Eräänä päivänä töissä

Syksy. Aamulla työmatkalla oli niin kaunista, että meinasi tulla itku ihan vaan siitä kauneudesta. Mutta tuulessa tuntee jo lähestyvän talven ja lumen. Eräänä aamuna, ihan pian, vuorten rinteillä näkyy jo valkoista.Sieltä se valuu sitten vähitellen alas laaksoon, kunnes yhtenä aamuna voit lukea kissan jäljet lumessa. Niin se on joka vuosi. 

Aamuvarhaisella parkkipaikalla miehet seisoivat kädet taskuissaan ja päällään punaiset liivit. Koirat vielä autoissa odottamassa. Vuoden tärkein päivä. Kylän yllä leijuu testosteroni, ja kohta kaupassa kulkee miehiä puukko vyöllään; metsän, nuotion ja veren haju vaatteissaan. Minä hymyilen noille miehille, vaikka samalla huudan hiljaa mielessäni: paetkaa hirvet! Viekää vasanne turvaan. 

Työpaikalla ilman täyttää lampaan kellojen kalkatus. Pilvet vyöryvät vuorten yli syksyisen jäätävän tuulen mukana. Valo leikkii vuorten seinillä ja muuttaa maisemaa joka hetki. Lintuparvi pysähtyy pihlajaan ja syö sen hetkessä tyhjäksi lehahtaen taas uudestaan lentoon. Tuuli saa minut puristamaan kädet tiukemmin ympärilleni. Ympärilläni asuu surullisia nuoria ihmisiä. Tulevaisuus edessä, mutta monella raskaampi taakkaa kannetavanaan kuin kohtuullista.  Mietin, miten kaiken tämän kauneuden ja yltäkylläisyyden keskelle mahtuu niin paljon surua, toivottomuutta ja neuvottomuutta.

Tänne on muuttamassa nuori nainen. Sielu ja kädet täynnä arpia, mieli täynnä pelkoa. Siellä hän istui kylmässä asunnossaan yrittäen muuttaa sitä kodikseen. Elämä pahvilaatikoissa ja rakkaat eläimet vain valokuvissa. Piano, antiikkituoli ja paljon laatikoita. Vien hänelle puita takkaan ja toivon sen lämmittävän vähän myös sisältä päin. Muuta apua hän ei vielä halua. Toisen ihmisen läheisyys voi olla jollekin maailman pelottavin asia.

Kaipaan maalausteni äärelle ja laakson suojaan, mutta kun en juuri nyt muuta voi, niin maalaan sanoillani. Juon kupin lämmintä kahvia, katselen ikkunasta vuoren karua kauneutta  ja siunaan mielessäni niin metsästäjät, hirvet kuin nämä surulliset nuoret ihmisetkin.