Kot kot

Tänne tilalle tuli kahdeksan kanaa. Ne tuli pahvilaatikossa - kahdeksan kanaa samassa pienessä laatikossa. Ei ihme, että ne viettivät viisi ensimmäistä päivää hiirenhiljaa ja kylki kyljessä orrellaan. Odottivat varmaan mitä kamalaa seuraavaksi tapahtuu. Tai sitten ne olivat viettäneet siihenastisen elämänsä tiukassa supussa, eivätkä pystyneet hahmottamaan tyhjää tilaa ympärillään.

Vähitellen ja ruualla houkutellen ne uskaltautuivat tulemaan pieneen ulkohäkkiinsä. Nyppivät heinänkorsia ja juoksivat kiireesti takaisin sisään heti kun joku jossain vähän liikahti. Alkoivat vähitellen kuopia maata ja harjoittaa äänijänteitään. Kaivoivat kuoppia ja ottivat hiekkakylpyjä. Sitten häkinkin ovi avattiin päiväksi, ja maailma laajeni entisestään. 

Nyt täällä juoksee ja kotkottaa kahdeksan onnellista kanaa. Aika usein tuossa keittiön ikkunan alla. Tietävät ihan tarkkaan, mitä sellaiseen oikeaan kanan elämään kuuluu, vaikka ei ne sitä tullessaan osanneet. Kaipa se on johonkin geeneihin kirjoitettu. Perustivat kylpylän lasten hiekkalaatikkoon. Osaavat leikkiä myös kuollutta, mikä tuli todistetuksi kun talon hirvikoira pääsi kerran karkuun. Ensin tuli kauhistuksen kanahäkki, mutta oikealla hetkellä kanat muuttuivat kuolleeksi. Ja selvisivät kaikki hengissä, eivätkä näyttäneet edes traumatisoituneen.

Ja joka aamu kanalasta löytyy kahdeksan munaa. 

Eräänä aamuna ovikello soi. Yksi talon lapsista toi mulle kennollisen tuoreita munia. "Sun ei tarvi maksaa näistä, kun olet niin kiltti kanoille ja hevosille ja muutenkin." Vuorosanat ei ehkä menneet ihan just niin kuin vanhemmat oli ajatellut, mutta ajatus tuli selväksi ja lämmitti kovasti mieltä :). Eläimille kannattaa olla kiltti. Ja lapsille ja kaikille muillekin.