Muu maa mansikka

Joskus mainitsinkin, että olen tämän kesän täällä enemmän ja vähemmän yksin kotimiehenä. Tarkoittaa sitä, että vastuullani on omien kahden kissan lisäksi kolme muuta kissaa, kaksi hirvikoiraa ja viisi hevosta. Ja vähän nämä piha-alueetkin. Tämä "tilanhoitajan" toimi on kaiken kaikkiaan neljä kuukautta ja siitä on nyt mennyt vähän reilu puolet. Piece of cake, ajattelin etukäteen. Mitäs tässä.

Täällä on mennytkin ihan hyvin, eläimet ovat terveitä ja meillä on ollut mukavaa. Kesä on ollut hieno ja lämmin. Mutta sitten se toinen puoli. Olla yksin vastuussa tällaisesta laumasta ihan koko ajan ja joka päivä, on itse asiassa aika raskasta, vaikka sitä ihan konkreettista työtä ei niin paljon olekaan. Ei ehkä voi sanoa, että seinät kaatuu päälle, vaan että seinät on liian kaukana ja taivas liian korkealla. Kaipaan ympärilleni hälinää ja hulinaa, kaupungin tuoksuja ja hajuja. Ihmisiä ja autoja. Naurua ja puhetta. Maisemanvaihdosta toisin sanoen. 

Luin Kreikasta kertovan romaanin ja hurahdin taas Kreikkaan. Olen syönyt kreikkalaista ruokaa nyt jo monta päivää. Tsatsikia, fetaa ja kreikkalaisia perunoita. Sellaisia oliiviöljyssä pyöriteltyjä lohkoperunoita, joihin puristetaan sitruunaa päälle. Kuunnellut bouzouki-musiikkia. Miettinyt, miksi muutin Norjaan enkä vaikka jonnekin Kreikan saarelle?

Sitten luin Italiassa asuvan suomalaisen älyttömän hauskan blogin alusta loppuun ja hurahdin taas Italiaan. Katsoin Eat Pray Love- elokuvan uudestaan ja se olikin yhtäkkiä tosi hyvä. Aikaisemmin en ole siitä tykännyt. Ostin Mutin tomaattimurskaa ja parmesania. Keittelin tomaattikastiketta ja mietin, miksi en muuttanut vaikka Italiaan, miksi Norjaan?

Minulla on siis kaukokaipuu. Ei koti-ikävä, niin kuin kunnon ulkosuomalaisella pitäisi olla, vaan kaukokaipuu. Ei välttämättä kovin kauas, mutta johonkin ihan erilaiseen kulttuuriin. Vähän erilaisten ihmisten sekaan. Ei tällaisten hillittyjen pohjoismaalaisten sekaan niin  kuin itsekin olen. 

Ensi viikolla on onneksi edessä muutaman päivän Helsingin reissu. Ei se nyt kaukokaipuuta paranna, mutta maisemanvaihdos tekee tosi terää. Ja lokakuussa sitten Roomaan viikoksi. Tiedoksi Sallalle, jos luet tätä :).

Ja se blogi, jonka nauroin ääneen alusta loppuun, on "Terkkuja Leilalta Italiasta". Nämä ovat tietenkin makuasioita, mutta Leila kirjoittaa aivan tolkuttoman hauskasti elämästään Italiassa. Jos tuntee edes vähän italialaista elämämenoa, saattaa blogista saada vielä enemmän irti. 

Mutta tällaista tää aina välillä on. Kaukokaipuu voi näköjään iskeä ulkomaillakin.

Kuvat ovat viimesyksyiseltä Rooman reissulta. Ihana, ihana Rooma!