Kukkaterapiaa

Vielä tuossa heinäkuun puolenvälin aikoihin heitin yhteen penkkiin pussillisen siemeniä, "Syötäviä kukkia". Kehäkukkaa, kurkkuyrttiä ja ruiskaunokkia. Toistaiseksi olen syönyt niitä vasta silmilläni ja kameralla. Pala kesää vielä syksyn keskellä.

Ruiskaunokit, tai niin kuin itse olen oppinut, ruiskukat kuuluivat lapsuuden kesiin, mutta nykyään niitä näkee lähinnä kukkapenkeissä. Kunhan raaskin, kerään terälehtiä sisälle kuivamaan. Ehkä niistäkin tulee teetä… vai saippuaa? 

Frantsilan kehäkukka myy ruiskaunokkitippoja, ja niistä kerrotaan seuraavaa: 

"Centaurea cyanus Tässä hetkessä elämiseen. Kaipuun ja erillisyyden tunteeseen. Antamaan syvää rauhan tunnetta. Ruiskaunokki tasapainottaa mieltä ja antaa syvyyttä tunteille. Se helpottaa palautumista aikaisemmista kokemuksista ja auttaa latautumaan uuteen. Ota ruiskaunokkia silloin, kun tunnet koti-ikävää, eron ja kaipuun tuskaa tai sisäistä haikeutta. "Olen onnellinen juuri nyt tässä taivaansinen alla".

Tilan isäntä on palannut kotiin neljän kuukauden poissaolon jälkeen. Nyt vasta huomaan, kuinka vastuu on painanut harteitani ja miten väsynyt oikeastaan olen. Tunteet vaihtelevat laidasta laitaan, joten tasapainotusta tarvitaan. Todellakin. En tiedä itkettääkö vai naurattaako. Tilinpäätöksen tästä kesästä teen myöhemmin, mutta tiedän, että se jää positiivisen puolelle. Tämä kesä ei ole ollut pelkästään helppo ja mukava, mutta äärettömän tärkeä. Ja ne on ne hankalat jutut elämässä, joiden aikana opimme eniten. Niin se vain menee. 

Mutta nyt taidan lähteä istumaan tuonne ruiskaunokkipenkkiin ja hengittämään niiden taivaansineä, kaipa se auttaa vähintään yhtä hyvin kuin ruiskaunokkitipat?

Mukavaa viikonloppua - täällä on sumun takaa auennut sininen taivas.