Täällä tulee lunta taivaan täydeltä. Eilen vein taas Ajaxin lenkille kun ainoastaan sen kaveri oli päässyt mukaan hirvimetsälle. Riemulla ei ollut rajoja. Koira oli niin onnellinen lenkistä ja uudesta lumesta, että se suorastaan hykerteli. Koko reissu meni leikiksi, enkä voinut olla nauramatta. Ilo tarttui. Hevosetkin ottavat ilon irti lumesta ja talvesta ja järjestävät leikkisessioita tuossa takapihallani. Kissat jahtaavat lumihiutaleita. Puhdasta olemassaolon riemua.
Eläimillä ikä ei näytä vaikuttavan leikkihalukkuuteen. Yksikään koira, hevonen tai kissa ei ole liian vanha leikkimään. Mutta miksi meillä ihmisillä ( tai ainakin aika monella ) katoaa elämisen riemu ja halu leikkiä kun ikää tulee? Itselläni se on ainakin kadonnut. Tai hautautunut jonnekin aikuisuuden kerrosten alle. Kyllä se sieltä saattaa joskus tulla vähän esille, mutta ihan liian harvoin.
Just nyt radiosta tulee vanhanaikaista tanssimusiikkia hanurilla soitettuna. Milloinkahan olen viimeksi tanssinut? En kuulkaa muista. Pitäisikö hakea naapurin isäntää tanssimaan?
Kuvat viime syksyltä. Oli jo hämärää, niin tuli epätarkkoja. Mutta kuvista tuli hauskoja, vauhdikkaita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat blogin suola, joten on tosi kiva, jos osallistut kommentoimalla!