Katki poikki puhki

Olen asunut kaupungissa viimeiset kolmekymmentä vuotta. Melkein keskustassa koko ajan. Sitten muutin tähän talooni, joka on kyllä maalla, mutta jossa kaikki palvelut ovat pelanneet kuin kaupungissa ikään. Ei ole tarvinnut huolehtia lumitöistä tai mistään muustakaan tuolla oven ulkopuolella.  Jopa auto on pesty, kuten olen jo usein maininnut. Olen ollut varmaan vähän outo lintu, kun olen ulkoiluttanut ragdollejani tuolla pihalla. Monet täkäläiset eivät koskaan edes nähneet rotukissaa, saati että kissaa ulkoilutetaan valjaissa. Me ollaan oltu sellaisia kaupunkilaisneitejä.

Nyt kun muutan tuonne naapuriin, olen lupautunut auttamaan myös hevosten hoidossa ja sain sen takia hyvän allennuksen vuokraan. Paikan isäntä lähti eilen Osloon pariksi päiväksi joten lupauduin huolehtimaan jo nyt hevosista ja kahdesta  hirvikoirasta. Hevosissa ei ole ollut erityisempää hoitamista, koska ne asuvat pihatossa ja syövät heinänsä pyöröpaalista. Paitsi että isäntä sai kuningasajatuksen lopettaa pyöröpaaliruokinnan juuri nyt. Olen nyt siis kantanut seitsemälle hevoselle heinät tarhaan. Tänään kolme kertaa. Ja voin kertoa, että hevoset syövät paljon heinää ja tuo kantaminen tuntuu kropassa. Onneksi edes veden saa nyt suoraan letkusta.

 

Aamulla homma jatkuu taas kello puoli kahdeksan. Ja nälkäiset hevoset odottavat rivissä aidan takana. Tosin en tiedä paljon mitään hienompaa hyvän huomenen toivotusta kuin hevosen pehmeä hörähtely.

Mutta eniten arvelutti etukäteen nuo koirat. kaksi jämtlanninpystkorvaa, jotka asuvat häkissään ja ovat minulle aika vieraita. Olen ollut paljon koirien kanssa, mutta vähän vierastin ajatusta mennä vieraiden ja aika isojen ja rajujen koirien häkkiin hakemaan niiden ruokakippoja...  No, turhaan pelkäsin. Ajax ja Zalo (norjassa asuvat ymmärtävät vitsin nimien takana...) osoittautuivat oikein lutuisiksi. Jopa niin lutuisiksi, että suunnittelin niiden pelastamista tuolta häkistä. Kai se olisi mukavampi hirvikoirankin sohvalla nukkua :).

Että tällaista maalaiselämää jatkossa. Minulta on jo kysytty, osaanko ajaa traktoria. Se on kuulemma ihan helppo oppia. Niin että taitaa kaupunkilaisneidin elämä muuttua kertaheitolla. Heinän kantamista, hirvikoirien kanssa seurustelua ja traktorilla ajelua. Illalla voi sitten kaatua loppuväsyneenä sen tyylikkään uuden kodin sänkyyn hevoselta haisevana ja ragdoll kainalossa :D. Nyt ainakin on kroppa aivan puhki tuollaisesta uudenlaisesta liikunnasta.

Ja joku kysyi kerran: "Mitä? Eikö siellä kylässä ole edes kuntosalia? Missä siellä sitten treenataan?"

Mutta fyysisesti raskaan päivän loppukevennys: Tuolla takana näkyvällä vuorella pesii kesäisin joku äänekäs ja suuri petolintu. Voisko olla peräti kotka? En ole ihan varma. Odotan kovasti sen saapumista ja tuttua huutoa, joka kaikuu kesäillassa. Ja poikasten lentoharjoituksia ja kerjuuääniä. Tänään lauloi korppi omalla äänellään. Ja korpillakin on ihan erityinen paikka sydämessäni.

 

ps. otin kuvat taas vanhalla kännykälläni - iltapäivä alkoi jo hämärtää ja kuvista tuli vähän suttuisia...