tiistai 23. kesäkuuta 2015

Ystävärinki










Kävin tänään taas katsomassa, kuinka ystävät uudessa kesätyöpaikassaan pärjäävät. Jälleennäkeminen oli hyvin hillitty, ei mitään riemulaukkaa tai hirnumista. Heinä maistui ja piha siistiytyi. Sain rauhassa kierrellä metsässä kamerani kanssa ja hengitellä vielä sateesta kosteaa metsää - ukkoskuuro oli juuri mennyt ylitse. 

Ennen lähtöäni istahdin vielä mökin portaille nauttimaan hiljaisuudesta, ja silloin kaikki viisi tulivat seisomaan ympärilleni. Minut otettiin mukaan päivätorkkurinkiin, yhtenä lauman jäsenenä. 

Istuin siinä pitkään simät kiinni, tuntien hevosten hengityksen ihollani. Pääskyset kirskuivat ilmassa, mutta muuten oli täydellisen hiljaista. Oli aika lähellä paratiisia. Hetki, jonka haluan muistaa vielä pitkään.

En ehtinyt kauppaan, mutta ei haitannut mitään.

Hyvää sankthansia - Norjassa on tänään juhannusaatto :).

12 kommenttia:

  1. Hyvää sankthansia myös sinne! Tuo olisi kyllä unohtunut ellet olisi muistuttanut... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. satuin katsomaan telkkarista sankthansin viettoa jossain etelärannikolla - olisi muuten unohtunut myös täällä :).

      Poista
  2. Päivätorkkurinki ♥
    Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää juhannusta edelleen ). Hevosilla on tapana kerääntyä yhteen päivälevolle - yleensä vähän epämääräisempään muodostelmaan. Nyt ne tulivat puolirinkiin ympärilleni, että saivat minut mukaan porukkaan :). Olin kovin otettu tästä kunniasta <3

      Poista
  3. Hevoset on kylla niin ihania! Mutta meidan pienten kans ei kylla vaan torkuta, kun Rouvashenkilo puukkaa tasaisin valiajoin turvallaan jos rapsutus loppuu :D Ja sitten kun rapsutat, niin tottahan sita nyt Rouva rapsuttaa takaisin, eli olkapaat on aina hepankuolassa, hih!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D. Hevoset on ihanan hevosia - koosta riippumatta.

      Kyllä nämäkin rapsuttaa takaisin, mutta rapsutussessiot on erikseen ja päivätorkkusessiot erikseen.

      Usein käy nimittäin niin, että hevoset tulee ymärilleni, yksi tulee rapsuttamaan minua ja muut rapsuttavat sitten toisiaan. Silloin minut otetaan mukaan rapsutusrinkiin :D.

      Hevoset on muuten taitavia hieromaan hartioita - varsinkin yksi näistä on erikoistunut niska-hartiaseudun hierontaan :).

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Elämän parhaat hetket tulee usein ihan yllättäen :).

      Poista
  5. Mikä upea hetki - hienosti kuvailtu!
    Minä nukahdin eilen sohvalle, kun kuuntelin koirani nukkumista (raskas hengitys ja kuorsauskin). Energia tarttuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä koiran ja kissankin läheisyys rauhoittaa :).

      Hevosissa on tietysti vähän erilaista energiaa koska ne ovat niin isoja ja nyt niitä oli vielä monta. Ja on siinä jotain erityistä kun kaikki viisi tulevat oma-aloitteisesti siihen ympärille. Sitä saa ikäänkuin palkkion kaikista niistä varhaisista talvisista aamuista kun pipo silmillä ja pilkkopimeässä tarpoo hangessa ja jakaa hevosten aamuheiniä :).

      Poista
  6. Hevosten tuhinaan ja tuoksuun haluaisin minäkin nukahtaa. Meillä oli eilen ystäväni kanssa yöratsastus. Lasten käytyä nukkumaan suuntasimme tallille ja ratsastimme hevosten tulevaa suurta 3ha laudunta ympäri. Laskimme rusakoita ja ihailimme mäenharjanteelta avautuvaa näkymää laidunmaalle auringon laskiessa. Oli muuten sekin aikamoisen mukava kokemus. Sen voimalla menee tämä sadepäiväkin tässä. Hyvää norjalaista juhannusta! Kyllä ovat hevosesi syötävän suloisia. Ja nuo turvat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yöratsastus olisikin hieno kokemus - voin vain kuvitella. Oih!

      Poista

Kommentit ovat blogin suola, joten on tosi kiva, jos osallistut kommentoimalla!