Pitkä perjantai

Kuten jo mainitsin, Norjassa pääsiäinen on iso juttu. Melkein kuin joulu. Kaikki, jotka kykenevät ja joilla on jokin paikka, lähtevät tunturiin. Toisin sanoen jonnekin korkealle, missä on lunta. Pääsiäinen on  perheen kanssa vietettyä aikaa, hiihtämistä, ulkoilua, aurinkoisella seinällä istumista (solvegg) ja appelsiinien ja kvikklunsjin syömistä. Kvikklunsj on sellainen norjalainen "erikoisuus", jota en ihan ymmärrä. Keksisuklaa, jolla on kyllä itseään suurempi maine. Ihan hyvää, vähän kuin Kismet, mutta parempaakin retkimuonaa tiedän... älkää kertoko norjalaisille :).

Oma pääsiäiseni jatkuu muuttopuuhissa ja hevosenhoidossa. Alkuviikko on ollut niin hektinen, että tänään tuli stoppi ja olenkin viettänyt päivän enemmän ja vähemmän laiskotellen. Hevoset olen tietenkin ruokkinut. Ollut ulkona, jos aurinko on suinkin paistanut. Hakenut koivun ja lehtikuusen oksia maljakkoon.

Vähän järjestellyt paikkoja (aika vähän). Kurkkinut pahvilaatikoihin. Lyönyt yhden naulan seinään. Käynyt koemakaamassa yläkerran huoneen ja tuijotellut kattoa. En vielä ihan hahmota tätä kaikkea tilaa. Vähän kierrellyt ulkona ja tutkinut paikkoja. Kolunnut ulkorakennuksia. Aukonut ovia. Lukenut puutarhalehtiä ja haaveillut kesästä. Haukotellut.

Pitkäperjantai on jostain syystä aina jotenkin erityisen pitkä. Sää on usein kurja. Täälläkin on tänään ollut kylmä viima ja välillä pilvistä. Muutama aste lämmintä. Itse olen haukotellut ja hevoset ovat seisoneet päät roikkuen. Ines on nukkunut koko päivän. Olen kuunnellut klassista musiikkia - kissojen mieliksi Bachia :). Hieman harras ja väsynyt tunnelma. Vaatimaton ruoka. Näin, vaikka en erityisen uskonnollinen olekaan. Ehkä se on sitä suomalaisuutta minussa.

Arjen kahvakuulaharjoitukset

Palasin maanantaina illansuussa Norjaan. Tiistaina sitten aikaisin ylös, jotta ehdin pakata. "Muuttomies" peräkärryineen kun tuli jo illalla. En ollut ihan tajunnut tätä Norjan pääsiäisenviettoa - oli tuuria, että yleensäkään sain ketään avuksi tällä viikolla. Huonekalut tulivat eilen ja samoin sitten minä kissojen kanssa. 

Toisaalta on vähän huono juttu, että muuttomatka on näin lyhyt - nyt tämä muutto venyy ja paukkuu. Joka kerta käydessäni tuolla entisessä kodissani löydän jonkun yläkomerojemman - ai niin tämäkin. Ja ajelen sitten omalla autollani edestakaisin. Tänään olen kantanut taas aika monta pahvilaatikollista kirjoja, ja kun en tällä hetkellä pääse autollani pihaan asti vaan joudun kantamaan niitä tuolla hangessa ylämäkeen, niin kyllä se kahvakuulatreenit voittaa mennen tullen.

Ja sitten napsahti vielä yllätyspesti: hevosten hoitoa seuraavat neljä päivää. Ei meinannut heinähanko enää nousta tuon laatikoiden kantamisen jälkeen. Itse ehdin syömään lopulta kahdeksan jälkeen. Ja nyt koko kroppa huutaa. Joka paikkaa kolottaa ja sormenpäät ovat hellänä ja auki kaikesta pahvilaatikoiden näpräämisestä. 

Mutta tämä uusi koti on ihana! Tai tästä tulee ihana, kunhan saan kaikki tavarat paikoilleen. Olen niin onnellinen kaikesta tästä valkoisuudesta, valosta ja tilasta. Yöllä kuulen sänkyyni hevosten liikkumisen ikkunan takana. 

Viime yönä en malttanut nukkua jännityksestä ja ehkä vähän täysikuunkin takia. Kävin syömässä jogurttia aamulla ennen viittä. Havahduin outoon ääneen, ja kun katsoin ulos, ikkunan takana istui kettu! Se istui siinä sievästi häntä kiepulla jalkojen ymärillä ja tuijotti ikkunaani. Ehkä tuossa kymmenen metrin päässä. Ja lauloi omalla kummallisella äneellään. En tiedä, miksi se ikkunaani tuijotti - halusiko ehkä toivottaa tervetulleeksi? 

Hain tietenkin kännykän, että voin napata siitä kuvan ja saman tien se päätti poistua paikalta. Ajatteli kai, että ei todellakaan halua päätyä facebookiin. Tämä kohtaaminen kun oli paljon arvokkaampi kuin facebook-päivityksen arvoinen, mutta minä tyhmänä ihmisenä en sitä taas tajunnut....

Mutta tuo kettu oli nyt ainoa, joka pätyy kuvana tähän postaukseen. Muita kuvia en ole jaksanut ottaa. Olen totaalisen puhki ja menossa nukkumaan. Kello yhdeksän illalla... Mutta kyllä niitä kuviakin taas tulee, kunhan tästä vähän tokenen :).

Oikein Hyvää Pääsiäistä teille kaikille! Ehkä tässä kuullaankin vielä sen aikana, mutta saa nähdä. Rauhoittukaa ja levätkää!

ps. Kirjoitan aina jostain syystä "päänsisäistä" kun pitäisi kirjoittaa "pääsiäistä", mutta sekin on oikeastaan aika hyvä toivotus. Hyvää Päänsisäistä :). 

Joutsenlaulu Perämerellä

Kello on kaksi yöllä ja pakkaaminen on jäänyt vähän viime tippaan... Ottaen huomioon, että lento Helsinkiin lähtee aamulla klo 6.45, saattaa olla viisaampaa, että jättää nukkumisen kokonaan väliin tänä yönä. Jos sitä huomennna saisi nukkua pienet päiväunet siskon sohvalla...

Vaikka täällä ei ole ollut ollenkaan keväistä, vaan tosi kylmää, hurjasti lisääntyvä valo vie ajatukset jo kevääseen. Ja keväästä tulee mieleen muuttolintujen saapuminen. Kaksi laulujoutsenta, jotka saapuivat joka kevät kotirantaan lepäämään ja ruokailemaan, katosivat sitten kauemmaksi pesimään, saapuakseen jälleen lokakuussa jättämään jäähyväiset poikasineen.

Tuo tuttu ja niin kovin rakas ranta, jossa tunnen jokaisen kiven ja kannon. Jokaisen linnunpesän ja jokaisen linnun. Koskelot, telkät, rantasipit, lehtokurpan, teeren, tiaiset, punatulkut, puukiipijän, kirjosiepot, mustarastaan... ja kaikki ne muut. Miten joka kevät riemastuin kun huomasin harmaasiepon saapuneen pesimään saunan päätyyn. Tai tunsin surua, jos pitkä muutomatka Saharan halki oli epäonnistunut ja pesä jäi tyhjäksi.

 

 

En koskaan väsynyt tuohon maisemaan, vaan saatoin seistä rannassa pitkiä aikoja ja tuijottaa alati muuttuvaa merta. Missään ei taivas ole niin korkealla kuin täällä.

Kun edesmenneen isäpuoleni, armoitetun luonto- ja lintumiehen voimat alkoivat ehtyä, eikä hän enää voinut lähteä perämeren saareen kevään tuloa ja muuttolintujen saapumista seuraamaan, näin miten suurta tuskaa se hänelle tuotti. Ymmärrän tuon tunteen niin hyvin. Kevään saapumisessa näille korkeuksille on jotain aivan erityistä. Siinä on sellaista voimaa ja kiihkeyttä, mitä etelämmässä ei pääse kokemaan.

Olen onnellinen Norjassa enkä haluaisi enää asua täällä. Paikkani on nyt siellä. Mutta siitä huolimatta minulle tuottaa suurta surua, että en pääse seuraamaan joutsenten ja muiden lintujen saapumista Perämerelle. Norjassa lintujen saapumista ei huomaa samalla tavalla. Yhtenä päivänä ne ovat vain ilmestyneet metsään, tekemättä siitä sen suurempaa numeroa.

 

Kaipaan tätä rantaa ja tuota maisemaa. Perämeren tuoksua. Kevään kiihkeyttä. Nyt voin vain toivoa lintuystävilleni turvallisia muuttomatkoja ja suojaisia pesäpaikkoja.

 

ps. Kuvat ovat vuoden 2011 toukokuulta.

 

ps. Löysin laatikosta Yrjö Kokon kirjan "Lalulujoutsen, Ultima Thulen lintu". Tiesittekö, että 1950-luvun alussa Suomessa oli jäljellä ainoastaan n. 15 pesivää laulujoutsenparia? Etenkin Lapissa joutsenia ja niiden munia käytettiin ravinnoksi. Sulkasatoisia aikuisia ja lentokyvyttömiä poikasia pyydystettiin käsin. Toisaalta Itä-Suomessa joutsenta pidettiin pyhänä lintuna ja Keski-Suomesta tallennetun perimätiedon mukaan joutsenen tappaminen ja syöminen oli verrattavissa "valkopuhtaan enkelin tappamiseen". Sotien jälkeen pula-aikana joutsenen pyhyyteen ei enää uskottu ja sitä metsästettiin yleisesti.

 

Yrjö kokko teki aikoinaan väsymätöntä valistustyötä laulujoutsenen hyväksi ja ainakin osittain hänen ansiostaan meillä on nyt vahva laulujoutsenkanta - tilanne voisi olla toisinkin. Muistan lapsuudestani, että laulujoutsenen näkeminen oli hyvin harvinaista. Kerran kotipaikkani lampeen oli laskeutunut laulujoutsenpari ja siitä puhuttiin pitkään, se oli suuri uutinen. Nyt metsästysjärjestöt ovat alkaneet taas vaatimaan, että joutsenten metsästys voitaisiin aloittaa uudestaan. Ajatus on minulle täysin käsittämätön. Kuka haluaisi ja voisi tapaa tuon hienon, hienon linnun?  Minulle laulujoutsen on pyhä lintu. Koskematon.

 

Hullu puutarhuri?

Eilen jouduin sitten jokakeväiseen mielenhäiriöön kaupan siemenhyllyllä ja ostin tuliaisia Norjaan vietäväksi. Neljää eri sorttia basilikaa, tomaatteja, salaatteja, yrttejä, kehäkukkia, samettiruusuja, papuja, retiisejä, tuoksuherneitä jne. jne. Aika monta pussillista siemeniä... Toivottavasti niitä saa viedä Norjaan - pitääpä tarkistaa...

 

 

 

Ja Sinooperista jäätelötikkuja, joilla penkit voi sitten merkitä... ja yhden uuden puutarhakirjan...

 

 

...ja löysin yhden vanhan, jonka oli unohtanut tänne, mutta vien nyt mukanani. Sivujen välit täynnä muistoja menneistä kesistä ja puutarhureista...

 

 

 

Minulla on nähkääs ensi kesänä puutarha. Ja ilmeisesti myös oma pieni maatilakahvila. Ja maatilapuoti :). Ja hullunrohkeutta... Vähän nousee kylmä hiki niskaan, kun alan asiaa oikein miettimään, mutta parempi olla liikoja miettimättä. Jos ei onnistu, niin olenpahan ainakin kokeillut :).

 

Pahimmassa tapauksessa totean, että minusta ei ole kahvilan pitäjäksi. Eikä puutarhuriksi. Parhaassa tapauksessa siitä tulee suunnaton menestys :D. (ps. olen ollut kahvilassa töissä ja minulla on ollut puutarha Suomessa, joten on vähän käsitystä, mihin oikein olen ryhtymässä ).

Ajatuksena ei ole myydä oman puutarhan tuotteita, niin suuri optimisti en ole :D. Mutta ehkä vähän hyödyntää niitä kahvilassa. Ja tarjota ihmisille paikka, jossa vaellella. Puutarhan ensimmäinen kesä on kuitenkin vasta ensimmäinen kesä. Mutta jos nyt aluksi laittaa paljon kesäkukkia, niin ehkä siellä on jotain katsottavaa jo tänä kesänä :).

 

 "Mikään ei ole tärkeää paitsi puutarhan hoito. Eikä sekään ole niin kovin tärkeää."
Japanilainen sananlasku

 

Aurora Borealis

Edelleen Oulussa. Eilen illalla koko Suomessa oli upeat revontulet. Joka puolelta alkoi tulla facebook-päivityksiä aiheesta, joten laitoin takin päälle ja menin ulos katsomaan. Asun ihan tässä keskustan kupeessa ja juoksin tuolla ulkona kuin sähköjänis, että olisin löytänyt edes vähän pimeän paikan, jossa keinovalo ei olisi kilpaillut tuon taivaallisen näytelmän kanssa.

http://www.kaleva.fi/uutiset/galleriat/revontulien-loimua-kalevan-lukijoiden-kuvaamana/7802/

No, näin revontulia, mutta kovin himmeinä. Saatoin toki olla vähän myöhässäkin - revontulet kun elävät omaa elämäänsä ja vaihtavat paikkaa. Mutta joka tapauksessa minulle tuli ikävä maalle. Pimeää pihaa ja tähtitaivasta, jossa voi erottaa linnunradankin. Minulle tuli niin ikävä Norjaan, että se tuntui rinta-alassa. Ensimmäistä kertaa tämän matkan aikana.

http://www.kaleva.fi/uutiset/galleriat/revontulien-loimua-kalevan-lukijoiden-kuvaamana/7802/986085/

Olisiko mieli

koskaan värjäytynyt

kuun sävyihin

jos en olisi irti

päästänyt kaupungista.

-Saigyõ-

Turistina Suomessa

Terveisiä Suomesta, Oulusta. Ystäväni kysyi tänään, onko minulla ikävä Norjaan. Totesin, että ei. Täällä on nyt tosi mukavaa olla, eikä ole ikävä Norjaan. Hmmm.

 

No, se ei johdu suinkaan siitä, että haluaisin asua täällä vaan oikeastaan ihan päinvastoin. Se johtuu siitä, että tunnen lopultakin irtautuneeni täältä. Norjassa on nyt kotini ja olen täällä lomalla. Tunnen itseni turistiksi. Oulu on kiva kaupunki käydä; täällä on monta tosi tärkeää ystävää. Ja on tosi kiva olla maalaiselämän jälkeen välillä kaupungissa, kävelymatkan päässä Stockmannilta. Mutta huomaan, että maalaiselämä on tehnyt päälleni ja mielelleni niin hyvää. Rauhoittanut. Se on hyvä huomata.

 

Ja on mukava olla kävelymatkan päässä Pionista - rakkaan ystäväni Kristan ihanasta kukka- ja sisustuskaupasta. Pioni Living - puutarhurin unelma. Siellä voisin viettää vaikka koko päivän, koska siellä on niin hyvä olla. Pioni on nimittäin täynnä enkeleitä...

... ja kaikkea muuta ihanaa. Aarreaitta, jossa voi vaellella loputtomiin ja löytää pieniä aarteita...

Nauttia kauneudesta, ilman tunnetta, että on pakko ostaa jotain...

Vaikkakin kauppa täynnä kaikkea ihanaa kotiin tai lahjaksi. Pientä ja vähän isompaa. Ja kukkia...

Pioni on nimittäin myös Oulun paras kukkakauppa. Omistaja Krista on nero tekemään kimppuja, mutta se ei ole se juttu. Se juttu on on siinä, kuinka Krista ne tekee. Ne ei ole vain kauniita kukkakimppuja tai asetelmia, vaan ne on tehty juuri sille, joka ne ostaa. Rakkaudella ja ajatuksella. Ja siinä on vinha ero - uskokaa pois.

Eikä niitä enkeleitä ole vain hyllyillä ja myyntipöydillä. Niitä on siellä muutenkin...

Vaikka ei olisi enkeleihin uskonutkaan, niin Pionissa niihin alkaa väkisinkin uskoa. Olen ollut todistamassa lukuisia kertoja, kun hämmentyneillä asiakkailla alkaa kyyneleet valua. Tuosta vain, kesken kiertelyn. Surun kyyneleet, ilon kyyneleet, uupumuksen kyyneleet, helpotuksen kyyneleet, kaipauksen kyyneleet. Hämmentävää, mutta ei pelottavaa. Hyvää tekevää itkua. Ihmeellistä. Sitä tapahtuu ihan kaikenlaisille asiakkaille: naisille, miehille, kiireisille bisnestyypeille, työttömille, äideille, lapsille, nuorille, vanhoille. Aivan kaikenlaisille ihmisille. Yhteisen ystävämme pieni poika oli kerran todennut "Äiti, täällä ihanaa. Ihan niin kuin taivaassa " :).

 

Enkelit hoitaa, sanoo Krista. Ja kun sen on itse kokenut ja nähnyt, on vaikeaa olla uskomatta. Kannattaa käydä itse kokemassa jos liikutte Oulussa.

 

Tarkempia tietoja ja koordinaatteja löytyy kotisivuilta  tai Facebookista

 

 

ps. on minulla ikävä hevosia ja kissoja. Ihmiset pärjäävät kyllä, mutta eläimistä on aina huoli kun ei ole itse vahtimassa, että niillä on kaikki varmasti hyvin :/ . 

 

Uuden kodin lumous

Tiedättekö sen tunteen kun menee uuteen asuntoon, tulevaan kotiin, ensimmäisen kerran. Kun siellä on vielä uusi ja outo tuoksu. Tyhjät seinät ja tyhjät huoneet. Kun siellä astelee vielä vähän varovasti, kuin olisi kylässä. Hienotunteisesti, että ei häritsisi ja lumous ei särkyisi...

Ja sitten sinne vie jotain omaansa. Kun muutto alkaa konkretisoitumaan. Kun tyhjä tila alkaa täyttyä tutuista tavaroista. Tuohon tulee se, ja tuonne se - ei vai olisiko sitten parempi, että tuonne?

Kun asunnosta alkaa pikkuhiljaa tulla koti. Tavara kerrallaan. Tarina kerrallaan. Outoon tuoksuun alkaa sekoittua jotain omaa. Vielä aavistuksenomaisesti, mutta kumminkin tuttua....

Ja kun askeleeseen alkaa tulla varmuutta. Kun kaapeihin ei tarvitse kurkistella enää varovaisesti, vaan ovet voi avata ihan reilusti. Tietää mitä siellä on tai ainakin mitä sinne laittaa...

 



 

Mikä ihanan kutkuttava tunne! Ja harmittaa, että just nyt pitää lähteä Suomeen kahdeksi viikoksi. Vaikka toisaalta ihan kivaa. Tiedän, että on ihanaa palata, kun tietää, että täällä odottaa uusi koti laittamista. Palattuani myös huonekalut muuttavat uuteen kotiin. Taulut löytävät paikkansa, samoin kaikki muut pikku jutut...

 

Ja se, kun nukkuu ensimmäisen yön uudessa kodissa. Ja kun herää ensimmäisenä aamuna. Vähän liian aikaisin, kun ei malta enää nukkua. Makaa hetken sängyssään ja tuijottaa outoa kattoa. Ja sitten menee uuteen keittiöön keittämään ensimmäiset  aamukahvit. Ja joutuu vielä vähän etsimään tavaroitaan. Ja sitten katsoo ikkunasta uutta maisemaa...

Edessä uusi kevät ja uusi vaihe elämää :).

Hyvää naistenpäivää!

On ihanaa tuntea olevansa joskus palvottu, mutta muistetaan aina palvoa myös itse itseämme! Joka päivä, ainakin vähän. Ja muistetaan, että onni tai arvomme ihmisenä ei riipu ulkoisista asioista.

 

ps. Arvi Lind oli verrannut suomalaista naista suomenhevoseen, mistä monet olivat kovasti närkästyneet. Itse otin sen kohteliaisuutena. Suomenhevonen on kaunis, luotettava, uskollinen, monipuolinen, työteliäs, sinnikäs ja vaikka mitä. Mutta osaa olla tosi pelottava, jos sitä kohdellaan huonosti :).

 

Ja vähän samaa sarjaa on kertomus seitsemän merta purjehtineesta vanhasta ruotsalaisesta merimiehestä, jolta kysyttiin, missä on maailman parhaat naiset. Kuulemma Suomessa. Missään muualla nainen ei suutele ja tee metsässä klapeja yhtä suurella intohimolla :D.

 

Hyvää Naistenpäivää meille kaikille me ihanat Naiset!

 

 

ps. täällä on muutto menossa... siitä lisää myöhemmin!

Aidan paremmalla puolella...

Hah, kun aamukahdeksalta menin ruokkimaan hevosia, huomasin jo kaukaa, että yksi hevonen syö tyytyväisenä heinää suoraan paalista. Kun se huomasi minut, se siirtyi aidan viereen muiden seuraksi. Katseli siinä viattomana. "Mitäs tässä, aamiaista kavereiden kanssa odotellaan". Seisoi vain siis väärällä puolella aitaa. Olisi varmasti vihellellyt, jos olisi osannut.

Juni tamma, lauman vanhin, oli jotenkin onnistunut siirtämään itsensä aidan väärälle puolelle. Aita oli kyllä ihan ehjänä, joten sen on täytynyt hypätä? Tai melkein tuosta pääsee astumallakin yli jos ei sähköä pelkää. No, se siirtyi kyllä hyvin tyytyväisenä takaisin laumansa sekaan ja sitten syötiin taas heinää oikein konkreettisesti turvat rullalla :D. Siellä aidan oikealla puolella.

Vaikka en olisi millään päässyt aamulla sängystä ylös, niin mieli muuttui äkkiä kun pääsi tuonne ulos touhuamaan. Aamut ovat ihanaa aikaa varsinkin näin keväällä. Jotta  kevään tuntu olisi ollut täydellinen, kaksi joutsenta lensi kailottaen ylitsemme. Hieno aamu!

 

Katki poikki puhki

Olen asunut kaupungissa viimeiset kolmekymmentä vuotta. Melkein keskustassa koko ajan. Sitten muutin tähän talooni, joka on kyllä maalla, mutta jossa kaikki palvelut ovat pelanneet kuin kaupungissa ikään. Ei ole tarvinnut huolehtia lumitöistä tai mistään muustakaan tuolla oven ulkopuolella.  Jopa auto on pesty, kuten olen jo usein maininnut. Olen ollut varmaan vähän outo lintu, kun olen ulkoiluttanut ragdollejani tuolla pihalla. Monet täkäläiset eivät koskaan edes nähneet rotukissaa, saati että kissaa ulkoilutetaan valjaissa. Me ollaan oltu sellaisia kaupunkilaisneitejä.

Nyt kun muutan tuonne naapuriin, olen lupautunut auttamaan myös hevosten hoidossa ja sain sen takia hyvän allennuksen vuokraan. Paikan isäntä lähti eilen Osloon pariksi päiväksi joten lupauduin huolehtimaan jo nyt hevosista ja kahdesta  hirvikoirasta. Hevosissa ei ole ollut erityisempää hoitamista, koska ne asuvat pihatossa ja syövät heinänsä pyöröpaalista. Paitsi että isäntä sai kuningasajatuksen lopettaa pyöröpaaliruokinnan juuri nyt. Olen nyt siis kantanut seitsemälle hevoselle heinät tarhaan. Tänään kolme kertaa. Ja voin kertoa, että hevoset syövät paljon heinää ja tuo kantaminen tuntuu kropassa. Onneksi edes veden saa nyt suoraan letkusta.

 

Aamulla homma jatkuu taas kello puoli kahdeksan. Ja nälkäiset hevoset odottavat rivissä aidan takana. Tosin en tiedä paljon mitään hienompaa hyvän huomenen toivotusta kuin hevosen pehmeä hörähtely.

Mutta eniten arvelutti etukäteen nuo koirat. kaksi jämtlanninpystkorvaa, jotka asuvat häkissään ja ovat minulle aika vieraita. Olen ollut paljon koirien kanssa, mutta vähän vierastin ajatusta mennä vieraiden ja aika isojen ja rajujen koirien häkkiin hakemaan niiden ruokakippoja...  No, turhaan pelkäsin. Ajax ja Zalo (norjassa asuvat ymmärtävät vitsin nimien takana...) osoittautuivat oikein lutuisiksi. Jopa niin lutuisiksi, että suunnittelin niiden pelastamista tuolta häkistä. Kai se olisi mukavampi hirvikoirankin sohvalla nukkua :).

Että tällaista maalaiselämää jatkossa. Minulta on jo kysytty, osaanko ajaa traktoria. Se on kuulemma ihan helppo oppia. Niin että taitaa kaupunkilaisneidin elämä muuttua kertaheitolla. Heinän kantamista, hirvikoirien kanssa seurustelua ja traktorilla ajelua. Illalla voi sitten kaatua loppuväsyneenä sen tyylikkään uuden kodin sänkyyn hevoselta haisevana ja ragdoll kainalossa :D. Nyt ainakin on kroppa aivan puhki tuollaisesta uudenlaisesta liikunnasta.

Ja joku kysyi kerran: "Mitä? Eikö siellä kylässä ole edes kuntosalia? Missä siellä sitten treenataan?"

Mutta fyysisesti raskaan päivän loppukevennys: Tuolla takana näkyvällä vuorella pesii kesäisin joku äänekäs ja suuri petolintu. Voisko olla peräti kotka? En ole ihan varma. Odotan kovasti sen saapumista ja tuttua huutoa, joka kaikuu kesäillassa. Ja poikasten lentoharjoituksia ja kerjuuääniä. Tänään lauloi korppi omalla äänellään. Ja korpillakin on ihan erityinen paikka sydämessäni.

 

ps. otin kuvat taas vanhalla kännykälläni - iltapäivä alkoi jo hämärtää ja kuvista tuli vähän suttuisia...

Matka jatkuu

No niin. Olen ollut täällä Norjassa nyt reilun vuoden. Asunut tässä pienessä valkoisessa talossani. Ensimmäisen puolen vuoden ajan ihmettelin joka aamu herätessäni, miten ihmeessä olen tänne Norjaan päätynyt. Viimeiset ajat Suomessa eivät jättäneet juuri muistijälkiä - olin niin väsynyt. Mutta täällä on ollut hyvä levätä ja turvallista nukkua.

 

Mutta nyt on aika jatkaa matkaa. Tuntuu vain siltä. Maanantaina kävin sanomassa vuokrasopimukseni irti. Itkimme molemmat, vuokraemäntäni ja minä. Kertoo aika paljon vuokranantajistani...

Tämän maaliskuun aikana matka siis jatkuu - kokonaiset kaksi kilometriä :D.

Ihana ruskea hirsitalo tuolla naapuritillalla. Lisää tilaa, vähän modernimpaa,  vähän itsenäisempää ja huomattavasti vähemmän mäntypaneelia :D . Superkiva talo.

Kuvien kalustus on talon puolesta, mutta se tulee muuttumaan... ja sitten ta-daa! Maailman parhaat seinänaapurit!
 

Heti siinä makuuhuoneen ikkunan takana :).  Ja muutenkin hienot puitteet...

http://www.piltingsrudgard.no/

Mutta se ei ole ainoastaan fyysinen matka, joka nyt jatkuu. Tämä matka pitää sisällään paljon muitakin ulottuvuuksia. Paljon työtä ja unelmia. Mahdollisuuksia ja riskejä. Mutta yhden voin luvata: kävi niin tai näin, tylsää ei tule olemaan. Mutta askel kerrallaan. Nyt ensin tämä muutto. Toisella kerralla sitten niitä muita juttuja :).

 

Ps.

Meinasi unohtua. Talon mukana taitaa tulla kaupan päällisiksi myös tämä nauku-maija. Tilan isäntä ei tunnu ollenkaan ymmärtävän tämän selvästi siamilaisia sukujuuria omaavan neidin sielunelämää. Ajattelee, että sillä on jotain vikaa päässään. Mutta ei sillä ole muuta vikaa kuin nuo sukujuuret, jotka tekevät siitä aika vaativan kapistuksen...

 

 

Kävelee perässäni ja naukuu vaativasti jos ei pääse olkapäälleni kehräämään. Ja kun pääsee olkapäälleni, sylkee mustasukkaisesti liian lähelle pyrkiville hevosille. Toki meidän pitää keskustella myös Ineksen ja Ivarin kanssa. Ja nauku-maijakin saa oppia vähän tavoille. Mutta jos kissan nimi on Lucia, valon tuoja, niin pakko kai siitä on huolehtia?