Ajattelin tekaista hevosten aitaukseen uuden portin, että hevoset pääsevät syömään tuonne "alapellolle" - tämä piha kun alkaa olla aikalailla kaluttu. Periaatteessa ei mikään kovin iso juttu.
Mutta tiedättekö tunteen, kun joutuu tekemään jotain oman ydinosaamisensa ulkopuolella? Ei ihan tiedä, mitä työkaluja tarvitsee ja/ tai kuinka niitä käytetään? Asiaa hankaloittaa vielä se, että täällä ei todellakaan ole mitään yhtä paikkaa, jossa olisi hyvässä järjestyksessä kaikki työkalut, vaan ne ovat pitkin erinäisiä ulkorakennuksia ja useimmat n. "tavalliset", naisen käteen sopivat työkalut ovat enemmän ja vähemmän ruosteessa.
Haastetta lisää se, että jos sattuu unohtamaan jotain, tai on tullut väärä työkalu mukaan, niin joutuu helposti kävelemään sen 400 metriä, kun käy hakemassa uuden työkalun tilalle. Ja jos sekään ei toimi, niin ehkä vielä uuden ja siinä on seuraavat 400 metriä sisäisessä askelmittarissa. Varsinkin kun ulkona on tänään 24 astetta varjossa ja auringossa varmasti sellaiset reilut +30. Sitten onnistuin hävittämään vielä silmälasini (!) tuonne heinikkoon, ja niitä etsiessä tuli sellaiset 600 m lisää (löytyi!). Farkut ja kumisaappaat jalassa tietenkin, koska tuolla heinikossa ei uskalla oikein muuten kulkea - siellä kun saattaa olla käärmeitä.
Lopulta, kun kaikki ruuvimeisselit olivat osoittautuneet sopimattomiksi siihen yhteen ruuviin, jossa pitäisi olla kuusikulmainen ruuvari, niin ajattelin taipua käyttämään akkuporakonetta - jota en oikeastaan osaa käyttää. Varsinkaan kun siinä on akku loppu...
Siinä vaiheessa hiki valui selässä ja rinnassa ja otsalla, ja päätin yrittää vaihtaa vähän kevyempää päälle ja ottaa juomaa jääkaapista. Jääkaappi on vähän liian täynnä ja kädet eivät olleet enää ihan vakaat, ja sen tietää miten siinä sitten käy. Pysähdyin oikein miettimään hetkeksi, että josko nyt olisi oikea hetki itkeä. Teki mieli. No en itkenyt mutta en kyllä nauranutkaan, vaikka asiassa tiettyä tragikomiikkaa onkin.
Mutta ei tässä lannistuta. Tähän projektiin on kulunut nyt noin kolmisen tuntia ja kuluu varmaan vielä toisetkin kolme tuntia, mutta mitä siitä. Onhan tässä aikaa? Ja sitten kun hevosilla on taas pääsy tuonne alaniitylle, voin henkäistä, eikä mun tarvitse miettiä näidä aitojen virittelyjä tänne pihalle. Voin ajaa ruohon ihan itse ;).
Nyt on nestetankkaus suoritettu ja olo vähän kohentunut - taidanpa lähteä jatkamaan projektia… Ei ole tämä tilanhoitajan elämä yhtä oluenjuontia terassilla...
Jep, näitä päiviä sattuu joskus kohdalle. Pari päivää sitten meillä jumittui ulkona oleva vesihana auki-asentoon. Putkipihdit jossain muualla kuin niiden pitäisi olla, muista työkaluista ei mitään apua, mies poissa kotoa jne. Piti päästä käsiksi pääventtiiliin, joka sekin oli hiukan tiukassa, kun sitä ei varmaan ole väännelty mihinkään suuntaan vuosiin. Sain lopulta vedentulon lakkaamaan, mutta varsinaisen vian korjaamisen luovutin miehelle. Minun apinanraivoni ei riitä sen ulkohanan kiinni vääntämiseen, vaikka miten yrittäisin.
VastaaPoistaJotkut hommat sitä jättäisi ihan mielellään miehille :). Eniten täällä raivostuttaa just se, että kaikki työkalut on vähän missä sattuu. Jos tarvitsee vesiletkua, niin sitä on käytetty jossain muualla ja siinä on väärä suutin, ja se oikea suutin on taas jossain muualla jne. jne. Tämän pihan etäisyydet lasketaan sadoissa metreissä ja kun niitä mahdollisia paikkoja vaikkapa käsisahallekin on varmaan se tuhat neliötä, niin joskus meinaa hermo mennä :D.
PoistaTuossa vaiheessa kun kirjoitin tuon jutun, kärsin varmaan jo melkoisesta nestehukasta, koska olin kävellyt tuolla auringonpaahteisella pellolla edestakaisin varmaan useamman kilometrin… Juotuani kunnolla kivennäisvettä ja otettuani vähän ihan raakaa suolaa suuhuni, menin saattamaan homman loppuun ja siinä meni ehkä puolisen tuntia. Tarvittiin kuitenkin sahaa ja sitä akkuporakonetta, jota yllättäen osasin taas käyttää :).
Mutta nyt siellä on portti ja hevoset pääsevät kohta syömään sielunsa kyllyydestä - toivottavasti eivät syö liikaa ettei tule vatsa kipeäksi.
Kyllä tiedän tunteen. Mistähän se johtuu, että työkaluja ei voi säilyttää missään yhdessä järkevässä paikassa, vaan niitä pitää aina haeskella pitkin mäkiä? Mistähän se johtuu, että en itse opettele kunnolla edes käyttämään niitä työkaluja, joita alakerran isännällä on röykkiöissään siellä täällä? Mutta vaikka kaikki olisi kuinka järjestyksessä, näitä päiviä aina joskus vaan tulee.
VastaaPoistaSiinä varmaan vähän auttaa se, kun osaa pysähtyä katsomaan tilannetta ulkopuolelta ja jopa ottamaan valokuvan siitä.
Ja miten paljon aikaa menee jonkun ihan yksinkertaisen jutun tekemiseen, kun pitää ensin kävellä kilometri edestakaisin, yrittäessään etsiä jotain työkalua tai puuttuvaa osaa? Olen yrittänyt hankkia itselleni ihan omia työkaluja, joita jemmaan sitten sellaisessa paikassa, että varmasti ne löydän. Olen pitänyt sellaisia vaaleanpunaisia naisten työkaluja ihan höpö höpö- juttuina, mutta ehkä niissä on hyvä idea taustalla? Miehet tuskin "lainaisivat" vasaraa, jossa on vaaleanpunainen kukallinen varsi :D. Ja jos lainaisivat, jäisivät siitä taatusti kiinni ;).
PoistaHmmm... Vaaleanpunainen työkalusarja alkoi yhtäkkiä kuulostaa oikein hyvältä. Meillä nimittäin mies on se, joka levittelee työkalut pitkin poikin eikä osaa palauttaa niitä paikoilleen. :D
Poista:D. Eikö vaan? Pitäisikö alkaa suunnitelemaan sellaista, mikäli sitä ei vielä ole saatavissa...
PoistaNe kukkatyökalut on ihan leluja. Mutta voisihan kunnon työkalujakin maalata pinkeiksi ja säilyttää omassa pakissa. Hmmm... omassa lukollisessa pakissa. Pinkissä.
PoistaEi kun niiden pitäisi ollakin sellaisia ihan kunnon, järeitä työkaluja, ei mitään ""naisen käten sopivia" hilavitkuttimia. Mutta ne olisivat vaaleanpunaisia tai niissä olisi vaikka ruusu-, hello kitty- tai my little pony- kuvio. Pitäisi testata, mikä kuvio olisi keskivertomiehen mielestä kaikkein noloin :D.
PoistaTuo on ihan jokapäiväistä hommaa minulle. Mikään tavara ei ole siellä missä sen pitäisi, työkalut on ruosteessa tai niin kuluneita ettei niillä tee mitään tai muuten vain hajoaa käsiin. Viimeksi eilen oli kaikki paskakolat kadonneet ihmeellisesti navetasta ja niiden perässä sain juoksennella ympäri tilaa...Mutta kaikkeen tottuu :) Enää ei niin kovasti ärsytä :D
VastaaPoistaMä en aio sopeutua, vaan hankin omat välineet ja teen oman jemman - tämä on ainakin suunnitelma :D. Tätä kävelyä kun tulee täällä ihan tarpeeksi muutenkin, niin säästän ainakin muutaman tuhat askelta... Tällaisella tilalla kun voisi mielestäni olla useampikin lapio. Omansa puutarhatöihin ja omansa sementin lapioimiseen. Sitäpaitsi tavaroiden etsimiseen meee ihan tolkuttomasti aikaa: siinä on äkkiä tunti hurahtanut, kun yrittää löytää vesiletkuun oikean välikappaleen.
Poista