Vuoden toiseksi viimeinen päivä

Aamu valkenee laaksossa. Seisoin aamulla pitkään hevosten luona niiden syödessä heiniään ja katselin tähtitaivasta. Mietin taas, kuinka onnellinen ja onnekas oikein olenkaan, ja kuinka helposti sen tunteen kadottaa. Mutta hevosten läheisyys rauhoittaa ja maadoittaa. Ehkä sen takia aamu on jatkunut hyvänä. Kahvi on hyvää ja radiossa soi pehmeä jazz. Se sopii hyvin tähän aamuun.

Kohtalo tuo eteen mahdollisuuksia ja tilaisuuksia, mutta omalla vastuulla on se, tarttuuko niihin vai ei. Tuskailen täällä sen kanssa, että en ole uskaltanut tarttua tilaisuuksiin ja jättänyt asioita tekemättä, mutta ehkä kannattaisi muistaa nekin mahdollisuudet, joihon on tarttunut ja antaa itselleen vähän kiitosta siitä. 

Juon aamukahvia ihanassa vanhassa talossa, viisi hevosta takapihalla. Ikkunasta avautuu uskomaton maisema, kynttilät palaa ja radiossa soi hieno musiikki. Tunnen itseni terveeksi. Elämäni on aika ihmeellisen hyvin juuri nyt. Juuri tällä hetkellä. Kiitos sen, että kyllähän minä oikeasti olen uskaltanut tarttua aika moneen eteeni tuotuun mahdollisuuteen. Pienten juttujen kohdalla pelkään tyhmiä asioita, mutta isoja hyppyjä olen tehnyt aika huimapäisestikin. Ja elämä on kantanut. Vielä on monta mahdollista hyppyä tekemättä, mutta niidenkin aika tulee. 

Joten kun alan täyttää sitä uutta kalenteria, yritän muistaa myös ne asiat, jotka ovat jo hyvin. Muistuttaa itseäni niistä mahdollisuuksista joihon olen uskaltanut tarttua ja mitä se onkaan tuonut tullessaan. Kaikki on mahdollista. Ihan kaikki. Jos niin on tarkoitettu.

Ja nyt raivaan lopultakin tuon yläkerran huoneen :). Mukavaa päivää. Vuoden toiseksi viimeistä.