Joutsenlaulu Perämerellä

Kello on kaksi yöllä ja pakkaaminen on jäänyt vähän viime tippaan... Ottaen huomioon, että lento Helsinkiin lähtee aamulla klo 6.45, saattaa olla viisaampaa, että jättää nukkumisen kokonaan väliin tänä yönä. Jos sitä huomennna saisi nukkua pienet päiväunet siskon sohvalla...

Vaikka täällä ei ole ollut ollenkaan keväistä, vaan tosi kylmää, hurjasti lisääntyvä valo vie ajatukset jo kevääseen. Ja keväästä tulee mieleen muuttolintujen saapuminen. Kaksi laulujoutsenta, jotka saapuivat joka kevät kotirantaan lepäämään ja ruokailemaan, katosivat sitten kauemmaksi pesimään, saapuakseen jälleen lokakuussa jättämään jäähyväiset poikasineen.

Tuo tuttu ja niin kovin rakas ranta, jossa tunnen jokaisen kiven ja kannon. Jokaisen linnunpesän ja jokaisen linnun. Koskelot, telkät, rantasipit, lehtokurpan, teeren, tiaiset, punatulkut, puukiipijän, kirjosiepot, mustarastaan... ja kaikki ne muut. Miten joka kevät riemastuin kun huomasin harmaasiepon saapuneen pesimään saunan päätyyn. Tai tunsin surua, jos pitkä muutomatka Saharan halki oli epäonnistunut ja pesä jäi tyhjäksi.

 

 

En koskaan väsynyt tuohon maisemaan, vaan saatoin seistä rannassa pitkiä aikoja ja tuijottaa alati muuttuvaa merta. Missään ei taivas ole niin korkealla kuin täällä.

Kun edesmenneen isäpuoleni, armoitetun luonto- ja lintumiehen voimat alkoivat ehtyä, eikä hän enää voinut lähteä perämeren saareen kevään tuloa ja muuttolintujen saapumista seuraamaan, näin miten suurta tuskaa se hänelle tuotti. Ymmärrän tuon tunteen niin hyvin. Kevään saapumisessa näille korkeuksille on jotain aivan erityistä. Siinä on sellaista voimaa ja kiihkeyttä, mitä etelämmässä ei pääse kokemaan.

Olen onnellinen Norjassa enkä haluaisi enää asua täällä. Paikkani on nyt siellä. Mutta siitä huolimatta minulle tuottaa suurta surua, että en pääse seuraamaan joutsenten ja muiden lintujen saapumista Perämerelle. Norjassa lintujen saapumista ei huomaa samalla tavalla. Yhtenä päivänä ne ovat vain ilmestyneet metsään, tekemättä siitä sen suurempaa numeroa.

 

Kaipaan tätä rantaa ja tuota maisemaa. Perämeren tuoksua. Kevään kiihkeyttä. Nyt voin vain toivoa lintuystävilleni turvallisia muuttomatkoja ja suojaisia pesäpaikkoja.

 

ps. Kuvat ovat vuoden 2011 toukokuulta.

 

ps. Löysin laatikosta Yrjö Kokon kirjan "Lalulujoutsen, Ultima Thulen lintu". Tiesittekö, että 1950-luvun alussa Suomessa oli jäljellä ainoastaan n. 15 pesivää laulujoutsenparia? Etenkin Lapissa joutsenia ja niiden munia käytettiin ravinnoksi. Sulkasatoisia aikuisia ja lentokyvyttömiä poikasia pyydystettiin käsin. Toisaalta Itä-Suomessa joutsenta pidettiin pyhänä lintuna ja Keski-Suomesta tallennetun perimätiedon mukaan joutsenen tappaminen ja syöminen oli verrattavissa "valkopuhtaan enkelin tappamiseen". Sotien jälkeen pula-aikana joutsenen pyhyyteen ei enää uskottu ja sitä metsästettiin yleisesti.

 

Yrjö kokko teki aikoinaan väsymätöntä valistustyötä laulujoutsenen hyväksi ja ainakin osittain hänen ansiostaan meillä on nyt vahva laulujoutsenkanta - tilanne voisi olla toisinkin. Muistan lapsuudestani, että laulujoutsenen näkeminen oli hyvin harvinaista. Kerran kotipaikkani lampeen oli laskeutunut laulujoutsenpari ja siitä puhuttiin pitkään, se oli suuri uutinen. Nyt metsästysjärjestöt ovat alkaneet taas vaatimaan, että joutsenten metsästys voitaisiin aloittaa uudestaan. Ajatus on minulle täysin käsittämätön. Kuka haluaisi ja voisi tapaa tuon hienon, hienon linnun?  Minulle laulujoutsen on pyhä lintu. Koskematon.