Työtä ja juhlaa

Aika monesta blogista saa lukea nyt sellaisia huonon omantunnon postauksia. Kun on mukavampi nauttia kesästä ihan oikeasti, eikä vain kirjoittaa siitä blogissa, ja kirjoittelut jää sitten vähän vähemmälle.  Mutta niinhän sen pitää ollakin. Tietenkin! Pohjolan kesä on niin lyhyt, että siitä pitää nauttia silloin kun se on. Silloin kun sattuu paistamaan ja on lämmintä. Ja luulen ja toivon, että lukijoillakin on muuta tekemistä kuin lukea blogeja.

 

 

No, näin on käynyt minullekin. Viimeiseen viikkoon on mahtunut monenlaista. Olen nauttinut kesästä, mutta toisaalta myös painanut ihan älyttömästi töitä. Onnekseni minulla on työ, jossa voin yhdistää nämä kaksi asiaa :). Valmistelin tuolla ravintolassamme konfirmaatiojuhlia ja siivosin nukkuma-aittoja. Kun paikat oli nättinä, siirryin itse toisaalle juhlimaan ystävieni pojan konfirmaatiota. Ne olivat vähän pienimuotoisemmat, mutta tunnelmaltaan vähintään yhtä mukavat kuin tuollaiset suuremmat juhlat.

 

Lapset saattaisivat tosin keksiä parempaakin tekemistä tällaisena hienona kesäpäivänä kuin patsastella kansallispuku päällä :D.

Konfirmaatio on täällä paljon isompi juttu kuin Suomessa. Sitä juhlitaan kunnolla ja sukulaisia tulee hyvinkin kaukaa. Väki sonnustautuu parhaimpiinsa, useimmat kansallispukuihin. Vieraille tarjotaan lämmin ruoka ja kakkukahvit päälle. Täällä on myös tapana, että vieraat osallistuvat kakkujen tekoon ja monella vieraalla onkin täytekakku mukana. Ja kakkuja näissä norjalaisissa juhlissa sitten riittääkin :).

Istuin pihalla koivun katveessa ja katseln Begna-joelle. Aurinko paistoi, linnut lauloivat, lapset kiljuivat riemusta puutarhaletkun vesisuihkussa, ympärilläni puheensorina. Norjaa, englantia ja suomea. Ihmettelin taas tätä elämää. Miten se saattaa heittää meidät niin yllättäviin paikkoihin ja ihmeellisiin kohtaamisiin. Juttelemaan belgialaisen sairaanhoitajan kanssa täällä norjalaisessa pikkukylässä. Tai tuon ripille päässeen zimbabvelaispojan tänne kauas pohjolaan, kikattelemaan punatukkaisten norjalaispoikien kanssa, puhumaan sujuvaa begnadalenin murretta.

 

 

Ja nurinkurisesti tuntuu, että täällä kansallispukujen ja norjanlippujen keskellä tuo erinäköinen poika on paljon tervetulleempi kuin Suomessa koskaan ja suomalaisten keskustelupalstojen maahanmuuttokeskustelut tuntuvat kaukaiselta kärpäsensurinalta. Minkälainen rikkaus on tutustua näihin ihmisiin, jotka ovat kaikki lopulta ihan samanlaisia pelkoineen, toiveineen ja unelmineen. Kielet vaihtelevat ja ulkonäkö saattaa vaihdella, mutta samoja ihmisiä olemme kaikki. Elämä voisi olla niin hienoa jos pelkäisimme toisiamme vähän vähemmän.