Maalaisunelmia

Norjassa, niin kuin varmasti Suomessakin, on paljon nuoria pariskuntia ja lapsiperheitä (ja kyllä vanhempaakin väkeä), jotka haaveilevat maallemuutosta. Pienestä talosta maalla, jossa voi viljellä omat vihanneksensa ja pitää ehkä kanoja ja muutamaa lammasta. Ehkä hevosta. Sellaista paikkaa, jossa elämä olisi stressitöntä ja lasten hyvä kasvaa. Täällä näitä pientiloja kutsutaan nimellä "småbruk". Norjan kielen sana småbruk pitää ehkä kuitenkin sisällään enemmän merkityksiä kuin suomen kielen sana pientila. Pienehkö, joskus suurempikin, usein vanha ja huonokuntoinen talo, pihalla navetta ja muita ulkorakennuksia. Vähän maata. Monen unelma, ja tämän unelman tiimoilta Norjassa on useampikin tv-ohjelma ja useita lehtiä.

 

 

Usein kaupunkilaisilla on vain vähän romanttinen kuva maalla asumisesta. Ei ehkä ihan käsitystä siitä, kuinka paljon työtä tuollaisen pienenkin tilan ylläpitäminen vaatii. Ja kuinka kalliiksi se tulee. Korjaamista, remontoimista, puutarhanhoitoa, puiden tekemistä, lämmittämistä jne. jne. Toisaalta, tuollainen pieni tila voi tuskin tarjota elantoa, joten usein on pakko käydä töissä kodin ulkopuolella ja matkat täällä maalla ovat pitkiä. Ja kaikki tuo muu tilan hoitoon liittyvä tulee sitten sen työpäivän päälle. Käytännössä tämä on usein aika ylivoimainen yhtälö, mutta jos sen saa toimimaan, elämä voi epäilemättä olla monella tavalla hienompaa ja lapsilla hyvä kasvaa. Mutta yhtälö on hankala, ja niinpä täälläkin on useampikin tuollainen pikkutila tyhjillään tai pelkkänä loma-asuntona.

Itsekin haaveilin tuollaisesta pikkutilasta. Vaikka elän tällä hetkellä yksin, minulla oli vähän yltiöpäinen ajatus siitä, että ostaisin itselleni tuollaisen "småbrukin", niitä kun saa aika edullisesti. Kyllähän minä pärjäisin... Päätin kuitenkin ensin harjoitella maalla asumista, ja asunkin nyt vuokralla pienessä talossa tämän uskomattoman kauniin tilan pihapiirissä. Norjassa on tavallista, että näiden tilojen pihassa on ylimääräinen pieni talo jota vuokrataan ulkopuoliselle. Tällä kylällä tavallisimmat vuokralaiset ovat puolalaisia työmiehiä, mutta sitten on yksi tällainen poikkeus, vähän outo suomalaisnainen, joka muutti tänne "just like that", ja haluaa asua täällä jumalan selän takana tässä pienessä kylässä :).

 

 

Kohtalo heitti minut hyvien ihmisten pihaan, joten elämä täällä on mukavaa ja helppoa. Lumityöt tehdään, nurmikko ajetaan, televisio korjataan. Jopa autoni huolletaan, renkaat vaihdetaan ja auto pestään säännöllisesti - ja se ei kyllä kuulu vuokrasopimukseen. Olen tottunut hoitamaan tällaiset käytännön asiat aina itse tai ostamaan palvelun jostain, mutta täällä se ei sovi, ja olen joutunut oikein opettelemaan avun pyytämistä ja vastaanottamista. Se on ollut muuten yllättävän vaikeaa. Vanha isäntä loukkaantui jo kerran, kun vaihdatin autoni renkaat muualla. Onneksi se oli tehty väärin, niin että hän sai vaihtaa kahden renkaan paikkaa keskenään. Täällä kun naisten pitäisi olla naisia ja miesten miehiä. Ainakin tämän vanhemman polven mielestä.

 

En tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tässä on nyt hyvä asua, tässä on kaikki maalla asumisen edut, mutta ei niitä haittoja.  Talo on ehkä vähän ahdas, mäntyseinät pysyvät mäntyisinä, eikä niitä voi maalata, olohuoneen keskeisin sisustuselementti on nahkainen kulmasohva kahdenkymmenen vuoden takaa, joten sisustusblogia ei ehkä kannata alkaa pitää...  Mutta täällä on ihana valkoinen takka, koivuhalkoja voi kantaa liiteristä vapaasti, vuokra on edullinen, maisemat ovat huikaisevat ja loputtomat metsäautotiet alkavat melkein pihalta. Nukun täällä rauhallista unta ja olen päääosin hyvin onnellinen tai ainakin tyyni ja tyytyväinen. Luonto on hoitanut minut jälleen eheäksi ja stressittömäksi ja sieluni ja kehoni tuntuvat asuvan samassa paikassa.

 

 

Luin "Lev landlig" - lehdestä tarinan oslolaisesta naisesta, joka rakastui maalaismieheen ja muutti tämän maatilalle jumalan selän taakse, ei kovin kauaksi täältä. Kun ei ollut oikein mitään tekemistä, tämä nainen perusti tilalle kahvilan Skafferiet, ajatellen myyvänsä ehkä kaksikymmentä kuppia kahvia viikossa. Nyt neljä vuotta myöhemmin hän on myynyt parhaillaan tuhat kuppia kahvia päivässä, ja autojonot tien varrella ovat kilometrien pituiset. Joten kaikki on mahdollista, jos uskoo ja pitää kiinni unelmistaan.

 

"Mikään ei sido sinua, paitsi ajatuksesi.

Mikään ei rajoita sinua, paitsi pelkosi.

Ja mikään ei hallitse sinua,

paitsi uskomuksesi."

- Marianne Williamson -