Nyt tuntuu siltä, että olen saanut vähäksi aikaa tarpeekseni raivaamisesta, raahaamisesta, kantamisesta, kuuraamisesta, puunaamisesta ja kiillottamisesta. Entisen kodin ovi on nyt suljettu ja taakse jäi mäntysuovalta tuoksuva valkoinen asunto. Ihan kun en olisi siellä koskaan asunutkaan. Asunnon jättäminen ei tuntunut oikeastaan miltään. Eläinten jättäminen sitäkin vaikeammalta, vaikka olen ajatukseen ehtinytkin jo totutella. En voi kuin luottaa siihen, että kaikki järjestyy parhain päin.
Uusi koti on edelleen enemmän ja vähemmän kaaoksessa, mutta tuntuu turvalliselta ja omalta. Oma olokin tuntuu kevyemmältä ja on helppoa taas hengittää. Oli korkea aika siirtyä eteenpäin.
Ja Lille Venn sitten. Kun olin jo muuttanut, mutta kävin vanhalla asunnolla siivoamassa, Lille Venn istui aina surullisen näköisenä ovimatolla odottamassa. Viime sunnuntaina laitoin sen kantohäkkiin ilman mitään ongelmia. Häkki autoon, ja sitten ajettiin tähän pihaan. Se matkusti hiljaisemmin kuin Ivar, tuijotti vain minua suurilla silmillään.
Täällä päässä toin häkin sisälle sen verran, että Lille Venn näki Ivarin ja Ineksen. Sitten vein häkin ulos ja avasin sen oven. Olin varautunut siihen, että kissa säntää paniikissa tiehensä, mutta niin ei käynytkään. Se jäi pyörimään jalkoihini, kävi ruokakupillaan ja tuntui tietävän ihan tarkkaan, missä ollaan. Se vaikutti jopa tyytyväiseltä. Sitten se lähti uteliaana mutta rauhallisesti kävelemään, katosi talon nurkan taakse, ja sen jälkeen en ole sitä nähnyt.
Ensimmäisenä yönä menin kolmelta yöllä katsomaan, jos sitä näkyisi. Ruokakupilla oli kaksi kissaa, mutta ei Lille Veniä. Ruokaa kuluu, piha on täynnä kissan jälkiä, mutta onko yhdet jäljet Lille Venin - en tiedä. Toivon totisesti niin. Ainakaan se ei ole palannut sinne entiseen kotiin.
Oveni takana on se sama ovimatto, jolla se aina makaili. Korituoli, jossa se aina nukkui, on seinustalla maamerkkinä. Luotan siihen, että se tietää, missä asun. Se tuntee pihan ja rakennukset paremmin kuin minä, ja on varmasti löytänyt itselleen suojapaikan. Luotan kyllä siihen, että tiemme vielä kohtaavat.
Miten yksi puolivilli kissa voikin jättää sellaisen jäljen sydämeen? Miten paljon sen poissaolo herättää huolta? Ja miten sen ehdoton luottamus voi tuntua sielussa saakka?
Voi toivottavasti se tulee takaisin! Mutta kyllä se varmasti osaa pitää huolta itsestään, kun on ennenkin liikuskellut itsekseen. Joskushan kissat saattavat olla pitkiäkin aikoja poissa. Ja kaukanakin. Ja sitten palaavat yhtäkkiä. Kerro heti kun se tulee takaisin.
VastaaPoistaOn ihan mahdollista, että se liikkuu tässä koko ajan ja käy syömässäkin - ei vain uskalla istuskella tuossa oven takana päivisin, kun tässä on niin paljon liikettä.
PoistaMutta kyllä mulla on kova ikävä sitä - se kun osallistui aina niin touhukkaana kaikkiin ulkohommiini... mutta jospa se tästä. Ja kyllä se taatusti osaa huolehtia itsestään, sehän eleli kodittomana ainakin pari vuotta.
Voin samaistua noihin muuttotunnelmiin, vaikka minä kyllä ikävöin vanhaa taloa. Voi kun talon voisi siirtää mukanaan! Ja rantaakin on hiukan ikävä.
VastaaPoistaMutta uusi talo on toki kiva, ja rannan olemme vaihtaneet vihreyteen ympärillä.
Voi sinun pikkuista ystävääsi. Eiköhän hän palaa ❤️
Mulla tämä muutto uuteen meni vähän yllättävänkin helposti. Kuvittelin aina viihtyväni siinä entisessä talossa, mutta tämä nykyinen tuntuu itse asiassa paljon kodikkaammalta.
PoistaMutta kaikenlaista muuttoon liittyvää fyysistä toimintaa olen saanut kyllä totaalisen yliannostuksen. Sormenpäät on auki ja selkä kipeä kaikesta kantamisesta. Edes ajatus pahvilaatikosta aiheuttaa inhon väristyksiä, mikä on vähän huono juttu, koska niitä edelleen pyörii nurkissa purkamatta :).
Hassua miten tuollaista vähän takkuista, likaista ja puolivilliä kissaa voikin olla niin ikävä :(.
Onko sinulla muuten mahdollista kasvatella mitään siellä uudessa pihapiirissä? Vihanneksia, kukkia?
VastaaPoistaVarmaan ihan mitä vaan haluan - peltoahan täällä riittää. On tässä talonkin ympärillä tilaa, mutta myös isoja koivuja, joten ihan kasvimaata ei tähän kannata laittaa. Tilan isäntähän haluaisi pitää keittiöpuutarhaa, mutta valittelee, että aika ei oikein riitä - varmaan voidaan laittaa yhteisprojekti pystyyn, jos vain haluan. Mutta saa nähdä.
PoistaIhan just tossa katsoin ja lajittelin viimevuotisia siemeniä. Olin tiukasti päättänyt, että en kasvata tänä vuonna mitään, mutta jos sittenkin... edes vähän krassia. Ja samettikukkaa ja jotain muuta... :D.
Kylläpä sinulla on kaunis ja kiinnostava blogi! Taisin jäädä koukkuun ja samalla sydän syrjällään odottelemaan Lille Vennin kotiutumista.
VastaaPoistaNo kiitos! Tervetuloa seuraamaan seikkailujamme. Jutut ovat olleet viime aikoina vähän kissavoittoisia, vaikka ei tämä mikään kissablogi olekaan :).
PoistaMonella taitaa olla sydän syrjällään Lille Vennin puolesta, mutta ei tässä voi kuin luottaa. Itseäni vähän lohduttaa se, että tiedän tämän olevan sille ihan tuttu paikka eikä se itse tuntunut olevan siirrosta moksiskaan. Jospa se vaan vähän seikkailee kevättunnelmissa ja yrittää vallata itselleen uuden reviirin. Ja saattaisi sanoa ihan samalla tavalla: "viime sunnuntaina se toi mut tähän pihaan, mutta sen jälkeen sitä ei oo näkynyt". :D.
Ajatukset Lilla Venin matkassa; turvallista eloa Pikku Ystävä. Toive on, että on siinä lähettyvillä. Hän
VastaaPoistaon koskettanut sieluasi...ihanainen♡
Voi hyvin!
Eläimillä on niin paljon annettavaa ja niiden ystävyys ja luottamus on niin suuri ilo ja lahja, että tuntuu ihan käsittämätöntä, että kaikki eivät sitä tajua tai halua kokea. Eiköhän Lille Venn seikkaile tässä lähettyvillä ja saattaa tosiaan käydä syömässäkin tuossa oven takana. Uskoisin niin. Kävin vainukissa Ivarin kanssa sitä vähän etsimässä, ja mulla oli ihan sellainen tunne, että Ivar haisteli tuolla tuttuja jälkiä, se seurasi niitä niin tohkeissaan :).
Poista♡
Poista