Voihan kevät

Otin nämä kuvat ja aloin kirjoittaa tätä postausta sunnuntai-iltana. Kunnon kevät tuntui lopultakin saapuneen, ajatus kesästä. Sitten tuli maanantai. Ja tiistai. Ja puoli metriä uutta lunta. Enemmän kuin kertaakaan tänä talvena. 

Yritän aina hyväksyä asiat, joihin en voi vaikuttaa, niin kuin nyt vaikka sää. Mutta nyt tavailin tyyneysrukousta leukaperät kireänä takahampaita purren. "Anna minun hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa..." 

Tämä on tietenkin ihan luonnollista näillä leveysasteilla. Viime vuonna, täsmälleen samana päivänä, 25.4. satoi myös lunta. Mutta silti. Puoli metriä!

Eilen oli vapaapäivä ja juoksin vähän väliä viemään linnuille lisää syötävää. Tähän asti aika hiljainen linturavintolani oli yhtäkkiä noussut suureen suosioon. Kymmeniä ja taas kymmeniä pieniä pörröisiä kesävieraita. Hain kaupasta lisää siemeniä ja yritin valaa lintuihin toivoa - kesä tulee ihan kohta, uskokaa pois! Tosin luulen, että linnut tiesivät sen paremmin kuin minä.

Ja sitten tänään oli työpäivä ja edessä talvinen ja liukas ajomatka. Juutuin mäkeen muiden taakse, ja jouduin peruuttelemaan pitkät pätkät ottamaan uutta vauhtia. Meinasin ajaa pari kertaa ulos tieltä. Liukkaassa mutkaisessa mäessä kun vauhdin pitää olla aika lailla kohdallaan: jos vauhtia on liian vähän, loppuu matkanteko siihen, mutta jos sitä on liikaa, päätyy penkkaan. 

Pari nelivetoa oli viimeiseen mäkeen jäänyt, mutta niin vain puskin perusfordillani ylös asti.  Suomalaisella sisulla vai ralligeeneillä - en tiedä. Työpaikalla ei ollutkaan haravointitalkoita, vaan sain lapioida tieni ovelle paikoin lähes metrisissä kinoksissa. 

Mutta jotta saisin tähän sellaisen positiivisen lopetuksen, niin katsokaapa tuota toista kuvaa ylhäältä päin. Siellähän nimittäin näkyy kahden sijaan kolme hevosta. Vilja-tamma on muuttanut perheeseen ja varsakin on jossain vaiheessa sitten suunnitteilla. Vaikka hevoset alunperin hankittiinkin talon tyttärelle, niin pahiten hevoskärpänen on ehdottomasti puraissut itse isäntää. Niin siinä saattaa käydä jos ei pidä varaansa. Nyt täällä suunnitellaan tallin laajennusta.

Kevään rajamailla

Täällä eletään vielä kovin talvisissa maisemissa, mutta valo lupailee jo kevättä - ehdottomasti. Myös jokeamme peittänyt jää on antamassa periksi. Olen aina pitänyt itseäni enemmän syksyihmisenä, mutta vuosi vuodelta kevät on tullut tärkeämmäksi. Jokainen keväinen viserrys saa sydämen sykähtämään.

Ystävä tuli Suomesta ja toi tullessaan tuliaisia. Eilisen sunnuntain elin siten pelkästään ruisleivällä ja karjalanpiirakoilla - jos nimittäin jotain Suomesta kaipaan (ihmisten lisäksi), niin juuri näitä kahta.  Siinä sivussa "nautin" kyllä vielä valkosipulia, inkivääriä, c-vitamiiniä ja sinkkiä - flunssa kun meinasi tulla päälle oikein kunnolla. Mutta nyt olo on taas ihan ok, kiitos tuon lääkityksen. Itse uskon eniten valkosipulin voimaan - se on pelastanut minut niin monta kertaa.

Tuo ylin kuva on työpaikaltani - voiko Norjalaisempaa työpaikkaa olla :). Tuossa ollaan jo tänäkin keväänä aika monta kertaa istuttu "tulilla" ja paisteltu makkaraa. Siinä tulee vähän niin kuin mökkiloma ja työpäivä samassa paketissa. Olen onnekas!

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

Titityy

Tämä talvi on ollut täällä aika ideaalinen - noin niin kuin talveksi. Lunta on parikymmentä senttiä, lämpötila on pysytellyt nollan ja kymmenen miinusasteen välillä, taivas on ollut pääsääntöisesti kirkas, mutta ajoittaiset sumupilvet ovat varmistaneet kuuraiset joulukorttimaisemat. Ei ole siis ollut erityisen liukasta, ei liian kylmää eikä liikaa lunta. Tosin vielä toki ehtii, mutta se on sitten vain talven viivytystaistelua.

Aurinko on ollut jo jonkin aikaa reilusti vuorten yläpuolella ja päivät pidentyneet, mutta talvi on pitänyt kuitenkin meitä vielä otteessaan ja pakkanen nipistellyt poskea. Mutta tänään sitten tuntui ensimmäistä kertaa ihan keväältä.

Tällaisina päivinä sitä on onnellinen, että saa asua täällä pohjoisella pallonpuoliskolla. En tiedä mikä vetää vertoja sille ensimmäiselle titityylle. Tai sille, kun ensimmäistä kertaa voi istuskella auringossa aitan portailla veden tippuessa räystäiltä. Tai kun ensimmäiset pälvet sulavat puiden juurille. Juuri silloin tuntuu, että koko pimeä talvi pyyhkiytyy pois mielestä.

Oltiin kävelyllä, enkä olisi halunnut ollenkaan tulla pois tuolta metsistä ja pelloilta. Olisin voinut vain jatkaa kävelyä loputtomiin. Ihana, ihana kevät!

Vuorilla vai laaksossa?

Ainakin tällä meidän seudulla ihmiset jakautuvat aika tiukasti kahteen kastiin: niihin, jotka haluavat asua korkealla vuoristossa ja niihin, jotka haluavat asua laaksossa. Itsehän asun alhaalla laaksossa, mutta työpaikkani on naapurikylässä noin 800 metrin korkeudessa. Kilometreissä välimatkaa on linnuntietä viitisen kilometriä, mutkien kanssa vähän enemmän. 

Täällä käydään jatkuvaa kissanhännänvetoa siitä, kumpi kylä on parempi paikka asua, ja työpaikallani kohotellaan vähän kulmia sille, että asun ja haluan asua alhaalla laaksossa. Miksi ihmeessä en muuta tuonne ylös, jossa aurinko paistaa läpi talven? On siinä vähän tottakin. Täällä alhaalla elellään osa talvesta "vuoristokaamoksessa", jolloin aurinko ei jaksa nousta laaksoa reunustavien vuorten yläpuolelle.

Tähän laakson päälle saattaa asettua myös eräänlainen pilvikansi, jolloin täällä eletään sumupilvien keskellä, kun tuolla ylhäällä paistatellaan auringossa. Tai pakkanen saattaa jämähtää tänne laakson pohjalle ja lämpötila voi olla kymmenen astetta matalampi kuin säätiedotuksessa lupaillaan. Eilen oli sellainen päivä. Tällä pilvet roikkuivat alhaalla, mutta työpaikallani paistateltiin auringossa - aurinko oli jo korkealla taivaalla ja lämmitti mukavasti poskia. 

Mutta sitten. Kun ajoin töistä kotiin tuon sumupilven läpi tänne laaksoon, jossa sumu oli jäätynyt puiden oksille värjäten puut sadan eri harmaan ja valkoisen sävyllä, huokaisin taas syvään. Maiseman kauneus oli suorastaan mykistävää. Minä olen laakson asukas, ja ajoittaisesta epämukavuudesta huolimatta täällä on hyvä asua, turvallisesti vuorten sylissä. Se on vain sellainen tunne, jota on vaikea edes järkevästi perustella. Välillä on hienoa päästä tuonne korkealle ja saada vähän perspektiiviä, mutta tänne on aina hyvä palata. Ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä.

Sitä paitsi täällä alhaalla on noin kaksi viikkoa pidempi kesä ja kasvukausi :).

Linssikeiton voimalla kohti kevättä

Tänään lähti joulukoristeet takaisin laatikkoon ja oma katseeni on jo kovasti suuntautunut kevääseen. Sikäli tietysti vähän yltiöpositiivista, että se kovin talvin on todennäköisesti vasta tulossa, mutta ei haittaa - pääasia, että valo lisääntyy. Sillä ihan niin kuin joulussakin, nimenomaan se kevään ja kesän odotus on sitä parasta aikaa - kun kaikki on vielä edessä. Mutta vaikka mulla on jo kovasti kevättä rinnassa, niin kylmä säärintama lähestyy myös Norjaa ja nyt on hyvä hetki syödä keittoja.

Olen toki joskus maistanut linssejä, mutta ihmetellyt aina, miksi ihmiset niitä hehkuttavat. Omassa suussani ne ovat maistuneet lähinnä vain jauhoisilta, enkä ole sitten vaivautunut tutustumaan asiaan sen enempää. Paitsi että jossain "uuden ja terveellisen elämän" puuskassani olen tietenkin hankkinut niitä tuonne kaappiin, niin kuin kaikkea muutakin terveellistä. Ruokakomeroni sisältö on nimittäin huomattavasti terveellisempi ja monipuolisempi kuin todellinen ruokavalioni, hah!

Tänään päätin kuitenkin täyttää aukon sivistyksessäni ja valmistaa linssikeiton ennen kuin joskus ostamani punaiset linssit menevät vanhaksi. Googlaamalla löysin reseptin jonka kaikkia ainesosia löytyi kaapeista, ja kun keiton nimikin on Maailman paras linssikeitto, niin eihän se nyt suorastaan pahaa voi olla. Eikä ollutkaan - oli nimittäin taivaallista, eikä taatusti viimeinen linssikeittoni! En muista, milloin olisin syönyt jotain yhtä hyvää. Tätähän voi varmaan soveltaa vähän sen mukaan, mitä kaapista löytyy. Oma hieman sovellettu ohjeeni tässä:

2 rkl voita

1 tai 2 sipulia, koosta riippuen

3 valkosipulin kynttä

2 tl kurkumajauhetta

1 tl inkiväärijauhetta

1/4 tl cayennepippuria

1/2 tl väkevää chilirouhetta

1,5 rkl hyvää merisuolaa

2 purkkia (á 400 g) tomaattimurskaa

1,1 l vettä

3 dl punaisia linssejä kuivana

2 dl kermaa

- Sulata voi kattilassa, lisää mausteet ja anna niiden kiehahtaa (älä polta!), 

- Lisää silputtu sipuli ja valkosipuli ja kuullota hetki miedolla lämmöllä (älä ruskista).  

- Lisää tomaattimurska ja vesi, kuumenna ja anna kiehua muutama minuutti. 

- Lisää kylmällä vedellä huolellisesti huuhdotut linssit ja anna kiehua puolisen tuntia, sekoittele     välillä. 

- Lopuksi lisää kerma ja anna vielä kiehahtaa.

Tämä annos on noin kuudelle hengelle, itse syön tästä kahtena päivänä ja loput menee pakkaseen - kätevää!

Bon appétit!

TallennaTallenna

Paljon onnea 4-vuotias Saman Otavan Alla

Ne, jotka ovat facebookissa, tietävät, että facebook nostaa nykyään vanhoja juttuja menneisyydestä uudestaan jaettavaksi. Tänään tuli onneksi muistutus jutusta, jonka olin jakanut 3. joulukuuta 2012, eli tasan neljä vuotta sitten: olin jakanut kaikkien aikojen ensimmäisen blogipostaukseni. Eli tänään on siis blogini 4-vuotissyntymäpäivä!!! Paljon onnea rakas Saman otavan alla!!! Ihan autenttinen tuo ensimmäinen postaus ei ole, blogin asetukset ja ulkonäkö kun on muuttuneet aika monta kertaa tässä vuosien varrella ja tuolloin alussa blogin ulkoinen olemus oli jotain ihan muuta. Mutta 374 postausta, 2356 kommenttia ja 129 261 katselukertaa. Ei mitään isoja lukuja suuressa blogimaailmassa, mutta minulle ihan käsittämätön määrä!

Paljon on tapahtunut neljän vuoden aikana, välillä into blogin pitämiseen on hiipunut, mutta vielä ollaan pystyssä! Aika hienoa, kun ottaa huomioon, että lukijamäärä ei ole räjähtänyt pilviin, enkä ole ansainnut tällä penniäkään: ihan puhtaasta kirjoittamisen ja kuvaamisen ilosta ole tätä jatkanut ja jatkan edelleenkin. Muistan sen, kun olin onnesta soikeana kun kymmenen lukijan raja meni rikki, joten tuo lähes sata kirjautunutta lukijaa ja muut siihen päälle on tosi hieno juttu - olen iloinen teistä jokaisesta ja lukuisista mukavista ja kannustavista kommenteista. En ole näiden vuosien aikana saanut yhtä ainoaa negatiivista tai ikävää kommenttia tai palautetta! Mutta tässä siis luettavaksi se ihka ensimmäinen juttuni, kyllä sen kehtaa vielä jakaa :). Alkuperäinen postaus löytyy täältä.

3.12. 2012

Epätäydellinen adventti

Tänään oli ensimmäinen adventti ja ensimmäisestä adventista alkaa yksi uusi vuodenkierto, kirkkovuosi, joten ehkäpä tämä on hyvä päivä aloittaa myös blogini? Olen suunnitellut tätä jo pitkään, mutta en ole saanut aikaiseksi. Tai uskaltanut. Ajatellut, että tämän pitää olla sitten heti alkuun mahdollisimman täydellinen, mutta eihän se niin ole! Tässä maailmassa on hyvin vähän mitään täydellistä ja jos on, se on yleensä tylsää, koska juuri epätäydellisyys ja särmät tekevät asioista (ja ihmisistä) mielenkiintoisia. Joten tervetuloa seuraamaan pienimuotoista ja epätäydellistä elämääni tästä epätäydellisestä blogista! Lähes täydellisessä maisemassa tosin.

Minulla on pitkään ollut vaikeuksia suhtautua perinteisiin juhlapyhiin ja sellaisiin "pitäisi"- asioihin. Jouluksi pitäisi siivota, jouluksi pitäisi leipoa, adventtina pitäisi olla kynttelikkö ikkunalaudalla. Johtuu varmaan siitä, että tulen kodista, jossa joulu oli iso juttu ja monenlaisten reunaehtojen piti täyttyä, jotta joulu voisi tulla. Isäni kantoi pihaan yleensä ainakin kolme kuusta ennen kuin löytyi se oikea. Paradoksaalista kyllä, äitini mielestä juuri se epätäydellinen kuusi oli se täydellisin: käkkäräinen ja naavainen, vähän vänkyrä jossa oli mielellään käpyjä latvassa. Joulun lähestyessä valmistelut muuttuivat lähes hysteerisiksi ja jouluaattona joulu oli joka paikassa paitsi sydämissä. Sinne se pääsi laskeutumaan yleensä vasta jouluaattoyönä, kun aattohuipennus oli ohi: kylmää kinkkua ruisleivän päällä uudessa yöpaidassa yhdessä rentoutuneiden vanhempien ja sisarusten kanssa. Itse olen aina halunnut ajatella, että joulu tulee vähemmälläkin hössöttämisellä ja vienyt sen sitten vähän toiseen ääripäähän. Niin kai me yleensäkin toimimme. Eilen huomasin kuitenkin peseväni lattioita mäntysuovalla. Pesin verhot. Pyyhin ikkunat sisäpuolelta. Kuurasin takkaa. Hmmm?

Tänään aamulla laitoin adventtikynttelikön ikkunalle, mutta se ei syttynytkään. Huomasin pettyväni! Etsin epätoivoisesti varalamppua, mutta en löytänyt. Ja täällähän ei ole kaupat sunnuntaisin auki - onneksi. Ei auttanut kuin sytyttää tavalliset kynttilät, laittaa tuli takkaan ja keittää kahvit. Radiosta tuli jumalanpalvelus. Hoosiannaa en kuullut, mutta lauloin sen itse. Epätäydellisen täydellinen 1.adventtisunnuntai.

Olen päättänyt kääntää takkini ja alan taas kaivaa muististani vanhoja perinteisiä tapoja. Olen ne kerran oppinut. Maltillisesti ja stressittömästi kuitenkin. Ne rytmittäköön vuodenkiertoni ja sitokoon minut kotimaahani ja sukuni naisten ketjuun. Teen sen myös kunnioituksesta heitä kohtaan, jotka ovat jo vuosisatojen ajan kävelleet näillä pihoilla, tämän virran rannalla ja näiden vuorten sylissä. Vaikka perinteissämme on norjalaisten kanssa eroja, on niissä enemmän kuitenkin yhteistä. Tervetuloa perinteinen Joulu!

ps. heräsin aamulla traktorin ääneen, mikä on poikkeuksellista sunnuntaina. Vanha isäntä oli noussut aikaisin viedäkseen peuroille heinäpaalin syötäväksi. Olihan adventti ja kova pakkanen. Kaiken uutisista virtaavan pahuuden keskellä on rauhoittavaa huomata, että on paljon myös hyviä ihmisiä. Ihmisiä, jotka oikeasti välittävät.

Marraskuun valo

Täällä on kunnon talvi ja joulukorttimaisemat. Kaunista ja valoisaa, tosin kaikkine lumen tuomine lieveilmiöineen, mutta kaunista. Ei käy kieltäminen. 

Lomalta paluu oli tänä vuonna jotenkin erityisen tuskaista ja vaikeaa. Hyppy elämää sykkivästä Roomasta marraskuun pimeään hiljaisuuteen tuntui välillä suorastaan tuskaiselta. Varsinkin kun kaksi ensimmäistä päivää täällä satoi vettä ja ulkona oli niin tiheä sumu, että ikkunoista näkyi ainoastaan harmaata. Kontrasti oli vain liian suuri. 

Mutta viikonlopun taidekurssi, sittemmin kirkastunut taivas ja nyt nämä lumiset maisemat ainakin helpottivat oloa. Edelleen muistutan itseäni siitä, että pitää vain oppia nauttimaan talvesta, ja lopettaa jupiseminen asioista, joille ei voi mitään. Ainakaan jos täällä haluaa asua, ja haluanhan minä. Niinpä lopetin sisällä murjottamisen ja lähdin umpihankilenkille pelloille ja metsään ihmettelemään tuota ihan erityistä marraskuun valoa. Nyt vielä pystyy kahlaamaan hangessakin, kun lunta ei ole kuin alle polven. 

Olen lukenut facebookista, että Suomessa on pimeää ja synkkää, joten mielummin ehkä kuitenkin tätä. Siitäkin huolimatta, että olen joutunut kaivamaan autoa tuolta hangesta jo aika monta kertaa ja huominen työmatka vähän jännittää...

ps. ja kuvathan saa halutessaan suuremmiksi klikkaamalla hiirellä niiden päällä. Pääsevät paremmin oikeuksiinsa :).

TallennaTallenna

Huulirasvalle käyttöä ;)

Eilen tuli sitten se aamu, kun sai kaivaa lumiharjan auton takakontista ja harjata ikkunat puhtaaksi lumesta. Lunta ei tosin ollut kuin nimeksikään, mutta harjaa se vaati. Työmatkalla olin onnellinen, että olin tajunnut vaihtaa talvirenkaat alle, ainakin yksi auto oli nimittäin juuttunut tuonne mäkeen kesärenkaissaan. 

Mutta miten satumaisen kaunis päivä siellä oli. Tuo pilvikansi lepäsi tässä päällä, mutta ei niin tiiviisti, etteikö aurinko olisi päässyt välillä valaisemaan maisemaa. Vaikka töissä oli aika haipakkaa, oli pakko välillä pysähtyä nappaamaan kuvia. 

Tänään on vapaapäivä ja aloin tässä aamukahvia juodessa lukemaan omia vanhoja blogikirjoituksiani. Yksi tärkeimpiä juttuja tässä blogin pitämisessä kun on se päiväkirja-aspekti. Viime syksy oli monella tavalla tosi rankka, mutta ei sitä paljon kirjoituksistani huomaa. En ole tänä syksynä päässyt Jotunheimeniin asti, mutta viime vuonna tein sinne pienen pyhiinvaelluksen. Vähän liikutti lukea juttua myös Lille Venistä -se kun istuu nytkin tuossa selkäni takana ikkunalla tyytyväisenä uuteen elämäänsä. Silloin ei ollut vielä aavistustakaan, mihin elämä meidät oikein heittää.

***

Ja talvesta puheenollen Norjassa on lähes maansuru eilisen dopingpaljastuksen takia ja lehdet täyttyvät itkevästä Therese Johaugista. Hiihto on nimittäin Norjalaisille n i i n iso juttu, että sitä on suomalaisena vähän vaikea ymmärtää. Uutinen on saanut täällä lähes surkuhupaisia piirteitä. Kansa kuulemma tukee Therese-rukkaa (on tehty galluppi), mutta itse olen vähän kyynisempi. Muistan nimittäin edelleen hyvin sen, kuinka omat hiihtäjätähtemme aikoinaan kyynelehtivät viattomina, kun eivät ollenkaan ymmärtäneet, mitä oli tapahtunut. 

Norjalaiset ovat myös hirvittävän huolissaan siitä, mitä ruotsalaiset nyt ajattelevat (suomalaisista ei niin piitata), ja kommentoivat ruotsalaiset yrittävät pidätellä nauruaan. Vahingonilo on se paras ilo... No, tapahtuma on toki hirvittävä henkilökohtainen tragedia urheilijalle, jolle hiihto on koko elämä ja enemmänkin, mutta ihan hyvä kolaus Norjan hiihtoliitolle - suhtautuminen on ollut sen verran ylimielistä. Ja se on myös monen norjalaisen mielipide. Eilisessä keskusteluohjelmassa norjan kulttuuri- ja urheiluministeri lähes huusi Norjan hiihtoliiton presidentille - ja sellaista ei Norjassa kyllä kovin usein tapahdu. Mutta eiköhän Norjakin tästä selviä ja elämä jatkuu ;). 

Norjalaista pääsiäisenviettoa

 

Kaikki kuvat https://www.facebook.com/ValdresDestinasjon/timeline

Jos Suomessa kaikki suomalaiskliseet saunoineen, koivuvastoineen ja järvenrantamökkeineen muuttuvat todeksi juhannuksena, niin täällä sama tapahtuu pääsiäisenä. Täällä on yli viikon loma kouluista ja kaikki kynnelle kykenevät lähtevät tunturiin mökille ja hiihtämään punaisissa anorakeissa, norjan lippu hihassa tai ainakin pipossa. Välillä pysähdytään jonnekin seinustalle istumaan aurinkoon (solvegg), riisutaan anorakki ja otetaan aurinkoa marius-villapaidassa. Syödään kvikk-lunsjia (norjalainen keksisuklaa vuodelta 1937!) ja appelsiineja. Illat koossaillaan (kose seg) mökillä takkatulen ääressä ja pelataan seurapelejä. Muuten koko Norja menee kiinni viideksi päiväksi - lauantaina saattaa päästä muutaman tunnin aikana kauppaan täydentämään ruokavarastojaan.

Vaikka periaatteessa vastustan yleistämistä, stereotypioita ja kliseitä, niin poikkeukset vahvistavat säännön ja pääsiäisenä kaikki norjalaiskliseet tuntuvat muuttuvan todeksi. Ainakin täällä Valdresissa.

Norjalaisten mökit eivät ole rannassa vaan tuntureilla, ja koska yksi päätie Oslosta vuorille kulkee tuolla joen toisella puolella, siellä on aika lailla jatkuva autoletka näin ennen pääsiäistä. Kaikille mökeille ei ole autotietä perille, mutta sitten laitetaan sukset jalkaan, rinkat selkään, lapset pulkkaan ja lähdetään hiihtämään. Ladut ovat kunnossa ja laturaivoa ei täällä tunneta; mukaan mahtuvat mummot, vaarit, lapset ja koirat. Ja kaikilla on mukavaa. 

Jos ilmat muuttuvat ikäväksi, niin tunturien ylitys autoilla ei aina suju ihan muitta mutkitta. Siellä saatetaan jonottaa tuntitolkulla ja ajetaan muutaman auton kolonnoissa aura-autojen perässä. Ja jos Suomessa lasketaan juhannuksena hukkuneita, niin täällä lasketaan tunturiin eksyneitä tai lumivyöryjen alle jääneitä.  Norjan yleisradion sivuilla muisteltiin varoitukseksi vuoden 1967 pääsiäistä, jolloin tuntureilla kuoli 18 ihmistä. Tänä pääsiäisenä ilmat näyttäisivät kuitenkin suosivan ja suurimman vaaran aiheuttaa ihot polttava aurinko.

Mitäkö tällainen maahanmuuttaja tekee pääsiäisenä? No ei mitään erityistä, on kotona ja syö pashaa.  Ja sekös saa norjalaiset kohottelemaan kulmakarvojaan :). Mutta mihinkäs sitä kotoaan lähtisi, varsinkin kun oikeastaan asuu mökillä - norjalaisten mielestä vaan ihan liian matalalla…  Pitäis kai ostaa ne sukset.

Joten Hyvää pääsiäistä, God Påske! Saatetaan tässä tosin kuulla vielä pääsiäisen aikanakin ulkoilun lomassa :).

Mites tämä nyt näin?

Tällaiset kevätkelit täällä. Itse kaivaudun syvemmälle sohvaan lukemaan puutarhakirjoja, mutta talo tärisee hevosten leikkiessä ja laukatessa tuossa ulkopuolella. Vaikka voisi ajatella olevan märkää ja ikävää, niin ei. Ne ottaa elämästä kaiken ilon irti ja niiden elämä näyttää olevan suorastaan riemukasta. 

Ulkona on nyt lunta polveen saakka ja lumisateen on ennustettu jatkuvan ensi yöhön. Itse meinasin äsken jäädä katolta tulleen lumivyöryn alle noita kuvia ottaessani, kun varmasti muutama sata kiloa lunta jysähti ihan nenän eteen. Mustarastaskin on hakeutunut hämillään pihapiiriin ja räystäiden alle suojaan.

Ihan pakko laittaa tähän loppuun nyt tämä jokakeväinen pikku-Idan taistelulaulu. Ei tästä tule mitään, ellei joku nyt laita vähän vauhtia kevääseen :)