tiistai 10. maaliskuuta 2015

Kevätpesu



Täällä tuulee, on puolipilvistä ja lämpötila lähes kymmenessä asteessa, eli täydellinen keli pestä ikkunat.  Pienen, valoisan taloni "varjopuoli" on yhdeksän pestävää ikunaa, mutta oikeasti se on sitä vain ajatuksissa. Se on se aloittaminen, kun on vaikeaa - niin kuin niin monessa muussakin asiassa. Tosin jaoin tämän urakan kahteen osaan, yhtenä päivänä pesin kaikki ikkunat ulkoa ja tänään sitten sisältä. Ja nyt on vielä verhot koneessa. 

Ihmettelin ikkunoista lähtevää nokea. Kaupungissa  sen ymmärtää, mutta miten täällä? Kunnes tajusin: kynttilät. Ne eivät todellakaan ole ihan harmittomia poltettavia. Enkä ole edes mikään kynttilöiden suurkuluttaja.

Ikkunoissa on sellainen kummallinen juttu, että niistä ei välttämättä huomaa, että ne ovat likaiset, mutta niistä todellakin huomaa, kun ne ovat puhtaat. Ihan kuin koko talo olisi pessyt kasvonsa ja herännyt kevääseen. Ja myös noissa valkoisissa verhoissa oli sama juttu - ne ei näyttäneet likaisilta ennen pesua, mutta nyt ne näyttävät tosi puhtaalta.

Nyt kun saisi vielä omatkin silmät loistamaan samalla tavalla...Vinkkejä? 

Ja työnjohtaja oli väsymättä paikalla - niin kuin aina. Ihana ystäväni, joka päätti alkaa kissakseni. Siinä ei minulta paljon kyselty, tarvitsenko vielä yhden kissan. Ilmeisesti tarvitsin. 

8 kommenttia:

  1. Mikä kunnianosoitus kissalta valita sinut palvelijakseen :) Meillä kyllä ikkunat myös näyttävät likaisilta, kevätaurinko huomauttelee siitä ahkerasti. Odottelen vielä lämpimämpiä kelejä, että pääsen pesupuuhiin. Mukavia kevätpäiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunnianosoitus ilman muuta :). Mainio tapaus tämä entinen kulkuri.

      Toivottavasti sinnekin tulee pian hyvät ikkunanpesukelit - täällä on nyt tosi kaunista. Mukavaa päivää sinnekin!

      Poista
  2. Meillä ei ole pesty ikkunoita kolmeen vuoteen. Kyllä, kuulit oikein, kolmeen vuoteen! :) Tästä voit päätellä, että tykkään kyllä omistaa sotkevia, karvastavia lemmikkejä, mutta en oikein jaksa siivota niiden jälkiä.
    Mutta voi olla että meidänkin kodin ilme muuttuisi täysin kun ne ikkunat pesasis....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin paljastaa, että multakin jäi ikkunanpesu viime vuonna väliin… enkä muutenkaan ole mikään siivousihme. Paitsi välillä saan näitä kohtauksia :).

      Mutta suosittelen lämpimästi ikkunanpesua - se saa kyllä ihmeitä aikaiseksi. Ja siinä on vaikeinta se aloittaminen. Työ itsessään on ihan mukavaa ja sujuu aika helposti.

      Poista
  3. Kissan adoptoidessa ihmisen asia on harvinaisen selvä! Kaunis entinen kulkuri♡ Mieluummin silittelen kissoja kuin pesen ikkunoita....tosin kirkkaat ikkunat n luxusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on mun uskollinen apulainen, mitä ikinä teenkin. Käydään aina yhdessä antamassa hevosille heinät :).

      Jos olisin tiennyt, miten paljon kirkkaat ikkunat vaikuttaa ihan kaikkeen, jopa mieleen, niin olisin pessyt ne jo aikaisemmin :). Eikä se tosiaankaan ollut niin iso urakka, mitä pelkäsin. Vähän niissä on raitoja, mutta sen kanssa en ole niin hirveän tarkka.

      Poista
  4. Jostain syystä en ole ikinä nähnyt norjalaisten naapurieni pesevän ikkunoita. Eikö niitä ole tapana pestä (ainakaan ulkopuolelta) vai hoidetaanko homma salassa? Meillä on tassun- ja nenänjälkiä ikkunoissa sisäpuolella, mutta ulkopuolella on kyllä enemmän likaa, joka pistää silmään nyt, kun aurinko paistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on niin vähän naapureita, että en osaa oikein ottaa kantaa :). Tuossa päätalossa asuu yksinäinen isäntä ja talossa on ainakin 35 suurehkoa pieniruutuista ikkunaa, joten en oletakaan, että näkisin sen pesevän ikkunoita - se taitaa pesettää ne? Ja täällä työssä oleva mies valitti, että hänen talonsa ikkunat näyttää niin likaiselta, että pitää pestä ne, joten olettaisin norjalaisten ikkunoitaan pesevän... Ehkä salaa yöllä? :D

      Itse hämmästelin sitä nokea, mitä ikkunoista lähti sisäpuolelta. Mulla ei ole täällä edes takkaa tai muuta tulipesää, joten syy on kynttilöissä…

      Poista

Kommentit ovat blogin suola, joten on tosi kiva, jos osallistut kommentoimalla!