Hetken sain olla onnellinen, kun kaikki neljä hevosta olivat täällä ihan kotipihalla. Vielä onnellisempia olivat tietenkin hevoset, kun lauma oli kasassa. Pojilla, Tindenillä ja Blesenillä, oli vaan vähän liiankin hauskaa ja täällä hypittiin aitojen yli ja järjestettiin omia ex-tempore laukkakilpailuja tuolla pellolla, joten kaksi ylimääräistä saivat menolipun kotiinsa aika pian. Moinen meno oli näille ei vielä niin kovin kokeneille hevosihmisille vähän liikaa. Yritin kertoa, että ei tämä nyt niin vaarallista ole - pitävät vain vähän hauskaa, mutta ei auttanut.
Yhden karkailusession aikana täällä oli naapurin kymmenvuotias poika ratsastustunnilla. Ratsastuksesta ei tullut tietenkään mitään, kun siinä pyöri ylimääräisiä irtohevosia ympärillä. Jälkeenpäin tuo poika totesi kuitenkin haltioituneena, että "Pilasivat kyllä mun ratsastustunnin, mutta voi kun saisin oman hevosen. Se on suurin unelmani!". Oikeaa hevosmiestä ei pieni kaaos haitannut.
Nyt Blesenillä on ikävä ja se hirnuu perääni. Minä kun taidan olla ainoa, joka ihan oikeasti ymmärtää Blesenin ja Tindenin ystävyyden laadun. Mutta sellaista on hevosen elämä - niiltä ei paljon kysellä. Eikä tässä tapauksessa minultakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat blogin suola, joten on tosi kiva, jos osallistut kommentoimalla!