tiistai 6. tammikuuta 2015

Kevään siemenet


Nyt se tuli - ensimmäinen siemenluettelo. Ja ulkona alkoi sataa vettä. Eli kevättä kohti mennään :). On vähän naurattanut, kun lukee muiden blogikirjoituksia. Aika moni on nimittäin laittanut ainakin jo sen sitruunan siemen multaan - niin kova on into päästä taas kylvämään, istuttamaan, hoitamaan ja kitkemään. Itse mietin vähän hämmentyneenä, että kuinkas tässä jo nyt pitäis kylvöhommia alkaa miettiä ja miksi pimeä aika tuntui niin lyhyeltä. Mutta se saattaa johtua siitä, että hain viimeiset kehäkukat ulkoa maljakkoon marraskuun 19. pvä eli puolitoista kuukautta sitten. Miettikää! No, se kovin talvi on todennäköisesti vielä edessä, mutta sormethan saa  multaan vaikka ulkona vielä paukkuisi pakkanen ja pyryttäisi lunta. 

Koska tiedän, että lukijoissani on aika monta puutarhaihmistä, niin vinkkinä tuo Impecta fröhandel. Ruotsalainen firma, jossa on tosi laaja valikoima kaikkea mielenkiintoista. Mm. paljon ekologisia siemeniä, vanhoja lääkekasveja, vanhoja kulttuurikasveja, pohjoismaisia villikukkia ja paljon, paljon muuta mielenkiintoista ja erikoistakin. Ja tilaukset tulee ainakin tänne Norjaan tosi nopeasti, usein parissa päivässä. Joten suosittelen lämpimästi. Firmalla on hyvät nettisivut, jotka löytyvät täältä. Ruotsinkieliset sivut, mutta kasveilla on toki latinankieliset nimet ja kuvat, joten ei kovin kummoista kielitaitoa tarvitse. Ja tämä mainos ei ollut maksettu - ihan vain haluan suositella hyvää ja mielenkiintoista siemenkauppaa.

Koska tuolla vesisateessa ei paljon kuutamosta pääse nauttimaan, voin toteuttaa sen yhden uudenvuodenpäätöksen, eli mennä ajoissa nukkumaan. Mikä on nukkuessa kun vatsa on täynnä lohisoppaa ja sade ropisee kattoon :).

6 kommenttia:

  1. Mä koitan mahdollisimman pitkään olla kylvämättä. Siihen maaliskuulle, kun muuten me hukutaan niihin taimiin! Laitan sensijaan itämään herneitä, auringonkukansiemeniä ja valkosipulia niin saa edes vähän nauttia siitä vihreästä ja sen voi sitten syödä pois.

    Suosittelen muuten Hyötykasviyhdistystä myöskin jos se ei ole tuttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kannattaa vielä vähän malttaa, ainakin suurimman osan kanssa. Jotain juttuja pitää kuitenkin alkaa jo kylvää, jos meinaa saada satoa, mutta en varmaan itsekään vielä siihen leikkiin lähde.

      Tuo syötäväksi idättäminen on sen sijaan tosi hyvä juttu. Valkosipulinvarsia olen joskus kasvattanut, mutta en noita muita. Pitääkin kokeilla, kiitos muistutuksesta!

      Hyötykasviyhdistys on Suomen ajoilta tuttu, mutta en tiedä, lähettävätkö Norjaan asti… olen jotenkin ajatellut, että ei, mutta en tiedä. Suomessa kannattaa tietenkin suosia ensisijassa kotimaista (Hyötykasviyhdistys ja Maatiainen), mutta Impectan valikoimiinkin kannattaa käydä tutustumassa ainakin jos erikoisuudet yhtään kiinnostaa.

      Poista
  2. Minä sain tänään juuri tuon hyötykasviyhdistyksen siemenluettelon postissa ja eka selailu tehty :)) Olen jo useana vuotta peräkkäin tilannut vain ja ainoastaan sieltä, mutta eilen selailin nettiä ja eksyin tuonne Impectan sivuille ja tilasin sieltä siemenluettelon, tutustua täytyy ainakin. Sitä nyt odotellaan :D

    Kyllähän jo pelakuut, chilit ja latva-artisokat vois muutaman viikon päästä laittaa kasvamaan, mutta ainakin toistaiseksi täytyy hillitä itseään ja tyytyä katselemaan ja suunnittelemaan!
    Me täällä sitä vesisadetta vielä odotellaan, taitaa tulla sieltä teiltä päin : P eilen oli pakkasta -20, nyt kohta plussan puolella!

    Ihanaa alkanutta uutta vuotta sinne teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo vielä pitää vähän odottaa. Tai kyllähän sitä jonkun yksittäisen paprikan ja chilin voisi laittaa kasvamaan - kun on nyt nuo kasvilamputkin hankittuna :).

      Tuon Impectan hyvä puolin on nimenomaan kaikki erikoisuudet. Monet tosin sellaisia, että vaatii sitten tosi vihreitä peukaloita, että saa ne onnistumaan. Mutta hauskaa touhua se on, vaikka ei aina onnistukaan, siinä kai se koko puutarhaharrastuksen suola onkin. Ja kun malttaa pitää vaikeiden erikoisuuksien ja niiden takuuvarmojen suhteen oikeana, ettei mene inspiraatio.

      Tilasin Impectaöta viime vuonna mm. monenlaisia erikoisia kääpiösamettikukan siemeniä ja huomasin vasta sitten, että ne olisi pitänyt kylvää jo tosi ajoissa. Tuolla ne odottaa, joten pitää yrittää tänä vuonna uudestaan :).

      Poista
  3. Pitääpä vilkaista Impectaa. Olen yleensä shoppaillut siemeniä lähinnä lähimmässä Plantasjenissa. Minulla on paha taipumus jättää tällaiset hommat viime tippaan. Mutta jos nyt olisi ajoissa liikkeellä. Pian saa jo kylvää tomaatit. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa katsoa. Ja muistaa nämä Norjan tullirajat - itse tilasin useammassa satsissa, mutta niitä siemeniä oli sitten niin paljon että tällekin vuodelle riittää… iski nimittäin ahneus :).

      On muuten vähän hankalaa osata kylvää just oikealla hetkellä. Jos kylvää liian aikaisin, joutuu taimien kanssa ongelmiin ja ja jos liian myöhään, niin ei sekään ole oikein hyvä juttu. Tämä on taitolaji (jota en ihan hallitse).

      Poista

Kommentit ovat blogin suola, joten on tosi kiva, jos osallistut kommentoimalla!