maanantai 13. huhtikuuta 2015

Hyvät puutarhakäsineet



Saaripalsta - blogissa käytiin vilkasta keskustelua siitä, että on tosi vaikea löytää naisen käteen sopivia puutarhahanskoja. Ne kun yleensä suunnitellaan sellaisiksi "naisten näpertelyyn" sopiviksi, joissa tärkeintä on kukkakuosi ja kaunis väri. Fakta on kuitenkin se, että puutarhassa heitellään kiviä, katkotaan oksia, käytetään lapiota, pyöritellään siirtolavoja, kiskotaan vesakkoja irti, käytetään kirvestä ja sahaa jne., ja ne naisille tarkoitetut puutarhahanskat soveltuvat lähinnä siis kitkemiseen. Miesten hanskat taas on usein ihan liian isoja.

Satuin kerran näkemään Clas Ohlssonilla tällaiset työhanskat ( Tegera pro ), jotka olin aikaisemmin bongannut tuolla meidän työmiehellä, joka tekee kaikkea timpurin hommista puun kaatoon ja ojan kaivamiseen (ja paljon muuta). Ja näitä löytyi myös kokoa 7, joka on pienehköön naisen käteen sopiva. 

En lähtisi näillä porkkanapenkkiä harventamaan, mutta aika lailla kaikkea muuta näillä voi tehdä, istuvat sen verran napakasti käteen. Tosi hyvät hanskat, jotka kestää ainakin sen yhden kesän. Pitävät vähän kosteutta ja tarvittaessa nämä voi pestäkin. Vähän tyyriit, mutta ehdottomasti hintansa väärti. Ei ole mikään Clas Ohlssonin oma tuote, joten näitä saa muualtakin, mutta ainakin siis Clas Ohlssonilta

Mulla on nyt toiset hanskat menossa (otin just uudet käyttöön) - tai oikeastaan kolmannet, koska ostin talveksi paksummat vastaavat. Nuo talvihanskat ovat edelleen lähes uuden veroiset, vaikka olen käyttänyt niitä hevoshommissa koko talven. 

Ja tämä ei ole maksettu mainos, vaan suositus oman käyttökokemuksen perusteella, koska ilmeinen tarve tällaisille hanskoille on. Ja aihe juuri nyt ajankohtainen :).

***

"Puutarhakäsinekuvauksiin" tuli mukaan Kissa numero viisi, jolla on nyt sitten silmä mustana, nenä ruvella ja leukakin turvoksissa. Sillä raukalla on kova homma pitää tunkeilijat loitolla ja tilan neidit turvassa vaeltavilta kolleilta.

Mukavaa maanantaita!

9 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä, olen ihan mahdoton kuluttamaan puutarhahanskoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on kyllä hyvät, kannattaa kokeilla. Mullakin meni aikaisemmin monet kesässä, mutta nämä kestää. Nää kun on tehty ammattikäyttöön niin laatukin on vähän erilainen.

      Poista
  2. Kiitos Hanne tästä vinkistä. Googlettelin jo silloin kun Saaripalsta-blogissa näistä kerroit. Käyn kyllä kaupungissa asioidessa ostamassa yhdet, onpahan sitten kunnon käsineet, kun laatoitushommia päästään kesemmällä tekemään :D
    Olen nyt puutarhamyymälässä kevään töissä, mutta ei sielläkään ole näitä, kun heti tietysti tarkistin ;-P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, puutarhamyymälässä olisi ihana olla töissä - kuulostaa ainakin ihanalle ajatukselle. Hyvät hanskat moneen hommaan - kannattaa hankkia.

      Poista
  3. On muuten aivan totta, että riittävän pieniä työhanskoja on vaikea löytää. On minulla niitä näppylähanskojakin, mutta niitä käytän lähinnä kevyemmissä kitkemis- ja istutustöissä, jos en halua käsiäni ihan kamalan likaisiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On mullakin ollut niitä näppylähanskoja ja sitten niitä puuvillaisia, joissa on "kumitettu" (voi niin sanoa :D) se kämmenosa ja sormet. Niitä saa pieniäkin kokoja ja ovat ihan hyvät, mutta hajoavat aika pian. Nämä ovat astetta tuhdimmat.

      Poista
  4. Hei, tosi hyvä, että kirjoitit näistä vielä erikseen! Täytyy käydä seuraavalla kaupunkireissulla etsimässä. Näyttää jo kuvassa sellaiselta vähän kestävämmältä mallilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, nämä kestää tosi hyvin ja ovat käteen sopivat - eivät pyöri kädessä.

      Poista
  5. On myös tarkoituksena keväälle hankkia jonkinlaiset turvakäsineet. En tiedä, olisiko ihan sellaiset asentajankäsineet hyvät. Minullakin on niin herkät kädet, että kun ruusupuskia perkaa niin siinä kyllä on kädet verellä. https://www.suojaingroup.com/collections/asentajankasineet

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola, joten on tosi kiva, jos osallistut kommentoimalla!