Toisinaan haluan paeta tätä tavarapaljoutta ja mennä istuskelemaan tuonne sittemmin ravintolaksi muutettuun vanhaan navettaan. Siellä on onnistuttu ihailtavan hyvin säilyttämään paikan alkuperäinen henki ja tunnelma, eikä sitä ole korjattu hengettömäksi. Siellä on ainutlaatuinen tunnelma silloin, kun se on täynnä kynttilänvaloa ja puheensorinaa, mutta erityisesti tyhjänä ja hiljaisena näin talven jälkeen.
Kävin siellä tänään kameran kanssa, ja tuo tila edustaa monelta osin wabi-sabia parhaimmillaan. Siellä tuntee hyvällä tavalla olevansa osa ajan virtaa: olemme täällä vain käymässä, ei enempää eikä vähempää.
Wabi-sabi on japanilaisen estetiikan käsite, joka yhdistetään usein zenbuddhalaisuuteen. Käsitettä kuvataan usein epätäydellisyydessä, keskeneräisyydessä ja häviävyydessä olevaksi kauneudeksi, sekä yksinkertaisuuden ja vaatimattomuuden ihannoimiseksi. (Wikipedia)
Minulle se edustaa rauhoittavaa vastapainoa kaiken tämän materian ja tavarapaljouden keskellä. Kaiken väliaikaisuudessa piilevää rauhaa.
Robyn Griggs Lawrence on kirjoittanut wabi-sabista seuraavasti (vapaasti käännettynä):
Wabi-sabi muistuttaa meitä siitä, että olemme kaikki läpikulkijoita tällä planeetalla; että kehomme, niin kuin kaikki materiaalinen maailma ympärillämme, on palautumassa taas tomuksi. Luonnon kiertokulku, rappeutuminen ja eroosio ilmentyvät kuluneissa reunoissa, ruosteessa tai ihon maksaläiskissä. Wabi-sabin kautta voimme oppia ymmärtämään sen loiston ja melankolian, joka piilee näissä ohikiitävän ajan merkeissä."
(Löydät koko englanninkielisen artikkelin täältä.)
Rauhoittavaa helatorstaita. Itse ajattelin viettää sen siivoten ja miettien, mihin tarvitsen kaikkea tätä tavaraa. Miksi tunnen tarvetta takertua materiaan, vaikka toisaalta kaipaan yksinkertaisuutta ja selkeyttä? Tuottaisiko luopuminen tuskaa, vai ehkäpä vapautta ja rauhaa?
Kalahti tuo sun teksti! Näin se on.
VastaaPoistaTäällä Vaskessa on useita vanhojen kalastajamökkien jäännöksiä. Varmaan kaipaisivat siistimistä ympäristöt...Talvella armelias lumi peittää ja kesällä horsma kukkii raunioilla. Mutta kevät alastomuudessaan näyttää rappion. Kaikenlaista vanhaa tavaraa lojuu kuloheinän keskellä. Olen nyt keväällä etsinyt polkuja kuljettavaksi ja löytänyt pikkuruisia saunoja ja autioita "menneitten majoja". Kyllähän ohikulkijalle tulee mieleen, onko entisistä asujaimista jäänyt "jotain" tuntuja niille tanhuville.
Ja uusi loistelias loma-asutus limittäin, siinä on kontrastia. Mukavaa helatorstaita! Viileä ja kostea on keli.
Mulle sattui kerran Hailuodossa kummia, kun käveltiin juurikin tuollaisten vanhojen majojen keskellä. Olin ystävien kanssa siellä syksyllä patikoimassa (vuosia sitten) ja päälläni oli anorakki ja vaellushousut. Yhtäkkiä kuitenkin tunsin käveleväni pitkä hame päällä, hameen helmat painavana kosteudesta ja ämpäri kädessäni. Tuo hetki oli vain välähdys, kesti ehkä sekunnin, mutta kokemuksena tosi voimakas. Silloin tuli mieleen, että olenkohan asunut täällä joskus aikaisemmassa elämässäni.
PoistaNo en tiedä, mutta Hailuodolla on joka tapauksessa ihan erityinen paikka sydämessäni, vaikka en siellä niin hirveän montaa kertaa ole edes käynyt :). Ja siellä löytyy tosiaan niitä vanhoja asumuksia, joiden entiset asukkaat saattavat siellä hyvinkin vielä vaellella.
Olen aina salaa toivonut, että sinne ei rakenneta siltaa. Hankalaa teille vakinaisille asukkaille, mutta vähän pelottaa, että siltä veisi mennessään sen ainutlaatisen tunnelman ja charmin, kun sinne alettaisiin rakentaa lisää niitä "loisteliaita" kesäpaikkoja ja asumuksia… Hailuoto on kuitenkin niin pieni saari, että se on äkkiä isolla rahalla pilattavissa.
Wabi Sabi on toteutuessaan erityistä mielihyvää ja tyyneyttä tuova elämys. Itselleni vaikuttavin kokemus tapahtui pitkällä hiljaisuuden retriitillä. Istuin vähän tylsistyneenä katsellen sateen piiskaamaa ikkunaruutua ja seurasin yhden pisaran kulkua. Se näytti äkkiä tavattoman kauniilta ja mielenkiintoiselta. Oivalsin jotakin hyvin perustavalaatuista ja vaikka näitä kokemuksia on vaikea kuvailla sanoin niin tuon tapahtuman jälkeen mikään ei enää ollut entisellään. Koin valtavaa luovuuden riemua suorittamatta mitään.
VastaaPoistaHieno tarina <3 Usein ne kaikkein merkittävimmät kokemukset ja suurimmat oivallukset syntyvät juuri tuollaisissa pienissä hetkissä. Ei niitä voi oikein sanoin kuvailla, ja ne saattavat muuttua vähän banaaleiksikin kun niitä yrittää sanoittaa - ne kun ovat usein sanojen ja tämän käsitemaailman ulottumattomissa. Mutta mieti, mikä voima yhdessä vesipisarassa!
PoistaAika jännää, Hanne! Päälaella kihelmöi tuo kertomasi! Yksi paikka täällä on sellainen jossa aina katselen ympärilleni; tuntuu ihanan valoisalta ja riemukkaalta. Hiekkateiden risteys kaukana nykyasutuksesta. Kiviä, männikköä, vähän korkeampi paikka. Ehkä entinen karikko, meren saartama. Joku onnellinen siellä on kivillä istunut, ehkä nähnyt toivotun purjeen horisontissa.
VastaaPoistaehkä ollaan siellä joskus yhdessä istuttu katselemassa merelle - ken tietää? :)
PoistaOi ihana!
VastaaPoista:)
PoistaTätä käsitettä en tuntenutkaan! Näin tärkeää asiaa!
VastaaPoistaLuin ääneen. Alakerran isäntä sanoi: "Toihan on ihan ku meillä!"
Sattumalta postasin juuri kuihtumisesta ja elämän kiertokulusta ennen tänne popsahtamistani. Tämä sinun tekstisi oli kuin suoraan minulle.
Ei tämä käsite ole ollut mullakaan tiedossa kovin kauan. Jokunen kuukausi sitten aloin yhtäkkiä törmätä siihen vähän joka paikassa, ja ajattelin, että ehkäpä tässä on nyt joku viesti kätkettynä. Ja kun aiheeseen tutustuin, niin se puhutteli hienolla tavalla.
PoistaOlen aina arvostanut vanhaa ja nimenomaan esineitä, joissa näkyy käytön jälki. Vanhoja puukauhoja ja keittövälineitä, työkaluja ja tuoleja, joiden käsinojat ovat kuluneet monen sukupolven käsien alla. Miettinyt, kuka tätäkin on mahtanut käyttää tai kuka tässäkin tuolissa on istunut ja kuka tässä mahtaa tulevsiuudessa istua.
Mulla on käynyt muuten useinkin niin, että kun kirjoitan jostain aiheesta, niin monella suunnalla tulee aika identtisiä tekstejä - ihan kuin jotkut aiheet olisivat "ilmassa" ja moni nappaisi ne sieltä yhtä aikaa :).
Ja tämä on aika hyvä käsite pitää varastossa. Jos joku valittaa, että on keskeneräistä tai kulunutta, niin voi sanoa, että tämä on wabi-sabia :D.
Tuo wabi-sabin idea siitä, että kauneutta löytyy usein siinäkin, mikä ensin näyttää ehkä rumalta ja kuluneelta. Ja usein sellainen kauneus on vielä syvempää ja vivahteikkaampaa.
VastaaPoistaVanhat, autiot rakennukset ovat tosi kiehtovia mielenkiintoisia - aika monetkin valikuvaajat ovat nähneet niiden mystisen kauneuden. En oikein tiedä, mikä niissä puhuttelee. Ehkä just tuo Wabi-sabinkin perusajatus siitä, että olemme täällä vain käymässä ja kaikki on väliaikaista. Ainakin itselleni ajatus tuo elämään rauhaa: ei näitä arjen touhuja kannata ottaa liian vakavasti.
Oletko tutustunut kirjaan: "Viimeiset vieraat - Elämää autiotaloissa" - jos et, niin kannattaa tutustua. Erilainen luontokirja siitä, kuinka luonto valtaa takaisin ihmisten hylätyt asumukset. Samalla idealla tuli tv:sta dokumentti myös Tshernobylin hylätyistä kylistä.
Intuitiotaan kannattaa aina kuunnella ja kunnioittaa, eikä tunkea sinne, minne ei ole tervetullut. Voisin kuvitella, että tuollaisessa talossa on paljonkin tuskaa ja negatiivista energiaa tallentunut seiniin, vaikka ei ihan kummituksia olisikaan.