Sappi kiehuu

Tänään paistaa aurinko ja ikkunassa riippuvasta kristallista heijastuva auringonvalo leikkii seinillä kaikissa spektrin väreissä - näyttää, kuin asunto olisi täynnä pieniä keijuja. Aamiainenkin maistuu vaihteeksi hyvältä.

Täällä on ollut pieniä erimielisyyksiä hevosten hoitoon liittyen. Vastakkain kaksi käsitystä. Toinen suhtautuu hevosiin vain eläiminä, toinen ystävinä. Minä huolehdin ja stressaan liikaakin, toinen liian vähän (omasta mielestäni). Se on aiheuttanut minussa turhautumista, ärsyyntymistä, huonosti nukuttuja öitä, aamuöisiä päänsisäisiä keskusteluja. Tiedättehän, kun aamuyöllä herää ja pyörä lähtee pyörimään eikä ajatusta saa katkeamaan vaikka mitä tekisi. Ei ollut hyvää tilaisuutta selvittää asioita kunnolla kasvokkain, joten väittelyt jäivät pääni sisälle ja siitä ei tietenkään seuraa mitään hyvää. Ja taustalla muitakin puhumattomia asioita, jotka kulminoituvat tässä hevoskeskustelussa. 

Unta heikensi myös outo selkäkipu, jonka lopulta paikansin sappeen. Mulla on ollut sapen kanssa jo pitkään ajoittaisia ongelmia, mutta nyt se suorastaan kiehui yli :). Osittain, koska olen syönyt viime aikoina ihan väärin. Mutta kun eilen lopultakin saatiin puhuttua hevosasioista kasvokkain ja päästiin jonkinlaiseen kompromissiin ja yhteisymmärrykseen, niin kuinka ollakaan: nukuin viime yön ihan hyvin ja sappikin lakkasi vaivaamasta. Ihminen on todellakin psykofyysinen kokonaisuus.

Silloin kun on turhautunut, ärsyyntynyt ja vihainen, on helpointa syyttää toista osapuolta. Jos vain tuo toinen toimisi eri tavalla tai olisi toisenlainen, oma oloni paranisi ja voisin olla onnellinen ja tyytyväinen. Mutta ei se valitettavasti niin mene. Niin ärsyttävää kuin se onkin myöntää… Kyllä se ratkaisu löytyy peilistä. Tai ehkä enemmänkin sieltä omasta sisimmästä. Omista käyttäytymismalleista. Ja juuri tällaisina hankalina aikoina, omien käyttäytymismallien tutkiminen on kaikkein hedelmällisintä. Hyvinä aikoina on helppoa olla tyyni, rauhallinen ja rakastava - ei kai siinä mitään muutettavaa ole. Sitä paistattelee oman erinomaisuutensa ja viisautensa loistossa… Mutta sitten kun syystä tai toisesta menettää tasapainonsa, löytää yllättäen itsestään myös kaikkea vähemmän miellyttävää, ja huomaa, ettei sitä nyt niin kovin pitkällä oman itsensä kanssa olekaan.

Mutta onneksi on ystäviä. Ja kirjoja. Olen yrittänyt nöyränä kuunnella ystävien suusta tulevia neuvoja ja totuuksia (ei ihan helppoa), ja yöpöydällä on lainassa uusia kirjoja. Ystäviltä nekin. Mielenkiintoisimmalta juuri nyt tuntuu José Stevensin "Transforming your Dragons" (Kesytä sisäinen lohikäärmeesi). Sen avulla voi tutkia omia sisäisiä, pelkoon perustuvia käyttäytymismallejaan, niitä sisäisiä lohikäärmeitä. Lisätietoja kirjasta löydät täältä. Samalla sivustolla voit tehdä myös oman lohikäärmetestisi. Jos uskallat :). 

"Jos syytät vanhempiasi, sisaruksiasi, huoltajiasi, ystäviäsi, vihamiehiäsi tai vaikka itseäsi tuskastasi  ja    ongelmistasi, siitä ei seuraa mitään hyvää. Tämä, koska meille ongelmia aiheuttavat ihmiset ovat itsekin kauas menneisyyteen ulottuvien perinteidensä ja toimimattomien mallien uhreja, ja toisaalta nuo ihmiset, joita syytämme omasta onnettomuudestamme, ovat itse asiassa opettajiamme. Ilman heitä meillä ei olisi mitään syytä haastaa itseämme, eikä elämämme olisi niin mielenkiintoista." José Stevens.

Voi tätä loppumatonta matkaa omaan itseen. Turhauttavaa, ärsyttävää, pelottavaa, usein koomista mutta niin mielenkiintoista!