Pakkaset ovat lopulta väistyneet, takana kolme päivää upeita ulkoilukelejä. Mutta olen ollut niin väsynyt ja vetämätön, että ei olisi ulkoilu voinut vähempää kiinnostaa. Eikä oikein mikään muukaan. Olen kuitenkin pakottanut itseni vähän liikkeelle - siinä päiväunien välissä. Kevätväsymys vai mikä? Olisin tänäänkin maanut mielummin sohvalla ja katsonut maisemia ikkunan läpi... mutta pakko kai se oli lähteä liikkeelle kun oli tuollainen päivä. Kaksi astetta pakkasta ja etelätuuli...
Tänään aamu alkoi tosin ikävissä merkeissä kun heräsin eläinkuljetusauton ääneen. Arvasin, että hiehot lähtivät viimeiselle matkalleen. Lomalle, på ferie, sanottiin perheen itkevälle pojalle...
Tänne tulee aina keväällä parikymmentä vasikkaa, jotka laiduntavat ja kasvavat täällä kesän ja syksyn, ja päätyvät talvella sitten ruuaksi. Kovin surullista, mutta toisaalta parempi, että kasvavat täällä kuin jossain muualla. Täällä niillä on upeat suuret laitumet ja hoitajina ihmisiä, jotka oikeasti välittävät niiden hyvinvoinnista. Silti vedin peittoa tiukemmin korvilleni kun kuulin niiden askelten kuminan eläinkuljetusautossa. Lähetin niille mielessäni kiitoksen ja siunauksen viimeiselle matkalleen. Toivoin kivutonta ja nopeaa loppua. Mielummin sitä kai ostaisi lihan pakattuna miettimättä liiikoja, mistä se tulee, mutta se on kyllä itsensä huijaamista...
Pilvet purjehtivat tänään jokilaaksoa pitkin ja auringonpaiste jäi pääosin tuonne ylemmäksi. Kävelin reittiä, jota kuljin lähes päivittäin tänne saavuttuani, mutta nyt en ole jostain syystä kulkenut siellä aikoihin. Siellä eteen avautuu Begna-joen laakso ja ajatus kulkee jostain syystä kirkkaammin. Tuohon näkymään en väsy koskaan.
Toivoisin (ja pelkään) aina näkeväni joitain eläimiä retkilläni, ja usein olenkin tavannut kauriita tai peuroja. Hirvi on saattanut lähteä pusikosta liikkeelle. Tänään näin ensimmäistä kertaa näädän jäljet, mutta en itse näätää. Näätä tosin saattoi nähdä ihmisen.
Mutta tänäänkin kohtasin sen kaipaamani luontokappaleen. Peukalonpään kokoinen päästäinen kompastui hangella ja pyöri rinnettä alas suoraan jalkoihini. Säikähdin perinaisellisesti - paljon enemmän kuin olisin säikähtänyt hirveä :D. Päästäinen kaivautui hankeen murjottamaan - onhan se vähän noloa tuollainen kompastuminen... itse kullekin.
Toiveeseeni siis vastattiin taas kerran ja sain kohdata eläimen lähietäisyydeltä. Miksi se oikeastaan olisi jotenkin hienomapaa kohdata hirvi? Samoja luojanluomia tässä ollaan kaikki. Hirvet, päästäiset ja ihmiset. Ja ainakin tuo päästäinen sai minut hymyilemään. Mahtoiko arvata päätyvänsä blogiin?
Kun tulin takaisin, tapasin vuokraemäntäni pihalla. Rupateltiin hetki ja sitten lähdettiin molemmat päiväunille. Täällä on kevätväsymystä liikkeellä enemmänkin. Toivottavasti se on ohimenevää.
Kun aloin pitää blogia, pelkäsin vähän, että mitä jos tämä vaikuttaakin elämääni. Siis niin, että en kirjoita siitä mitä elämässäni tapahtuu, vaan teen asioita, jotta voin niistä sitten kirjoitella blogiini?
No mutta mitä sitten? Blogihan on ihan hyvä motivaattori. Kohtuudella tietenkin. Mutta jos on erehtynyt täällä lupaamaan jotain, niin sehän on vähän pakko sitten pitää...
Niin kuin eilen. Olin erehtynyt lupaamaan perjantaina, että harjaan ainakin yhden hevosen lauantaina. Säävarauksella. No, sen innoittamana lähdin hevosia moikkaamaan. Ulkona oli kuitenkin yli kymmenen astetta pakkasta, joten ajattelin, että nyt voin vedota siihen säävaraukseen, enkä laittanut edes tallivaatteita päälle.
Mutta kun olin tullut luvanneeksi sen harjauksen, niin pakkohan se oli. Ja kun vauhtiin pääsin, niin harjasin kaksi hevosta ja selvitin kaksi harjaa ja kaksi häntää. Siellä sitten helmikorvakoruissa ja niillä "paremmilla" nahkahanskoilla putsailin kavioita ja irroittelin jäätyneitä kakkakikkareita hevosten hännästä... Jos olin viimeksi lentokentällä alipukeutunut, niin nyt taisi olla päinvastoin...
Kissakin hyppäsi niskaani, nukkui hetken hupussani ja otti lähikontaktia Tindeniin. Siinä seisottiin poski poskea vasten kaikki kolme. Kehräävä kissa, kissan kehräystä ihmettelevä hevonen ja kännykkäkameralla epätoivoisesti kuvaa ottava ihminen. Olisiko ehkä kannattanut kuitenkin vain nauttia tilanteesta? kyllä me ihmiset olemme joskus hulluja...
Kävin molempien hevosten kanssa vielä vähän kävelyllä. En tosin istunut selässä mutta totesin, että se olisi saattanut tuntua turvallisemmalta kuin käveleminen näiden innosta hypähtelevien ja hörhöttävien jättien vierellä :). Tinden ja Blesen. Oli tänään harjat ja hännät kunnossa, kun pääsivät molemmat vetämään rekeä. Pitkästä aikaa.
Annelelta tuli täsmälleen sama haaste kuin Sannnabananalta, ja muistaakseni siis peräti samana päivänä, mutta tietenkin eri kysysmykset... Ensin ajattelin näitä vähän yhdistellä, mutta teenpä nyt omat postakset molemmille. Tässä vastaukset, mutta omia kysymyksiä en laadi syystä, jonka kerroin tuossa edellisessä postauksessa... Saatte minulta nyt sitten 22 faktaa kahdessa päivässä :)
Annelellakin on kiva blogi ja tosi kauniita kuvia. Ihailin viimeksi erityisesti lintukuvia - lintujen kuvaaminen kun ei ole ihan helppoa... ainakaan minulle :).
Mutta Annelen kysymyksiin:
1. Minkä vuodenajan ihminen tunnet olevasi ja miksi?
Ehkä tunnen olevani eniten elossa alkusyksystä, syys- lokakuun vaihteessa. Olen syntynyt lokakuun alussa, joten johtunee siitä. Mutta on kevätkin ihanaa aikaa. Ja kesä. Marraskuun ja tammikuun voisi poistaa kalenterista. Joulukuu saisi jäädä :).
2. Kun nyt katsot oikealle puolellesi, mitä näet?
Ihan lähietäisyydellä Ines-kissan:). Olohuoneen ikkunan läpi jylhän vuoren.
3. Kun nyt katsot vasemmalle, mitä näet?
Ivar-kissan:) Ja jos hieman kurkotan, niin keittiön ikkunan läpi vähän lempeämmän vuoren. Asunhan laaksossa :).
4. Mistä asioista nautit elämässä?
Yksinolosta ja ystävien seurasta. Molemmat ovat elintärkeitä. Luonnosta, eläimistä, piirtämisestä ja maalaamisesta. Myös valokuvaamisesta ja kirjoittamisesta.
5. Jos sinun pitäisi valita väreistä punainen tai oranssi se mieluisampi, niin kumpi se olisi ja miksi?
Oranssi. Oranssissa on sellaista lempeää energiaa ja voimaa. Punainen on aggresssiivisempi väri. Ja oranssista tulee mieleen buddhalaisuus, jonka lempeyden ja hyväksymisen filosofia puhuttelee minua paljon.
6. Mitä aiot tehdä huomenna?
Harjata ainakin yhden hevosen. Ja selvittää ainakin yhden takkuisen hevosenharjan. Säävarauksella tosin. Täällä kun edelleen - 20 astetta pakkasta. Tähän tekisi mieli laittaa voimasana...Toivottavasti käydä myös tulevaisuuteni kannalta tärkeitä keskusteluita...
7. Minkä elokuvan olet viimeksi katsonut?
Viimeinen mohikaani. Intiaanit ovat edustaneet minulle jotain ihan erityistä jo ihan pikkutytöstä lähtien. Lännenelokuvia katsoessa surin aina eniten intiaanien ja hevosten kuolemaa. Viimeinen mohikaani ei ole ehkä suuri, mutta erittäin hyvä elokuva. Hieno musiikki. Hieno sanoma. Ja yksi elokuvahistorian hienoimpia ja surullisimpia rakkaustarinoita. Alice ja Uncas. Rakkaustarina, jossa ei sanota sanaakaan, joka päättyy ennen kuin alkaakaan, mutta josta on tehty lukuisia kopiota youtubeen...
8. Jos sinulle tuotaisiin nyt lahja niin mitä toivoisit sen sisältävän?
Kimppu narisevan tuoreita keväisiä tulppaaneita olisi ihana.
9. Mikä on lempiherkkusi?
No tähän pitää varmaankin sanoa Wienernougat... tai ehkä näin keväällä kuitenkin pasha. Suomessa aloin jo helmikuussa juosta kaupasta toiseen etsimässä tuota pääsiäisherkkua. S-markettiin tuli ensimmäiset :D. Ja pasha-kausi huipentui itse tehtyyn, oikein muottiin valettuun herkkuun... Mutta nämä molemmat ovat kausiherkkuja. Wiener nougat liittyy jouluun ja pasha siis kevääseen.
10. Mikä laulu sinulle tulee ensimmäisenä mieleen?
Norjalaisen Vampin Tir na noir. Se symboloi minulle jotenkin koko tätä Norjaan muuttoa. On tärkeä laulu norjalaisille, mutta muodostunut erittäin tärkeäksi myös minulle.
Sain jo jokin aika sitten haasteena 11 kysymystä vastattavakseni sekä Sannalta (Pinon päällimäinen) että Annelelta (Annele´s ). Taisi olla peräti samana päivänä. Ainakin melkein. Kiitokset molemmille - tuntuu oikeasti tosi kivalle saada näitä haasteita, varsinkin näin bloggauksen alkutaipaleella! Tietää, että joku seuraa ja on kiinnostunut.
Teen nyt niin, että vastaan molempien kysymyksiin, mutta en ainakaan velä vie haastetta eteenpäin ja tee omia kysymyksiä. Tämä sen takia, koska oma blogiluetteloni on toistaiseksi kovin lyhyt, ja olen ihan vähän aikaa sitten jakanut I love your blog -haastetta eteenpäin. Menisi nämäkin kysymykset taas samoille ihmisille. Mutta kunhan tuo oma lukulistani tuosta karttuu, niin ehkä sitten...
Mutta vastaan nyt kuitenkin näihin kysymyksiin, koska näitä oli aika kiva miettiä. Lukee ken jaksaa... ensin Sannan kysymykset ja huomenna on sitten Annelen vuoro...
Ensin Sannabanana ihanasta blogistaan. Suosittelen etenkin meille pohjoisen asukkaille. Tuulahdus lämpöä ja eksotiikkaa maailman eteläiseltä laidalta. Päätin juuri tänään lähteä joku päivä Australiaan - oli niin houkutteleva matkakertomus Australian länsirannikolta, ja jotain ihan muuta, kuin täällä -20 asteen pakkasessa...
Mutta Sannabanana halusi siis tietää seuraavaa. 1.Kenen julkisuuden henkilön kanssa haluaisit illallistaa ja
miksi?
Ehkäpä Stingin... Paitsi, että Sting on hieno ja tinkimätön muusikko, hän on myös taistellut mm. ilmastonmuutosasioiden ja alkuperäisväestöjen puolesta jo ennen kuin se oli "muodikasta", saanut siitä paljon lunta tupaan ja joutunut julkisen pilkan kohteeksi näiden asioiden tiimoilta. Ei ole helppoa olla maailmanparantaja ja idealisti. Se vaatii rohkeutta ja motiivejasi taatusti epäillään, ainakin mikäli olet julkisuuden henkilö. Olisi mielenkiintoista kuulla, mitä hän ajattelee asioista tällä hetkellä... ( pakko tunnustaa: en valinnut Stingiä ainoastaan kuunneltavaksi vaan myös katseltavaksi ;) )
2. Mikä kirja on jäänyt mieleesi voimakkaimmin
lapsuudestasi?
Tuli heti ensimmäisenä mieleen Astrid Lindgrenin "Se pikkuinen Lotta". Tunsin Lottaa kohtaan syvää sieluntoveruutta. Olin itsekin ajoittain melkoinen tuittupää ja minullakin oli terapeuttitäti naapurissa, jolta sain terapiapullaa (kuvassa) ja maitoa, kun tuntui, että oma äiti ei ymmärtänyt ja vanhemmat sisarukset syrjivät nuorempaansa :). Ja muistan miten kiehtova oli ajatus tuosta omasta pienestä huoneesta, jonka saisi siivota ja laittaa ihan niin kuin itse halusi, ja jonka lipaston laatikoista löytyisi kaikkea jännittävää... Tarinan juonen voit lukea vaikka täältä . Minulla oli juuri tuo painos ja siinä oli mustavalkoisia kuvia joita sitten väritinkin...
Minä ja lohtukorvapuusti. Sieltäkö se on saanut alkunsa? :)
3. Mikä on elämässäsi parasta juuri nyt?
Elämäntilanne, jossa oikeastaan kaikki on mahdollista. Toisaalta tässä on kääntöpuolensakin: olen vähän huono saamaan asioita aikaan, jos ei ole pieni pakko niskassa, joten päivät usein vain lipuvat sormien lävitse... Ja tämä on myös pelottavaa. Bittersweet... Saa raapia päätään vielä monta kertaa, ennen kuin selviää, että mille tässä oikein alkais...
4. Mitä musiikkia kuuntelit viimeksi?
Kuuntelen tosi paljon radiota ihan kielen takia. Viimeksi kuuntelin CD:ltä norjalaista Kari Bremnesia, jolla on aika erikoista musiikkia mutta hienoja sanoituksia. Ja tv:sta kuuntelin ja katsoin taas kerran Stingin konsertin Berliinin filharmonikoiden kanssa. Olen kuullut Stingiä livenä varmaankin viisi kertaa, ja konsertit ovat hienoja. Jostain syystä en oikein jaksa kuunnella sen levyjä... onkohan ne liian loppuun asti hiottuja?
5. Jos sinulla ei olisi mitään velvollisuuksia
kuukauteen, kuinka viettäisit sen?
Minähän elän melkein tuollaista ylellisyyttä parhaillaan... En tietenkään ihan ilman velvollisuuksia, ei se taida olla edes mahdollista tässä iässä? Joten asuisin Norjassa, liikkuisin luonnossa ja seurustelisin hevosten kanssa :D
6. Mitä kaipaat menneisyydestä?
Tietenkin poisnukkuneita ihmisiä: ensin Isää ja sitten Isäpuolta. molemmat minulle hyvin tärkeitä ihmisiä. Isovanhempia. Nuorempaa, vielä tervettä äitiä. Ystäviä Suomessa. Sitä intohimoa, joka minulla oli nuorena piirtämiseen. Mutta en tiedä, tunnenko oikeastaan kaipausta. Pikemminkin haikeutta.
Isä, filmitähden näköinen mutta ei tapainen. Vannoutunut luontoihminen. Filosofi.
7. Mitä tavoittelet?
Viisastumista, kykyä elää tässä hetkessä ja ehkä jonkinlaista kurinalaisuutta. Elän vieläkin likaa sellaista "pitäisi-elämää". Olen taipuvainen laiskotteluun ja saamattomuuteen. Mutta toisaalta olen nyt aika onnellinen ja tunnen kulkevani elämän virran mukana. Tunnen saavuttaneeni mielenrauhan. Ainakin aika usein.
8. Missä itsellesi uudessa maassa haluaisit
käydä?
Minulla on paljon näkemättä. Uusi-Seelanti on jostain syystä kiehtonut jo pitkään. Sikäli hassua, että ainakin kuvien perusteella Norjassa ja Uudessa-Seelannissa on myös aika paljon yhteistä. Ainakin vuoret ja lampaat :).
9. Mitä turistikohdetta suosittelet
kotikaupungissasi?
Täällä tietenkin Hedalenin sauvakirkkoa, joka täyttää tänä vuonna 850 vuotta. Jos tulette, niin kannattaa tähdätä kesäkuuhun - Norjan kuningasperhekin on tulossa silloin :)
10. Mikä on maailman paras tuoksu?
Tuore basilika ja hevonen. Ehdottomasti.
11. Entä kamalin tuoksu?
Maailmassa on paljon myös epämiellyttäviä tuoksuja, mutta juuri nyt ehkä sellainen väkevä raudan tuoksu on ajankohtainen. Yksi vispilä oli unohtunut veteen liian pitkäksi aikaa ja haisee nyt niin vastenmieliselle, että on käyttökelovoton... ja vanhan ajan kuntosalit tuoksuivat myös tuollaiselle epämiellyttävälle raudalle...
Varmaankin kaikki sellainen teollinen ja myrkylllinen... En todellakaan tunne viehtämystä bensiinin tai spriitussin tuoksuun niin kuin jotkut :).
Ajattelin, että tämä on tällainen pikainen postaus. No ei ollut pikainen postaus, mutta oli terapeuttinen. Ja kiva. Kiitos Sanna kivoista kysymyksistä!
Olin ajatellut kirjoitella jotain ihan muuta, mutta nyt meinaa iskeä flunssa. Joten käyn täällä taas sitä valkosipulisotaa ja sänky vetää puoleensa. Väsyttää. Joten mikäpä on parempi aihe kirjoittaa kuin sänky. Ja erityisesti lakanat.
Eikä mitkä tahansa lakanat, vaan pellavalakanat. Olen nyt nukkunut pellavalakanoissa muutaman viikon, enkä varmaankaan enää halua nukkua muunlaisissa. Pellavalakanat ovat sellaisia aavistuksen pisteleviä, niin ne tuntuu aina puhtailta - just pyykistä tulleilta. Olen aina rakastanut pellavaa vaatteissa, mutta kyllä pellava toimii lakanoissakin.
Nämä ostin edellisellä Ikean reissulla. Seuraavalla reissulla ostan kaksi valkoista. Näissä on tosi hauska kiinnitys tuolla helmassa - ja toimiva. En löytänyt sieltä kuitenkaan isoja tyynyliinoja, joten toin Suomesta muutaman ison tyynyliinan. Ja tuo valkoinen pitsisomisteinen tyynyliina ekassa kuvassa on vanha - pellavaa tai ainakin puolipellavaa sekin.
Pellavan ainoa huono puoli on tuo rypistyminen, mutta se nyt on vaan sellaista, kuuluu vähän sen viehätykseenkin. Jos olisi mankeli, niin mankeloisin, mutta silittää en viitsi. Ei siitä ole vastaavaa iloa. Mankeloimalla näistä saisi kyllä varmaan aika ihanat.
Ivar halusi ehdottomasti osallistua kuvauksiin ja tuntuu arvostavan luonnonkuituja sekin. Ja sopii aika hyvin värieihin?
Minulla on kaksi kuvaa valvomassa untani. Toisen olen hankkinut itse...ja toinen tulee talon puolesta... eli on näissä mäntyseinissä hyvätkin puolensa :)
Mutta nyt lisää valkosipulia, puita takkaan, teetä ja sitten pellavalakanoihin nukkumaan. Uni on paras lääke tällaisiin pieniin flunssanpoikasiin (toivottavasti vain pieni poikanen).
Ja toivotaan lauhtuvaa. Siellä on edelleen -20 astetta ja kipakka tuuli päälle. Yritän lähettää lämpimiä ajatuksia ulkona värjötteleville eläimille - niiden elämä on tänä talvena rankkaa. Mutta pian pitäisi lauhtua.
Aurinko jaksaa nousta jo ihan kunnolla vuorten takaa ja paistaa pihaamme pitkän tovin. Vaikka lämpötila oli laskenut eilisestä illasta kymmenen astetta, oli ihan pakko lähteä vähän ulos keväthangille. Olisin voinut olla ulkona vaikka kuinka kauan, siellä oli niin uskomattoman hienoa. Menomatkalla aurinko lämmitti selkää ja paluumatkalla kasvoja ja pipokin lähti päästä auringon lämmössä.
Ilves on saapunut alueellemme ja oli käynyt tarkistamassa peurojen ruokintapaikan. Kuntamme alueella on tänä vuonna kuulemma yhdeksän ilvestä. Niiden metsästys alkaa helmikuussa, mutta koko Valdresin alueelle on annettu vain yksi kaatolupa. Vanha isäntä oli vähän harmissaan ilveksestä, siinä menee kuulemma taas pari peuran vasaa. Tätä en ihan ymmärrä ihmisten suusta, jotka myös itse metsästävät noita samoja peuroja. Toki itsekin säälin peuran vasoja, mutta myös ilvekset kuuluvat luontoon ja niidenkin pennuilla on nälkä... Itse olen ylpeä, että saan asua seudulla jossa myös ilveksellä on elämisen edellytyksiä.
Seurasin jälkiä jonkin matkaa, sitten ne jatkuivat kiemurrellen yli hankien. Eläimiin on liitetty kautta aikojen erilaisia ominaisuuksia ja salaisia voimia. Ilveksestä sanotaan, että sillä on kyky liikkua läpi ajan ja paikan, kohdata suuri Hiljaisuus. Se on salaisuuksien tietäjä. Veli tai sisko Ilves omaa henkilökohtaista voimaa ja tuntee tien aarteiden luokse... Ilves myös näkee pelkojen taakse ja löytää piilotetut totuudet, mutta se ei paljasta näitä tietoja. Ilves tietää. (Energiakeskus Indigo)
Jos haluat lukea enemmän voimaeläimistä ja eläinten symboliikasta, voit lukea vaikkapa Energiakeskus Indigon sivuilta, tai Thuleian Tuvasta . Mielenkiintoista luettavaa, uskoo eläinten salaisiin voimiin tai ei.
Optimistina poimin jo oksia maljakkoon. Saattaa olla, että ne eivät vielä jaksa maljakossa vihertyä, silmut voivat olla vielä liian sikeässä unessa, mutta katsotaan kuinka käy...
Ja tiedättekö mitä? Minusta tuntuu, että terve väri, joka tuli kasvoilleni tuon ulkoilun jälkeen, on pysynyt iltaan saakka...
Minä onnellinen, joka saan asua täällä, näiden lempeiden vuorten keskellä!
Löysinkö aarteita? Löysin hangelta miljoonia ja taas miljoonia pieniä timantteja, joita ei ole tarkoitettu poimittaviksi - ainoastaan ihailtaviksi. Ja joitain aarteita keräilin myös sydämeeni. Sellaisia pieniä onnen tunteita joita löytää vain luonnosta.
Niin, ja tervetuloa näihin maisemiin myös kaikki uudet lukijani- teitä oli taas ilmestynyt useampikin uusi lukija parissa päivässä, olen siitä kovin ilahtunut!
Takaisin Norjassa, kotona. Saavuin eilen aamulla. Täällä oli ollut koko viikon ulkona yli - 20 astetta pakkasta. Ja koska täällä ei ollut takan lämmittäjää paikalla, mökissä oli sisällä + 14 astetta. Makuuhuoneessa ja kylppärissä vähän enemmän, joten kissat olivat pärjänneet. Hyvin hoidettuina, mutta olivat kovin iloisia paluustani. Oli ihanaa tulla takaisin, tulla kotiin. Täällä on kotini, ei epäilystäkään. Vaikka vähän viileä sellainen.
Mutta sitten alkoi tapahtua pieniä juttuja. Tunnin kuluessa saapumisestani hajosi keittiön lämpöpatteri paukahtaen. Kymmenen minuuttia siitä alkoi palovaroitin piipata. Patteri oli loppu, vaihdoin uuden mutta sitten hajosi koko varoitin. Lämmitin takkaa varoen, pelkäsin, että palaa koko talo.
Illalla meni kissa rikki. Ines ei saanut kunnolla pissattua kovasta yrityksestä huolimatta. Yö nukuttiin huonosti. Aamulla soitin eläinlääkärien puhelinvastaajiin yhä uudestaan, että sain poimittua nopeasti luetellut puhelinnumerot. Lopulta sain päivystävän eläinlääkärin kiinni, kuullakseni, että on jo listat täynnä - voinko lähteä toiseen kaupunkiin päivystävälle klinikalle. Yritin soittaa sinne, ihmettelin kun en saanut yhteyttä, vaan taas uusia numeroita. Lopulta sain eläinlääkärin kiinni yhdeltä toiselta klinikalta. No sitten sinne, reilun tunnin ajamatkan päähän.
Perillä kuulin, että tuo varsinaisesti päivystävä klinikka oli palanut edellisenä yönä. Kaksi yläpuolisessa asunnossa asunutta ihmistä oli kuollut. Eläinlääkäri oli kovin järkyttynyt sekä noiden ihmisten että klinikkansa menettäneiden kollegojensa puolesta. Olen käynyt Ivarin kanssa tuolla kyseisellä klinikalla, mutta sitä ei siis enää ole. Tänään uutisissa näin vain palaneet rauniot. Ei ihme, että puhelin ei vastannut. No, Ines sai antibioottia ja kipulääkettä - toivotaan, että selvitään sillä.
Nyt läppärin näyttö hajoaa, kirjoittelen tätäkin osittain sokkona. Tuossa on tuliterä suomesta ostettu Macbook vieressä, mutta siinä ei toimi netti. Että ei mene ihan putkeen nämä asiat juuri nyt.
Muistinko mainita, että lentomatka Oulusta Helsinkiin kesti 10 tuntia, koska Norwegianin kone hajosi. Eivät osanneet sanoa, päästäänkö saman illan aikana eteenpäin, joten ostin kalliin lipun Finnairin myöhäisemmälle lennolle. Lopulta Finnairin pieni potkurikone lähti yhtäaikaa Norwegianin paikalle lennätetyn suuren, uuden koneen kanssa. Kahvikin olisi maksanut Finnairin koneessa kolme euroa. Silloin nauratti. Kyllä kannatti maksaa siitä ilosta :D. Niin ja Helsingissä bussi hyytyi moottoritielle ja jouduttiin kävelemään.
Mutta tässä välissä tapahtui paljon mukaviakin asioita. Tapasin perhettäni Pääsin sujuvasti kotiin ja olen onnellinen täällä. Selviydyin hankalista puhelinkeskusteluista norjan kielellä. Pakkanen lauhtuu - nyt ei ole kuin 12 astetta. Ja ulkona oli tänään häikäisevän kaunista.
Nyt ei ole kuvia, en ota edes riskiä, että yrittäisin niitä tänne lisäillä.
Toivotaan, että Ines paranee, niin kaikki on taas erinomaisen hyvin. Pattereita, tietokoneita ja jopa eläinlääkäriasemia saa uusia. Ihmishenkiä ei, eikä uutta Inestä.
Televisiossa laulaa suuri suosikkini jo 80-luvulta lähtien, Sting. Nautiskelen täällä taitavasta laulusta ja soitosta ja upeasta musiikista. On sillä vaan käsittämättömän monta hienoa kappaletta ja livenä parasta! Pitäisi mennä nukkumaan, mutta on vangitsevan hieno konsertti... Siispä tässä teillekin vähän Stingiä viime päivien paradoksaalisissa tunnelmissa...
Tuttu kaupunki, jota katson jo vierain silmin. Näen taas kauneutta, jonka olen jo pitkään ohittanut sitä näkemättä. Mutta tunnen myös vierautta, olen enää vain käymässä, vieras, ja koti on muualla.
En tiedä, tuliko tästä kaupungista koskaan kotiani. Ehkä en antanut sille koskaan oikein mahdollisuuttakaan, eikä se minulle. Olimme aina vieraita toisillemme. Mutta olen sille kiitollinen hyvistä ystävistä, valoisista kesäöistä, merestä, nauruista ja itkuista. Suruista ja iloista. Elin täällä elämääni kahdeksan vuotta, ja tiukasti se on pitänyt minua otteessaan. Ja pitää vähän edelleen. Niin tuttu ja niin vieras.
Minulla on täällä vielä asunto. Entinen kotini. Tutut seinät mutta tyhjät huoneet. Televisio, sänky, pahvilaatikoita. Täällä asunnossa tuoksuu edelleen samalta kuin silloin, kun tulin tänne ensimmäistä kertaa. Miellyttävä, tunnistettava tuoksu, johon liittyy uuden odotus, jännitys tulevasta. Nyt siitä on tasan yhdeksän vuotta. Asunnon oma tuoksu, jota en ole onnistunut hävittämään näiden vuosien aikana.
Näin täällä kerran unen. Kävelin katua pitkin kohti kotiani. Aurinko paistoi ja taivas oli kirkkaan sininen. Kirkko loisti auringossa keltaisempana kuin koskaan. Taivaanrannassa oli kuitenkin uhkaavia ukkospilviä ja pilvet vyöryivät lähemmäksi. Yritin nopeuttaa askeliani, mutta jalkani olivat raskaat enkä päässyt etenemään. Kadun toisella puolella oli kotini. Mutta se ei ollutkaan kerrostalo jossa asuin. Se oli pieni valkoinen talo Norjassa. Kun lopulta pääsin sen luo, tunsin olevani kotona ja turvassa. Se oli talo, jossa nyt asun, mutta josta en tuolloin tiennyt vielä mitään.
Nyt kotini on Norjassa. Sinne ikävöin. Ja tunnen olevani siellä enemmän kotonani kuin koskaan täällä. Älkää kysykö miksi, koska en osaa siihen vastata. Niin vain on ja niin kuuluu olla.
Matka tänne sujui kovin sekavissa tunnelmissa. Ensin nauratti kun paita oli hammastahnassa ja tukka sekaisin. En ollut muistanut laittaa matkalle edes ripsiväriä, vaikka käytän sitä aina. Helsinki-Vantaalla oli kuitenkin aikaa miettiä, ja lopulta melkein hävetti.
Ei hävettänyt muiden ihmisten edessä, muttta hävetti itseni edessä. Miksi ihmeessä on niin helppoa laiminlyödä itseään, omaa kehoaan ja ulkonäköään? Sitä ihailee ja ihmetttelee tähtitaivasta, vuoria, puita ja hevosia, mutta enkö ole ihan yhtä suuri ihme kuin tuo tähtitaivas? Yhtä suuren ihmettelyn arvoinen. Ja jos en pidä huolta itsestäni, niin kuka sitten?
Tarkoituksenani on juosta verotoimistossa ja Kelassa. Pankissa. Hoitaa virallisia ja ikäviä asioita. Tavata tietenkin ystäviä, mikä on itseni hoitamista sekin. Mutta päätin lisätä ohjelmaan vähän muutakin. Varasin ajan kampaajalle. Olisin mennyt myös shiatsuun, mutta varoitusaika oli liian lyhyt - sitä olisi pitänyt ajatella jo aikaisemminkin. Harmi. Olisin kyllä tarvinnut hieronnan - pitkästä aikaa.
No, tänään päätin perustaa myös kotikylpylän täällä puolityhjässä asunnossani. Tein pedikyyrin. Vähän kotikutoisen, mutta ihan tehokkaan. Jalkakylpy väsyneille jaloille, johon sekaan tuli tällä kertaa hyllyyn unohtunutta frantsilan nokkosyrttishampoota ja merisuolaa. Sokerikuorinta ruokosokerilla. Hohkakivi. Ahavan käsivoidetta. Väritöntä kynsilakkaa.
Ihanaa, tehokasta ja edullista. Tee se itse- jalkahoito. Kuka on sanonut, ettei jalkoja voi pestä nokkos-shampoolla ja rasvata käsivoiteella? Kyllä voi. Tuo nokkos-shampoo tuntuu sitä paitsi toimivan paremmin jalkakylvyssä kuin hiuksissani...
Ja maailman paras ja tehokkain käsivoide. Kuolleen meren mutaa. Maistuu merivedelle.
Olen lukenut jostain, että Ahavan tuotteita ei saisi käyttää - ovat siirtokuntatuotteita Israelista. Pitäisi boikotoida. Elämä on nykyään niin kovin vaikeaa - tieto lisää tuskaa. Haluaisin olla eettinen kuluttaja, mutta välillä tuntuu, että kävelee miinakentällä. Suo siellä, vetelä täällä...
No, nyt tein tietoisen valinnan ja ostin tätä jo toisen tuubin, koska tämä on ainoa, jolla saan pidettyä käsieni ihon talvella kunnossa. Eettistä tai epäeettistä. Mielestäni on kuitenkin tärkeintä, että edes joskus vähän miettii tai uhraa ajatuksia sille, miten voisi kuluttaa eettisesti tai olla joskus vaikka ihan kuluttamatta. Käyttää ehkä se shampoon loppu jalkakylpyyn...
Oletteko koskaan tehneet google-runoa? Syöttäneet sanaa tai sanaparia googleen ja katsoneet mitä sieltä syntyy. No minä tein jalkakylvyn aikana google-runon...
Tämä keho
Tämä keho on minulla vain tämän elämän,
tämä keho lähellä,
on elämälle tärkeä.
Muista, että siksi sinulle on annettu tämä keho,
jotta voisit iloita ja
tuntea inhimillisiä tunteita.
Terveisiä Helsinki- Vantaalta, odottelen täällä jatkolentoa. Meinasi matka taas peruuntua viime metreillä... Ivar tuli sopivasti kipeäksi juuri viimeisenä iltana. Eikä olisi ollut ensimmäinen kerta, kun kissojen takia matka peruuntuu... Olen miettinyt, aiheutanko sen jotenkin itse vai vaistoaako kissat, että olen lähdössä ja kehittävät juuri sopivasti pahan ripulin, pahan ummetuksen tai korvatulehduksen edellisenä iltana ennen matkaa...
No, aamulla olin jo hankkimassa uusia lentoja ja tutkimassa eläinlääkärin yhteystietoja, kun päätin vielä antaa Ivarille kunnon tujauksen parafiiniöljyä. Ja sehän tehos saman tien. Vaikutuksen täytyi olla psyykkinen :). Ivar muuttui hetkessä siitä selällään vatsa turpeana makaavasta huokailevasta kissasta omaksi itsekseen, ja hyppi pitkin seiniä ilosta, niin että uskalsin kuitenkin lähteä. Ja Ineskin oli iloinen kun poika parani.
Mutta tuli vähän kiire. Gardemoenin naistenhuoneessa huomasin (turvatarkastuksen jälkeen), että paidan rinnus oli ihan hammastahnassa, tukka ei niin puhtaalla poninhännällä, hevoselta haiseva kaulahuivi kaulassa (oli unohtunut satulan alle tallilla...). Niin, ja tämä kissankarvoissa ja mansikkahillossa oleva läppäri mukana (täällä kentällä on aika kirkkaat valot). Olenko siis asunut liian kauan maalla metsittymässä vai lennellyt liian usein. Tuntui, että olisin voinut ihan hyvin matkustaa yöpaidassakin. Olisi ollut mukava asu eikä olisi taatusti piippaillut turvatarkastuksessa... Ei tosin piippaillut nytkään. Intialaissyntyinen turvamies vain pyöritteli silmiään, eikä flirttaillut yhtään, vaikka kuinka yritin hymyillä...
Pitäisi varmaan tehdä jotain... alkaa kiinnittää huomiota myös ulkoisiin seikkoihin, eikä ainoastaan tuijotella tähtitaivasta. No. olisin ehkä panostanut vähän enemmän, mutta kun oli se Ivarin ummetuskohtaus...
No, nyt ollaan matkalla ja kohta jo perillä. En ehkä hihku innosta niin kuin muut norjasuomalaiset kotimaan loman alla, mutta ystäviä ja läheisiä on ihana tavata! Verotoimisto, kela, pankki ym. ym. ei niin houkuttele. Ja tämä tuntuu vielä niin tutulta. Ei ollenkaan sellaisia "ihanaa salmiakkia!" - reaktioita...
Jokin täällä oli kuitenkin muuttunut. Hesari! Siitä on tullut tabloid, enkä tykkää yhtään. Onhan se huomattavasti näppärämpi, mutta se tuntuu ihan joltain viikonloppu- tai erikoislehdeltä. Ei vanhalta kunnon Hesarilta.
Tulihan muuten nopea bloggaus näillä lentokentän nopeilla yhteyksillä - kotona ehtii tehdä vaikka mitä sillä välin kun kuva latautuu... Ja saattoi tulla muutenkin aika väsyneitä juttuja... neljän tunnin yöunet ja päivä reissussa. Mutta tällaista aina välillä.
Pahoittelen kirjoitusvirheitä - oikoluen huomenna ja korjaan. Virkeillä silmillä. Kohta lähtee nimittäin se viimeinen pyrähdys pohjoiseen...
Mainitsin kerran, että päädyin asumaan hyvien ihmisten pihaan. Olen vuokrannut pienen taloni varsin edullisesti. Vuokrasopimukseen kuuluu polttopuita vapaasti ja sähkö vain käytön mukaan (edullista). Hyvä sopimus jo sellaisenaan.
Mutta tähän sopimukseen näyttää kuuluvan myös auton pesu. Talvirenkaiden vaihto. Lumityöt. Television korjaus. Kaikki pikku rempat. Kukkakimppuja lapsilta. Kukkien kastelu pyytämättä. Ruohon leikkaaminen. Ja nyt uusin: kissojen hoito kun olen Suomessa.
Ensimmäisellä kerralla kissat olivat kissahotellissa (silmien pyörittelyä). Viimeksi ystäväni kävi hoitamassa kissat täällä (silmien pyörittelyä). Kyllä me hoidetaan! Ja nyt sitten vuokraisäntäperheeni saa huolehtia kissoista. Se kunniaksi minut kutsuttiin tänään kahville nuoremman kissani Ivarin kanssa. Ines kun on sellainen kotikissa.
Olen joutunut hoitamaan kaikki asiani itse jo niin monta vuotta, että on ollut tosi vaikeaa oppia pyytämään ja vastaanottamaan apua. En enää tiennyt, että se on mahdollista, enkä enää tiennyt kuinka se tehdään. Luulin, että pitää vain osata, jaksaa ja tehdä itse. Minusta oli tullut hyvin itseriittoinen. Kyllä minä osaan ja pärjään. Voin auttaa muita, mutta en tarvitse apua. No, sehän on ylpeyttä ja ylpeys on yksi kuolemansynneistä.
Mutta elämä on ihmeellistä. Jos meidän pitää oppia jokin asia, niin meidät viedään tilanteisiin, jossa tuo oppiminen on mahdollista. Ensin hienovaraisemmin. Jos olemme oikein kovapäisiä, elämä saattaa laittaa meidät polvilleen ja pakottaa oppimaan. Nyt minun on mahdollista oppia tämä läksy hyvin miellyttävällä tavalla. Toivottavasti olen hyvä oppilas ja tämä riittää.