Sellaista se ystävyys on

Kissa numero viisi. Mustavalkoinen kulkuri, joka kävi salaa syömässä talon kissojen kupista, mutta vilahti karkuun heti, kun näki ihmisen. Saattaa olla sama, joka lymyili aina välillä jo edellisen asuinpaikkani navetan alla, ja jonka silloin yllätin nukkumasta verannaltani korituolista. 

Täällä talon isäntä oli kerran jo kivääri kädessä sen perässä, mutta menin väliin. Siinä on ihan liian suuri riski, että kissa vain haavoittuu. Välillä se otti yhteen talon tyttökissojen kanssa ja kävin keskellä yötä huutamassa portailla. Se hävisi samantien. Viime keväänä se jokus eksyi tuohon oven taakse mouruamaan. Ei ollut ensisilmäyksellä mikään suoranainen hurmuri. Ruma kolli ja ruma ääni. 

Viime syksynä talon kissat siirtyivät sisäruokintaan. Käydessäni kerran antamassa hevosille iltaheinät, kuului kuusen juuresta surkeaa naukumista. Kissa numero viisi se siellä. Houkuttelin sitä ystävällisesti, koska ajattelin että sillä on joku hätä. Muuta kesyttämistä siinä ei tarvittu. Se tuli kuusen alta ja lähti hyvin määrätietoisesti kävelemään edelläni häntä pystyssä. Pakkohan sille oli antaa ruokaa - valitsi ihan oikean ihmisen siis.

No sen tietää miten siinä sitten kävi. En voinut seuraavanankaan iltana olla antamatta ruokaa. Enkä seuraavana. Annoin matokuurin, koska oli selvästi sen tarpeessa. Tiesin mistä se on lähtöisin, joten ajattelin jossain vaiheessa lopettaa syöttämisen, jotta se häipyisi takaisin kotiinsa. No ei se lähtenyt, vaikka ei ruokaa saanutkaan - naukui vaan entistä vaativammin oveni takana. Olihan se asunut täällä jo melkein vuoden päivät. Omistajiin oltiin kyllä jossain vaiheessa yhteydessä. Ei kiinnostanut kissan kohtalo -saadaan tehdä mitä parhaaksi nähdään.

Vähitellen siitä tuli vakituinen seuralaiseni.  Käydessäni ruokkimassa hevoset, se juoksee perässäni ja kieriskelee maassa kerjäten silityksiä. Pyydysti minulle kerran hiiren tuosta oveni takaa - ikään kuin osoittaakseen, että ei ole mikään turha kapistus. Alkoi vähitellen leikkiä. Lopulta uskaltautui syliinkin. Muutti vakituisesti vintilleni ja kuulen kun se kääntää siellä kylkeään. Kun menen ulos, ilmestyy välittömästi seuraani. Käy välillä kurkkimassa ikkunastani. Päivystää verannallani kuin vahtikoira, mutta piiloutuu muilta ihmisisltä. On selvästi hellitty ja lellitty pienenä, ja kissoista kaikkein seurallisin ja hellydenkipein. 

Kissa numero viisi. Joka valitsi minut ystäväkseen, eikä ystäviä voi oikein hylätä. Vaikka olisivat kuinka hankalia ja rasittavia aina välillä. Sellaista se ystävyys on. 

Hyvää ystävänpäivää! Pitäkää huolta toisistanne!

Kevätjuttuja

Olen tässä potenut kevätflunssaa, joten kirjoittelu on jäänyt. Vieläkään ei henki kulje ihan kunnolla, mutta voimat on muuten palautuneet siinä määrin, että olen ollut koirien kanssa pitkällä kävelyllä kolmena päivänä, ja se on tuntunut tosi hyvältä. Seisoin tänään auringossa tuolla vuoren rinteellä ja mietin, miksi tämä talvi on tuntunut niin raskaalta. Täällähän ei ole ollut erityisen kylmä, mutta aurinkoa ei ole juuri näkynyt sitten marraskuun. Joulukuussa satoi viikkotolkulla vettä, kunnes se muuttui lumeksi, ja sitten sitä tuli taas viikkotolkulla. Se aika, kun aurinko tulee näkyviin tuolta vuorten takaa, meni vähän sivu suun, koska oli niin pilvistä. Kun pilvet lopulta väistyivät, niin aurinko oli jo korkealla. Nyt on parina päivänä paistanut aurinko ja tänään tuntui jo tosi keväiseltä. Mutta reilu kaksi kuukautta ilman aurinkoa on aika pitkä aika. Liian pitkä.

Metsässäkin oli tapahtunut jotain sitten eilisen. Eilen vielä ihmettelin, kun siellä ei juurikaan näy eläinten jälkiä, mutta viime yönä on tapahtunut jotain. Jäniksillä oli ollut suorastaan tanssit, joukossa oli ollut myös orava, ketullakin oli ollut kiire ja jopa kauris ja peura olivat olleet liikkeellä. Kaikki eilisen jälkeen - yöllä oli nimittäin satanut tuoretta lunta. Illalla kuulee pöllöjen huhuilua ja niilläkin on soidin alkanut. Joten kyllä se kuulkaa taitaa olla kevät tulossa?

Ja taitaa minullakin olla vähän kevättä rinnassa, koska olen valinnut itselleni aika epätyypillisen värisiä tulppaaneja. Vaaleanpunaisia. Mutta niin kauniita. Tulppaani on muuten varmaankin ainoa kukka, jossa ääni on aika oleellinen. Se narina, tiedättehän? Narisevan tuore kimppu :). 

Niin että tässä vähän tulppaanikuvia. Jokaisen itseään kunnioittavan blogistin kevätjuttu. Nämä tulppaanikuvat :). 

Ja arvatkaapa mitä? Koska eilen tuli aivan liian kuuma toppatakissa, laitoin tänään vain anorakin villapaidan päälle. Hyvin tarkeni, mutta nyt on sitten kurkku kipeä. Joten menkää ulos ja nauttikaa alkukevään (vai lopputalven) auringosta, mutta olkaa varovaisia - kevätlämpö on petollista. Ihan niin kuin kevätjääkin.

ps. olin kirjoittanut jokaisen tulppaanin yhdellä p:llä, tulpaani (nyt se on korjattu). Näin se alkaa suomen kieli heikentyä, vaikka norjaakaan en vielä osaa… olen huomannut sen jo monta kertaa. 

Reissussa, Mr. Murphy ja minä

Käväistiin Helsingissä Mr. Murphyn kanssa. Viimeksi olin lähdössä kolmisen viikkoa sitten, mutta silloin tulin sairaaksi. Nyt pysyin terveenä, mutta vaikeaa oli nytkin. 

Lähtöpäivän aamuna heräsin onnellisena, koska ei ollut satanut uutta lunta. Pääsisin reissuun tekemättä lumitöitä. No, paitsi että vaikka ei ollut tullut uutta lunta, niin ne vanhat lumet tuolta katolta olivat tulleet alas sopivasti juuri tuohon oven eteen ja edellisenä iltana kaivetulle väylälleni. Eikä ollut tällä kertaa pehmeää puuterilunta. Siitä se lähti. 

Kun pääsin lentokentälle, virkailija ihmetteli, miksi olin tullut niin aikaisin. Olin ostanut liput viiden koneeseen, mutta virkailijan mukaan minulla oli paikka kahdeksan koneeseen. Se viiden koneeseen oleva lippu oli nimittäin ostettu kuukauden päähän eli helmikuun loppuun. Just. Mutta kyllä, minulla oli ehdottomasti paikka iltakoneeseen. Kysyin monta kertaa, miten se voi olla mahdollista. Eivät osanneet selittää, mutta siellä minulla oli paikka. Aattelin, että ehkäpä olen joskus ostanut meno-paluun (on halvempi kuin yhdensuuntainen) ja laittanut paluun summissa sitten tammikulle… Pakko oli uskoa, kun vakuutettiin. Kävipä tuuri!

No menin turvatarkastuksesta läpi, ja vietin aikaani kentällä. Söin, shoppailin tax freestä, lueskelin. Vajaa tunti ennen koneen lähtöä katsoin maihinnousukorttiani tarkemmin, ja yllätys yllätys - se oli täysin eri henkilölle… Sukunimen kolme ensimmäistä kirjainta oli samat. Sukupuolikin oli eri. Sitten yhteys virkailijoihin ja siihen loppui lorviminen.

Tullista läpi ja takaisin lähtöselvitykseen. Ja lentokentällähän nämä etäisyydet ovat melkoisia. Strange things happens sanoi virkailija. Uusi lippu (onneksi kohtuuhintainen), laukku takaisin ruumasta ja toisen henkilön nimiin (!) ostetut tax free ostokset laukkuun ja laukku takaisin ruumaan. Juosten uudestaan turvatarkastuksen läpi (tietenkin vajaa vesipullo laukussa) ja takaisin kentälle. Melkein ryntäsin väärään koneeseen, mutta siinä kohtaa olivat onneksi tarkkoja - eivät päästäneet :). 

Miten mahtoi matka sujua sillä eräällä Mikalla, jonka lipulla ostelin tax freesta…

Helsingissä oli yöllä jäätävän kylmä ja mahtavat taksijonot. Takanani seisova Herra Ulkomaalainen totesi: "I´m so glad, that I don´t live in this country". Ymmärsin oikein hyvin.

Ja paluunhan piti olla eilen lauantaina, mutta onneksi olin tullut vähän skeptiseksi, ja tutkin lipun tarkkaan jo ennen kentälle lähtöä. Onneksi, koska virkailija oli laittanut paluun tietenkin sunnuntaille. Hyvä sikäli, että jäi enemmän aikaa viettää perheen kanssa, mutta huono sikäli, että bussit kulkee sunnuntaisin niin huonosti, että jouduin odottamaan tuolla välillä neljä tuntia. Tai neljä ja puoli, koska se ensimmäinen bussi hajosi juuri, kun täysi bussilastillinen ihmisiä oli ahtautunut sinne tavaroineen. Vaihdettiin sitten bussia, Mr. Murphy ja minä :).

Että sellainen reissu. Monella tavalla oikein hyvä matka vaikka käytännön asiat "vähän" tökkivätkin.  Toivon, että seuralaiseni jatkoi bussilla matkaansa. Nyt kotona onnellisena ja kaivattuna. Kissojen paijaamisesta ei tule loppua.

Valokuvia ei tästä reissusta ole…. vain muistoja :).