Illuusio nimeltään aika

On melkein traagista, että näillä korkeuksilla puutarha saavuttaa kauneimman kukoistuksensa juuri ennen talven tuloa. Kaikki on vihreää ja vehreää, joku aloittaa vasta kukintaansa, kunnes eräänä aamuna huomaa, että se oli taas siinä. Täällä oli lämpimin syyskuu yli sataan vuoteen ja lokakuukin on alkanut hienona, mutta paikoitellen yöpakkaset ovat jo puraisseet ja omien samettikukkien loisto on muisto vaan. Ystävän puutarha vielä toistaiseksi kukoistaa.

Näin oman syntymäpäivän jälkimainingeissa tuntuu joskus samalta. Elämässä on niin paljon kaikkea, mitä haluaisi vielä tehdä ja kokea, mutta aikaa on rajallinen määrä. Tuli taas hetkellinen paniikki. Ystäväni kysyi, että mitä et muka voi enää tehdä. Totesin, että en ainakaan voi ottaa enää papukaijaa, ne kun elävät niin vanhaksi. Pienet on murheet, totesi ystäväni. Ja tuo kaikki ehtiminen on lopultakin vain illuusiota, koska eihän meillä oikeasti ole kuin tämä hetki. Olimme sitten minkä ikäisiä tahansa.

Yhteen vanhaan unelmaan olen tarttunut nyt oikein kaksi käsin. Nimittäin maalaamiseen - noin niin kuin taiteellisessa mielessä. Päätin katsoa, mitä saan siitä irti, vai saanko mitään. Etten sitten kerran mieti, että olis pitänyt. Piirtäminen oli ehdottomasti lapsuuteni suurin intohimo, ja olen siihen tasaisin väliajoin palannut. Tänne muuton jälkeen olen maalannut enemmän kuin koskaan, mutta en kuitenkaan oikein tosissani. Olen turhautunut, kun en osaa ja löytänyt itseni ajattelemasta ihan liian usein, että pitäisi.

Nyt osallistun maalauksen nettikurssille ja käytän suuren osan liikenevää aikaani maalien ja pensseleiden parissa.  Kurssilla on tavoitteena maalata intuitiivisesti ja päästää irti tavoitteista ja suunnitelmista. Luottaa. Jättää tilaa "magialle". Antaa intuition johdattaa ja katsoa mitä siitä syntyy. Jos lopputulos ei miellytä, aloittaa alusta. Kuulostaa ehkä helpolle, mutta voi vakuuttaa, että ei ole, vaan on niin pirun vaikeaa. 

Puhumattakaan siitä, miten vaikeaa tuo on ottaa yleiseksi elämänasenteeksi. Jättää suunnittelu ja odotukset vähemmälle ja antaa tilaa magialle. Antaa intuition johdattaa, ja katsoa mitä siitä syntyy. Aina voi aloittaa uudestaan. Ihan jokainen hetki. 

ps. kun näitä postauksia on syntynyt sen verran harvakseltaan, niin laitan kissauutiset tähän loppuun. Kissat voi hyvin. Ines taitaa jopa vähän tykätä Lille Venistä, se selvästi flirttailee ja niillä on keskenään väijytysleikkejä. Ivar vähän komentelee, mutta ihan sopuisasti kuitenkin. Sekin haluaisi kai leikkiä, mutta kun se ei oikein osaa. Reppana.

Metsänväkeä

Minulla on täällä Zimbabwesta lähtöisin oleva ystävä, joka kertoo tarinaa siitä, kuinka hän pikkupoikana vei metsässä töissä olevalle isälleen eväitä. Hän aikoi istua kiven päälle, mutta hänen isänsä huusi: "Ei siihen! Ei sen kiven päälle!" Tuo kivi kun ei ollut kivi ollenkaan, vaan se vain näytti kiveltä - se oli kiveksi naamioitunut henki. 

Menin tänään kameran kanssa metsään katsomaan, josko siellä olisi valko- ja sinivuokkoja kuvattavaksi asti. Kylmyydestä tai kuivuudesta johtuen ei kukkia ollut, mutta kaikkea muuta sieltä löytyi ;). Eikä tarvinnut käyttää paljon mielikuvitusta, että siellä näki jos jonkinlaista äreää naamaa. Näettekö saman kuin minä? Toivottavasti eivät ottaneet itseensä muutamasta valokuvasta…

Tänään on ollut päivä, jonka jälkeen on hyvä kaatua sänkyyn. Ensimmäiset porkkanat ja kehäkukat on kylvetty, kesärenkaat vaihdettu auton alle, terassi siivottu ja kaikkea muuta pientä sen lisäksi. Hyvä että on tällaisiakin päiviä aina välillä. 

Sade saa tulla - sitä on luvattu koko ensi viikoksi ja sitä myös tarvitaan.

Hyvää alkavaa viikkoa!

Herää pahvi!

Viime syksynä seisoin tuolla vuoremme juurella kun toisaalla Norjassa odotettiin kokonaisen vuoren huipun romahtamista, ja kirjoitin seuraavaa: 

"Kävelen tuolla vuoremme juurella turvallisella, vaikkakin kunniottavalla mielellä. Jos sieltä irtolohkare osuu juuri minun päähäni, niin sitten se oli niin tarkoitettu. Ihan samalla tavalla, kuin se mahdollinen salamaniskukin. Näin uskon."

Toissa iltana olin koirien kanssa lenkillä, ja tadaa: täsmälleen tuossa samassa paikassa, missä seisoin ottamassa tuota ensimmäistä kuvaa, oli suuri vuorenseinämästä irronnut kivi...

Jäin miettimään, että onkohan tässä nyt joku viesti? Usein sitä kirjoittelee elämää suurempia viisauksia, hienoja sanoja ja kauniita ajatuksia ilman, että niitä ihan oikeasti on sisäistänyt. Samalla tavalla kun niitä ajatelmia ja elämänohjeita lisäilee facebook-seinälleen. Hienoja ajatuksia, sanoja ja elämänohjeitahan tässä maailmassa riittää. 

Sitä tekee hyviä päätöksiä, jotka unohtaa seuraavana päivänä ihan yhtä kevyesti kuin sen facebook-seinälleen lisäämänsä elämänviisauden. Näin ainakin minä toimin ihan liian usein. Jätän edelleen tekemättä asioita, jotka pelottavat. Pysyn tiukasti mukavuusalueellani. En muista olla kiitollinen kaikesta tästä ja jupisen turhista. 

Arggh miten omien astenteiden ja toimintamallien muuttaminen voi olla vaikeaa! Se on hyvä muistaa silloinkin, ja etenkin silloin, kuin toivoo ja edellyttää toisilta  muuttumista.

Ehkä mulle taas kerran muistutettiin oikein konkreettisesti, että se kivi voi ihan oikeasti pudota ja osua juuri omaan päähän? Elämä on ihan oikeasti rajallista. Oikea aika toimia on nyt. Ei sitten.

Pitkän päivän ilta

Aamupäivä oli hektinen. Tilan isäntä palaa pian reissultaan ja täällä on vähän kuin historiallisessa kartanoromaanissa, vaikka ei täällä nyt ihan kartanossa asutakaan. Niissähän aina palvelusväkeen tulee vauhtia kun isäntä oli tulossa kotiin. Täälläkin päätalon kellariin rakennetaan uutta seinää, taloa pestään ulkopuolelta, navettakompleksia siivotaan ja piha täyttyy autoista ja traktoreista. Yksi hevonen alkoi tietenkin ontua ja naapurin kengittäjä piti tilata sitä ihmettelemään. Kissalla on kyljessä haava ja sitäkin piti tutkia. Eläinlääkäriltä kuitenkin vältyttiin ainakin toistaiseksi.

Minua alkoi moinen stressata, joten painuin ystävän kanssa marjaan. Löydettiin lopultakin se kolkka, missä on paljon mustikoita, mutta hieman liian myöhään. Mustikat ovat edelleen suuria ja komeita, mutta jo vähän mauttomia. Poimin sitten iloisesti sekaisin mustikoita, puolukoita ja variksenmarjoja - mitä sattui eteen osumaan. Metsässä oli taas niin hienoa ja iltapäivän kruunasi kahvihetki rantakalliolla auringon jo painuessa vuorten taakse.

Äsken talo konkreettisesti tärisi ja hetken taas mietin, mitä ulkona oikein tapahtuu. Hevoset ne vain leikkivät tarhassa ja laukkasivat edestakaisin taloni ohi. Pysähtyivät kuitenkin tervehtimään minua sieraimet laajentuneina, hengitys höyryten ja täysikuu silmissä loistaen, ja sitten jatkoivat taas. Ontuva Juni muiden mukana. Ehkä se on ihan hyvä merkki. 

Kun kävin ottamassa kuvan kuusta, tunnelma oli maaginen ja vähän pelottavakin - sattui olemaan juuri keskiyö. Jännittävän tunnelman laukaisi kuitenkin tarhan pimeydestä kuuluva tosi pitkä hevosen pieru… sitä ne omenat teettää. Eikä pelottanut enää yhtään :D.

Pahoittelen,  jos pilasin runollisen tunnelman, mutta tilanne oli niin hassu, että pakko oli kertoa…

Mutta nyt hyvää yötä. Yritetään nukkua superkuusta huolimatta. Saa nähdä, käykö itselleni samalla tavalla kuin viime yönä. Nukahdin kyllä ihan hyvin, mutta kuu herätti valvomaan kolmelta yöllä...

Onko teissä kuuhullun vikaa?

Aarrekartta

Koska tuo tarinani herätti niin paljon mielenkiintoa ja keskustelua, niin jatkan vähän saman teeman parissa. Ulkona sataa lorottaa vettä ja hevoset "leikkaavat" ruohoa taloni ympärillä ja nyt on hyvää aikaa kirjoitella tässä aampupäiväkahvia nautiskellessa. 

Vuonna 2007 avasin Kodin kuvalehden silloisen työpaikkani kahvihuoneessa. Jostain kumman syystä muistan tuon hetken edelleen. Siinä lehdessä oli useampikin kuva, jotka herättivät minussa voimakkaita tunteita ja päätin sillä hetkellä tehdä itselleni aarrekartan. Tiedättekö sellaisen, jossa lehdistä leikellään intuitiivisesti itselle jotenkin merkittäviä kuvia ja sitten niistä valitaan kuvia asioista, joita halutaan omaan elämään. Ne liimataan pahville ja aarrekartta on valmis. Asiaan pitää kuitenkin vähän keskittyä ja miettiä ihan oikeasti, mitä haluaa - tämänkin jutun pitää lähteä sydämestä. Toisten ohjeiden mukaan aarrekartta laitetaan seinälle muistuttamaan itsestään, joidenkin ohjeiden mukaan se piilotetaan johonkin laatikkoon tai kaapin päälle. Itse valitsin viimeisen vaihtoehdon. Toki sitä aina joskus vilkuilin vuosien varrella mutta unohdin sitten, koska se ei tuntunut toimivan.

Nyt seitsemisen vuotta myöhemmin se on kadonnut kokonaan, mutta muistan edelleen siihen liimaamani kuvat ja valitsin nyt sitten korvaavat omien kuvieni joukosta ;).

Kaikki alkoi kumisaappaista. Yhdessä aarrekartan kuvassa istui kaksi ystävystä valkoisen talon kuistilla öljykangastakeissa ja toisella oli ihanat kumisaappaat. Tummanruskeat (olen vähän kenkäfriikki…). No, yhdellä ratsastusreissulla pian tuon aarrekartan teon jälkeen poikettiin ihanassa Butiken på Landet-myymälässä Haaparannassa ja siellä ne olivat heti eteisessä. Ruskeat kumisaappaat ja ainoa jäljellä oleva pari minun kokoani. Maksoivat maltaita, mutta ne oli "pakko" ostaa. Saappaat palvelivat minua vuosia ja olivat hintansa väärti, kunnes viime keväänä rikoin toisen heinikossa piilossa olevaan piikkilankaan. Meinasin itkeä harmista. No. tarvitsin uudet pitkät saappaat. Kävin aika monta nettikauppaa läpi, mutta sillä hetkellä ainoat (!) oikeaa mallia ja kokoa olivat Aiglen vastaavat, jotka oli vielä 60% alennuksessa. Se kävi sikäli sopivasti, että tuossa kuvassa aikoinaan oli nimenomaan Aiglen kumpparit...

Se talo, minkä kuistilla nuo naiset istuivat oli valkoinen. Muistan miettineeni silloin, että se ei näytä kyllä yhtään suomalaiselta talolta, mutta ei se varmaan haittaa mitään... 

Siitä koko idean synnyttäneestä Kodin Kuvalehdestä leikkasin kuvia taidemaalari Inari Krohnin kodista ja ateljeesta. Vanhoja hirsiseiniä ja ruutuikkunat. Pöydillä öljyvärejä ja pensseleitä...

Yhdessä kuvassa oli hevosten silhuetti hämärässä...

Yksi kuva puutarhasta ja kasvihuoneesta. Kasvihuoneen vieressä istui kivannäköinen mies talikko kädessä.  No, puutarha on, mutta kasvihuonetta ei vielä (se on tulossa). Kivan näköisiä talikkoa heluttelevia miehiä on useampikin, mutta ei ehkä siinä mielessä, kun silloin ajattelin. Mutta siinä kuvassa olisi tietenkin pitänyt olla nainenkin…pariskunta siis. Tämän asian tiimoilta pitänee tehdä uusi aarrekartta :D.

Yksi kuva oli Roomasta Tiberin rannalta. Viime syksynähän lähdin sitten vuosien tauon jälkee Roomaan lomalle ja olen taas lähdössä kolmen viikon kuluttua… Asutaan taas siinä Tiberin rannan tuntumassa. Siitä näyttää tulevan jokavuotinen traditio.

Lisäksi aarrekartassa oli erilaisia tunnelmakuvia: antiikkinen tuoli (löytyy), kahvikuppi vanhoilla portailla (jep), koira makaamassa (koiria löytyy mutta ei sitä kuvan koiraa ainakaan vielä). Mutta aika ihmeellisen hyvällä prosentilla kuvat ovat muuttuneet todellisuudeksi.

No mihin tämä sitten perustuu? En tiedä. Joltain osin alitajuntaan, mutta on siinä jotain muutakin. Jotain suorastaan maagista.

Tänään oli facebookissa Paulo Coelhon Alkemistista lainattu teksti:

"When you really want something, all the universe conspires in helping you to achieve it."

"Kun todella haluat jotain, koko universumi auttaa sinua saavuttamaan sen."

Ehkä siinä on se juttu. Kannattaa kuitenkin muistaa sekin, mitä eräs viisas mies minulle kerran totesi. 

"Mieti tarkkaan, mitä elämääsi toivot, koska toiveesi saattaa toteutua. "

Ps. Jos innostutte tekemään aarrekarttaa, harkitkaa tarkkaan kuvia ja niiden sisältöä. Keskittykää asiaan. Miettikää mitä oikeasti elämäänne haluatte. Sydämestä. Olkaa täsmällisiä toiveidennne kanssa. Luulen, että se on se tärkein juttu. Ei niinkään se lopullinen toteutustapa. Aarrekartassa voi olla kuvia tai tekstiä, sen voi myös piirtää tai maalata. 

Mutta nyt sade taukosi pilvet väisyivät taivaalta ja ulkona paistaa aurinko - taidan lähteä vähän ulos touhuamaan. Mukavaa päivää ja lämmin kiitos vielä siitä, että tarinani kiinnosti ja jaksoitte sitä kommentoida!

Aamutoimia

Jokapäiväiset aamutoimet nykyään. Kello soimaan kuudelta. Knekten takaisin tarhaan pihalta kuljeksimasta, ennen kuin naapurit tulevat huolestuneena kolkuttelemaan ovelle. Tänään ei tarvinnut kovin kuikuilla, missä se on: se seisoi ikkunan takana ja kurkki sisään :). 

Vaatetta päälle, Knekten takaisin tarhaan ja sitten lähdetään katsomaan josko aita on rikki, vai onko se taas vain "vahingossa" lipsahtanut aidan tälle puolelle. Juni seuraa kosketusetäisyydellä - nämä tämmöiset on johtajatammojen hommia. Muut seuraavat perässä. 

Henkeäsalpaavan kaunita aamuja ja hienoja hetkiä. Laakson päällä lepäävä aamusumu. Rannasta lentoon lähtevä haikara. Hevosillakin vielä yön sumua silmissään. 

Hetkittäin toivon, että olisi kunnon kamera mukana, mutta mikään kamera ei voi tallentaa sitä sieluuni piirtyvää kuvaa äänineen ja tuoksuineen. Olin taas hetken täydellisen onnellinen.

Viimeisissä kuvassa Tinden. "Han er en spesiell hest" totesi naapurin hevosmies. Niin on.

Marian kultaa

Kehäkukka, Calendula officinalis. Ringblomst tai morgenfrue norjaksi, englanniksi marigold, hollygold, Mary's gold… rakkaalla lapsella on monta nimeä. Niin tavallinen, mutta kuitenkin niin erityinen.

Marygold viittaa Neitsyt Mariaan, ja kehäkukkaa käytetään perinteisesti katolisissa Neitsyt Mariaan liittyvissä tapahtumissa. Hindut koristelevat sillä alttareita ja temppeleitä. Egyptiläiset käyttivät sitä nuorentavana yrttinä. Kehäkukka edustaa onnellisuutta, rakkautta ja suojelua. Eli ei mikään ihan mitäänsanomaton kukkanen, vaikka melkein joka mökin pihalla kasvaakin.

Varsinkin keskipäivällä kerätty kehäkukka vahvistaa ja lohduttaa väsynyttä ja stressaantunutta sydäntä ja mieltä, ja jo kukkien kerääminen vahvistaa kerääjää. Allekirjoitan edellisen :). Sen tuoksu voimistaa ja pitää terveyttä yllä ja maljakollinen kehäkukkia täyttää huoneessa olijat uudistuneella elämällä. Näin sanotaan.

Kehäkukkia on kasvanut meidänkin pihalla niin kauan kuin muistan. Ensin mummilla, sitten äidillä ja nyt minulla itselläni. Siihen ja sen tuoksuun liittyy paljon muistoja. Nyt sillä on tärkeä tehtävä paitsi syksyisen pihan kaunistajana, niin myös tuhohyönteisten torjujana kaalipenkissä ja tietenkin myös maljakossa sisällä.

Tänä vuonna kerään myös terälehdet talteen ja kuivatan. Katsotaan, päätyvätkö ne teehen, sämpylöihin, saippuaan vai ihoöljyyn :). Niistä on nimittäin vaikka mihin.

ps. Jos haluat hoitaa suhdettasi, kaiva rakastettusi huomaamatta multaa hänen jalanjäljistään, laita se ruukkuun, istuta kehäkukan siemenet siihen ja vaali kylvöstä huolella. Kukkia ei saa poimia, vaan pitää ottaa siememet talteen ja tehdä seuraavana kesänä uusi kylvös ja suhde kukoistaa. Jos sulhanen on päässyt karkaamaan, niin ei kun kylvät siemeniä hänen jalanjälkiinsä, niin miehen on palattava luoksesi. Kätevää! Tosin kannattaa miettiä kaksi kertaa, haluatko oikeasti hänen palaavan :).

lähde: Sinikka Piippo, "Kasvien salaiset voimat".