Joskus naurattaa tämä elämä. Ympärilläni pyörii nykyään kissoja, missä sitten olenkin. Ja yritän tässä huutaa pienellä äänellä, että minä olen koiraihminen. Olen aina ollut.
Kävin Suomessa jättämässä hyvästejä asunnolleni, entiselle kodilleni. Siellä asustaa tällä hetkellä myös kaksi kissaneitiä. Sisaruksilla takana rankka ja julma elämän alkutaival. Toinen yleensä hyvin arka ja vieraisiin epäluuloisesti suhtautuva kaunotar. Mutta jostain syystä meidän kohtaamisemme oli täynnä rakkautta, heti ensi silmäyksellä - molemmin puolin. Ja nyt on oikein ikävä tätä egyptiläistä kisaajumalaa muistuttavaa, hassua suurikorvaista hurmuria.
Lentokentällä Oulun konetta odotellessani huomasin, että en tuntenut ollenkaan kuuluvani muiden suomalaisten joukkoon. Mutta jos nuo suomalaiset olisi vaihdettu norjalaisiksi, en olisi tuntenut kuuluvani heidänkään joukkoonsa. Olen päätynyt kummalliseen ulkosuomalaiseen identiteettiin, jossa ei kuulu oikein mihinkään. Aina vieras. Onneksi ei kuitenkaan itselleen.
Ystäviä oli taas yhtä ihana nähdä. Olen onnekas, että elämässäni on kaikki nämä hienot ihmiset. Maantieteellisesti vähän kaukana, mutta kuitenkin lähellä.
Mutta sitten: koti on täällä ja tänne oli hyvä palata. Parin päivän helle oli saanut koivut vihertämään, valkovuokkomatot täyttivät teiden pientareet, lumihuiput kuvastuivat siniseen veteen ja kurkipari oli palannut pellolle. Matka lentokentältä kotiin oli henkeäsalpaavan kaunis.
Tänään yritän kerätä voimiani, ja huomenna matka suuntautuu Trondheimin suuntaan viikonlopun taideleirille, joten hidas päivitystahti jatkuu vielä tulevan viikonlopun yli.
Voikaa hyvin!
Voi miten kaunis kissa. Ihana koti sinulla myynnissä. Toivottavasti joku löytää kodin ja haluaa sen itselleen.. Voi Trondheimiin. Siellä tuli vierailtua usein -80 luvulla. Vanhempieni tuttava perhe asusteli silloin siellä. Lämmin kevätpäivä peikon vartioima kahvila ja omenapiirakkaa pehmiksellä. Yksi 80 luvun muisto keväisestä Trondheimistä.
VastaaPoistaMun asunto ja ollut ystäväni koti viimeiset vuodet. Asunto itsessään on kaunis, mutta nyt myös tosi kaunis ja persoonalinen koti. Toivon kovasti, että sinne löytyy ihminen, joka edelleen arvostaa noita alkuperäisiä keittiönkalusteita.
PoistaTrondheim on mulle vielä aika vieras kaupunki, kerran olen ajanut läpi (tai oikeammin ohi), eikä nytkään mennä ihan sinne asti. Mutta hieno kaupunki kuulemma - haluan joskus vielä mennä sinne oikein kunnolla. Mulle on siunaantunut muutamia trondheimilaisia ystäviä, joten sen omalaatuinen murre on tullut jo tutuksi :).
Ihania muistoja sulla!
Ihania kisuja!!! ♥ Meidän kissalle kävi maanantaina surkeasti kun se jäi auton alle ja loukkaantui niin pahasti, että ei ollut enää muuta vaihtoehtoa kuin päästää Tyyne kärsimyksistään.... :( Ehkä meillekin tulee jossain kohtaa uusi kisu, Lyyti kaipaa kovasti kaveria, kun on koko elämänsä elänyt toisen kissan kanssa.
VastaaPoistaVoi miten surullista :(.
PoistaKatselkaa vähän aikaa, miten Lyyli suhtautuu. Mulla on kokemusta kissasta, joka veljensä kuoltua ei selvästi kaivannut uutta kissaystävää, vaan nautti ainoana kissana olosta, mutta tämä nykyinen Ines taas ei pärjää ollenkaan ainoana kissana. Siltä raukalta on kuollut jo kaksi ystävää viereltä, ensin sisko ja sitten sen seuraaja. Kummankin jälkeen oli aivan selvää, että on hankittava uusi kissaystävä.
Nämä rescue-kissat oli kylä aivan uskomattoman hurmaavia ja persoonallisia tapauksia. Ja varsinkin tämä arkalainen, joka heittäytyi heti ystäväkseni :).
Kaunis ja toimiva asunto, eritysen ihana on keittiö ja sen alkuperäiset kaapistot. Toivottavasti joku ihastuu ja saa itselleen kauniin kodin. 50-luvun talot ovat viehättäviä. Minäkin olin 100 % koiraihminen, tai ainakin niin luulin kunnes kissa muutti luokseni. Mukavaa leiriä!
VastaaPoistaNäissä 50-luvun taloissa on usein tosi nerokkaat pohjat. Tässäkin ihmiset hämmästyy, kun kuulevat sen olevan "vain" 55 neliötä - siinä voisi hyvin olla kymmenen neliötä enemmän. Olin asunnon historian toinen asukas, joten siellä on tallella kaikki alkuperäiset väliovet ja kaapeissa alkuperäiset avaimet.
PoistaJuu, edelleen pidän itseäni enemmän koiraihmisenä, mutta sitten näitä kissoja vain siunaantuu ympärilleni. Tämäkin neiti päätti yllättäen ryhtyä ystäväkseni ja suorastaan hykerteli ihastuksesta, kun oli saanut itselleen uuden ihmisystävän. Yleensä se ei luota kuin emäntäänsä. Ja kyllä ihastuin minäkin - olisin voinut pakata sen laukkuuni - oli niin persoonallinen ja kaunis tapaus :).
Meillä päin on juuri sinivuokkojen aika meneillään.
VastaaPoistaIhanasti on tonttiamme ympäröivä metsä saanut sinililan maton ♥
Sitten seuraavaksi tuleekin valkoinen matto.. :)
Tämä on niin kaunista aikaa! Täälläkin on sinivuokkoja, ei kuitenkaan ihan yhtä paljon kuin valkovuokkoja. Ovat muuten blåveis ja hvitveis norjaksi :).
PoistaKävin kurkkaamassa ja sulla on ihana eläintentäyttämä blogi - tulen toistekin, paremmalla ajalla :).
Joku saa kauniin kodin <3 Ihania kisu-kuvia olet napsinut ja todellakin, korvat suoraan Egyptistä :)
VastaaPoistaMinä olen viime aikoina surrut tuota samaista ulkosuomalaisen identiteettiä. Emme kuulu tänne emmekä sinne. Suomalaiset tuntuvat vierailta ja koen itseni siellä aina erilaiseksi (lähes norjalaiseksi), mutta kun tulen kotiin olen suomalainen, en norjalainen.
Me taidamme olla oma ryhmämme ja oma kielikin meillä on, kun syömme middaagia ja menemme tuurille ulos jne.
Onneksi ymmärrämme toinen toisiamme :D
Hyvää Trondheimin keikkaa!
Mulla on tapana miettiä, ehkä liikaakin, että miltä tuntuu mennä Suomeen ja miltä tuntuu lähteä sieltä, ja miltä tuntuu taas tulla Norjaan. Missä se koti oikein on.
PoistaNyt oli ehkä ensimmäinen kerta, kun tunsin oloni tosi vieraaksi muiden suomalaisten seassa siinä Oulun konetta odotellessani, mutta en siis kyllä yhtään norjalaiseksikaan :). En mä sitä kyllä osannut surra, ihmettelin vaan.
Olen tästä lukenut jo ennen tänne muuttoa. Siitä että ulkomaille muuton jälkeen sitä päätyy ikuiseksi muukalaiseksi, jolla on aina ikävä jonnekin. Itsellä ei ole tosin tullut tuota ikävän tunnetta muuta kuin ihmisiä kohtaan. Tai jos on ikävä, niin kyllä ennemmin Suomesta Norjaan päin kuin päinvastoin. Ainakin toistaiseksi.
Mutta täällä sitten tunsin olevani kotona ja "oman laumani" parissa.
Kohta startataan roadtripille kohti Trondheimia :).
Hanne! Jos tulit etelästä lentäen Ouluun, kaarsit tuosta meidän vierestä Hailuodon rantaa noudatellen. Siinä kohden koneet ovat ainoastaan 500m:n korkeudessa, kun kaartavat merellä itään Oulunsalon kentälle laskeutuakseen. Selvästi erottaa esim. norjalaisten koneiden punaisen nokan! Läheltä menit...Riitta
VastaaPoistaAjattelin muuten sinua, kun lensin siitä yli :).
PoistaIhana asunto ja tosi hyvä pohja! Hetken haaveilin muutosta Ouluun mutta en minä sitten kuitenkaan. Joku saa siitä upean kodin.
VastaaPoistaNäissä 50-luvun asunnoissa on usein tosi toimivia pohjia. Joku saa tästä kauniin kodin :).
Poista