisiä, mutta asialle kannattaa tehdä jotain, ettei tilannne pääse kumuloitumaan. Jos vain luovuttaa energiaansa, eikä yritä palauttaa sitä millään tavalla, niin siitä seuraa väistämättä uupuminen tai masentuminen.

Oman kokemukseni mukaan puhuminen ei näissä tilanteissa ole useinkaan se paras vaihtoehto, vaan saattaa vain viedä loputkin energiat.

Omat selviytymiskeinoni top 5 ovat seuraavat:

° Luonto. Lähden ulos kävelylle, mielellään metsään ja annan metsän hoitaa. Hengitän mielikuvissani metsän parantavaa energiaa.

° Eläimet. Menen hevosten luo ja hengitän niiden kanssa samaan tahtiin. Kuuntelen kun ne rouskuttavat heinää. Koirat ja kissat on ihan yhtä hyviä terapeutteja ja ne hakeutuvat lähelle, jos huomaavat sinun tarvitsevan sitä. Eläinten terapeuttinen vaikutus on todettu nykyään myös tieteellisesti.

° Suihku. Saattaa kuulostaa kummalliselta, mutta joskus kannattaa mennä suihkuun ja antaa huonojen energioiden valua veden mukana viemäriin. Samalla voi kuvitella, että saa veden mukana uutta energiaa tilalle. Voi kuvitella olevansa vaikka sinisessä energiasuihkussa. Tällaiset mielikuvaharjoitukset ovat yllättävän tehokkaita ja niitä kannattaa kokeilla, vaikka ei energioihin uskoisikaan.

° Eteeriset öljyt. Laitan tuoksulamppuun eteeristä öljyä. Omia lempituoksuja ovat mm. laventeli, frankinsensi, jasmiini, patsuli ja rosmariini, mutta näissä kannattaa noudattaa omaa intuitiotaan. Tuoksut ovat tehokkaita mielialan kohottajia! Tietoa öljyistä löydät vaikka Frantsilan sivuilta. Öljyjä ja lamppuja voi ostaa esim. luontaistuotekaupasta, mutta käytä aina aitoja eteerisiä öljyjä - ei synteettisiä!

° Musiikki. Jos olen totaalisen puhki, laitan usein jonkin meditaatiomusiikin soimaan ja suljen hetkeksi silmäni.

Viime aikoina olen itse kuunnellut näitä:

Ja kuvissa ei suinkaan energiavarkaita, vaan kolme niistä parhaista terapeuteista, eli Ines, Lille Venn ja Juni :).

Marraskuun valo

Täällä on kunnon talvi ja joulukorttimaisemat. Kaunista ja valoisaa, tosin kaikkine lumen tuomine lieveilmiöineen, mutta kaunista. Ei käy kieltäminen. 

Lomalta paluu oli tänä vuonna jotenkin erityisen tuskaista ja vaikeaa. Hyppy elämää sykkivästä Roomasta marraskuun pimeään hiljaisuuteen tuntui välillä suorastaan tuskaiselta. Varsinkin kun kaksi ensimmäistä päivää täällä satoi vettä ja ulkona oli niin tiheä sumu, että ikkunoista näkyi ainoastaan harmaata. Kontrasti oli vain liian suuri. 

Mutta viikonlopun taidekurssi, sittemmin kirkastunut taivas ja nyt nämä lumiset maisemat ainakin helpottivat oloa. Edelleen muistutan itseäni siitä, että pitää vain oppia nauttimaan talvesta, ja lopettaa jupiseminen asioista, joille ei voi mitään. Ainakaan jos täällä haluaa asua, ja haluanhan minä. Niinpä lopetin sisällä murjottamisen ja lähdin umpihankilenkille pelloille ja metsään ihmettelemään tuota ihan erityistä marraskuun valoa. Nyt vielä pystyy kahlaamaan hangessakin, kun lunta ei ole kuin alle polven. 

Olen lukenut facebookista, että Suomessa on pimeää ja synkkää, joten mielummin ehkä kuitenkin tätä. Siitäkin huolimatta, että olen joutunut kaivamaan autoa tuolta hangesta jo aika monta kertaa ja huominen työmatka vähän jännittää...

ps. ja kuvathan saa halutessaan suuremmiksi klikkaamalla hiirellä niiden päällä. Pääsevät paremmin oikeuksiinsa :).

TallennaTallenna

Hei hulinaa sano halinen

Loma loppui kertarysäyksellä ja työt meinaa nyt vähän häiritä vapaa-aikaa. Kuuden päivän työputki, josta puolet ihan uudessa ja tosi vaativassa paikassa. Lukemattomia avaimia, koodeja, salasanoja, uusia ihmisiä, nimiä ja käytäntöjä. Onneksi Norjassa ovet ei yleensä mene lukkoon kuin avaimella - muuten olisin lukinnut itseni ulos jo monta kertaa.

Ja jotta aika ei kävisi pitkäksi, just tähän kuuden päivän työputkeen ajoittuu myös pesti eläintenhoitajana muiden lomaillessa. Kaksi hevosta, kaksi koiraa, viisi kissaa ja kahdeksan kanaa. Kolmen kultakalan isäntäperhe tuli onneksi tänään kotiin. Toisella koirista tietenkin vielä juoksuaika ja juuri ne kriittiset päivät, joten se on ihan vahdittava. Erinäinen nippu avaimia tässäkin pestissä, ja koko ajan tunne, että olen varmaan unohtanut jotain... joku eläin nyt varmasti nääntyy janoon jossain oven takana, kun en ole muistanut sitä hoitaa...

Tältä illalta on hevoset paijattu ja öljytty, koirat ruokittu ja ulkoilutettu, kissat ruokittu ja kanatkin istuvat kiltisti rivissä orrellaan, joten nyt voi hetken rentoutua. Ainakin yrittää.

No kaksi työpäivää vielä jäljellä, siten on yksi vapaapäivä ja lomailijatkin saapuvat kotiin lemmikkiensä luokse. 

Terapiaa

Hevoset, toistaiseksi vain nämä kaksi, ovat palanneet viime kesältä tuttuun lomapaikkaansa. Toiveissa on, että kaksi vanhaa tuttua sieltä edellisestä paikasta vielä liittyy seuraan, niin olisi lauma taas ainakin osittain kasassa. Mullekin tarjottiin taas mahdollisuutta viettää tuolla kesäpäiviä hevospaimenena, ja vaikka en nyt ihan viitsi (uskalla) muuttaa sinne asumaan, niin ilokseni sinne kuitenkin ajelen kuuntelemaan hiljaisuutta ja seurustelemaan hevosten kanssa.

Voin vakuuttaa, että tuonne jää kaikki ahdistukset, alakulot, levottomuudet, eksistentiaaliset kriisit, hermostuneisuudet ja kaikki sellainen turha, millä me ihmiset nyt itseämme aina kiusaamme. Hengitys tasaantuu, mieli rauhoittuu ja elämä tuntuu taas hyvältä. 

Ihan parhaita terpautteja nämä. Hevoset, metsä, hiljaisuus ja tyyni järven pinta.

Karu todellisuus

Viikko sitten olin vielä Italiassa ja siellä oli + 27 astetta lämmintä, nyt sitten tämä… Täällä laaksossa talvi ei kolkuttele kulman takana tai tuoksu tuulessa, vaan lumiraja alkaa yksinkertaisesti valua tänne alas, vääjäämättömästi. Täällä alhaalla vielä ruiskaunokit, tuoksuherneet, kehäkukat, lehtikaalit ja mangoldit sinnittelevät, mutta tuolla rinteessä vesi tulee alas jo lumena. Tai ainakin räntänä. Mutta on täysin mahdollista, että ei se tuolta ylhäältä enää sula. Toivottavasti aurinko ei ole nyt lopullisesti poistunut ennen kevättä. Sellaiset kuulaat syyspäivät olisivat paljon  mukavampia, kuin tällainen tuhru keli. 

Samaa tahtia meinaa mieliala laskea, mutta yritän olla antamatta sille periksi. Monet norjalaiset odottaa ihan intona talvea ja hiihtokelejä, mutta mistäs itse löytäisi sen saman innon? Kyllä kai sitä lapsena vietettiin talvet pääsääntöisesti sukset jalassa, mutta jossain vaiheessa se into hiipui. Olisi nimittäin ihan fiksua, täällä kun elää, että opettelisi nauttimaan talvesta samalla tavalla kuin kesästä.

Edessä on odotettu viikonloppu taiteen parissa, meillä on taas viikonlopun maalauskurssi. Iloa vähän himmentää se, että minut on jätetty tänne taas hoitamaan tätä eläinkatrasta. Eikä siinä kaikki, myös naapurin mies päätti lähteä reisuun ja lupauduin hoitamaan senkin hevoset, joita piti olla kaksi, mutta onkin nyt neljä… Joten mulla on taiteilun ohessa hoidettavana yhdeksän hevosta, kaksi koiraa ja viisi kissaa. Se siitä rentoutumisesta. Siinä saa toimia vikkelään, että saa kursin jälkeen hommat hoidettua ennen pimeän tuloa. Ja sormet ristiin, että kaikki sujuu ongelmitta tällä kertaa: sähköt aidoissa ja hevoset aitauksissa. 

Mukavaa viikonloppua misää ikinä ja miten ikinä sen vietättekin!

Kukkaterapiaa

Vielä tuossa heinäkuun puolenvälin aikoihin heitin yhteen penkkiin pussillisen siemeniä, "Syötäviä kukkia". Kehäkukkaa, kurkkuyrttiä ja ruiskaunokkia. Toistaiseksi olen syönyt niitä vasta silmilläni ja kameralla. Pala kesää vielä syksyn keskellä.

Ruiskaunokit, tai niin kuin itse olen oppinut, ruiskukat kuuluivat lapsuuden kesiin, mutta nykyään niitä näkee lähinnä kukkapenkeissä. Kunhan raaskin, kerään terälehtiä sisälle kuivamaan. Ehkä niistäkin tulee teetä… vai saippuaa? 

Frantsilan kehäkukka myy ruiskaunokkitippoja, ja niistä kerrotaan seuraavaa: 

"Centaurea cyanus Tässä hetkessä elämiseen. Kaipuun ja erillisyyden tunteeseen. Antamaan syvää rauhan tunnetta. Ruiskaunokki tasapainottaa mieltä ja antaa syvyyttä tunteille. Se helpottaa palautumista aikaisemmista kokemuksista ja auttaa latautumaan uuteen. Ota ruiskaunokkia silloin, kun tunnet koti-ikävää, eron ja kaipuun tuskaa tai sisäistä haikeutta. "Olen onnellinen juuri nyt tässä taivaansinen alla".

Tilan isäntä on palannut kotiin neljän kuukauden poissaolon jälkeen. Nyt vasta huomaan, kuinka vastuu on painanut harteitani ja miten väsynyt oikeastaan olen. Tunteet vaihtelevat laidasta laitaan, joten tasapainotusta tarvitaan. Todellakin. En tiedä itkettääkö vai naurattaako. Tilinpäätöksen tästä kesästä teen myöhemmin, mutta tiedän, että se jää positiivisen puolelle. Tämä kesä ei ole ollut pelkästään helppo ja mukava, mutta äärettömän tärkeä. Ja ne on ne hankalat jutut elämässä, joiden aikana opimme eniten. Niin se vain menee. 

Mutta nyt taidan lähteä istumaan tuonne ruiskaunokkipenkkiin ja hengittämään niiden taivaansineä, kaipa se auttaa vähintään yhtä hyvin kuin ruiskaunokkitipat?

Mukavaa viikonloppua - täällä on sumun takaa auennut sininen taivas.

Healingin tarpeessa

Väsynyt päivä. Nukuttaa koko ajan. Syytän tätä jo kuukauden kestänyttä sairastelua - ensin flunssa ja sitten se pirun ruokamyrkytys. Ulkona oli hieno ilma, mutta minä nuokuin netissä. Myöhäinen aamiainen muuttui kahvin kautta lounaaksi lähes samalla istumisella. Lopulta raahauduin pihalle ottamaan valokuvia ihan väärillä asetuksilla ja sitten naapuriin päiväkahville. Illalla pakolliset koirien lenkitykset ja hevosten paijaamiset. 

Hoidan itseäni nyt superannoksilla maitohappobakteereita ja vitamiinipillereitä. Rehottavalta kasvimaalta haen tuoreita porkkanoita, mangoldia ja lehtikaalia. Tänään söin ensimmäisen kurkun. Jospa se tästä.

Totesin, että krassien siemenet ovat vaihtuneet istutusvaiheessa. Pienikokoiset puskat ovat tulleet laatikoihin ja kurkkivat sieltä nippa nappa laidan yli. Suuret puskat tukahduttavat hernepenkin. Piti kyllä olla päinvastoin. 

Kasvimaalla on vähän ylitarjontaa ja mietin, voikohan herneen varsia syöttää hevosille? Kitkeä pitäisi ja poimia pavut pakkaseen. Sitoa tomaatteja ja ajaa nurmikkoa. Siirtää villiviiniä ja siivota satulahuonetta. Mutta kun ei jaksa. Ainakaan tänään ei jaksanut, mutta ehkä huomenna. Kello on yksi yöllä, enkä ole nukkumassa, koska en oikein jaksa siirtyä sänkyyn. Fiksua. 

Ystävä (norjalainen...) oli nähnyt jossain kuvan, kuinka hevoslauman keskelle oli viety sänkyjä ja ihmiset makasivat siellä meditoiden. Horse-healingia kuulemma. Se haluaisi kokeilla huomenna. Yritän ystävällisesti ylipuhua aloittamaan ihan normaalista paijaamisesta. Vaikka silmät kiinni. Tai ehkä tuolista. Saattaisi nimittäin ne sängyt laitumella hämmästyttää paitsi hevosia, niin myös naapureita. 

Toisaalta ajatus moisesta aktiviteetista tuntuisi nyt houkuttelevalta. Ottaa pitkät päikkärit hevosten keskellä. Herätä sitten siihen, kun hevoset olisivat siirtyneet johonkin ihan muualle, itse makaisi sängyssä keskellä tyhjää laidunta ja  norjalaiset olisivat pysähtyneet tien varteen miettimään, onko tuo normaalia suomalaiselle vai onko se tullut hulluksi? Sillä on tainnut olla liikaa vastuuta?

Muu maa mansikka

Joskus mainitsinkin, että olen tämän kesän täällä enemmän ja vähemmän yksin kotimiehenä. Tarkoittaa sitä, että vastuullani on omien kahden kissan lisäksi kolme muuta kissaa, kaksi hirvikoiraa ja viisi hevosta. Ja vähän nämä piha-alueetkin. Tämä "tilanhoitajan" toimi on kaiken kaikkiaan neljä kuukautta ja siitä on nyt mennyt vähän reilu puolet. Piece of cake, ajattelin etukäteen. Mitäs tässä.

Täällä on mennytkin ihan hyvin, eläimet ovat terveitä ja meillä on ollut mukavaa. Kesä on ollut hieno ja lämmin. Mutta sitten se toinen puoli. Olla yksin vastuussa tällaisesta laumasta ihan koko ajan ja joka päivä, on itse asiassa aika raskasta, vaikka sitä ihan konkreettista työtä ei niin paljon olekaan. Ei ehkä voi sanoa, että seinät kaatuu päälle, vaan että seinät on liian kaukana ja taivas liian korkealla. Kaipaan ympärilleni hälinää ja hulinaa, kaupungin tuoksuja ja hajuja. Ihmisiä ja autoja. Naurua ja puhetta. Maisemanvaihdosta toisin sanoen. 

Luin Kreikasta kertovan romaanin ja hurahdin taas Kreikkaan. Olen syönyt kreikkalaista ruokaa nyt jo monta päivää. Tsatsikia, fetaa ja kreikkalaisia perunoita. Sellaisia oliiviöljyssä pyöriteltyjä lohkoperunoita, joihin puristetaan sitruunaa päälle. Kuunnellut bouzouki-musiikkia. Miettinyt, miksi muutin Norjaan enkä vaikka jonnekin Kreikan saarelle?

Sitten luin Italiassa asuvan suomalaisen älyttömän hauskan blogin alusta loppuun ja hurahdin taas Italiaan. Katsoin Eat Pray Love- elokuvan uudestaan ja se olikin yhtäkkiä tosi hyvä. Aikaisemmin en ole siitä tykännyt. Ostin Mutin tomaattimurskaa ja parmesania. Keittelin tomaattikastiketta ja mietin, miksi en muuttanut vaikka Italiaan, miksi Norjaan?

Minulla on siis kaukokaipuu. Ei koti-ikävä, niin kuin kunnon ulkosuomalaisella pitäisi olla, vaan kaukokaipuu. Ei välttämättä kovin kauas, mutta johonkin ihan erilaiseen kulttuuriin. Vähän erilaisten ihmisten sekaan. Ei tällaisten hillittyjen pohjoismaalaisten sekaan niin  kuin itsekin olen. 

Ensi viikolla on onneksi edessä muutaman päivän Helsingin reissu. Ei se nyt kaukokaipuuta paranna, mutta maisemanvaihdos tekee tosi terää. Ja lokakuussa sitten Roomaan viikoksi. Tiedoksi Sallalle, jos luet tätä :).

Ja se blogi, jonka nauroin ääneen alusta loppuun, on "Terkkuja Leilalta Italiasta". Nämä ovat tietenkin makuasioita, mutta Leila kirjoittaa aivan tolkuttoman hauskasti elämästään Italiassa. Jos tuntee edes vähän italialaista elämämenoa, saattaa blogista saada vielä enemmän irti. 

Mutta tällaista tää aina välillä on. Kaukokaipuu voi näköjään iskeä ulkomaillakin.

Kuvat ovat viimesyksyiseltä Rooman reissulta. Ihana, ihana Rooma!

Ihana elokuu

Terveisiä kesäflunssan kourista. Kuukausi vaihtui huomaamatta elokuuhun. Oli nimittäin sellainen tauti, että se kaatoi täysin vuoteeseen pariksi päiväksi ja olin totaalisesti poissa pelistä. Tauti tuli vielä niin vauhdilla ja voimalla, että en ehtinyt sitä torjua. Tuo ensimmäinen kuva on siltä päivältä, kun vielä kuvittelin, että tästä selvitään lukemalla yksi romanttinen romaani ja ottamalla päiväunet Ivarin kanssa. Ei selvitty. Ennen hoitajan roolin aina ottanut Ines väistyi (tai joutui väistymään) ja Ivar otti hoitajan roolin itselleen. Yleensä malttamaton, mouruava ja kuriton Ivar nukkui koko sairastamisen ajan vieressäni ja aika usein rinnan päällä kehräämässä. Siinä irtoaa hyvin lima keuhkoputkista kun tuollainen 9-kiloinen jätti pistää parastaan :).

Nyt olen jo palaamassa takaisin elävien kirjoihin ja yritän saada entisiä voimiani takaisin - miten muuten kuin syömällä. Vähän pelottavaakin miten heikkoon kuntoon muutaman päivän sairastaminen voi viedä. 

Onneksi apteekki on lähellä. Pihalla kasvaa nyt jos jonkin sortin salaattia, porkkanaa, mangoldia, viherkaalia, herneitä ja papuja. Tomaattiakin tulee, mutta niistä ei ole vielä salaattiin asti. Lähikauppa on ilahduttanut ja alkanut myydä paikallisen juustotuottajan ihania juustoja. Huomenna otan vielä järeämmät keinot käyttöön ja hain pakasteesta hirvenfilettä. Eli aika luksusta tämä elämä ruoan suhteen just nyt. Kasvikset omasta maasta, lähimetsän riistaa pakkasesta, marjoja metsästä ja paikallisia herkkuja lähikaupasta. Moni ihminen maksaisi tällaisesta maltaita. Yritän aina muistaa sen. Puhdas ilma, puhdas vesi ja puhdas ruoka ei ole mikään itsestäänselvyys vaan se on nykyään nimenomaan luksusta. 

Kunhan tästä tokenen, lähden hakemaan ainakin oman osani mustikoista tuolta metsästä. Täällä niitä näyttäisi olevan ihan mukavasti.

Ihailen aina sitä, kuinka "Tää on vielä kesken"-blogin kirjoittaja toivottaaa jokaisen uuden jäsenen tervetulleeksi henkilökohtaisesti. Tosi mukava tapa. Itse toivotan nyt kaikki uudet jäsenet ja muutkin lukijat näin kollektiivisesti lämpimästi tervetulleeksi - olen sen verran hajamielinen, että en ihan pysy kärryillä, kuka on tullut mukaan milloinkin - pahoittelen! Tiedän kuka tuli viimeiseksi, mutta on sinne luikahtanut mukaan muitakin uusia, niin en viitsi ketään mainita nimeltä, ettei joku jää mainitsematta :). Käykää muuten kurkkaamassa tuota "Tää on vielä kesken"- blogia. Huumori uppoaa ainakin minuun, mutta ei siellä vakaviakaan aiheita vältellä. Tosi kiva blogi seurattavaksi!

Ihana elokuu!!! Nautitaan siitä vaikka ne lomatkin olisi pidetty - kesä on vielä kauneimmillaan!

Nyt kyllä otan ja...

Mainitsin jo kerran aikaisemminkin haasteesta, jonka nappasin itselleni Sannalta Pinon päällimmäinen -blogista. Kyse oli tästä "Nyt kyllä otan ja…"-haasteesta. Tarkoituksena hoitaa niitä asioita, jotka ovat jostain syytä jääneet roikkumaan. Minullahan niitä riittää, joten olen yrittänyt muuttaa koko elämänasenteeni (enemmän) sellaiseksi "Nyt minä kyllä"… siitä entisestä "pitäisi", tai vielä pahempi "pitäisi kai"-asenteesta.

Yksi tällainen "pitäisi" - ei kun "nyt minä kyllä"- juttu, oli nuo kaikenmaailman purkit tuolla keittiön kaapissa. Jossain asioissa olen aika impulsiivinen ja herkästi innostuva, joten kaikenlaista "terveysvaikutteista" tulee hankittua, mutta sitten ne yhtä helposti unohtuvat tuonne kaappeihin.

Kaapista löytyi mm. purkillinen spirulinaa. En muistanut ollenkaan, mihin sitä oli tarkoitus syödä, mutta koska se oli niin hirvittävän vihreää, ajattelin, että sen on oltava terveellistä - varsinkin kun vihannesten syönti on jäänyt viime aikoina liian vähälle. 

Otin sitä aluksi ihan veden joukossa (aika haastavaa), mutta tein sitten mansikka-ajan kunniaksi myös smoothieta ja sinne se uppoaa oikein hyvin, vaikkakaan ei suoranaisesti kaunista smoothien väriä… 

Sitten alkoikin tapahtua. Parina päivänä tuli hoidettua vaikka kuinka paljon näitä "nyt minä kyllä"- juttuja. Asiat vain hoituivat, kunnes aloin ihmetellä, mikä mussa oikein on vialla, kun elämä tuntuu pitkästä aikaa näin sujuvalta. En keksinyt muuta, kuin tuon spirulinan ja aloin oikein tutkimaan, mitä ainetta se oikein on. Ja ilmeisesti se todellakin on tuo spirulina, joka on laittanut vauhtia. En kuitenkaan käy mitenkään ylikierroksilla, mutta saan vain asioita aikaiseksi suurempia ponnistelematta ja olen tosi pirteä. Vauhtia vähän hidasti aika massiivinen migreenikohtaus, joka oli ilmeisesti jonkin sortin puhdistureaktio (en sille keksinyt muutakaan syytä). Mutta nyt kaikki on taas oikein hyvin. 

Googlatkaa ( vaikka täältä ) ja kokeilkaa, mutta muistakaa, että nämä asiat on kovin yksilöllisiä. Mikä toimii yhdellä, ei välttämättä toimi toisella. Ja jos päätätte kokeilla, katsokaa, että ostatte hyvälaatuista spiruliinaa. Luontaistuoteala on niin iso bisnes, että sinne mahtuu kaikenlaista yrittäjää. Vaikka tuote itsessään olisi turvallinen, sinne sekaan voidaan laittaa vaikka mitä. Hyvänä nyrkkisääntönä on ainakin se, että jos joku firma myy jotain tuotetta huomattavasti halvemmalla kuin kaikki muut vastaavat firmat, niin siinä on jotain hämärää. Muutenkin suosin itse mahdollisimman paljon kotimaisia juttuja (tai sanotaan nykyään pohjoismaisia :) ), mutta joskus näköjään tällainen Hawaijilainen boosti voi olla tarpeen :).

Minulla on muuten ollut ilo tutustua itselleni aivan uuteen perhoslajiin, kaalikoihin. Niillä on sellaiset pippalot tuolla kaalipenkissäni, että luulen kerääväni ensimmäisen lehtikaalisadon jo nyt… menee muuten parempiin suihin. Aika ärsyttävää, varsinkin kun olen juri päässyt lehtikaalin makuun… Jos jollain on hyvä vinkki niiden torjumiseksi, niin vinkatkaa. Kehäkukkia ja samettikukkia kasvaa samassa penkissä ja verkkoa on turha enää tässä vaiheessa laittaa. 

Aidan paremmalla puolella...

Hah, kun aamukahdeksalta menin ruokkimaan hevosia, huomasin jo kaukaa, että yksi hevonen syö tyytyväisenä heinää suoraan paalista. Kun se huomasi minut, se siirtyi aidan viereen muiden seuraksi. Katseli siinä viattomana. "Mitäs tässä, aamiaista kavereiden kanssa odotellaan". Seisoi vain siis väärällä puolella aitaa. Olisi varmasti vihellellyt, jos olisi osannut.

Juni tamma, lauman vanhin, oli jotenkin onnistunut siirtämään itsensä aidan väärälle puolelle. Aita oli kyllä ihan ehjänä, joten sen on täytynyt hypätä? Tai melkein tuosta pääsee astumallakin yli jos ei sähköä pelkää. No, se siirtyi kyllä hyvin tyytyväisenä takaisin laumansa sekaan ja sitten syötiin taas heinää oikein konkreettisesti turvat rullalla :D. Siellä aidan oikealla puolella.

Vaikka en olisi millään päässyt aamulla sängystä ylös, niin mieli muuttui äkkiä kun pääsi tuonne ulos touhuamaan. Aamut ovat ihanaa aikaa varsinkin näin keväällä. Jotta  kevään tuntu olisi ollut täydellinen, kaksi joutsenta lensi kailottaen ylitsemme. Hieno aamu!

 

Ystäviä hädässä

Tämä ystävänpäivä alkoi dramaattisissa merkeissä. Ajoin aamupäivällä kauppaan ja palatessani ajoin noiden hevosystävieni tarhan ohi. Näin, että siellä kaikki ei ollut niin kuin pitää. Yksi hevosista makasi kyljellään maassa kolmen miehen ihmetellessä ympärillä. Käännyin pihaan ja sydäntä kylmäsi. Pelkäsin pahinta.

Kävi ilmi, että siellä makasi Tinden, tuttu edellisen postauksen kuvista. Se makasi kyljellään eikä suostunut nousemaan. Ei tiedetty, kuinka kauan se oli siinä maannut. Ensin sillä oli pää ylhäällä, mutta sitten se laittoi päänsä alas ja huokasi syvään. Olin aivan varma, että se kuolee.. Miehet miettivät, mitä tehdä, soittelivat eläinlääkärille ja minä silittelin sen päätä ja juttelin sille. Yritin kannustaa nousemaan ylös. Se katseli minua väsyneenä ja yritin suojata sen silmiä lumisateelta.

Sitten, yhtäkkiä, kävi vähän kuin Mustassa Orissa :).Tinden päätti nousta ylös. En tiedä, tehosiko houkutteluni vai päättikö se vain itse yrittää. Se ponnisti huojuville jaloilleen ja kävi ilmi, että ongelma oli sen toisessa takajalassa - se ei aluksi varannut sille ollenkaan. Se oli myös ihan kankea kylmästä maattuaan lumessa ties kuinka kauan.

Sain talutettua sen talliin ja siinä kävi ilmi, että jalka ei ole ainakaan murtunut. Luojan kiitos. Sitten tuli eläinlääkäri ja ongelmaksi paljastui kavio - ilmeisesti kaviopaise. Se voi olla tosi kipeä, mutta ennuste on onneksi aika hyvä. Tinden sai kipupiikin ja jotain muuta lääkettä ja vaikutti olevan ihan tyytyväinen syödessään heinää tallissa villaloimi päällään. Kultainen, hieno Tinden! Itkettää kun vain ajattelee, miten huonosti olisi voinut käydä.

Kävin nyt illalla vielä tarkistuskäynnillä. Nyt se vaikutti olevan ainoastaan seurankipeä, koska se on eristetty muista hevosista. Tepasteli turpa kiinni selässäni ja hirnui perääni kun kävin hakemassa sille lisää heinää. Jalka vähän kipeä, mutta se ei ontunut enää kovin pahasti. Menen aamulla taas katsomaan. Pidetään peukkuja, että Tinden paranee!

 

Mr. Murphy on ollut taas kylässä. Yleensä tuolla ei tapahdu mitään erityistä, mutta kun talon isäntä yrittää lomailla ja hevosia hoitaa paikan "isännöitsijä", hevoset ensin karkaavat ja sitten yksi sairastuu ja meinaa kuolla. Käy sääliksi molempia miehiä.

 

Itsekin olen nyt tosi väsynyt. Säikähdin kunnolla ystäväni puolesta.

 

Hevoseton mies on huoleton mies! Tiedän sen, mutta taidan itsekin olla nyt pääsemättömissä näistä kavereista. Ei minulla mitään virallista velvoitetta ole, mutta ystävyys velvoittaa. Ystäviä ei jätetä.

 

Hyvää Ystävänpäivää kaikille! Huolehtikaa toisistanne joka päivä - niin ihmisystävistä kuin eläinystävistä!

 

 

 

Lisäys 15.2. Tiedoksi kiinnostuneille: Tinden voi hyvin - on lääkekuurilla seuraavat viisi päivää. Spruuutalla nieluun kahta eri sorttia. Ak. vastaa lääkkeen annosta. Aikaisempaa lääkintäkokemusta on kissoista, mutta ei kai se sen kummempaa ole? Vähän isompi pää? :D