tiistai 25. kesäkuuta 2013

Tiskarin polkka

Taisin viimeksi kehottaa nauttimaan kesästä - toivottavasti olette niin tehneet, se menee niin pian ohi. Kohta on jo heinäkuu. Oma blogihiljaisuuteni ei ole kuitenkaan johtunut siitä, että olisin istunut laiturinpäässä liottelemassa varpaitani ja lukemassa hyvää kirjaa, vaan siitä, että on niin tolkuttomasti tekemistä koko ajan, että ei vain ole ehtinyt eikä jaksanut kirjoitella. Olin viikon Suomessakin, mutta sielläkin piti kiirettä. Kun tulin tänne takaisin, jäin yksin kotimieheksi ja tällaisen farmin pyörittäminen on aika työlästä ja aikaa vievää... vaikka ihan kivaa. Nyt valmistellaan ensi viikonlopun suurta teatteritapahtumaa ja hommaa riittää laidasta laitaan. 

Seuraava laulu kuvaa tosi osuvasti tämänhetkistä elämääni :D



Meitä tosin lohduttaa vasta lauantai-ilta. Tai ehkä vasta sunnuntai-ilta.... Mutta lauantaina on juhlat. Loistavaa teatteria, hyvää ruokaa ja lopuksi vielä jazzia... Ehkä siitä itsekin pääsee vähän nauttimaan, vaikka työn merkeissä se meneekin.

Mutta nyt pitää taas mennä - palaan viikonlopun jälkeen asiaan ja kerron kuinka meni. Jos en jopa aikaisemmin. 

Aurinkoisia kesäpäiviä - tarttukaa hetkeen! Carpe diem!

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Työtä ja juhlaa

Aika monesta blogista saa lukea nyt sellaisia huonon omantunnon postauksia. Kun on mukavampi nauttia kesästä ihan oikeasti, eikä vain kirjoittaa siitä blogissa, ja kirjoittelut jää sitten vähän vähemmälle.  Mutta niinhän sen pitää ollakin. Tietenkin! Pohjolan kesä on niin lyhyt, että siitä pitää nauttia silloin kun se on. Silloin kun sattuu paistamaan ja on lämmintä. Ja luulen ja toivon, että lukijoillakin on muuta tekemistä kuin lukea blogeja.
 
 
No, näin on käynyt minullekin. Viimeiseen viikkoon on mahtunut monenlaista. Olen nauttinut kesästä, mutta toisaalta myös painanut ihan älyttömästi töitä. Onnekseni minulla on työ, jossa voin yhdistää nämä kaksi asiaa :). Valmistelin tuolla ravintolassamme konfirmaatiojuhlia ja siivosin nukkuma-aittoja. Kun paikat oli nättinä, siirryin itse toisaalle juhlimaan ystävieni pojan konfirmaatiota. Ne olivat vähän pienimuotoisemmat, mutta tunnelmaltaan vähintään yhtä mukavat kuin tuollaiset suuremmat juhlat.
 
Lapset saattaisivat tosin keksiä parempaakin tekemistä tällaisena hienona kesäpäivänä kuin patsastella kansallispuku päällä :D.



Konfirmaatio on täällä paljon isompi juttu kuin Suomessa. Sitä juhlitaan kunnolla ja sukulaisia tulee hyvinkin kaukaa. Väki sonnustautuu parhaimpiinsa, useimmat kansallispukuihin. Vieraille tarjotaan lämmin ruoka ja kakkukahvit päälle. Täällä on myös tapana, että vieraat osallistuvat kakkujen tekoon ja monella vieraalla onkin täytekakku mukana. Ja kakkuja näissä norjalaisissa juhlissa sitten riittääkin :).


Istuin pihalla koivun katveessa ja katseln Begna-joelle. Aurinko paistoi, linnut lauloivat, lapset kiljuivat riemusta puutarhaletkun vesisuihkussa, ympärilläni puheensorina. Norjaa, englantia ja suomea. Ihmettelin taas tätä elämää. Miten se saattaa heittää meidät niin yllättäviin paikkoihin ja ihmeellisiin kohtaamisiin. Juttelemaan belgialaisen sairaanhoitajan kanssa täällä norjalaisessa pikkukylässä. Tai tuon ripille päässeen zimbabvelaispojan tänne kauas pohjolaan, kikattelemaan punatukkaisten norjalaispoikien kanssa, puhumaan sujuvaa begnadalenin murretta.
 

 
Ja nurinkurisesti tuntuu, että täällä kansallispukujen ja norjanlippujen keskellä tuo erinäköinen poika on paljon tervetulleempi kuin Suomessa koskaan ja suomalaisten keskustelupalstojen maahanmuuttokeskustelut tuntuvat kaukaiselta kärpäsensurinalta. Minkälainen rikkaus on tutustua näihin ihmisiin, jotka ovat kaikki lopulta ihan samanlaisia pelkoineen, toiveineen ja unelmineen. Kielet vaihtelevat ja ulkonäkö saattaa vaihdella, mutta samoja ihmisiä olemme kaikki. Elämä voisi olla niin hienoa jos pelkäisimme toisiamme vähän vähemmän.

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Mäntysuopaa, koivunoksia ja laventelia

Jos jossain vaiheessa elämä meni vähän haaveiluksi, niin nyt ollaan päästy sitten siihen toteutusvaiheeseen ja työpäivät ovat 12 tuntisia, oli arki tai pyhä. Ja välillä kahvilanvetäjän (lukee työsopimuksessa...) täytyy käydä antamassa viidelle hevoselle matokuurit tai kävelyttämässä ruuansulatusvaivoista kärsivää ravuria... miten tämä nyt näin meni? Kaksi hevosta lisää hirnumassa perääni...

No, ensi viikonloppuna täällä järjestetään konfirmaatiojuhlat ja tuo navettaravintola piti saada kuntoon. Kun kyseessä on varmaankin 1700-luvun aikainen rakennus, joka on talven kylmillään, niin siivoaminenkin on aika omanlainen juttu. Eikä käy ihan nopeasti.


Olisin kyllä voinut saada apua tähän urakkaan, mutta halusin tehdä sen yksin. Omassa tahdissa, rauhallisesti. Radiota kuunnellen ja ottaen tilan haltuuni. Tutustuen jokaiseen sopukkaan ja hitaasti rakennuksen kanssa ystävystyen. Samalla suunnitellen tulevaa. 


Käsittelin kellertävät raakapuiset penkit antiikkiharmaalla petsillä. Pesin ikivanhat ikkunat. Toin ikkunoille laventeliruukut. Tiskasin astioita. Huiskin koivuvastalla hämähäkin verkkoja - vanha keino, joka päihittää kirkkaasti kaikki mikrokuitumopit ja tehoimurit, erityisesti kun on vanhasta rakennuksesta kysymys. Mäntysuopaa, koivua ja laventelia. Siinä tämän hetkinen tuoksumaailma.





Ollaan nyt päädytty mielestäni ainoaan oikeaan ratkaisuun, ja pidetään sitä kahvilaa aluksi tässä ravintolatilassa. Välillä kahvila suunniteltiin jo muualle, mutta siinä ei ole mitään järkeä. Ei ainakaan tänä ensimmäisenä kesänä. Ja tänne mahtuu tarvittaessa se pieni putiikkikin. Ja katsotaan, tuleeko se tänä kesänä vai ehkä ensi vuonna. Tällaiset jutut kannattaa aloittaa kuitenkin hitaasti ja pikkuhiljaa, ei suurella paukkeella ja kiireellä. 



Nyt tämä tila täyttyy kuitenkin ensin viidelläkymmenellä konfirmaatiovieraalla. Naisilla upeat kansallispuvut, bunadit. Puheita, kakkuja ja seurustelua. Arvatenkin naurua. Minä olen valitettavasti toisissa juhlissa. Tai ei mitenkään valitettavasti - siellä minun pitääkin olla ja siellä haluan olla, mutta haluaisin olla täälläkin. Seuraamassa sivusta, että kaikki toimii. Sitä tämä siivous nimittäin tiesi - koen nyt olevani tämän navettaravintolan uusi emäntä. Se, joka hallitsee tiskikoneet, astiat, uunit ja kaiken muun tärkeän. Meistä on tullut ystäviä, navetasta ja minusta. Hiippailen sinne joskus illallakin istumaan ja suunnittelemaan. Minulla kun on tuollainen sopiva vajaan kahdenkymmenen metrin työmatka :).