keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Syksy peruttu










Ollaan tultu syyskuuhun ja piti kirjoittaa luonnon kiertokulusta ja sen hyväksymisestä, mutta juu ei :). Tänään aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta ja varjossa on +22. Tuntuu siis ihan kesältä, eikä syksyä tarvitse miettiä ollenkaan. Syksystä muistuttaa ainoastaan piilostaan tullut lampaantalja ja hevosten aitaleikkien aloittaminen. Ruoka alkaa vähän hiipua laitumella ja ennen lisäruokinnan aloittamista, virittelen tänne noita väliaiakaisia aitauksia. Ja kunhan tuo viimeinen satsi heinää tuolta niitetään, pääsevät hevoset pellolle syömään vielä vihreää. 

Tämä päivä meni siis koossaillessa - hevosilla ja minulla. Mulle tuli uusi Lev Landlig- lehti ja hevoset saivat syödä ja ottaa aurinkoa niin, että lopulta oli ihan mukava palata tarhaan ja painua päiväunille pihaton varjoon. Joskus heinäkuussa kylvämäni niittykukkaseos alkaa kukkia ja navetan seinustalle täysin unohtamani tuoksuherne avasi yllättäen käsittämättömän väriset kukkansa. Mikä värissä voitetaan, se tuoksussa hävitään - mutta ovat erikoinen ja hieno väripilkku kaiken oranssin seassa.

Ja tuolle koossailulle (kose seg) ei ole keksitty oikealta tuntuvaa käännöstä edes tuolla norjansuomalaisen ryhmässä, mutta se on sellaista leppoisaa olemista. Ja juuri sitä tämä päivä on ollut. Olin eilen niin ahkera, että tänään on voinut vähän laiskotellakin, ja näistä hienoista päivistä pitää  nauttia - saattavat loppua lyhyeen.

Vilkaisin tuossa Suomenkin säätiedotuksen, eikä sielläkään näytä hullumalta. Kauniita päiviä, missä ikinä olettekin!

4 kommenttia:

  1. Täällä suomessakin mittari näytti +20 ja ei ollenkaan syksyistä. Perjantaina luvattu kaunista ilmaa ja vapaapäivä! Aijon ja ottaa rennosti pihalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä! Täälläkin näyttää olevan vielä monta kaunista päivää - pitää yrittää nauttia näistä, kun kyllä se syksy siellä kuitenkin nurkan takana luuraa...

      Poista
  2. Tällä viikolla on tosiaan ollut vielä hyvät pihanhoitokelit. Luulin jo lopettaneeni tältä kesältä ruohonleikkuuta lukuunottamatta, mutta olin väärässä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä viikolla on kolkuteltu kyllä ihan kesäisiä lämpötiloja ja pihanhoitokausi jatkuu :). Nyt taivas on sumun peitossa, mutta ihan kuin siellä takana olisi sininen taivas...

      Poista

Kommentit ovat blogin suola, joten on tosi kiva, jos osallistut kommentoimalla!