En tehnyt uudenvuodenlupauksia, mutta olen tässä elämää pohdiskellessani tehnyt päätöksiä. Olen mm. päättänyt pelätä vähemmän ja seikkailla enemmän. Edes sellasisia pieniä seikkailuja. Asioita, jotka jättävät jäljen muistiin ja parhaimmillaan ikimuistoisen jäljen.
Aloitin tänään ja lähdin keskiyön kuutamokävelylle tuonne pellolle ja joen rantaan. Vähän teki mieli tuossa pihalla kääntyä takaisin - oli sen verran maagista ja kummitustalomme synkän näköinen kuutamossa. Mutta onneksi voitin arkuuteni ja menin. Pakkaslumi narskui ja tuhannet pienet timantit heijastivat kuunvaloa. Siellä oli niin uskomattoman hienoa!
Olen tehnyt tänään myös toisen päätöksen, ja päättänyt lopultakin, kolmen vuoden jälkeen, lukea järjestelmäkamerani ohjekirjan. Vähän noloa. Olen räpsinyt automaattiasetuksilla kuvia ymmärtämättä mistään mitään. Suunnitellut valokuvauskurssia. Mutta oli siis ihan fiksua aloittaa tuosta ohjekirjasta… Valokuvaus on nimittäin yksi niistä asioista, josta oikeasti nautin tosi paljon.
Nämä kuutamokuvat otin kuitenkin ihan vain käsivaralla ja tavallisella pokkarilla. Ei nyt niin laadukkaita, mutta tunnelmallisia. Aika hienoja oikeastaan.
Ja kun olen nyt toteuttanut näitä muutamia päätöksiä, niin siinä samalla olen myös rikkonut yhden päätöksen. Eli sen, että menen ajoissa nukkumaan. Kello on taas puoli kaksi yöllä. Mutta kun keskiyön kuutamokävelyllä ei voi käydä ennen puolta yötä… Eikä tätä juttua olisi niin kiva kirjoittaa valoisan aikaan. Tunnelma kärsisi :).
Mutta huomenna sitten.
Aamulla harmitti kun töissä näin ulkona niiiiiin upean ISON kuun metsän yllä, mutta eipä kameraa!
VastaaPoistaKuutamo oli niin hieno ja kirkas - se melkein häikäisi silmiä. Noissa mun kuvissa on vähän sellainen "taiteellinen" versio todellisuudesta :D.
VastaaPoistaTuossa ensimmäisessä kuvssa näkyy hyvin, miten paljon kuutamo valaisi.
VastaaPoistaHyvä, että päätökset tuli nyt numeroituakin, niin tiedät tärkeysjärjestyksen, jos ne joutuvat ristiriitaan keskenään. Niin kuin heti kävikin. Onnea näille askelille!
Se valaisi niin, että melkein silmiä häikäisi. Mutta kuvista tuli tuollaisia aika taiteellisia :).
PoistaOn niitä päätöksiä enemmänkin, niin voi sitten vaihdella, minkä päätöksen minäkin päivänä pitää...
Kuu oli voimakas,kaunis,suuri! Kuvaamisen taito ja siihen vaadittava into ovat ihailtavia piirteitä,kun nukuin niin mieheni otti 24 pakkasessa kauniin kuvan talosta,savu,kuu,valot,pimeys...
VastaaPoistaMulla on se into mutta taito vielä hakusessa. Mutta kyllä minäkin vielä opin :).
PoistaMinulla maaginen ja pelottavakin juttu on käydä rannalla pimeällä. Kuutamossa vellova meri on "kauhistava". Nyt koko lahti on taas jäässä. Mutta sävähdin kun äsken kävin, jotakin tummaa oli rannalla. Merivesi on nousussa ja se tunkee jään alitse. Uhkaavana leveänä vyönä se reunusti hangen peittämää rantaa. Ei näkynyt kuuta, täysin on pilvessä, tuuli yltyy.
VastaaPoistaKunnon kamera pitäisi ostaa. Ei näillä meidän ratikoilla saa hajuakaan esim revontulista. Terkut kaikille, kiva "tutustua"! Riitta
Kyllä muakin siellä alkoi välillä pelottaa. Yhtäkkiä meinasi tulla sellainen tunne, että en ole täällä yksin, vaikka ketään ei näkynytkään. Varsinkin kun oli keskiyö ja lapsuuden kummitusjutut on jättäneet jäljen mieleen. Ja tuo kuu oli voimakkuudessaan tosi maaginen. Mutta sain pelon karistettua :).
PoistaTäälläkin kuu nyt piilossa, pakkanen mennyttä ja vettä lorottaa…
Hih. Mulla on myös ohjekirja lukematta... voi voi miten se onkaan niin hankalaa ottaa se käteen ja lukea :D. No, ehkä mä voisin tehdä vaikka lupauksen helmikuulle että ennen kuun loppua kamera on otettava haltuun!
VastaaPoistaYhden illan jaksoin tsempata ja sitten se taas jäi… Mutta joo, helmikuun loppuun mennessä on kamerat hallussa. Sovittu!
Poista