sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Illuusio nimeltään aika




On melkein traagista, että näillä korkeuksilla puutarha saavuttaa kauneimman kukoistuksensa juuri ennen talven tuloa. Kaikki on vihreää ja vehreää, joku aloittaa vasta kukintaansa, kunnes eräänä aamuna huomaa, että se oli taas siinä. Täällä oli lämpimin syyskuu yli sataan vuoteen ja lokakuukin on alkanut hienona, mutta paikoitellen yöpakkaset ovat jo puraisseet ja omien samettikukkien loisto on muisto vaan. Ystävän puutarha vielä toistaiseksi kukoistaa.

Näin oman syntymäpäivän jälkimainingeissa tuntuu joskus samalta. Elämässä on niin paljon kaikkea, mitä haluaisi vielä tehdä ja kokea, mutta aikaa on rajallinen määrä. Tuli taas hetkellinen paniikki. Ystäväni kysyi, että mitä et muka voi enää tehdä. Totesin, että en ainakaan voi ottaa enää papukaijaa, ne kun elävät niin vanhaksi. Pienet on murheet, totesi ystäväni. Ja tuo kaikki ehtiminen on lopultakin vain illuusiota, koska eihän meillä oikeasti ole kuin tämä hetki. Olimme sitten minkä ikäisiä tahansa.

Yhteen vanhaan unelmaan olen tarttunut nyt oikein kaksi käsin. Nimittäin maalaamiseen - noin niin kuin taiteellisessa mielessä. Päätin katsoa, mitä saan siitä irti, vai saanko mitään. Etten sitten kerran mieti, että olis pitänyt. Piirtäminen oli ehdottomasti lapsuuteni suurin intohimo, ja olen siihen tasaisin väliajoin palannut. Tänne muuton jälkeen olen maalannut enemmän kuin koskaan, mutta en kuitenkaan oikein tosissani. Olen turhautunut, kun en osaa ja löytänyt itseni ajattelemasta ihan liian usein, että pitäisi.

Nyt osallistun maalauksen nettikurssille ja käytän suuren osan liikenevää aikaani maalien ja pensseleiden parissa.  Kurssilla on tavoitteena maalata intuitiivisesti ja päästää irti tavoitteista ja suunnitelmista. Luottaa. Jättää tilaa "magialle". Antaa intuition johdattaa ja katsoa mitä siitä syntyy. Jos lopputulos ei miellytä, aloittaa alusta. Kuulostaa ehkä helpolle, mutta voi vakuuttaa, että ei ole, vaan on niin pirun vaikeaa. 

Puhumattakaan siitä, miten vaikeaa tuo on ottaa yleiseksi elämänasenteeksi. Jättää suunnittelu ja odotukset vähemmälle ja antaa tilaa magialle. Antaa intuition johdattaa, ja katsoa mitä siitä syntyy. Aina voi aloittaa uudestaan. Ihan jokainen hetki. 

ps. kun näitä postauksia on syntynyt sen verran harvakseltaan, niin laitan kissauutiset tähän loppuun. Kissat voi hyvin. Ines taitaa jopa vähän tykätä Lille Venistä, se selvästi flirttailee ja niillä on keskenään väijytysleikkejä. Ivar vähän komentelee, mutta ihan sopuisasti kuitenkin. Sekin haluaisi kai leikkiä, mutta kun se ei oikein osaa. Reppana.

4 kommenttia:

  1. Siellähän sujuu kissoilla hienosti, mahtavaa ♥
    Voi hitsi, miten samanlaisia ajatuksia itsekin mietin. Unelmia on, suuriakin, massiivisia elämänmuutoksia ja sitten miettii juuri tuota, että ehtiikö enää. Hassua! Tässä iässähän sitä vielä ehtii hyvinkin, vaikka tulevaisuudennäkymät on ihan eri tasolla kuin 20-30-vuotiaana, ehkä tulee sitten verrattua siihen, kun tuntuu, että nyt ei muka ehdi. Ja toisaalta, ei voi tietää, mihin asti aikaa on meille suotu, joten tuo "meillä on vain tämä hetki" on niin totinen tosi. Ihanaa, että tartuit tärkeään asiaan, tuohonkin! Teet aktiivisesti asioita antoisan elämän eteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei anteeksi, olen unohtanut vastata :(. Tietenkin ikä tuo mukanaan joitain rajoituksia, mutta aika monessa asiassa se on vain oma mieli joka rajoittaa.

      Poista
  2. Samoja ajatuksia, aikaa mietin. Mitä "vielä" haluaisin tehdä. Kaunista lämmintä syksyä eletään, se on "nyt". Tartu hetkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tartutaan hetkeen. Ehkä sitä toisaalta näin vähän vanhempana tajuaa paremmin, että ne oikeasti isot asiat on usein aika pieniä. Niitä pieniä, tärkeitä hetkiä.

      Poista

Kommentit ovat blogin suola, joten on tosi kiva, jos osallistut kommentoimalla!